MEDITAATIONI, VISIONI, KOKEMUKSENI
Kirjoittanut Suzanne Lie (Suzan Caroll) ( suzanneliephd.blogspot.com)
17.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Meditointini oli tänään hyvin odottamatonta. Opettelen hillitsemään tuota energiaa, jotten tärise ja liikuta kehoani niin paljon. Huomaan, että hillitessäni tätä energiaa se saattaa minut paljon syvemmälle kokemukseeni. Meditointini on muuttunut viime aikoina siinä mielessä, että se tapahtuu enemmän hereillä kuin aiemmin. Tarkoitan tällä sitä, että usein olen meditointitilassa tehdessäni jotain luovaa juttua. Johdan nyt monia meditaatioita, joten koen ryhmäenergiakokemuksia. Menen meditatiiviseen tilaan myös, silloin kun kirjoitan, teen taidetta, hoidan puutarhaa tai vain rentoudun hetken.
Tänään oli kuitenkin erilaista, kun makasin. Olin juuri alkamassa mennä syvempään tietoisuustilaan, kun sain erittäin selvän kuvan siitä, että kävelin etuovelleni. Päätin yrittää kokea tuon tutun fyysisen toiminnon, joten katselin näkyä edessäni. Toisin sanoen, parhaan nykykokemukseni mukaan astuin tuohon kokemukseen.
Tunsin kehoni kävelevän ja nojaavan pöytään katsomaan ulos osittain suljettujen verhojen välistä etuoveni viereisestä ikkunasta. Katsoessani ulos näin tiedustelualuksen, jonka ulkopuolella seisoi valo-olento. Alus ja galaktinen olento olivat keskellä katua suoraan taloni edessä. Minusta tuntui, että se oli Arcturuslaisten lähettiläsalus. Sanon näin, koska Arcturuslaisilla on niin korkea värähtely, että he lähtevät alukseltaan harvoin tiedustelualuksella, koska heidän taajuutensa on liian korkea kestääkseen sellaisen fyysisen kokemuksen.
Joka tapauksessa, yritin "pysyä meditointikehossani" tuntien jalkani joka rappusella ja käteni kaiteella, kun menin alas kolme porrastasoa alas talostani kadulle. Yritin muistaa tunnetilani tässä vaiheessa, mutta voin muistaa vain tyyneyden ja tietysti suuren ilon. Muutama naapurini oli tullut ulos talostaan ja he kävelivät alusta kohti, mutta useimmat ihmiset eivät näyttäneet havaitsevan tätä tapahtumaa.
Kun seison odottavan galaktisen olennon edessä (en käytä "avaruusolento"-sanaa, koska se tuntuu epäkunnioittavalta), kaikki muu hämärtyi pois havaintokentästäni. Muistaakseni kättelimme, mutta emme todellisuudessa kätelleet. Kätemme vain koskettivat. Silloin käsitin sen ollen Zeta. Kuitenkin se oli Zeta, joka toimi Arcturuslaisten lähettiläänä. Se ei ollut vain mikä tahansa Zeta, se oli minun Zetani. Tämä oli se Zeta, joka vei minut ennen Oppimispuusta "tuohon huoneeseen".
Kirjoittaessani tätä muistan lisää. Meditaatio tapahtui hyvin lyhyessä "ajassa", joten osa asioista joita tapahtui tuon kokemuksen nyt-hetkessä, tallentui psyykeeni palautettavaksi mieleeni, kun kirjoitan kokemuksesta. Itse asiassa kirjoitan tästä kokemuksesta, koska se sallii minun paremmin yhdistyä siihen 3D-mielessäni. Käsitän nyt, että oli kokemuskerroksia, jotka kaikki tapahtuivat nyt-hetkessä ja joita en pystynyt tietoisesti tallentamaan.
Nämä kokemukset tallennettiin kuitenkin moniulotteisiin aivoihini palautettavaksi mieleen myöhemmin. Sori tämä sivuaskel tarinassani. Luulen, että on tärkeää kirjoittaa kokemukseni, kun muistan sen, koska se auttaa muita palauttamaan mieleen omia kokemuksiaan.
