VIESTEJÄ ITSELTÄMME - TIEDOSTAMATON, OSA 2
Kirjoittanut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
19.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Taas otamme hetken tarkastellaksemme pitkän matkamme alkua todellisen ITSEMME valoon. Kun katsomme taaksepäin sitä, kuka olimme ja mitä teimme aloittaessamme polun, oivallamme, että tämä polku koostuu monista askelmista.
PORTAAT
Herään vai olenko juuri nukahtanut ja löydän itseni portailta. Yläpuolellani portaista tulee kirkkaampia ja muodoltaan löyhempiä. Alapuolellani portaista tulee tummempia ja muodoltaan tiukempia.
Katson portaita yläpuolellani ja tunnen rakkausvälkkeen kutsuvan minua kiipeämään. Mutta kun yritän, huomaan, että sisäinen veto yllyttää minua kääntymään ja menemään portaita alaspäin. Käännyn katsomaan alas ja tunnen pelon karmivan sydäntäni.
"Miksi haluaisin mennä sinne?", sanon itselleni.
"Koska olet jo mennyt", kuiskaa ääni, mikä näyttää tulevan rakkausvälkkeestä yläpuolellani.
"Jos olen ollut tuossa paikassa, miksi haluaisin koskaan palata?", kysyn.
"Sinun ei tarvitse palata", ääni hengittää sydämeeni. "Et ole koskaan lähtenyt."
"Ei, se ei ole mahdollista. Tunnen itseni vain tässä, tällä askelmalla."
"Mutta olet myös toisilla askelmilla. Itse asiassa on "sinä", monta "sinua" joka askelmalla. Nimittäin joka askelma edustaa jotain olemassaoloulottuvuutta, -tasoa."
"Jos minussa on monta osaa, miksi en tiestä niistä?"
"Tunnetko vedon askelmilta alapuolellasi?"
"Kyllä tunnen."
"Tuo veto tulee osistasi, jotka ovat eksyneet alempiin ulottuvuuksiin. Ne ovat eksyneet, koska ne uskovat olevansa yksin. Koska sinä et ole vapauttanut niitä, uskot olevasi yksin."
"Miten voin vapauttaa ne, kun tunnen itse eksyneeni?"
"Voi rakkaani, et sinä ole eksynyt. Olet löytänyt korkeamman äänesi, olet löytänyt MINUT! Eksyneet osasi ovat lähettäneet sinut näitä portaita ylös kuin tiedustelijan katsomaan, onko toinen tie. Nyt olet löytänyt sen. Palaa nyt takaisin ja jaa kokemuksesi niiden kanssa."
"Älä laita minua menemään sinne, ole kiltti. Muistan nyt, millaista alhaalla on, ja haluan pystyä tässä."
"Pysyt siinä, missä olet, aivan kuin pysyt siellä, missä olet ollut. Et liiku, vaan laajenet."
"Laajenen?"
"Kyllä, näet itsesi nyt yhtenä tietoisuuspisteenä. Pystytkö laajentamaan tuota tietoisuutta ja kuvittelemaan, että seisot joka askelmalla?"
Suljen silmäni ja kutsun mielikuvitustani. Minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus. Voi kyllä, siinä ne ovat. Joka askelmalla on henkilö. Jokaisessa on sama määrä valoa ja tiheyttä kuin askelmalla, millä he seisovat. He näyttävät kaikki hyvin erilaisilta, mutta jokin heissä tuntuu myös samanlaiselta.
"Kyllä", ääni vastaa ajatuksiini. "Ne ovat kaikki yhtä tietoisuutta. Tunnetko, miten sinä ja minä olemme sama?"
Minulle näyttää vaikealta kuvitella, että voisin olla sama kuin tämä viisas ja rakastava ääni, mutta suljen silmäni ja yritän muodostaa tuon yhteyden. Ensin havaitsen ainoastaan monien epäilyksen, pilkan ja pelon äänien kutsuvan alapuolella olevilta askelmilta. Mutta vähitellen tunnen myös rakkauden ja tuen, mitä sädehtii yläpuolella olevilta portailta.
Tämän tunteen myötä tietoisuuteni ja havaintoni alkaa laajentua enemmän ja enemmän. Tunnen itseäni venytettävän kuin kuminauhaa niin tiukaksi, että se on valmis katkeamaan. Tunnen vedon kireämmälle ja kireämmälle, kunnes hädin tuskin kestän jännittyneisyyttä.
