HUOLEHTIMINEN PYSYY SYVÄLLE JUURTUNEENA USKOMUSJÄRJESTELMÄÄNNE
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
10.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Toisista huolehtimien on niin syvälle juurtunut uskomusjärjestelmäänne, että teillä on jatkuvasti vaikeuksia ymmärtää todellinen roolinne tässä uudessa ajassa tai uuden maan siirtymässä.
Teille on opetettu aionien ajan, että antaminen on sopivaa, mutta vastaanottaminen on itsekästä tai jotenkin väärin. Taatusti sallitte itsenne ottaa vastaan syntymäpäivä- ja joululahjoja, mutta tunnette jatkuvasti, että teidän velvollisuutenne on suojella muita, samalla kun kiellätte itsenne.
Tämän havaintotavan on muutettava tämän siirtymäjakson aikana. Jos jatkatte toisten laittamista itsenne edelle, ette kuule tuota pehmeää sisäistä ääntä, joka ohjaa teitä rooliinne. Sillä eikö tosiaankin ole totta, että kun siirrytte paikkaan, mikä on mukava teille, niin joku pyytää teitä väistymään, jotta hän saa samat edut tai enemmän?
Toisista huolehtiminen merkitsee oman arvonne kieltämistä. Kumpikin osapuoli on uhri. Te olette uhri, kun siirrytte pois unelmastanne ja autatte toista toteuttamaan omansa. Ja hän on uhri siinä, ettei hän usko osaavansa luoda itse. Te ette opeta häntä kalastamaan - te annatte hänelle kalaa.
Monet vanhemmat ymmärtävät tämän periaatteen - on vaikeampaa kannustaa lastaan keräämään palikkansa kuin kerätä ne itse. Aivan kuten on helpompaa tasoittaa rypyt toisen elämästä kuin opettaa häntä huolehtimaan itsestään.
Tämä uusi aika ei palkitse uhreja eikä huolehtijoita. Jokainen tietää olevansa riittävän vahva luodakseen sen, mitä haluaa ja milloin haluaa.
Olemme käyttäneet viime lauseen uudestaan ja uudestaan blogeissamme ja kirjoissamme. Se on edelleen teille vaikea käsitys hyväksyä. Kun olette hyväksyneet tuon käsityksen, tiedätte epäilemättä, ettei ole enää tarvetta huolehtia toisista. Ja ymmärrätte myös, miten huolehtiminen pakottaa teidät uhrin rooliin.
Vihjaammeko, ettei teidän pitäisi antaa toisille? Ei. Sanomme sitä, että on sen aika, että pidätte itseänne tasavertaisena yhtälössä. Tuntuuko toisten auttaminen rakastavalta ja lämpimältä, säteileekö se sisältänne? Vai onko se vain jotain, mitä ajattelette, että teidän pitäisi tehdä?
Sen tekeminen, mitä ajattelette, että teidän pitäisi, antaa teille vähemmän ja vähemmän nautintoa tämän siirtymän aikana, kunnes tulee piste, missä suututte itseenne ja siihen ihmiseen, joka tuntee kyvyttömyyttä ohjata elämäänsä ilman teidän apuanne.
Vanhassa ajassa uhrit ja huolehtijat olivat upeita ja vaativia rooleja, jotka sallivat monien luoda ulkopuolelta ohjattuja voimaperustoja.
Tässä uudessa ajassa kumpikin rooli ei ole ainoastaan tarpeeton, vaan ne ovat fyysisesti vahingollisia. Sisäistätte sen vihan ja raivon, minkä kehitätte ajan kuluessa, kun uudestaan ja uudestaan autatte jotakuta, joka kieltäytyy oppimasta huolehtimaan itsestään, koska tiedätte, että sallitte hänen käyttää itseänne.
Selitetäänpä. Ennen huolehtiminen ja uhrina oleminen olivat kunnioitettuja rooleja. Ihmiset rehentelivät sillä, miten upeita ystäviä ja naapureita he olivat, kun he antoivat oman elämänsä jostain toisesta huolehtimiseen. Rooli joka lopulta nimettiin uudelleen "mahdollistamiseksi" oma-apukeskusteluissanne. Kumpaakin roolia halvennetaan edelleen, kunnes kukaan ei halua myöntää osallistuvansa sellaiseen. "Oma elämäni oli hyllyllä saadakseni hänet collegesta läpi." "Luovuin unelmastani, koska hän tarvitsi minua." "Teen töitä 70 tuntia melkein joka viikko, koska pomo tarvitsee erityistaitojani eikä hänellä ole rahaa palkata toista ihmistä."
