TOIVON MENETTÄMINEN - VIIMEINEN KIINNIKE
Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
16.8.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Muistatteko, kun viime päivityksessä sanoin … "jos pystymme kulkemaan tämän HYVIN kapean oven läpi täysin läsnä ja täysin ilman tavoitteita, koemme merkittävän muutoksen monilla tasoilla"?
No, tuskin minun täytyy kertoa sitä teille, mutta yritämme edelleen puristaa täysipainoista itseämme tämän hyvin pienen aukon läpi. Ja onnistumissuhteemme tai se helppous, millä tämä tapahtuu, liittyy kaikin puolin "täysin ilman tavoitteita" -osaan.
Totuus on, että useimmat meistä haluavat tämän oven läpi niin kovasti, että yritämme KAIKKEA, mitä voimme ajatella, hajottaaksemme tuon oven ja päästäksemme helvettiin täältä.
Meidät pakotetaan täydellisen turhautumisen läpi löytääksemme ulos tästä paradoksaalisesta laatikosta, mihin olemme lukinneet itsemme, meidät pakotetaan antautumaan uuteen tapaan nähdä ja tehdä asioita käyttäen täysin uutta työkalusettiä ihmiskokemuksen totaalisen uudessa ulottuvuudessa.
Yrittämistä ja vääntämistä
Viime viikkoina, mutta erityisesti viime päivinä, toivottomuuden ja epätoivon tunteet ovat lisääntyneet. Olemme yrittäneet raivokkaasti astua tästä portista uuteen elämäämme, raapien kynsin ja etsien edes pienenpientä otetta, mikä antaa meille mahdollisuuden vääntää tuon oven auki.
Joka kerta kun löydämme riittävän syvän uran raskaan oven kankeamiseksi, menetämme otteemme, ovi paukahtaa kiinni ja putoamme taas vanhoihin tapoihin, noihin vanhoihin energioihin, joista taistelemme vapaaksi.
Fyysinen kehomme huutaa edelleen "äitiä" ja vastustaa täydellä uhmalla yhdistymistä enää hituseenkaan valoa tai puskemista enää päivänkään läpi ilman ratkaisua.
Mutta kaiken tämän kohtaamamme vastustuksenkin läpi meille kerrotaan, että tosiaankin tässä on ovi ja että sen läpi voi päästä - ja vanhojen latteuksien käyttämisen riskilläkin - emme yksinkertaisesti voi pakottaa sitä auki käsillämme, voimme avata sen vain sydämellämme.
Tämän "aktiivisen kuoleman alueen" läpi siirtyminen vaatii, että päästämme irti kaikesta mielen ja tunteiden vastustuksesta sitä kohtaan, että asetumme täysin läsnä olevaan epämukavuuteen, jotta voimme tuntea tiemme toiselle puolelle. Ikään kuin tämä ovi olisi vain niille, jotka eivät halua sitä, mutta osuvammin tämä ovi on vain niille, jotka eivät "tarvitse" sitä.
Tämä tuo meidät takaisin ikivanhaan erikoisuuteen … miten EMME halua jotain, mitä niin epätoivoisesti haluamme.
Ja vastaus on aina sama … Meidän on päästettävä irti kiinnittymisestä haluihimme, annettava mennä antautuen sen täydelliseen hyväksyntään, mitä on. Kyse ei ole siitä, että menetämme vilpittömät halumme toisella puolella, vaan siitä, että niiden on oltava täysin irti, parannettuja, uudelleenjohdotettuja, hienoviritettyjä ja täysin vapaita inhimillisestä kiinnittymisestä.
Syvältä kaivaminen
Arcturuslaiset kertovat minulle, että "oli aika, jolloin jokaista teitä opastettiin tilattomuuden tilan, jolloin vapautuisitte vaivattomammin siteistä. Mutta nyt viime hetkillä ja tuntiessanne lisääntyvää epätoivoa halusta mennä eteenpäin, ette pysty löytämään samaa helpotuksen tunnetta ja asettumaan siihen."
Juku, vai mitä??? Taatusti syyllistyn tähän yhtä paljon kuin joku keskivertoidiootti, joka suostui tälle puolivillaiselle matkalle - hetkinen, suostuimmeko tähän? - mutta jotenkin, jollain vastenmielisellä voimalla, joka on suurempi kuin omamme, emme vieläkään osaa antaa periksi. Meidän TÄYTYY muistaa nyt enemmän kuin koskaan, että kuolemankaltaisen väsymyksen ja yhteydettömyyden alla meillä on sisällämme edelleen voima työntyä näiden porttien läpi. Se on vain niin helppo kadottaa näkyvistä lisääntyvässä turhautumisessamme tähän hillittömään mutaan juuttumiseen.