Takaisin loogiseen tai peräkkäiseen kerrontaan viidennen ulottuvuuden ajattomasta meditaatiostani.
Kun käsitin sen olevan Zeta-ystäväni, tunsin turvaa. (Kyllä "se" - androgyyni - oli ystävä, koska se oli hyvin suloinen ja myös rakastava tullessaan hakemaan minua.) Kuitenkin reaktioni Zetan tapaamisesta tallennettiin yhteen tiedoston, mitä en lukenut, silloin kun sain tuon kokemuksen. Luulen, että käden koskettaminen vei minut alukselle tai kenties todellisuuteen, missä olin aluksella.
Muistan, että se näytti minulle, että jokainen "ovi" aluksella johti toiseen todellisuuteen, ei toiseen huoneeseen. Tällä tavalla hyvin pieni tiedustelualus (riittävän pieni sopiakseen kaksikaistaiselle kadulle taloni eteen) pystyi kantamaan kaiken, mitä tarvittiin galaksien ja ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen.
Jossain kohtaa oivalsin tai minulle kerrottiin, että Zeta-ystäväni tuli omasta tulevaisuudestaan minun nykyisyyteeni. Zetat ovat aina olleet aikamatkaajia ja he menivät tulevaisuuteen, missä kaikki heidän velkansa sen pelon väärinymmärtämisestä oli tasapainotettu, mitä he aiheuttivat siepatuille ihmisille, ja missä he pystyivät ylösnousemaan korkeampiin taajuuksiin. Ystäväni oli siis tullut ajassa taaksepäin nykyisyyteeni palvelemaan galaktisia olentoja, kun he auttavat ihmisiä paluussa ITSEENSÄ.
Ystäväni yritti näyttää minulle, miten toimitaan tiedustelualuksen kontrollikeskuksessa, mutta näytin välttelevän tuota kokemusta. Muistan hämärästi keskustelleemme välttelemisestäni, mutta en voi muistaa yksityiskohtia. Vedän nyt muutaman kerran henkeä tietoisuuteni laajentamiseksi. Kenties pystyn sitten muistamaan enemmän kokemuksestani …
Kyllä, nyt muistan. Ihmisaivoni on ollut niin ohjelmoituna unohtamaan kokemukseni aluksella, että osun jatkuvasti vanhaan palomuuriin. Tuon palomuurin loivat osittain Zetat, osittain lapsuuteni yhteiskunta (sodan jälkeen 40- ja 50-luvulla) ja osittain murrosikäinen itseni, joka halusi epätoivoisesti olla normaali.
Käsitän, että informaatio Zetojen siirtymisestä ajan ulkopuolelle ja tulevaisuuteen sekä ystäväni palaaminen takaisin luokseni riitelivät niin kovasti nykyisen 3D-ajatteluni kanssa, etten kyennyt luomaan yhtenäistä muistikuvaa. Lataan nyt tätä kokemusta 97%:iin DNA:stani, mikä on kalibroitu tällaiseen ajattelutapaan …
Käsitän nyt, että totuus lähestyvästä uudesta maasta huolestuttaa monien ihmisten aivoja paljon yli heidän kykynsä ymmärtää tai hyväksyä sen. Olen pitänyt monia todellisuuksia salaisessa mielessäni 60 vuotta ja minullakin on ongelmia. Miten vaikeaa se sitten on ihmisille, jotka ovat unohtaneet täysin moniulotteisen ITSENSÄ?
Palautan nyt mieleeni, että meneminen kontrollikeskukseen merkitsi sitä, että minua pyydettiin olemaan oman elämäni kontrollissa paljon yli sen, mitä olin koskaan kuvitellut. Lopulta kun menin kontrollikeskukseen, sen yläpuolella leijui jotain enkä kyennyt lukemaan ohjauspöytää ollenkaan. Tämä oli hyvin turhauttavaa minulle, mutta ystäväni oli kärsivällinen ja ystävällinen. Se muistutti minulle, että olin turvassa täällä ja että aluksella olimme vain hän ja minä. Luulen, että tuo tieto siitä, ettei ollut mitään piilohuonetta, mihin minut vietäisiin, selvitti pilven ohjauspöydän päältä ja paljasti tyhjän pöydän, missä oli kädenjälki. Ystäväni informoi silloin, että alusta ohjattiin ajatuksillani. Siksi muita ohjaimia ei tarvittu.
