SININEN KUU VESIMIEHESSÄ 21.8. - VOIMAN HETKI MITÄ EI KANNATA HUKATA
Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
19.8.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Astrologinen sininen kuu on harvinainen ja se kannattaa panna merkille. Se on, silloin kun täysikuu on kaksi kertaa samassa aurinkokuukaudessa ja saamme kaksi peräkkäistä täysikuuta samassa eläinradan merkissä. Jälkimmäinen noista kuista on sininen kuu. Seuraava tällainen kuu on vasta kesäkuussa 2016. Sininen kuu on kuitenkin pelkkä nimi eikä kuvaus, joten täysikuu ei ole sininen … että tiedät!
Sininen kuu merkitsee sen prosessin valmistumista, mikä alkoi ensimmäisen täysikuun aikana näistä kahdesta. Silloin (22.7.) energiat olivat korkealla ja meidän piti olla varovaisia siinä, mitä teimme kaikella tukahdutetulla energialla sisällämme. Ärsytys oli tavallista ja konfliktit nostivat rumaa päätään. Puhuin siitä, että olimme paineen alla kaiken sen sisäisen vuoksi, minkä pitää tulla ulos ilmaistavaksi. Pitkin kuukautta on ollut paljon vapautettavaa painetta ja tunnistettavia tunteita. Meitä on työnnetty kerta toisensa jälkeen kohtaamaan itsemme - karvoineen päivineen - voidaksemme omistaa kaiken, mitä olemme, ja päättää, miten muutamme ja parannamme ne osamme, jotka olemme sivuuttaneet ja kieltäneet ja joita olemme vältelleet aivan liian pitkään. Tällainen prosessi vaatii kirpaisevaa rehellisyyttä ja järkähtämätöntä halukkuutta tunnistaa sen kuka ja mitä olemme. Totuuden miekkaa on kannettu koko kuukauden ja mitä epätoivoisemmin olemme yrittäneet vältellä sen viiltävää terää, sitä todennäköisemmin meidän on tarvinnut kohdata se silti.
Tiedämme kaikki, että totuus voi vapauttaa meidät, mutta on hyvin helppoa keskittyä totuuteen toisista ihmisistä eikä itsestämme. Näemme ehkä toisissa sen, mitä emme pysty havaitsemaan omassa käyttäytymisessämme, tai harhautamme sisäisen katseemme keskittymällä ulkoisen maailman ongelmiin. Tämän sinisen kuun aikana taivas yllyttää meitä katsomaan sisäänpäin - ei ulospäin - ja tunnustamaan, että mitä tahansa löydämmekin sieltä, se on meidän vastuullamme, ei kenkään toisen. Kyllä, olemme ehkä olleet menneisyydessä epäoikeudenmukaisuuden ja hyväksikäytön kohteena, mutta meidän on tehtävä jotain sillä, mitä on tässä ja nyt, ja se mitä teemme sillä, on yksi suurimmista ja tärkeimmistä valinnoista, mitä ihminen voi koskaan tehdä. Se määrittelee tulevaisuutemme ja värittää niiden tulevaisuutta, jotka seuraavat meitä. Jätämme jälkeläisillemme perinnöksi tämän valinnan. Meidän on tehtävä se hyvin.
Niinpä tämä sininen kuu eläinradan merkissä mikä resonoi eniten kaikkien elävien olentojen tasavertaisuuden kanssa, yllyttää meitä tekemään tämän valinnan nyt. Tämän kuun kutsuminen todistamaan tätä valintaa voi energisoida aikomustamme ja keskittää sydämemme ja mielemme tavalla, mikä ei ole tavallisesti ulottuvillamme. Tämä on voiman hetki, mahdollisuuden hetki, ja riippuu jokaisesta meistä, käytämmekö tätä voimaa omistaaksemme oman elämämme vai vahvistaaksemme itseämme uhrina laajemmassa voimaverkossa, mikä vain sortaa meitä. Tämä kuu pyrkii voimaannuttamaan meidät tekemään positiivisia valintoja ja merkittäviä muutoksia elämässämme. Se näkee potentiaalimme ja säteilee meille jokaiselle tasavertaisesti tietäen, että jokaisessa yksilössä on muutoksen ja kasvun mahdollisuus riippumatta siitä, kuka, mitä tai missä hän on, mitä hän on tehnyt tai mihin hän uskoo.
Koko potentiaalia ei tietenkään toteuteta. Sekin on elämän tosiasia. Mutta tällaisina aikoina meillä on kultainen tilaisuus kasvaa ja transformoitua, tilaisuus päästää irti niistä kahleista, jotka pitävät meidät rajoitettuna ja sidottuna. Meillä on tilaisuus "tehdä" elämä eri tavalla ja mitä useampi meistä voi tehdä tämän, sitä suurempaa sisäisten muutosten potentiaalia heijastetaan laajempaan yhteiskunnalliseen ja maailmanlaajuiseen muutokseen - mitä tietysti jokainen Vesimieskuu haluaa lopulta nähdä!
Onnellista sinistä kuuta kaikille!
Sarah Varcas
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.