Miksi kenenkään täytyisi laittaa oma elämänsä hyllylle, jos kaikilla on voima ja taito ohjata omaa elämäänsä? Tämä on vaikea käsitys omaksua, eikö vain? Näettekö, miten syvään iskostuneita nämä huolehtija- ja uhritilat ovat?
Eilen radio-ohjelmassamme puhuimme siitä, miten on annettu puskuri, mikä sallii teidän helpommin siirtyä iloon ja pois pelosta. Huolehtiminen ja uhrina oleminen eivät ole osa iloa - kumpikin on versoo pelosta.
Kysy itseltäsi, miksi haluat huolehtia jostakusta. Johtuuko se siitä, että sydämesi laulaa niin tehdessäsi? Silloin se on oikein sinulle.
Vai onko se siksi, että tunnet, että sinun pitäisi? Jos kyse on jälkimmäisestä, siirrät sekä itseäsi että huolehtimaasi ihmistä pois ilon polulta. Sillä tuon huolehdittavan henkilön täytyy vastata kiitollisuuden tunteilla, vaikka hänen sydämensä kertoo, että hän haluaa tehdä tämän itse. Kenellä joukossanne on rohkeutta käskeä rakastavaa huolehtijaa ottamaan "lentävän lähdön"? Ja niin on ollut aikakausien ajan.
Nettotuloksena on, että silloinkin kun tunnette riittävää vahvuutta tehdäksenne asian itse, huolehtijan työntäminen sivuun tuntuu julmalta. Niin kumpikin teistä jatkaa tanssia, johon kumpikaan ei halua osallistua. Ja jos toinen kumppaneista haluaa jatkaa tuota tanssia ja toinen ei, se merkitsee vain sitä, että toinen on siirtynyt uuteen aikaan ja toinen haluaa elää vanhassa ajassa.
Mitä teet, jos lapsesi, vanhempasi tai ystäväsi anoo apua etkä tunne halua tehdä sitä? Niin, mitä teet? Seuraatko sydäntäsi vai seuraatko yhteiskunnan sanelua? Teetkö, mitä tarvitsee, siirtyäksesi uuteen aikaan vai pysytkö jumissa vanhassa ajassa syyllisyydestä ja pelosta?
Näettekö, miten kietoutuneita olette joihinkin vanhan ajan uskomusmalleihin? Teidän on aika - itse asiassa paljon yli ajan - lakata uskomasta, että voitte tehdä kenestään vahvempaa, parempaa tai terveempää, kun hän voi tehdä itse. Hänellä on pääsy samaan työkalusettiin kuin teillä ja on aina ollut. Te ette ole voimakkaampi tai parempi - vain erilainen ja teillä on erilainen rooli esitettävänä.
Yhteiskuntanne on käyttänyt sekä huolehtijan että uhrin roolia massojen kontrolloimiseen. Jos joku "tuolla jossain" voi tehdä kaikesta parempaa, mikä vaivaa teitä, miksi käyttäisitte aikaa yrittäen selvittää ongelmianne, tuskaanne tai pelkojanne?
Palataanpa esimerkkiin, mikä on tuttu kaikille vanhemmille. Eikö ole helpompaa kerätä lapsenne palikat kuin kannustaa häntä keräämään ne itse? Joillakin vanhemmilla ei ole voimaa odottaa, kun lapsi ottaa yhden lelun, katsoo sitä, kitisee ja sitten kysyy, miksi hänen pitää kerätä muut lelunsa - uudestaan ja uudestaan. Eivätkö nuo vanhemmat huolehdi jatkuvasti aikuisista lapsistaan?