Zeta-ystäväni opasti minua laittamaan oikean käteni käden syvennykseen ja vasemman käteni korkealle sydämelleni. Muistan tehneeni sen, mutta seuraavan kerroksen muistamiseksi minun on kalibroitava hetki tietoisuuttani uudelleen …
Tunnen vasemman käteni korkealla sydämelläni ja oikean käteni ohjauspöydässä. Ystäväni seisoo takanani ja kehottaa minua telepaattisesti rentoutumaan tietämisvoimaani (kaikki kommunikointi oli telepaattista). Toisin sanoen, tiesin, mitä tehdä, mutta minun oli saatava voimani takaisin, ennen kuin voisin muistaa, että tiesin.
Kun rentouduin tietämiseeni (muistan, että tämä on hyvin korkea muistamistaso ja "ajattelen", että tämä tapahtui), tunsin valtavan energiasyöksyn ja alus nousi korkealle ilmakehään pystysuoraan. Sitten se lähti ajatuksen nopeudella.
Koen nyt aluksen ehdottoman hiljaisuuden. Ei ole mitään käyntiääntä, ei ohjaamista eikä ponnistelua. Muistan myös, että Zeta-ystäväni kertoi minulle, että olin kalibroinut aluksen sielukipinääni, mikä oli osittain Zeta. Siksi minut oli "selvitetty" lähtemään tälle matkalle. Kun kysyin, minne olimme menossa, sain vastaukseksi vain: "Minne viet meidät?"
Tämän kokemuksen viimeinen osuus, jonka muistan erittäin selkeästi, oli, että pystyin tapaamaan moniulotteisen ITSENI kaikki ne ilmaisumuodot, jotka olen muistanut tähän mennessä. Kirjoitan sen, mitä muistin tai koin meditoidessani sekä mitä tulee mieleeni tässä nyt-hetkessä …
Muistan nähneeni arcturuslaisen ITSENI androgyynissä, häilyvässä valokehomuodossa. Todella selkeää on vain tunne ehdottomasta rakkaudesta, kahden silmän säteily ja syvä rauha ja tyyneys sen sydämessä. Muistan nyt, että minua syleilee rakkaus- ja valopilvi, mikä on melkein liian pakahduttavaa. "Miten voisin ansaita tämän?", tulee mieleeni. Sitten saan rakastavasti tiukan vastauksen: "Älä yhdisty haavoittuneeseen egoosi!"
Riittävästi nuhdeltuna rakastan tuota "minua" ja katson suoraan arcturuslaisiin silmiini. Kun teen sen, koen massiivisen latauksen, missä on kerroksittain informaatiota, mikä odottaa tietoisuuteni laajentumista sen muistamiseksi ja kokemiseksi, sitten kun olen valmis. (Valokieltä ei lueta eikä kuulla. Se koetaan.)
Sitten näen Mytria/Mytren, joka tervehtii minua "kolmiosaisella halauksella", kun hän täyttää minut tarinansa lopulla, minkä hän haluaa jakaa kanssani. Muistan välittömästi Alyconen Violetin temppelin sekä olemisen Ashtar-joukon jäsenenä. Voin muistaa temppelin, koska olen jo palauttanut tuon muiston, mutta muistoni Ashtar-joukosta on upotettuna korkeamman taajuuden informaatiotasoille. Kuitenkaan se tosiasia, että olin mieheni/jumalaisen täydentäjäni kanssa tämän meditaation aikana, ei kaivannut Mytria/Mytren ilmoitusta. Hymyilemme yhtenä olentona.