Sitten ymmärrän äkillisellä napsauksella. Olen tuo rakastava ääni, joka on opastanut minua. Olen pelon ja epäilyn veto. Olen jokainen persoona joka portaalla. Itse asiassa olen jokainen porras ja mielikuvitus, mikä loi ne. Olen kaikki kaikessa.
"Kyllä", värähtelee rakastava ääni joka persoonasta, joka askelmalta ja joka ulottuvuudesta. "Me olemme moniulotteinen olento. Laajentumisemme yksittäisestä tietoisuudesta moniulotteiseen tietoisuuteen sallii meidän tietää, kuka olemme."
-----
Kun heräämme sille, kuka oikeasti olemme, voimme helpommin löytää rohkeutta astua tiedostamattoman mielemme varjoihin.
VARJOLAMPI
Käännyin kävelläkseni pois, mutta ensimmäisellä askeleella tiesin, että minun on jäätävä. Jos en voisi nähdä, mitä lammessa oli, kenties minun olisi tunnettava se. Kenties minun olisi astuttava lampeen ja tunnettava sen synkkä vesi ylläni.
Ajatus astumisesta sameisiin vesiin sai minut kavahtamaan. Pitäisikö minun pitää vaatteet päällä laihana suojeluyrityksenä vai pitäisikö minun astua veteen yhtä paljaana kuin syntymäpäivänäni?
Tiesin vastauksen. Minun on kohdattava syvyydet ilman ulkoista suojaa. Minun on löydettävä suojani siitä rohkeudesta, mitä vaadittaisiin tähän sameaan lampeen astumiseen. Rohkeus mikä oli syvällä ytimessäni, olisi ainoa suojani kohdatessani sen pimeyden ja salaisuudet.
Riisuin vaatteeni nopeasti, ennen kuin kadottaisin rohkeuteni, ja hyppäsin pahaenteiseen lampeen. Pidätin hengitystä ja sukelsin välittömästi pohjaan. Navigoin käsivarsillani, kun en ollut oikein valmis avaamaan silmiäni.
Kun kosketin lammen pohjaa, tiesin, että minun on avattava silmäni, kun minulla oli edelleen keuhkoissa ilmaa pysyä pohjassa. Näky törystä ja liasta odotti avautuvia silmiäni. Mutta mitä tuo oli tuolla?
Jotain kultaista sädehti ympärillä olevaa saastaa vasten. Voi, se on pelastettava, ajattelin, Se ei kuulu tänne. Tämä kultainen asia on erilaista kuin sen ympärillä oleva lika.
Uin kultavälkkeen luo ja pyyhin liejun sen pinnasta. Tumma lieju leijui vedessä ja odotti taas kultaesineen peittämistä. Kurkotin aarretta aikoen tuoda sen pintaan, mutta havaitsin, että se oli kiinni lammen pohjassa. Vedin ja vedin, mutta se ei hievahtanutkaan.
Lopulta seisoin hiesun peittämällä pohjalla saadakseni riittävästi pitoa vapauttaa tuon kultapalan. Varpaani puristuivat tahmeaan liejuun ja kamppailuni täytti veden hiesulla. Minun oli suljettava silmäni suojellakseni niitä ja vedin kultaista esinettä työntäen jaloilla lammen pohjaa vastaan.
Mikään ei kuitenkaan auttanut ja minulta oli loppumassa happi. Täytyisikö minun hylätä tuo aarre, mikä oli piilossa samean lammen syvyyksissä? Seisoin hiljaa hetken ja päästin irti otteestani kultaesineeseen. Se vajosi välittömästi takaisin mutaan.
Vain pieni osa siitä kiilsi likaisen veden läpi. Häpeäkseni oivalsin, etten pystynyt vapauttamaan tuota aarretta. Sitten muistin, että aikomukseni oli ollut tuntea vettä. Kyllä, nyt tunsin sen. Se tuntui häpeältä ja syyllisyydeltä ja ennen kaikkea pelolta.
Pelko tunkeutui lammen jokaisen kiveen ja atomiin. Ei ole mikään ihme, ettei sitä voinut vapauttaa, mikä oli kaunista. Kun lakkaisin kamppailemasta, lieju joka oli täyttänyt veden, alkoi asettua - asettua päälleni.
