Kirjoittanut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
10.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Lopun alkaessa palaamme alkuun.
Aloitin tämän matkan 1993 ja perustin Multidimensions.comin 1996. Tarkastellakseni uskomatonta sisäisen opastukseni dokumentointimatkaa, alan julkaista runoja siinä järjestyksessä, kun ne ovat sivustolla. Näin ollen aloitan alusta.
Julkaisen runoja ja lyhyitä tarinoita, koska meidän on oleellista oppia moniulotteinen kieli. Kommunikointi mitä saamme sisäiseltä moniulotteiselta ITSELTÄMME - mikä on koko se korkeampi ilmaisu, mikä olemme - tulee nyt-hetken valonvälähdyksenä.
Tämä valo tulkitaan parhaiten kuvina, fyysisinä tunteina tai tuntemuksina, tahattomina ajatuksina, mielikuvina ja vertauskuvina. Koska runous herättää kaikkia näitä reaktioita, se on yksi parhaista tavoista vastaanottaa ja ymmärtää viestejä ITSELTÄ.
Meidän on helppoa ajatella, ettei mikään ole muuttunut, mutta kun palaamme vuoteen 1993,
KUKA olimme,
MITÄ teimme,
MISSÄ olimme,
MILLOIN aloimme herätä ja
MIKSI aloimme muistaa?
MISSA KOTI ON
Meissä on edelleen monia, jotka eivät muista, keitä olemme. Olemme käyttäneet maakehoa niin monta aionia, että uskomme olevamme vain fyysinen ja rajoittunut tähän savimuotoon, kunnes kuolemme.
Niin kauan kun uskomme rajoitusten ja erillisyyden 3D-harhaan, vapaantahdonlain mukaan se on ainoa tietoinen kokemuksemme.
Silloin kun korkeamman ulottuvuuden ITSEMME todellisuudesta tuli tiedostamaton, unohdimme maapallon olevan luokkahuone.
Unohdimme, että tulimme tänne oppimaan kolmannen ulottuvuuden kokemusprosessin kautta, miten ollaan tietoisia luojia.
Vaikka menetimmekin muiston todellisesta ITSESTÄMME ja syystämme tulla tälle planeetalle, pidimme kuitenkin korkeamman ulottuvuuden ilmentämisvoimat - ainakin jonkin aikaa.
Kaikki ilmentäminen aloittaa kehän, mikä palaa lopulta lähettäjälle. Siksi oli vaarallista käyttää korkeamman ulottuvuuden voimaamme kolmannen ulottuvuuden tietoisuudella, kun emme säilyttäneet korkeampaa viisautta ja rakkautta tasapainottamassa voimaamme.
Valitettavasti tai onneksi, aloimme menettää voiman käytettyämme sitä väärin. Sitten olimme oikeasti "vain fyysinen"!
Kun maan kollektiivitietoisuus jatkoi alenemistaan, putosimme syvemmälle ja syvemmälle unohdukseen.
Ennen kuin tiesimmekään, olimme sotkeutuneet maaplaneetan harhakuviin.
Siihen saakka kunnes maan kollektiivitietoisuus oli taas noussut tasolle, missä oli mahdollista tunnistaa viestejä korkeammasta ulottuvuudesta, meidän oli vaikea palata tietoisuuteen todellisesta moniulotteisesta ITSESTÄMME.
Maapallo oli niin vajonnut pelkoon ja taikauskoon, että suurin osa kommunikoinnista korkeampien ulottuvuuksien olentojen ja maan päällä olevien välillä oli hyvin väärinymmärrettyä tai vääristynyttä.
Ja niin me odotimme!
Joskus vihasimme tuota odotusta ja joskus rakastimme sitä.
Opimme, että jos unohdimme korkeamman ulottuvuuden kotimme ja osamme, joka asui siellä, emme olleet yhtä yksinäinen.
Siksi useimmat meistä unohtivat.
Kunnes ... vähiten odottaessamme sitä, muistimme jotain kuin unessa:
tunteen,
lyhyen kuvan,
tietyn värin tai
äänen.
Sitten meistä tuli hyvin, hyvin yksinäinen. Halusimme mennä kotiin, muttemme muistaneet, missä koti oli. Tiesimme vain, ettei se ollut täällä.
Tiesimme vain, ettemme sopineet joukkoon - emmekä halunneetkaan!
UNI
Näin upean olennon leijuvan edessäni. Sen valo täytti koko huoneen lämpimällä säteilyllä.
"Kuka olet?", kysyin sydämessäni.
"Minä olen sinä, rakkaani", oli odottamaton vastaus.
En ymmärtänyt, mitä kaunis olento oli sanonut. Minä en ollut upea. En osannut leijua ilmassa kuin tuo olento edessäni eikä minulla ollut ehdottomasti riittävästi valoa koko huoneen täyttämiseen.
Olin vain tavallinen ihminen, jolla oli tavallinen elämä. Joinain päivinä minusta tuntui hyvältä, myös rauhalliselta, mutta joinain päivinä minusta tuntui pahalta, myös piinatulta. Tein työni ja yritin maksaa laskuni ajallaan.
Olin hyvä kansalainen. Minulla oli perhe, jota rakastin, ja ystäviä jotka välittivät minusta. Joskus olin kuitenkin peloissani, ärsyyntynyt tai surullinen. Ei, en ollut mitenkään erityislaatuinen. Olin vain tavallinen.