Ja jos tämä ei ollut riittävän vaikea tehtävä, niin meidän täytyy myös käsittää, että tällä turhautumisella on myös jumalainen tarkoitus: se on liikevoiman rakentamista puhtaalle halulle johonkin parempaan, mikä kerääntyy kuin polttomoottorin paine ja käyttää järjetöntä voimaa parannettuun mäntäämme, jotta meidät voidaan singota uuteen elämäämme.
Siis vaikka olemmekin ylittäneet täydellisen uupumisen rajan, meitä yllytetään edelleen muistamaan, että on aina tie rauhaan, mutta tähän tilaan pääseminen vaatii näkökulman muuttamista - irtipäästäminen, antautuminen ja antaminen mennä vertaamattoman laajasti.
Toivon menettäminen
Mainitsin hiljattain, että tämä irtipäästämisprosessi on hyvin samanlaista kuin fyysinen kuolema siinä mielessä, että meidän on ensin päästettävä irti kaikista tunnekiinnikkeistä päästäksemme toiselle puolelle, missä rakkaus lisääntyy suuremmassa määrin.
Meille on luontaista pitää pintamme, mutta aivan kuin kaikkien loppumisten osalta, lopulta halu pitää pintansa alkaa hiipua ja meillä jää vain epävarmuus siitä, "mitä seuraavaksi?".
Tällä hetkellä olemme päästämässä irti inhimillisen kiinnittymisen syvimmistä kerroksista ja näihin sisältyy halu pitää pintansa sekä pitkäaikainen kaverimme, TOIVO. Korkeammasta näkökulmasta toivo on oikeastaan vain vastustamista valepuvussa. Se on sokerikuorrutettu ilmaisumuoto epäilyksestä, epävarmuuden epämukavuudesta, tyytymättömyydestä siihen, mitä on, ja kyvyttömyydestä antautua täydelliseen läsnäoloon.
Koska olemme astumassa niin täysin aitoon itseemme, kadotamme voimamme ja kykymme pitää kiinni mistään - ja toivo lähtee viimeisenä. Toisin kuin Forrest Whitakerin näyssä vuonna 1998 - toivo ei kelluta täällä. Itse asiassa se upottaa meidät, jos yritämme pitää pintamme.
Älkää siis hätääntykö tai hämmentykö, jos ette pysty enää keräämään energiaa uskoaksenne tämän matkan lopputulokseen - ei teidän pitäisikään. Emme voi kirjaimellisesti ottaa toivoa mukaamme, koska sen on liian tiheää.
Periaatteessa toivo on johdannainen puutteesta, siitä ettei ole jotain mutta haluaa ja vajavaisuudesta eikä sitä yksinkertaisesti voi ylläpitää eheyden korkeammissa taajuuksissa. Siellä minne olemme menossa, toivo muuntuu tietämiseksi ja rauha tulee läsnäolemisen myötä, silloin kun hyväksymme täysin sen, mitä on, haluamatta minkään olevan eri tavalla. Tämä on antautumisen perimmäinen tila ja se vaaditaan läpikulkemiseen.
Sen sijaan että toivomme tai haluamme asioiden olevan eri tavalla tässä kohtaa, meidän on otettava vastakkainen lähestymistapa. Meidän on koko sydämestämme antauduttava niin täysin epävarmuuden epämukavuuteen, että ilmestymme toiselle puolelle kera vaistomaisen tietämisen - vakuuttuneena mestaruudestamme ja kyvystämme ylläpitää se.
Kaikki harhakuvat/itsepetokset, toiveet, unelmat, odotukset jne., kaikki mitä olemme keksineet mielessämme tai käyttäneet polttoaineena tai porkkanoina pysyäksemme liikkeellä tai päästäksemme näin kauas, meidän on nyt irrotettava mahtuaksemme tuon oven läpi. Ja selvyyden vuoksi, tuo ovi on rakennettu sekä loppumisten että alkamisten kynnykselle, jolloin ympyrä sulkeutuu ja vanhan loppuminen on vain uuden alkamista, mistä syystä ne tapahtuvat samanaikaisesti.