Tunsin sen tarttuvan ihooni muistuttaen niistä tunteista, joita minulla oli ollut synkän lammen ulkopuolella. Ei! Minun on lähdettävä näistä syvyyksistä ja tunteista, joita ne herättävät minussa. En voisi pelastaa aarretta. Minun olisi jätettävä se sameisiin vesiin. Sitä paitsi en pystynyt enää pidättelemään henkeä. Minun oli palattava pintaan. Ajatus pakenemisesta tuntui hyvältä ja tarpeelliselta. Uin pintaan tuntien helpotusta ja surua - helpotusta että pystyin vapautumaan hiesusta, ja surua etten pystynyt vapauttamaan kätkettyä aarretta.
Pääni ponnahti lammen pinnalle ja viileä sade huuhteli lian kasvoiltani. Uin lammen reunaan ja vedin itseni kivelle. Seisoin ja sallin lempeän sateen puhdistaa kehoni. Raikkaan veden tuntu ihollani uudisti ja rauhoitti minua.
Lammen muta oli helposti puhdistettu, sillä se ei ollut koskaan minun. Oivalsin sitten, että lammen lika oli sellaista, minkä olin ottanut väliaikaisesti itselleni, kokenut väliaikaisesti.
Katsoin taas lampea. Se näytti selkeämmältä nyt. Muta mitä olin hämmentänyt esiin, oli taas asettunut pohjaan. Muistin tuon kultapalan, mikä oli kiinni siellä. Miten voisin vapauttaa sen?
Minun täytyisi astua taas sameaan lampeen ja uida sen pimeimpään syvyyteen. Pystyisinkö muistamaan oman puhtauteni myös liejun roikkuessa kiinni muodossani? Pystyisinkö löytämään hiesun alle piilotetun kultapala ja tuomaan sen pintaan?
"Kyllä", huusin auringolle, mikä kurkisti pilvien välistä. "Löydän sen, mikä on kadonnut. Se mikä on ollut haudattuna ja unohdettu, löydetään ja palautetaan.
"Jotain hyvin arvokasta on kadonnut pimeyden syvyyksiin ja minun on haettava se."
-----------
Kirjoittanut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
19.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Taas otamme hetken tarkastellaksemme pitkän matkamme alkua todellisen ITSEMME valoon. Kun katsomme taaksepäin sitä, kuka olimme ja mitä teimme aloittaessamme polun, oivallamme, että tämä polku koostuu monista askelmista.
PORTAAT
Herään vai olenko juuri nukahtanut ja löydän itseni portailta. Yläpuolellani portaista tulee kirkkaampia ja muodoltaan löyhempiä. Alapuolellani portaista tulee tummempia ja muodoltaan tiukempia.
Katson portaita yläpuolellani ja tunnen rakkausvälkkeen kutsuvan minua kiipeämään. Mutta kun yritän, huomaan, että sisäinen veto yllyttää minua kääntymään ja menemään portaita alaspäin. Käännyn katsomaan alas ja tunnen pelon karmivan sydäntäni.
"Miksi haluaisin mennä sinne?", sanon itselleni.
"Koska olet jo mennyt", kuiskaa ääni, mikä näyttää tulevan rakkausvälkkeestä yläpuolellani.
"Jos olen ollut tuossa paikassa, miksi haluaisin koskaan palata?", kysyn.
"Sinun ei tarvitse palata", ääni hengittää sydämeeni. "Et ole koskaan lähtenyt."
"Ei, se ei ole mahdollista. Tunnen itseni vain tässä, tällä askelmalla."
"Mutta olet myös toisilla askelmilla. Itse asiassa on "sinä", monta "sinua" joka askelmalla. Nimittäin joka askelma edustaa jotain olemassaoloulottuvuutta, -tasoa."
"Jos minussa on monta osaa, miksi en tiestä niistä?"
"Tunnetko vedon askelmilta alapuolellasi?"
"Kyllä tunnen."
"Tuo veto tulee osistasi, jotka ovat eksyneet alempiin ulottuvuuksiin. Ne ovat eksyneet, koska ne uskovat olevansa yksin. Koska sinä et ole vapauttanut niitä, uskot olevasi yksin."
"Miten voin vapauttaa ne, kun tunnen itse eksyneeni?"