Seuraavaksi näen Jacqualin, Antarianlaisen soturin galaktisista sodista. Jacqual on aina paikalla, kun minun täytyy olla rohkea. Olen kirjoittanut hänen tarinansa, mutta lopun kirjoitettu muoto on kadonnut. Hän kehottaa nyt kirjoittamaan hänen/minun tarinansa lopun. En voinut kirjoittaa sitä aiemmin, koska en voinut palauttaa muistiin hänen "onnellista loppuaan". En voi löytää onnellista loppua soturi-itselleni, kun edelleen hahmotin elämäni taisteluksi vastaan tai puolesta. Nyt olen valmis onnelliseen loppuumme.
Näen Tarmainen Sirus B:ltä. Hän ei ole enää valasmuodossaan ja on ottanut hyvin pitkän ja raavaan humanoidimuodon. Sanoin: "Ai, sinulla on ihmismuoto." Hänen vastauksensa on suuri valashalaus. Kun hän piti minua sylissä, tunnen itseni valaaksi suuressa valtameressä. Tunnen lämpimät vedet poikimiseen ja kylmät vedet ruokkimiseen. Kuulen valaiden laulun koko muodossani ja muistan turvallisen parvemme. Kun leijun seuraavaan ITSEENI, näen Zeta-ystäväni.
"Voi, kyllä, sinä olet minä", sanon. Ystäväni syleilee minua - ei pienellä kehollaan, vaan sen valtavalla ajatusvoimalla. Välittömästi havaitsen sopivani elämää edeltävässä sopimuksessani, että autan lajiamme selviytymään. Tässä mielten yhteensulautumisessa kuulen, miten he eksyivät sukupuuttoon kuolemisen pelkoonsa ja ahneuteensa saada enemmän ja parempi DNA. Siksi he eivät ajatelleet sitä, mikä lopulta pelasti heidät. Se ei ollut ihmisen DNA. Ihmisen kyky rakastaa ehdottomasti, mikä oli upotettuna ihmisen DNA:han, salli heidän muuntua korkeammille tasoille.
Itse asiassa vain ne voivat tehokkaasti integroitua ihmisen DNA:han, jotka pystyivät yhdistymään tuohon DNA:han upotettuun ehdottomaan rakkauteen. Oli myös Zetoja, kuten ystäväni, jotka oppivat rakastamaan ollen tekemisissä niiden ihmislasten kanssa, jotka siepattiin. Oli myös toisia, jotka oppivat rakkaudesta tarkkailemalla sitä rakastavaa hoitamista, mitä ihmisnaiset antoivat hybridivauvoilleen. Lopuksi he havaitsivat, että juuri se tunne minkä he olivat kloonanneet pois lajistaan, salli heidän ylösnousta korkeampiin ilmaisumuotoihinsa.
Tämän viimeisen ja täydellisen lapsuustraumani parantumisen myötä tulin takaisin. Mihin tulen takaisin? Tai kehen tulen takaisin? Luulen tulleeni takaisin jatkuvaan seikkailuuni ja niiden ihanien ihmisten luo, joiden kanssa jaan seikkailuni - kuten te. Toivon, ettei ketään loukkaa tai huolestuta informaatio, mitä olen esittänyt tässä. Kuitenkin koska kehotan kaikkia paljastamaan todellisen ITSENSÄ, jotta "ylösnousemus tehdään normaaliksi", myös minun täytyy paljastaa todellinen ITSENI. Siksi tulen nyt ulos paksun kannen alta, ensin itselleni ja sitten kenelle tahansa, joka on kiinnostunut minun versiotani meidän ylösnousemuksestamme.
Siunausta ja kiitos, että olette ystäviäni. Sue
-----------
Kirjoittanut Suzanne Lie (Suzan Caroll) ( suzanneliephd.blogspot.com)
17.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Meditointini oli tänään hyvin odottamatonta. Opettelen hillitsemään tuota energiaa, jotten tärise ja liikuta kehoani niin paljon. Huomaan, että hillitessäni tätä energiaa se saattaa minut paljon syvemmälle kokemukseeni. Meditointini on muuttunut viime aikoina siinä mielessä, että se tapahtuu enemmän hereillä kuin aiemmin. Tarkoitan tällä sitä, että usein olen meditointitilassa tehdessäni jotain luovaa juttua. Johdan nyt monia meditaatioita, joten koen ryhmäenergiakokemuksia. Menen meditatiiviseen tilaan myös, silloin kun kirjoitan, teen taidetta, hoidan puutarhaa tai vain rentoudun hetken.