Epäillessänne muistakaa, että luottavaiset - eivät toiveikkaat - nousevat uuden auringon myötä.
Ja pitäkää mielessä, että kyse ei ole siitä, ettemme voi saada, ilmentää tai saavuttaa vilpittömiä halujamme, jotka ovat syöpyneet galaktis-geneettiseen suunnitelmaamme. Kyse on siitä, että jokainen ovi on pienempi ja pienempi ja jokaisen oven läpi pääsemiseksi meidän on jätettävä taaksemme enemmän ja enemmän - päästettävä irti siitä, mitä olemme havainneet tarvitsevamme ollaksemme aitoja ja todellisia - jolloin koemme todella olemuksemme jokaisella solulla, että meillä on jo kaikki.
Olemme virallisesti murtautumassa läpi mädimmistä saostumakerroksista, jotka ovat olemuksemme syvimmissä kerroksissa. Meistä on tulossa täysin tyhjiä (neutraaleja) astioita, jotta jumaluutemme valo voi täyttää syvältä kaivetun persoonamme jokaisen nurkan.
Tämä syvä irtipäästäminen on hurja kokemus ja se vie meidät läpi hävyttömimmistä haasteista väärinluomustemme ja rajoitustemme kohtaamisessa. Sitä ajattelee ehkä itsekseen, mitä irtipäästettävää enää voi olla jäljellä. Ja juuri sillä hetkellä käsitämme, että pidämme edelleen kiinni turhautumisesta irtipäästämiseen! Kyllä, mestaruus on pilkantekoa.
Fyysisiä tapahtumia
Kaikkiin paikkoihin sattuu. (Käykää katsomassa lisätietoa oireista TWYH-foorumilta.)
Sukellus
Fyysiset todisteet galaktisista ja maallisista saavutuksistamme ovat kehittymässä ratkaisuvaiheeseen - ne ovat valmiina räjähtämään auki kuin Nooan vedenpaisumus ja tulvimaan laajasti tyhjään elämäämme. Ja vaikka emme ehkä enää kykenekään uskomaan tähän totuuteen, näkymättömät sanovat: "päästäkää irti siitäkin!"
Te jotka roikutte kiinni jakautuvassa säikeessä - on aika sukeltaa! On kirjaimellisesti hyvin vähän, mistä pitää kiinni - ja hyvästä syystä, koska emme voi viedä mitään tältä puolelta toiselle. Jäljelle jää vain luottamuksemme tuohon hiljaiseen ääneen sisällä, ääneen joka työntää meidät läpi kaikesta siitä vastustuksesta ja turhautumisesta huolimatta, mitä meillä on.
On hyvin helppo ymmärtää, miten irtipäästäminen viimeisestä säikeestä voi olla hyvin vapauttava kokemus, mutta todella sen tekeminen - sormiemme irrottaminen niistä ainoista asioista, joita on jäljellä, uskoen ja toivoen - on täysin toinen juttu.
Olkaa vakuuttuneita, että teemme sen - haluamme sitä tai emme. Se ei ehkä ole kaunista, se ei ehkä ole hauskaa, mutta jotenkin, jotenkin pääsemme läpi tuosta hemmetin ovesta!
Avain
Tämä laajentumisprosessi pakottaa meidät hyvin luonnostaan kasvamaan yli menneisyydestä - siihen pisteeseen saakka, ettei mikään täällä tunnu vähänkään hyvältä tai kiinnostavalta ja tylsistyminen ottaa vallan meistä, kun taaperramme tyhjiössä odottaen, että uusi yhdistymistasomme pitää. Olemme niin kyllästyneitä täällä, että tylsistyminenkin on tylsää.
Ja jos olette yhtään samanlainen kuin minä, olette erityisen kyllästynyt koko prosessiin ja olette ehdottomasti saavuttaneet rajanne kaikessa tässä hiton ylösnousemuspuheessa, puheessa, puheessa ... Itse en enää edes pysty katsomaan tuota sanaa haluamatta nuijia itseäni tylpällä esineellä. Joinain aamuina herään ajatellen, ettei ole enää MITÄÄN sanottavaa - emme voi mitenkään puhua itseämme läpi enää yhdestäkään päivästä tätä samaa. Ja tietysti sitten teemme sen.