"Voi rakkaani, et sinä ole eksynyt. Olet löytänyt korkeamman äänesi, olet löytänyt MINUT! Eksyneet osasi ovat lähettäneet sinut näitä portaita ylös kuin tiedustelijan katsomaan, onko toinen tie. Nyt olet löytänyt sen. Palaa nyt takaisin ja jaa kokemuksesi niiden kanssa."
"Älä laita minua menemään sinne, ole kiltti. Muistan nyt, millaista alhaalla on, ja haluan pystyä tässä."
"Pysyt siinä, missä olet, aivan kuin pysyt siellä, missä olet ollut. Et liiku, vaan laajenet."
"Laajenen?"
"Kyllä, näet itsesi nyt yhtenä tietoisuuspisteenä. Pystytkö laajentamaan tuota tietoisuutta ja kuvittelemaan, että seisot joka askelmalla?"
Suljen silmäni ja kutsun mielikuvitustani. Minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus. Voi kyllä, siinä ne ovat. Joka askelmalla on henkilö. Jokaisessa on sama määrä valoa ja tiheyttä kuin askelmalla, millä he seisovat. He näyttävät kaikki hyvin erilaisilta, mutta jokin heissä tuntuu myös samanlaiselta.
"Kyllä", ääni vastaa ajatuksiini. "Ne ovat kaikki yhtä tietoisuutta. Tunnetko, miten sinä ja minä olemme sama?"
Minulle näyttää vaikealta kuvitella, että voisin olla sama kuin tämä viisas ja rakastava ääni, mutta suljen silmäni ja yritän muodostaa tuon yhteyden. Ensin havaitsen ainoastaan monien epäilyksen, pilkan ja pelon äänien kutsuvan alapuolella olevilta askelmilta. Mutta vähitellen tunnen myös rakkauden ja tuen, mitä sädehtii yläpuolella olevilta portailta.
Tämän tunteen myötä tietoisuuteni ja havaintoni alkaa laajentua enemmän ja enemmän. Tunnen itseäni venytettävän kuin kuminauhaa niin tiukaksi, että se on valmis katkeamaan. Tunnen vedon kireämmälle ja kireämmälle, kunnes hädin tuskin kestän jännittyneisyyttä.
Sitten ymmärrän äkillisellä napsauksella. Olen tuo rakastava ääni, joka on opastanut minua. Olen pelon ja epäilyn veto. Olen jokainen persoona joka portaalla. Itse asiassa olen jokainen porras ja mielikuvitus, mikä loi ne. Olen kaikki kaikessa.
"Kyllä", värähtelee rakastava ääni joka persoonasta, joka askelmalta ja joka ulottuvuudesta. "Me olemme moniulotteinen olento. Laajentumisemme yksittäisestä tietoisuudesta moniulotteiseen tietoisuuteen sallii meidän tietää, kuka olemme."
-----
Kun heräämme sille, kuka oikeasti olemme, voimme helpommin löytää rohkeutta astua tiedostamattoman mielemme varjoihin.
VARJOLAMPI
Käännyin kävelläkseni pois, mutta ensimmäisellä askeleella tiesin, että minun on jäätävä. Jos en voisi nähdä, mitä lammessa oli, kenties minun olisi tunnettava se. Kenties minun olisi astuttava lampeen ja tunnettava sen synkkä vesi ylläni.
Ajatus astumisesta sameisiin vesiin sai minut kavahtamaan. Pitäisikö minun pitää vaatteet päällä laihana suojeluyrityksenä vai pitäisikö minun astua veteen yhtä paljaana kuin syntymäpäivänäni?
Tiesin vastauksen. Minun on kohdattava syvyydet ilman ulkoista suojaa. Minun on löydettävä suojani siitä rohkeudesta, mitä vaadittaisiin tähän sameaan lampeen astumiseen. Rohkeus mikä oli syvällä ytimessäni, olisi ainoa suojani kohdatessani sen pimeyden ja salaisuudet.
Riisuin vaatteeni nopeasti, ennen kuin kadottaisin rohkeuteni, ja hyppäsin pahaenteiseen lampeen. Pidätin hengitystä ja sukelsin välittömästi pohjaan. Navigoin käsivarsillani, kun en ollut oikein valmis avaamaan silmiäni.
