MYTRE JA ARCTURUSLAISET, OSA 5
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
2.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Osa 1: Palautumiskammio
Osa 2: Ajatusten hallitseminen ja tunteilla havaitseminen
Osa 3: Onko se todellista?
Osa 4: Puumerkkitaajuudet
Osa 5: Arcturuslaisen sisällä
Opettelin taivaallisia puumerkkitaajuuksia niin kauan, etten pystynyt pitämään enää silmiäni auki. Omaksi yllätyksekseni pystyin omaksumaan niitä täysin eri tavalla, kun silmäni oli suljettu. Ikään kuin uuden fyysisen ulottuvuuden kehoni havaintotapa tuli mukaan vain, silloin kun en käyttänyt fyysistä näkökykyäni. Myös mielenkiintoinen ääni mikä oli kuuloni ulkopuolella silmieni ollessa auki, alkoi värähdellä valokehossani.
Tämä värähtely ja muuttuvat "valokuvat", jotka tulivat sisäiseen näkökenttääni, laittoivat uuden muotoni pyörimään. Ensin tuskin huomasin sitä ja ajattelin olevani vain pyörryksissä niin pitkästä keskittymisestä. En kuitenkaan keskittynyt silloin ja huimaus muuttui nopeasti "surisevaksi" tunteeksi, joka kulki koko kehoni läpi. Ymmärrän, miksi se alkoi huimata minua ensin, koska tämä aistimus kulki jatkuvasti laajentuvina ympyröinä ulospäin kehostani.
Nämä aistimusympyrät kulkivat ulospäin samaan aikaan, kun ne kulkivat syvemmälle ja syvemmälle muotoni sisään. Ikään kuin tämä ei olisi riittänyt - oli myös aaltoaistimus, mikä alkoi virrata muodossani ylös ja alas. Huomasin, etten kyennyt enää pitämään riittävää tasapainoa seistäkseni tai edes istuakseni, joten menin makuulle sille kovalle kivelle, millä olin seissyt.
Kun muutin kehoni asentoa, myös aistimukset muuttuivat, niin että aiemmin kiveen nähden kohtisuorassa olleet aallot kulkivat vaakasuorassa kiven myötäisesti. Tällä tavalla aallot jatkoivat kulkemista edestakaisin selkärankaani pitkin. Samanaikaisesti jatkuvasti laajentuvat ympyrät liikkuivat syvemmälle ja syvemmälle kiveen ja korkeammalle ja korkeammalle ilmakehään.
Ympyröissä ja aalloissa näytti olevan rytmi, joten päätin sovittaa hengitykseni siihen. Vau, vain kaksi tai kolme hengitystä ja lähdin lentoon. En ole varma, mikä "minä" lähti lentoon, mutta en enää maannut kivellä katsellen kosmokseen. Sen sijaan virtasin kosmoksen läpi.
Sanon "virtasin" "lentämisen" sijasta, koska en liikuttanut mitään kehoni osaa. Ikään kuin kuljin näkymättömällä virtauksella. Tiesin, että minun oli pakko liikkua tietoisuudessani ja että kehoni makasi luultavasti edelleen kivellä. Nautin kuitenkin niin kokemuksestani, etten halunnut tehdä mitään muuttamaan sitä.
Välähti kysymys, olinko jossain ylemmässä "holo-ohjelmassa" vai oliko tämä kokemus todellinen. Onneksi juuri ennen epäilyksen alkamista kuulin Arcturuslaisen sanat: "Mikä ero siinä on?" Aivan, jos loin tämän "holo-ohjelmaosan" ajatuksillani tai jos loin tämän todellisuuden, olin kummassakin tapauksessa luoja.
Sisäinen ääni muistutti minua lopettamaan analysoinnin, kun se alensi tietoisuuttani ja heikensi kokemustani. Ansiokseni on laskettava, että toisiaan lakkasin ajattelemasta ja antauduin syvemmälle matkaan. Tässä antautumiskohdassa joko nukahdin tai menin syvempään tietoisuustilaan. Eikö uni ja antautuminen ole itse asiassa sama asia? Joka tapauksessa looginen ajatteluni loppui.