Tämä johtuu siitä, että olemme tutkineet täällä koko alueen ja siirtymässä eteenpäin - voi, jumala ole kiltti - paikkaan missä meillä on uusia tai rukattuja vanhoja kiinnostuksenkohteita, joilla on lopultakin hedelmällinen maaperä korvaamassa sen kuivan maan, joka esti korkeamman ulottuvuuden unelmiemme kasvun. Kuitenkin uudessa puutarhassamme aikomuksemme juurtuvat helposti, koska maaperässä on sopiva ravinnetasapaino niitä varten.
Elokuun keskivaiheilta syyskuun alkuosaan jatkamme sopeutumista tähän valtavaan laajentumiseen, mikä sinkoaa meidät vanhasta elämästämme - joskin pienen yhteyden kera - uusiin puitteisiin, joissa tulemme toimimaan. Saatatte huomata, että äkilliset loppumiset korvataan välittömästi uusilla aluilla ja että suuri osa siitä tapahtuu osallistumisenne kera tai ilman sitä. Näin pitäisi olla.
Kuulen, että muutaman seuraavan viikon ajan pääsemme ajoittain uusiin ulottuvuuksiin. Olemme ikään kuin vastasyntyneitä sieluja, jotka yrittävät maadoittua alempiin ulottuvuuksiin inkarnaation alkuvaiheissa - ja tietysti myös nukumme niin kuin ne. Yhtenä päivänä voimme päästä toiselle puolelle ja seuraavana meitä estetään menemästä, mutta joka kerta onnistuessamme alamme läheisesti ymmärtää kykyämme luoda vastustamatta ja käsittää, että juuri näin on aina ollut tarkoitus olla.
Niinpä joka kerta kun kärsitte, muistakaa, että kaikki kärsiminen on sen vastustamista, mitä on.
Sen oven lukkoon, josta yritämme kaikki mahtua läpi, on vain yksi numeroyhdistelmä: antautuminen - hyväksyminen - hyväksyminen - irtipäästäminen …
Joka kerta kun löydätte kyvyn syleillä epävarmuutta, toivottaa tervetulleeksi epämukavuuden … oikealle, vasemmalle, vasemmalle, oikealle, KLIK … ja olette sisällä!
Vapaaseen pudotukseen …
Lauren
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
16.8.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Muistatteko, kun viime päivityksessä sanoin … "jos pystymme kulkemaan tämän HYVIN kapean oven läpi täysin läsnä ja täysin ilman tavoitteita, koemme merkittävän muutoksen monilla tasoilla"?
No, tuskin minun täytyy kertoa sitä teille, mutta yritämme edelleen puristaa täysipainoista itseämme tämän hyvin pienen aukon läpi. Ja onnistumissuhteemme tai se helppous, millä tämä tapahtuu, liittyy kaikin puolin "täysin ilman tavoitteita" -osaan.
Totuus on, että useimmat meistä haluavat tämän oven läpi niin kovasti, että yritämme KAIKKEA, mitä voimme ajatella, hajottaaksemme tuon oven ja päästäksemme helvettiin täältä.
Meidät pakotetaan täydellisen turhautumisen läpi löytääksemme ulos tästä paradoksaalisesta laatikosta, mihin olemme lukinneet itsemme, meidät pakotetaan antautumaan uuteen tapaan nähdä ja tehdä asioita käyttäen täysin uutta työkalusettiä ihmiskokemuksen totaalisen uudessa ulottuvuudessa.
Yrittämistä ja vääntämistä
Viime viikkoina, mutta erityisesti viime päivinä, toivottomuuden ja epätoivon tunteet ovat lisääntyneet. Olemme yrittäneet raivokkaasti astua tästä portista uuteen elämäämme, raapien kynsin ja etsien edes pienenpientä otetta, mikä antaa meille mahdollisuuden vääntää tuon oven auki.
Joka kerta kun löydämme riittävän syvän uran raskaan oven kankeamiseksi, menetämme otteemme, ovi paukahtaa kiinni ja putoamme taas vanhoihin tapoihin, noihin vanhoihin energioihin, joista taistelemme vapaaksi.
Fyysinen kehomme huutaa edelleen "äitiä" ja vastustaa täydellä uhmalla yhdistymistä enää hituseenkaan valoa tai puskemista enää päivänkään läpi ilman ratkaisua.