Tänään oli kuitenkin erilaista, kun makasin. Olin juuri alkamassa mennä syvempään tietoisuustilaan, kun sain erittäin selvän kuvan siitä, että kävelin etuovelleni. Päätin yrittää kokea tuon tutun fyysisen toiminnon, joten katselin näkyä edessäni. Toisin sanoen, parhaan nykykokemukseni mukaan astuin tuohon kokemukseen.
Tunsin kehoni kävelevän ja nojaavan pöytään katsomaan ulos osittain suljettujen verhojen välistä etuoveni viereisestä ikkunasta. Katsoessani ulos näin tiedustelualuksen, jonka ulkopuolella seisoi valo-olento. Alus ja galaktinen olento olivat keskellä katua suoraan taloni edessä. Minusta tuntui, että se oli Arcturuslaisten lähettiläsalus. Sanon näin, koska Arcturuslaisilla on niin korkea värähtely, että he lähtevät alukseltaan harvoin tiedustelualuksella, koska heidän taajuutensa on liian korkea kestääkseen sellaisen fyysisen kokemuksen.
Joka tapauksessa, yritin "pysyä meditointikehossani" tuntien jalkani joka rappusella ja käteni kaiteella, kun menin alas kolme porrastasoa alas talostani kadulle. Yritin muistaa tunnetilani tässä vaiheessa, mutta voin muistaa vain tyyneyden ja tietysti suuren ilon. Muutama naapurini oli tullut ulos talostaan ja he kävelivät alusta kohti, mutta useimmat ihmiset eivät näyttäneet havaitsevan tätä tapahtumaa.
Kun seison odottavan galaktisen olennon edessä (en käytä "avaruusolento"-sanaa, koska se tuntuu epäkunnioittavalta), kaikki muu hämärtyi pois havaintokentästäni. Muistaakseni kättelimme, mutta emme todellisuudessa kätelleet. Kätemme vain koskettivat. Silloin käsitin sen ollen Zeta. Kuitenkin se oli Zeta, joka toimi Arcturuslaisten lähettiläänä. Se ei ollut vain mikä tahansa Zeta, se oli minun Zetani. Tämä oli se Zeta, joka vei minut ennen Oppimispuusta "tuohon huoneeseen".
Kirjoittaessani tätä muistan lisää. Meditaatio tapahtui hyvin lyhyessä "ajassa", joten osa asioista joita tapahtui tuon kokemuksen nyt-hetkessä, tallentui psyykeeni palautettavaksi mieleeni, kun kirjoitan kokemuksesta. Itse asiassa kirjoitan tästä kokemuksesta, koska se sallii minun paremmin yhdistyä siihen 3D-mielessäni. Käsitän nyt, että oli kokemuskerroksia, jotka kaikki tapahtuivat nyt-hetkessä ja joita en pystynyt tietoisesti tallentamaan.
Nämä kokemukset tallennettiin kuitenkin moniulotteisiin aivoihini palautettavaksi mieleen myöhemmin. Sori tämä sivuaskel tarinassani. Luulen, että on tärkeää kirjoittaa kokemukseni, kun muistan sen, koska se auttaa muita palauttamaan mieleen omia kokemuksiaan.
Takaisin loogiseen tai peräkkäiseen kerrontaan viidennen ulottuvuuden ajattomasta meditaatiostani.
Kun käsitin sen olevan Zeta-ystäväni, tunsin turvaa. (Kyllä "se" - androgyyni - oli ystävä, koska se oli hyvin suloinen ja myös rakastava tullessaan hakemaan minua.) Kuitenkin reaktioni Zetan tapaamisesta tallennettiin yhteen tiedoston, mitä en lukenut, silloin kun sain tuon kokemuksen. Luulen, että käden koskettaminen vei minut alukselle tai kenties todellisuuteen, missä olin aluksella.