Lakkasin analysoimasta, lakkasin kyseenalaistamasta ja annoin vain mennä. Kuulin ikään kuin hiljaisen napsahduksen ja lähdin kuin raketti noin 45 asteen kulmassa oikealle. Aloin värähdellä niin nopeasti, että kaikki ajattelu ja/tai tunteet olivat mahdottomia. Minulla ei enää ollut kehoa. Olin puhdasta tietoisuutta. Tietoisuudellani oli kuitenkin enemmän tajuntaa, kuin oli koskaan ollut humanoidimuodon rajoittaessa minua.
Silloin ydinolemukseni ampui ulospäin kuin tähtiräjähdys ja olin täysin tietoinen jokaisesta myriadien näkökulmieni havainnoista. En tiedä, miten tein tämän, mutta tiesin, että tämä kokemus voisi tapahtua vain, silloin kun tietoisuuteni värähteli hyvin korkealla todellisuustaajuudella.
Seuraavat tapahtumat olivat vielä yllättävämpiä, sillä jokaisesta tähtiräjähdyksen pisteestä tuli ITSENI eri ilmaisumuoto. Ykseyden nyt-hetkessä pystyin samanaikaisesti havaitsemaan ja kokemaan jokaisen näistä versioista ja olemaan niiden kanssa vuorovaikutuksessa.
Yhtäkkiä olin ikään kuin ylittänyt jonkin näkymättömän kynnyksen ja kokemuksestani tuli liikaa minulle. Tunsin itseni kuin tähtialukseksi, joka kulki liian lujaa pysyäkseen ehjänä. En halunnut lopettaa tätä kokemusta, mutta aloin ihmetellä, mitä tapahtuisi, jos en kulminoisi nyt tätä seikkailua.
"Pysähdy!", kuulin sisältäni. Arcturuslainen puhui. Tiesin tämän, koska olin tunnistanut sen puumerkkitaajuuden.
"Pysähdy, hitaasti", kuulin taas sisältäni.
Koska en kuitenkaan tiennyt, miten olin aloittanut tämän matkan, en osannut lopettaa sitä. Kuljin nopeammin ja nopeammin ja aloin tuntea olevani täysin poissa kontrollista, mikä pelotti minua.
"Avaa silmäsi, nyt", Arcturuslainen sanoi.
Avasin nopeasti silmäni, ikään kuin jonain puolustusrefleksinä. Sitten huimaus tuli täydellä voimalla. Pyörin niin nopeasti, etten osannut sanoa, mikä oli alhaalla ja ylhäällä tai oikealla ja vasemmalla. Olin täysin menettänyt suuntavaiston ja jonkin partaalla - en tiedä minkä - silloin kun tunsin lämpimän valon ympärilläni.
Välittömästi olin tyyni, turvassa, keskittynyt ja Arcturuslaisen sisällä???
Yritin liikkua ulos siitä, koska en halunnut tunkeutua sen kehoon, mutta kuulin sen sanovan: "Nuku nyt vaan. Se riittää tällä erää."
Heräsin seuraavana "aamuna" punkassani ja tunsin itseni uudeksi ihmiseksi. Miten pystyisin tajuamaan, mitä oli tapahtunut? Aloin toistaa vanhaa kysymystäni "Oliko se totta vai ainoastaan unta?"
Sain oman vastaukseni tällä kertaa, mikä oli "Onko siinä eroa?"
******
Huomautus lukijoille. Minulla on suurta empatiaa Mytreä kohtaan, kun en tiedä, keksinkö tämän kaiken vai koenko sen moniulotteisen ITSENI eri versiossa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään aavistusta, mitä kirjoitan, kunnes se ilmestyy sivulle.
Myös jos kyseenalaistan sen, onko tämä "todellista" vai keksinkö vain tämän, niin kaikki hyvä ja ihmeellinen, mitä minulle on tapahtunut koko elämässäni, on ollut "ei todellista". Siksi minun on oltava samaa mieltä Mytre-ITSENI kanssa. Ei ole mitään eroa siinä, "keksinkö sen" vai "koenko sen".
Alan ymmärtää, että yksi suurimmista hypyistä viidennen ulottuvuuden tietoisuuteemme on myöntää itsellemme, että jokainen ajatuksemme ja tunteemme luo todellisuuttamme, mikä on jo luotu ykseyden nyt-hetkessä.
Siksi ajatukseni ja tunteeni luovat tätä todellisuutta, mikä tapahtuu jo ja mikä lähetetään minulle Mytren kautta. Ilman peräkkäisaikaa syy ja seuraus ovat sama asia. Ei ole mitään eroa!