Mutta kaiken tämän kohtaamamme vastustuksenkin läpi meille kerrotaan, että tosiaankin tässä on ovi ja että sen läpi voi päästä - ja vanhojen latteuksien käyttämisen riskilläkin - emme yksinkertaisesti voi pakottaa sitä auki käsillämme, voimme avata sen vain sydämellämme.
Tämän "aktiivisen kuoleman alueen" läpi siirtyminen vaatii, että päästämme irti kaikesta mielen ja tunteiden vastustuksesta sitä kohtaan, että asetumme täysin läsnä olevaan epämukavuuteen, jotta voimme tuntea tiemme toiselle puolelle. Ikään kuin tämä ovi olisi vain niille, jotka eivät halua sitä, mutta osuvammin tämä ovi on vain niille, jotka eivät "tarvitse" sitä.
Tämä tuo meidät takaisin ikivanhaan erikoisuuteen … miten EMME halua jotain, mitä niin epätoivoisesti haluamme.
Ja vastaus on aina sama … Meidän on päästettävä irti kiinnittymisestä haluihimme, annettava mennä antautuen sen täydelliseen hyväksyntään, mitä on. Kyse ei ole siitä, että menetämme vilpittömät halumme toisella puolella, vaan siitä, että niiden on oltava täysin irti, parannettuja, uudelleenjohdotettuja, hienoviritettyjä ja täysin vapaita inhimillisestä kiinnittymisestä.
Syvältä kaivaminen
Arcturuslaiset kertovat minulle, että "oli aika, jolloin jokaista teitä opastettiin tilattomuuden tilan, jolloin vapautuisitte vaivattomammin siteistä. Mutta nyt viime hetkillä ja tuntiessanne lisääntyvää epätoivoa halusta mennä eteenpäin, ette pysty löytämään samaa helpotuksen tunnetta ja asettumaan siihen."
Juku, vai mitä??? Taatusti syyllistyn tähän yhtä paljon kuin joku keskivertoidiootti, joka suostui tälle puolivillaiselle matkalle - hetkinen, suostuimmeko tähän? - mutta jotenkin, jollain vastenmielisellä voimalla, joka on suurempi kuin omamme, emme vieläkään osaa antaa periksi. Meidän TÄYTYY muistaa nyt enemmän kuin koskaan, että kuolemankaltaisen väsymyksen ja yhteydettömyyden alla meillä on sisällämme edelleen voima työntyä näiden porttien läpi. Se on vain niin helppo kadottaa näkyvistä lisääntyvässä turhautumisessamme tähän hillittömään mutaan juuttumiseen.
Ja jos tämä ei ollut riittävän vaikea tehtävä, niin meidän täytyy myös käsittää, että tällä turhautumisella on myös jumalainen tarkoitus: se on liikevoiman rakentamista puhtaalle halulle johonkin parempaan, mikä kerääntyy kuin polttomoottorin paine ja käyttää järjetöntä voimaa parannettuun mäntäämme, jotta meidät voidaan singota uuteen elämäämme.
Siis vaikka olemmekin ylittäneet täydellisen uupumisen rajan, meitä yllytetään edelleen muistamaan, että on aina tie rauhaan, mutta tähän tilaan pääseminen vaatii näkökulman muuttamista - irtipäästäminen, antautuminen ja antaminen mennä vertaamattoman laajasti.
Toivon menettäminen
Mainitsin hiljattain, että tämä irtipäästämisprosessi on hyvin samanlaista kuin fyysinen kuolema siinä mielessä, että meidän on ensin päästettävä irti kaikista tunnekiinnikkeistä päästäksemme toiselle puolelle, missä rakkaus lisääntyy suuremmassa määrin.
Meille on luontaista pitää pintamme, mutta aivan kuin kaikkien loppumisten osalta, lopulta halu pitää pintansa alkaa hiipua ja meillä jää vain epävarmuus siitä, "mitä seuraavaksi?".
Tällä hetkellä olemme päästämässä irti inhimillisen kiinnittymisen syvimmistä kerroksista ja näihin sisältyy halu pitää pintansa sekä pitkäaikainen kaverimme, TOIVO. Korkeammasta näkökulmasta toivo on oikeastaan vain vastustamista valepuvussa. Se on sokerikuorrutettu ilmaisumuoto epäilyksestä, epävarmuuden epämukavuudesta, tyytymättömyydestä siihen, mitä on, ja kyvyttömyydestä antautua täydelliseen läsnäoloon.