Opettakaa heitä kalastamaan ja he uivat itse. Opettakaa heitä olemaan riippuvainen itsestänne tai jostain muusta ja he eivät koskaan lähde pienestä mukavasta lammestaan. Niin olkoon. Amen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
10.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Toisista huolehtimien on niin syvälle juurtunut uskomusjärjestelmäänne, että teillä on jatkuvasti vaikeuksia ymmärtää todellinen roolinne tässä uudessa ajassa tai uuden maan siirtymässä.
Teille on opetettu aionien ajan, että antaminen on sopivaa, mutta vastaanottaminen on itsekästä tai jotenkin väärin. Taatusti sallitte itsenne ottaa vastaan syntymäpäivä- ja joululahjoja, mutta tunnette jatkuvasti, että teidän velvollisuutenne on suojella muita, samalla kun kiellätte itsenne.
Tämän havaintotavan on muutettava tämän siirtymäjakson aikana. Jos jatkatte toisten laittamista itsenne edelle, ette kuule tuota pehmeää sisäistä ääntä, joka ohjaa teitä rooliinne. Sillä eikö tosiaankin ole totta, että kun siirrytte paikkaan, mikä on mukava teille, niin joku pyytää teitä väistymään, jotta hän saa samat edut tai enemmän?
Toisista huolehtiminen merkitsee oman arvonne kieltämistä. Kumpikin osapuoli on uhri. Te olette uhri, kun siirrytte pois unelmastanne ja autatte toista toteuttamaan omansa. Ja hän on uhri siinä, ettei hän usko osaavansa luoda itse. Te ette opeta häntä kalastamaan - te annatte hänelle kalaa.
Monet vanhemmat ymmärtävät tämän periaatteen - on vaikeampaa kannustaa lastaan keräämään palikkansa kuin kerätä ne itse. Aivan kuten on helpompaa tasoittaa rypyt toisen elämästä kuin opettaa häntä huolehtimaan itsestään.
Tämä uusi aika ei palkitse uhreja eikä huolehtijoita. Jokainen tietää olevansa riittävän vahva luodakseen sen, mitä haluaa ja milloin haluaa.
Olemme käyttäneet viime lauseen uudestaan ja uudestaan blogeissamme ja kirjoissamme. Se on edelleen teille vaikea käsitys hyväksyä. Kun olette hyväksyneet tuon käsityksen, tiedätte epäilemättä, ettei ole enää tarvetta huolehtia toisista. Ja ymmärrätte myös, miten huolehtiminen pakottaa teidät uhrin rooliin.
Vihjaammeko, ettei teidän pitäisi antaa toisille? Ei. Sanomme sitä, että on sen aika, että pidätte itseänne tasavertaisena yhtälössä. Tuntuuko toisten auttaminen rakastavalta ja lämpimältä, säteileekö se sisältänne? Vai onko se vain jotain, mitä ajattelette, että teidän pitäisi tehdä?
Sen tekeminen, mitä ajattelette, että teidän pitäisi, antaa teille vähemmän ja vähemmän nautintoa tämän siirtymän aikana, kunnes tulee piste, missä suututte itseenne ja siihen ihmiseen, joka tuntee kyvyttömyyttä ohjata elämäänsä ilman teidän apuanne.
Vanhassa ajassa uhrit ja huolehtijat olivat upeita ja vaativia rooleja, jotka sallivat monien luoda ulkopuolelta ohjattuja voimaperustoja.
Tässä uudessa ajassa kumpikin rooli ei ole ainoastaan tarpeeton, vaan ne ovat fyysisesti vahingollisia. Sisäistätte sen vihan ja raivon, minkä kehitätte ajan kuluessa, kun uudestaan ja uudestaan autatte jotakuta, joka kieltäytyy oppimasta huolehtimaan itsestään, koska tiedätte, että sallitte hänen käyttää itseänne.
Selitetäänpä. Ennen huolehtiminen ja uhrina oleminen olivat kunnioitettuja rooleja. Ihmiset rehentelivät sillä, miten upeita ystäviä ja naapureita he olivat, kun he antoivat oman elämänsä jostain toisesta huolehtimiseen. Rooli joka lopulta nimettiin uudelleen "mahdollistamiseksi" oma-apukeskusteluissanne. Kumpaakin roolia halvennetaan edelleen, kunnes kukaan ei halua myöntää osallistuvansa sellaiseen. "Oma elämäni oli hyllyllä saadakseni hänet collegesta läpi." "Luovuin unelmastani, koska hän tarvitsi minua." "Teen töitä 70 tuntia melkein joka viikko, koska pomo tarvitsee erityistaitojani eikä hänellä ole rahaa palkata toista ihmistä."