-----------
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
2.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Osa 1: Palautumiskammio
Osa 2: Ajatusten hallitseminen ja tunteilla havaitseminen
Osa 3: Onko se todellista?
Osa 4: Puumerkkitaajuudet
Osa 5: Arcturuslaisen sisällä
Opettelin taivaallisia puumerkkitaajuuksia niin kauan, etten pystynyt pitämään enää silmiäni auki. Omaksi yllätyksekseni pystyin omaksumaan niitä täysin eri tavalla, kun silmäni oli suljettu. Ikään kuin uuden fyysisen ulottuvuuden kehoni havaintotapa tuli mukaan vain, silloin kun en käyttänyt fyysistä näkökykyäni. Myös mielenkiintoinen ääni mikä oli kuuloni ulkopuolella silmieni ollessa auki, alkoi värähdellä valokehossani.
Tämä värähtely ja muuttuvat "valokuvat", jotka tulivat sisäiseen näkökenttääni, laittoivat uuden muotoni pyörimään. Ensin tuskin huomasin sitä ja ajattelin olevani vain pyörryksissä niin pitkästä keskittymisestä. En kuitenkaan keskittynyt silloin ja huimaus muuttui nopeasti "surisevaksi" tunteeksi, joka kulki koko kehoni läpi. Ymmärrän, miksi se alkoi huimata minua ensin, koska tämä aistimus kulki jatkuvasti laajentuvina ympyröinä ulospäin kehostani.
Nämä aistimusympyrät kulkivat ulospäin samaan aikaan, kun ne kulkivat syvemmälle ja syvemmälle muotoni sisään. Ikään kuin tämä ei olisi riittänyt - oli myös aaltoaistimus, mikä alkoi virrata muodossani ylös ja alas. Huomasin, etten kyennyt enää pitämään riittävää tasapainoa seistäkseni tai edes istuakseni, joten menin makuulle sille kovalle kivelle, millä olin seissyt.
Kun muutin kehoni asentoa, myös aistimukset muuttuivat, niin että aiemmin kiveen nähden kohtisuorassa olleet aallot kulkivat vaakasuorassa kiven myötäisesti. Tällä tavalla aallot jatkoivat kulkemista edestakaisin selkärankaani pitkin. Samanaikaisesti jatkuvasti laajentuvat ympyrät liikkuivat syvemmälle ja syvemmälle kiveen ja korkeammalle ja korkeammalle ilmakehään.
Ympyröissä ja aalloissa näytti olevan rytmi, joten päätin sovittaa hengitykseni siihen. Vau, vain kaksi tai kolme hengitystä ja lähdin lentoon. En ole varma, mikä "minä" lähti lentoon, mutta en enää maannut kivellä katsellen kosmokseen. Sen sijaan virtasin kosmoksen läpi.
Sanon "virtasin" "lentämisen" sijasta, koska en liikuttanut mitään kehoni osaa. Ikään kuin kuljin näkymättömällä virtauksella. Tiesin, että minun oli pakko liikkua tietoisuudessani ja että kehoni makasi luultavasti edelleen kivellä. Nautin kuitenkin niin kokemuksestani, etten halunnut tehdä mitään muuttamaan sitä.
Välähti kysymys, olinko jossain ylemmässä "holo-ohjelmassa" vai oliko tämä kokemus todellinen. Onneksi juuri ennen epäilyksen alkamista kuulin Arcturuslaisen sanat: "Mikä ero siinä on?" Aivan, jos loin tämän "holo-ohjelmaosan" ajatuksillani tai jos loin tämän todellisuuden, olin kummassakin tapauksessa luoja.
Sisäinen ääni muistutti minua lopettamaan analysoinnin, kun se alensi tietoisuuttani ja heikensi kokemustani. Ansiokseni on laskettava, että toisiaan lakkasin ajattelemasta ja antauduin syvemmälle matkaan. Tässä antautumiskohdassa joko nukahdin tai menin syvempään tietoisuustilaan. Eikö uni ja antautuminen ole itse asiassa sama asia? Joka tapauksessa looginen ajatteluni loppui.