Kun kosketin lammen pohjaa, tiesin, että minun on avattava silmäni, kun minulla oli edelleen keuhkoissa ilmaa pysyä pohjassa. Näky törystä ja liasta odotti avautuvia silmiäni. Mutta mitä tuo oli tuolla?
Jotain kultaista sädehti ympärillä olevaa saastaa vasten. Voi, se on pelastettava, ajattelin, Se ei kuulu tänne. Tämä kultainen asia on erilaista kuin sen ympärillä oleva lika.
Uin kultavälkkeen luo ja pyyhin liejun sen pinnasta. Tumma lieju leijui vedessä ja odotti taas kultaesineen peittämistä. Kurkotin aarretta aikoen tuoda sen pintaan, mutta havaitsin, että se oli kiinni lammen pohjassa. Vedin ja vedin, mutta se ei hievahtanutkaan.
Lopulta seisoin hiesun peittämällä pohjalla saadakseni riittävästi pitoa vapauttaa tuon kultapalan. Varpaani puristuivat tahmeaan liejuun ja kamppailuni täytti veden hiesulla. Minun oli suljettava silmäni suojellakseni niitä ja vedin kultaista esinettä työntäen jaloilla lammen pohjaa vastaan.
Mikään ei kuitenkaan auttanut ja minulta oli loppumassa happi. Täytyisikö minun hylätä tuo aarre, mikä oli piilossa samean lammen syvyyksissä? Seisoin hiljaa hetken ja päästin irti otteestani kultaesineeseen. Se vajosi välittömästi takaisin mutaan.
Vain pieni osa siitä kiilsi likaisen veden läpi. Häpeäkseni oivalsin, etten pystynyt vapauttamaan tuota aarretta. Sitten muistin, että aikomukseni oli ollut tuntea vettä. Kyllä, nyt tunsin sen. Se tuntui häpeältä ja syyllisyydeltä ja ennen kaikkea pelolta.
Pelko tunkeutui lammen jokaisen kiveen ja atomiin. Ei ole mikään ihme, ettei sitä voinut vapauttaa, mikä oli kaunista. Kun lakkaisin kamppailemasta, lieju joka oli täyttänyt veden, alkoi asettua - asettua päälleni.
Tunsin sen tarttuvan ihooni muistuttaen niistä tunteista, joita minulla oli ollut synkän lammen ulkopuolella. Ei! Minun on lähdettävä näistä syvyyksistä ja tunteista, joita ne herättävät minussa. En voisi pelastaa aarretta. Minun olisi jätettävä se sameisiin vesiin. Sitä paitsi en pystynyt enää pidättelemään henkeä. Minun oli palattava pintaan. Ajatus pakenemisesta tuntui hyvältä ja tarpeelliselta. Uin pintaan tuntien helpotusta ja surua - helpotusta että pystyin vapautumaan hiesusta, ja surua etten pystynyt vapauttamaan kätkettyä aarretta.
Pääni ponnahti lammen pinnalle ja viileä sade huuhteli lian kasvoiltani. Uin lammen reunaan ja vedin itseni kivelle. Seisoin ja sallin lempeän sateen puhdistaa kehoni. Raikkaan veden tuntu ihollani uudisti ja rauhoitti minua.
Lammen muta oli helposti puhdistettu, sillä se ei ollut koskaan minun. Oivalsin sitten, että lammen lika oli sellaista, minkä olin ottanut väliaikaisesti itselleni, kokenut väliaikaisesti.
Katsoin taas lampea. Se näytti selkeämmältä nyt. Muta mitä olin hämmentänyt esiin, oli taas asettunut pohjaan. Muistin tuon kultapalan, mikä oli kiinni siellä. Miten voisin vapauttaa sen?
Minun täytyisi astua taas sameaan lampeen ja uida sen pimeimpään syvyyteen. Pystyisinkö muistamaan oman puhtauteni myös liejun roikkuessa kiinni muodossani? Pystyisinkö löytämään hiesun alle piilotetun kultapala ja tuomaan sen pintaan?
"Kyllä", huusin auringolle, mikä kurkisti pilvien välistä. "Löydän sen, mikä on kadonnut. Se mikä on ollut haudattuna ja unohdettu, löydetään ja palautetaan.
"Jotain hyvin arvokasta on kadonnut pimeyden syvyyksiin ja minun on haettava se."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.