"Voi, mutta rakkaani, "vain tavallinen" on erityislaatuinen", olento keskeytti ajatukseni.
"Mitä?", vastasin vähän vihaisella ja epäkunnioittavalla äänellä. Peitin nopeasti suuni ja mumisin anteeksipyynnön.
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi minulta, rakkaani. Minä olen sinä!"
"Ei, olen pahoillani", vastasin melkein itselleni. "En voi uskoa sitä. En voi hyväksyä sitä. Jos sinä olisit minä, miksi koskaan haluaisin olla minä?"
"Olen hyvin ylpeä ollessani sinä. Olen hyvin ylpeä siitä, miten olet ylläpitänyt elämäsi vaikeissa olosuhteissa. Elämä fyysisellä tasolla voi olla - ja tavallisesti on - haastavaa. Ja sinä/minä olemme säilyttäneet sydämen, joka rakastaa."
"Sydämen joka rakastaa?"
"Kyllä, ja mielen joka ajattelee. Sinä - mikä olemme sinä ja minä yhdessä - olet pitänyt siteemme ja lupauksemme, pysyä ITSENÄMME niiden monien houkutusten edessä, jotka voivat vetää meitä olemaan erityislaatuinen."
"No, kyllä", vastasin raapien leukaani. "On sanottava, että on miljoonia houkutuksia, kierrätysroskakorille kävelemisestä muistamiseen, että ajattelee ennen puhumista. Luulisin, että yritän suurimman osan ajasta olla paras ihminen, mikä osaan."
"Kyllä, ja koko ajan olet erityislaatuinen. Olet erityislaatuinen - et ainoastaan, koska yrität tehdä parhaasi, vaan koska olet päättänyt jättää muodon, minkä näet edessäsi - ITSEMME - ja astua fyysisen elämän kokemiseen."
Nyt olin hämmentynyt. En muistanut tehneeni sellaista valintaa. Itse asiassa jos voisin valita, tulisin välittömästi tuoksi loistavaksi olennoksi edessäni.
"Oletko varma?", olento vastasi lukein ajatukseni. "Entä perheesi, ystäväsi, työsi, planeettasi? Etkö kaipaisi niitä?"
"No, kyllä kaipaisin. Kaipaisin niitä kaikkia kovasti. Mutta jos olen myös sinun kaltaisesi olento, niin heilläkin täytyy olla kaltaisesi osa. Eikö olekin?"
"Aivan varmasti", olento vastasi niin kirkkaalla hymyllä, että säteily ulottui huoneen seinien ulkopuolelle, kunnes ei ollut seiniä ja kattoa ja oli vain valoa.
Ensin pelkäsin vähän. Roihuavan valon keskellä oleminen ei ollut tavanomainen tapahtuma.
Olento nauroi lempeästi: "Älä ole huolissasi. Huone ympärilläsi, itse asiassa koko fyysinen maailmasi, on edelleen olemassa. Huomiosi on kuitenkin nyt minun maailmani nyt-hetkessä ja se on korkeampaa värähtelyä.
"Seuraa minua", olento sanoi. "Haluaisin sinun näkevän jotain."
Olento johdatti minut ovelle, mikä näytti ilmestyvän tyhjästä. Se avautui täysin, kun lähestyimme sitä. Olento astui ovesta ja viittoili minua seuraamaan. Näkökykyni selkenemiseen meni hetki. Sitten näin sen.
Edessäni oli kuva kodistani, perheestäni ja ystävistäni yhdessä, ystävällisessä kanssakäymisessä - paitsi että kaikki säteilivät kirkasta valoa. He kaikki kääntyivät minua kohti ja hymyilivät. Heidän hymynsä valaisivat huoneen vielä kirkkaammaksi.
"Olet tuonut fyysisen tietoisuutesi tänne", he sanoivat yhteen ääneen. "Mekin yritämme tuoda fyysisen tietoisuutemme tänne. Eikö olisi kaunista, jos voisimme kaikki tavata täällä, fyysinen henkisen, ja sitten palata maan päälle?
"Ajattele sitä! Voitko kuvitella, mikä vaikutus sillä olisi, jos voisimme yhdistää fyysisen ja henkiolemuksemme ja luoda jatkuvan virran hengen ja aineen välille?"
"Näen varmaan unta", ajattelin ääneen. Nipistin käsivarttani, mutta se näytti erilaiselta. Se ei ollut kova. Se oli enemmän kuin pilvi, kultainen pilvi. Käteni olivat yhtä säteilevät kuin tuon loistavan olennon. Katsoin ympärilleni kysyäkseni olennolta, mitä oli tapahtunut, ja huomasin sen lähteneen.
"Ei", olennon ääni vastasi sydämestäni ja mielestäni. "En ole poissa. Olen sisälläsi. Ota minut nyt fyysiseen maailmaasi, äläkä unohda, että minä olen sinä sisälläsi."
Nousin istumaan sängylläni säpsähtäen. Kehoni oli märkä hiestä ja puolisoni nukkui vieressä.
"Se oli sittenkin vain unta", ajattelin.
"Voi, mutta miten upeaa unta!", tuli tuttu sisäinen ääni.
Onneksi se vastasi edelleen jokaiseen ajatukseeni.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.