Miksi kenenkään täytyisi laittaa oma elämänsä hyllylle, jos kaikilla on voima ja taito ohjata omaa elämäänsä? Tämä on vaikea käsitys omaksua, eikö vain? Näettekö, miten syvään iskostuneita nämä huolehtija- ja uhritilat ovat?
Eilen radio-ohjelmassamme puhuimme siitä, miten on annettu puskuri, mikä sallii teidän helpommin siirtyä iloon ja pois pelosta. Huolehtiminen ja uhrina oleminen eivät ole osa iloa - kumpikin on versoo pelosta.
Kysy itseltäsi, miksi haluat huolehtia jostakusta. Johtuuko se siitä, että sydämesi laulaa niin tehdessäsi? Silloin se on oikein sinulle.
Vai onko se siksi, että tunnet, että sinun pitäisi? Jos kyse on jälkimmäisestä, siirrät sekä itseäsi että huolehtimaasi ihmistä pois ilon polulta. Sillä tuon huolehdittavan henkilön täytyy vastata kiitollisuuden tunteilla, vaikka hänen sydämensä kertoo, että hän haluaa tehdä tämän itse. Kenellä joukossanne on rohkeutta käskeä rakastavaa huolehtijaa ottamaan "lentävän lähdön"? Ja niin on ollut aikakausien ajan.
Nettotuloksena on, että silloinkin kun tunnette riittävää vahvuutta tehdäksenne asian itse, huolehtijan työntäminen sivuun tuntuu julmalta. Niin kumpikin teistä jatkaa tanssia, johon kumpikaan ei halua osallistua. Ja jos toinen kumppaneista haluaa jatkaa tuota tanssia ja toinen ei, se merkitsee vain sitä, että toinen on siirtynyt uuteen aikaan ja toinen haluaa elää vanhassa ajassa.
Mitä teet, jos lapsesi, vanhempasi tai ystäväsi anoo apua etkä tunne halua tehdä sitä? Niin, mitä teet? Seuraatko sydäntäsi vai seuraatko yhteiskunnan sanelua? Teetkö, mitä tarvitsee, siirtyäksesi uuteen aikaan vai pysytkö jumissa vanhassa ajassa syyllisyydestä ja pelosta?
Näettekö, miten kietoutuneita olette joihinkin vanhan ajan uskomusmalleihin? Teidän on aika - itse asiassa paljon yli ajan - lakata uskomasta, että voitte tehdä kenestään vahvempaa, parempaa tai terveempää, kun hän voi tehdä itse. Hänellä on pääsy samaan työkalusettiin kuin teillä ja on aina ollut. Te ette ole voimakkaampi tai parempi - vain erilainen ja teillä on erilainen rooli esitettävänä.
Yhteiskuntanne on käyttänyt sekä huolehtijan että uhrin roolia massojen kontrolloimiseen. Jos joku "tuolla jossain" voi tehdä kaikesta parempaa, mikä vaivaa teitä, miksi käyttäisitte aikaa yrittäen selvittää ongelmianne, tuskaanne tai pelkojanne?
Palataanpa esimerkkiin, mikä on tuttu kaikille vanhemmille. Eikö ole helpompaa kerätä lapsenne palikat kuin kannustaa häntä keräämään ne itse? Joillakin vanhemmilla ei ole voimaa odottaa, kun lapsi ottaa yhden lelun, katsoo sitä, kitisee ja sitten kysyy, miksi hänen pitää kerätä muut lelunsa - uudestaan ja uudestaan. Eivätkö nuo vanhemmat huolehdi jatkuvasti aikuisista lapsistaan?
Opettakaa heitä kalastamaan ja he uivat itse. Opettakaa heitä olemaan riippuvainen itsestänne tai jostain muusta ja he eivät koskaan lähde pienestä mukavasta lammestaan. Niin olkoon. Amen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.