Lakkasin analysoimasta, lakkasin kyseenalaistamasta ja annoin vain mennä. Kuulin ikään kuin hiljaisen napsahduksen ja lähdin kuin raketti noin 45 asteen kulmassa oikealle. Aloin värähdellä niin nopeasti, että kaikki ajattelu ja/tai tunteet olivat mahdottomia. Minulla ei enää ollut kehoa. Olin puhdasta tietoisuutta. Tietoisuudellani oli kuitenkin enemmän tajuntaa, kuin oli koskaan ollut humanoidimuodon rajoittaessa minua.
Silloin ydinolemukseni ampui ulospäin kuin tähtiräjähdys ja olin täysin tietoinen jokaisesta myriadien näkökulmieni havainnoista. En tiedä, miten tein tämän, mutta tiesin, että tämä kokemus voisi tapahtua vain, silloin kun tietoisuuteni värähteli hyvin korkealla todellisuustaajuudella.
Seuraavat tapahtumat olivat vielä yllättävämpiä, sillä jokaisesta tähtiräjähdyksen pisteestä tuli ITSENI eri ilmaisumuoto. Ykseyden nyt-hetkessä pystyin samanaikaisesti havaitsemaan ja kokemaan jokaisen näistä versioista ja olemaan niiden kanssa vuorovaikutuksessa.
Yhtäkkiä olin ikään kuin ylittänyt jonkin näkymättömän kynnyksen ja kokemuksestani tuli liikaa minulle. Tunsin itseni kuin tähtialukseksi, joka kulki liian lujaa pysyäkseen ehjänä. En halunnut lopettaa tätä kokemusta, mutta aloin ihmetellä, mitä tapahtuisi, jos en kulminoisi nyt tätä seikkailua.
"Pysähdy!", kuulin sisältäni. Arcturuslainen puhui. Tiesin tämän, koska olin tunnistanut sen puumerkkitaajuuden.
"Pysähdy, hitaasti", kuulin taas sisältäni.
Koska en kuitenkaan tiennyt, miten olin aloittanut tämän matkan, en osannut lopettaa sitä. Kuljin nopeammin ja nopeammin ja aloin tuntea olevani täysin poissa kontrollista, mikä pelotti minua.
"Avaa silmäsi, nyt", Arcturuslainen sanoi.
Avasin nopeasti silmäni, ikään kuin jonain puolustusrefleksinä. Sitten huimaus tuli täydellä voimalla. Pyörin niin nopeasti, etten osannut sanoa, mikä oli alhaalla ja ylhäällä tai oikealla ja vasemmalla. Olin täysin menettänyt suuntavaiston ja jonkin partaalla - en tiedä minkä - silloin kun tunsin lämpimän valon ympärilläni.
Välittömästi olin tyyni, turvassa, keskittynyt ja Arcturuslaisen sisällä???
Yritin liikkua ulos siitä, koska en halunnut tunkeutua sen kehoon, mutta kuulin sen sanovan: "Nuku nyt vaan. Se riittää tällä erää."
Heräsin seuraavana "aamuna" punkassani ja tunsin itseni uudeksi ihmiseksi. Miten pystyisin tajuamaan, mitä oli tapahtunut? Aloin toistaa vanhaa kysymystäni "Oliko se totta vai ainoastaan unta?"
Sain oman vastaukseni tällä kertaa, mikä oli "Onko siinä eroa?"
******
Huomautus lukijoille. Minulla on suurta empatiaa Mytreä kohtaan, kun en tiedä, keksinkö tämän kaiken vai koenko sen moniulotteisen ITSENI eri versiossa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään aavistusta, mitä kirjoitan, kunnes se ilmestyy sivulle.
Myös jos kyseenalaistan sen, onko tämä "todellista" vai keksinkö vain tämän, niin kaikki hyvä ja ihmeellinen, mitä minulle on tapahtunut koko elämässäni, on ollut "ei todellista". Siksi minun on oltava samaa mieltä Mytre-ITSENI kanssa. Ei ole mitään eroa siinä, "keksinkö sen" vai "koenko sen".
Alan ymmärtää, että yksi suurimmista hypyistä viidennen ulottuvuuden tietoisuuteemme on myöntää itsellemme, että jokainen ajatuksemme ja tunteemme luo todellisuuttamme, mikä on jo luotu ykseyden nyt-hetkessä.
Siksi ajatukseni ja tunteeni luovat tätä todellisuutta, mikä tapahtuu jo ja mikä lähetetään minulle Mytren kautta. Ilman peräkkäisaikaa syy ja seuraus ovat sama asia. Ei ole mitään eroa!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.