Koska olemme astumassa niin täysin aitoon itseemme, kadotamme voimamme ja kykymme pitää kiinni mistään - ja toivo lähtee viimeisenä. Toisin kuin Forrest Whitakerin näyssä vuonna 1998 - toivo ei kelluta täällä. Itse asiassa se upottaa meidät, jos yritämme pitää pintamme.
Älkää siis hätääntykö tai hämmentykö, jos ette pysty enää keräämään energiaa uskoaksenne tämän matkan lopputulokseen - ei teidän pitäisikään. Emme voi kirjaimellisesti ottaa toivoa mukaamme, koska sen on liian tiheää.
Periaatteessa toivo on johdannainen puutteesta, siitä ettei ole jotain mutta haluaa ja vajavaisuudesta eikä sitä yksinkertaisesti voi ylläpitää eheyden korkeammissa taajuuksissa. Siellä minne olemme menossa, toivo muuntuu tietämiseksi ja rauha tulee läsnäolemisen myötä, silloin kun hyväksymme täysin sen, mitä on, haluamatta minkään olevan eri tavalla. Tämä on antautumisen perimmäinen tila ja se vaaditaan läpikulkemiseen.
Sen sijaan että toivomme tai haluamme asioiden olevan eri tavalla tässä kohtaa, meidän on otettava vastakkainen lähestymistapa. Meidän on koko sydämestämme antauduttava niin täysin epävarmuuden epämukavuuteen, että ilmestymme toiselle puolelle kera vaistomaisen tietämisen - vakuuttuneena mestaruudestamme ja kyvystämme ylläpitää se.
Kaikki harhakuvat/itsepetokset, toiveet, unelmat, odotukset jne., kaikki mitä olemme keksineet mielessämme tai käyttäneet polttoaineena tai porkkanoina pysyäksemme liikkeellä tai päästäksemme näin kauas, meidän on nyt irrotettava mahtuaksemme tuon oven läpi. Ja selvyyden vuoksi, tuo ovi on rakennettu sekä loppumisten että alkamisten kynnykselle, jolloin ympyrä sulkeutuu ja vanhan loppuminen on vain uuden alkamista, mistä syystä ne tapahtuvat samanaikaisesti.
Epäillessänne muistakaa, että luottavaiset - eivät toiveikkaat - nousevat uuden auringon myötä.
Ja pitäkää mielessä, että kyse ei ole siitä, ettemme voi saada, ilmentää tai saavuttaa vilpittömiä halujamme, jotka ovat syöpyneet galaktis-geneettiseen suunnitelmaamme. Kyse on siitä, että jokainen ovi on pienempi ja pienempi ja jokaisen oven läpi pääsemiseksi meidän on jätettävä taaksemme enemmän ja enemmän - päästettävä irti siitä, mitä olemme havainneet tarvitsevamme ollaksemme aitoja ja todellisia - jolloin koemme todella olemuksemme jokaisella solulla, että meillä on jo kaikki.
Olemme virallisesti murtautumassa läpi mädimmistä saostumakerroksista, jotka ovat olemuksemme syvimmissä kerroksissa. Meistä on tulossa täysin tyhjiä (neutraaleja) astioita, jotta jumaluutemme valo voi täyttää syvältä kaivetun persoonamme jokaisen nurkan.
Tämä syvä irtipäästäminen on hurja kokemus ja se vie meidät läpi hävyttömimmistä haasteista väärinluomustemme ja rajoitustemme kohtaamisessa. Sitä ajattelee ehkä itsekseen, mitä irtipäästettävää enää voi olla jäljellä. Ja juuri sillä hetkellä käsitämme, että pidämme edelleen kiinni turhautumisesta irtipäästämiseen! Kyllä, mestaruus on pilkantekoa.
Fyysisiä tapahtumia
Kaikkiin paikkoihin sattuu. (Käykää katsomassa lisätietoa oireista TWYH-foorumilta.)
Sukellus
Fyysiset todisteet galaktisista ja maallisista saavutuksistamme ovat kehittymässä ratkaisuvaiheeseen - ne ovat valmiina räjähtämään auki kuin Nooan vedenpaisumus ja tulvimaan laajasti tyhjään elämäämme. Ja vaikka emme ehkä enää kykenekään uskomaan tähän totuuteen, näkymättömät sanovat: "päästäkää irti siitäkin!"
Te jotka roikutte kiinni jakautuvassa säikeessä - on aika sukeltaa! On kirjaimellisesti hyvin vähän, mistä pitää kiinni - ja hyvästä syystä, koska emme voi viedä mitään tältä puolelta toiselle. Jäljelle jää vain luottamuksemme tuohon hiljaiseen ääneen sisällä, ääneen joka työntää meidät läpi kaikesta siitä vastustuksesta ja turhautumisesta huolimatta, mitä meillä on.
On hyvin helppo ymmärtää, miten irtipäästäminen viimeisestä säikeestä voi olla hyvin vapauttava kokemus, mutta todella sen tekeminen - sormiemme irrottaminen niistä ainoista asioista, joita on jäljellä, uskoen ja toivoen - on täysin toinen juttu.
Olkaa vakuuttuneita, että teemme sen - haluamme sitä tai emme. Se ei ehkä ole kaunista, se ei ehkä ole hauskaa, mutta jotenkin, jotenkin pääsemme läpi tuosta hemmetin ovesta!
Avain
Tämä laajentumisprosessi pakottaa meidät hyvin luonnostaan kasvamaan yli menneisyydestä - siihen pisteeseen saakka, ettei mikään täällä tunnu vähänkään hyvältä tai kiinnostavalta ja tylsistyminen ottaa vallan meistä, kun taaperramme tyhjiössä odottaen, että uusi yhdistymistasomme pitää. Olemme niin kyllästyneitä täällä, että tylsistyminenkin on tylsää.
Ja jos olette yhtään samanlainen kuin minä, olette erityisen kyllästynyt koko prosessiin ja olette ehdottomasti saavuttaneet rajanne kaikessa tässä hiton ylösnousemuspuheessa, puheessa, puheessa ... Itse en enää edes pysty katsomaan tuota sanaa haluamatta nuijia itseäni tylpällä esineellä. Joinain aamuina herään ajatellen, ettei ole enää MITÄÄN sanottavaa - emme voi mitenkään puhua itseämme läpi enää yhdestäkään päivästä tätä samaa. Ja tietysti sitten teemme sen.
Tämä johtuu siitä, että olemme tutkineet täällä koko alueen ja siirtymässä eteenpäin - voi, jumala ole kiltti - paikkaan missä meillä on uusia tai rukattuja vanhoja kiinnostuksenkohteita, joilla on lopultakin hedelmällinen maaperä korvaamassa sen kuivan maan, joka esti korkeamman ulottuvuuden unelmiemme kasvun. Kuitenkin uudessa puutarhassamme aikomuksemme juurtuvat helposti, koska maaperässä on sopiva ravinnetasapaino niitä varten.
Elokuun keskivaiheilta syyskuun alkuosaan jatkamme sopeutumista tähän valtavaan laajentumiseen, mikä sinkoaa meidät vanhasta elämästämme - joskin pienen yhteyden kera - uusiin puitteisiin, joissa tulemme toimimaan. Saatatte huomata, että äkilliset loppumiset korvataan välittömästi uusilla aluilla ja että suuri osa siitä tapahtuu osallistumisenne kera tai ilman sitä. Näin pitäisi olla.
Kuulen, että muutaman seuraavan viikon ajan pääsemme ajoittain uusiin ulottuvuuksiin. Olemme ikään kuin vastasyntyneitä sieluja, jotka yrittävät maadoittua alempiin ulottuvuuksiin inkarnaation alkuvaiheissa - ja tietysti myös nukumme niin kuin ne. Yhtenä päivänä voimme päästä toiselle puolelle ja seuraavana meitä estetään menemästä, mutta joka kerta onnistuessamme alamme läheisesti ymmärtää kykyämme luoda vastustamatta ja käsittää, että juuri näin on aina ollut tarkoitus olla.
Niinpä joka kerta kun kärsitte, muistakaa, että kaikki kärsiminen on sen vastustamista, mitä on.
Sen oven lukkoon, josta yritämme kaikki mahtua läpi, on vain yksi numeroyhdistelmä: antautuminen - hyväksyminen - hyväksyminen - irtipäästäminen …
Joka kerta kun löydätte kyvyn syleillä epävarmuutta, toivottaa tervetulleeksi epämukavuuden … oikealle, vasemmalle, vasemmalle, oikealle, KLIK … ja olette sisällä!
Vapaaseen pudotukseen …
Lauren
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.