Muistan, että se näytti minulle, että jokainen "ovi" aluksella johti toiseen todellisuuteen, ei toiseen huoneeseen. Tällä tavalla hyvin pieni tiedustelualus (riittävän pieni sopiakseen kaksikaistaiselle kadulle taloni eteen) pystyi kantamaan kaiken, mitä tarvittiin galaksien ja ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen.
Jossain kohtaa oivalsin tai minulle kerrottiin, että Zeta-ystäväni tuli omasta tulevaisuudestaan minun nykyisyyteeni. Zetat ovat aina olleet aikamatkaajia ja he menivät tulevaisuuteen, missä kaikki heidän velkansa sen pelon väärinymmärtämisestä oli tasapainotettu, mitä he aiheuttivat siepatuille ihmisille, ja missä he pystyivät ylösnousemaan korkeampiin taajuuksiin. Ystäväni oli siis tullut ajassa taaksepäin nykyisyyteeni palvelemaan galaktisia olentoja, kun he auttavat ihmisiä paluussa ITSEENSÄ.
Ystäväni yritti näyttää minulle, miten toimitaan tiedustelualuksen kontrollikeskuksessa, mutta näytin välttelevän tuota kokemusta. Muistan hämärästi keskustelleemme välttelemisestäni, mutta en voi muistaa yksityiskohtia. Vedän nyt muutaman kerran henkeä tietoisuuteni laajentamiseksi. Kenties pystyn sitten muistamaan enemmän kokemuksestani …
Kyllä, nyt muistan. Ihmisaivoni on ollut niin ohjelmoituna unohtamaan kokemukseni aluksella, että osun jatkuvasti vanhaan palomuuriin. Tuon palomuurin loivat osittain Zetat, osittain lapsuuteni yhteiskunta (sodan jälkeen 40- ja 50-luvulla) ja osittain murrosikäinen itseni, joka halusi epätoivoisesti olla normaali.
Käsitän, että informaatio Zetojen siirtymisestä ajan ulkopuolelle ja tulevaisuuteen sekä ystäväni palaaminen takaisin luokseni riitelivät niin kovasti nykyisen 3D-ajatteluni kanssa, etten kyennyt luomaan yhtenäistä muistikuvaa. Lataan nyt tätä kokemusta 97%:iin DNA:stani, mikä on kalibroitu tällaiseen ajattelutapaan …
Käsitän nyt, että totuus lähestyvästä uudesta maasta huolestuttaa monien ihmisten aivoja paljon yli heidän kykynsä ymmärtää tai hyväksyä sen. Olen pitänyt monia todellisuuksia salaisessa mielessäni 60 vuotta ja minullakin on ongelmia. Miten vaikeaa se sitten on ihmisille, jotka ovat unohtaneet täysin moniulotteisen ITSENSÄ?
Palautan nyt mieleeni, että meneminen kontrollikeskukseen merkitsi sitä, että minua pyydettiin olemaan oman elämäni kontrollissa paljon yli sen, mitä olin koskaan kuvitellut. Lopulta kun menin kontrollikeskukseen, sen yläpuolella leijui jotain enkä kyennyt lukemaan ohjauspöytää ollenkaan. Tämä oli hyvin turhauttavaa minulle, mutta ystäväni oli kärsivällinen ja ystävällinen. Se muistutti minulle, että olin turvassa täällä ja että aluksella olimme vain hän ja minä. Luulen, että tuo tieto siitä, ettei ollut mitään piilohuonetta, mihin minut vietäisiin, selvitti pilven ohjauspöydän päältä ja paljasti tyhjän pöydän, missä oli kädenjälki. Ystäväni informoi silloin, että alusta ohjattiin ajatuksillani. Siksi muita ohjaimia ei tarvittu.
Zeta-ystäväni opasti minua laittamaan oikean käteni käden syvennykseen ja vasemman käteni korkealle sydämelleni. Muistan tehneeni sen, mutta seuraavan kerroksen muistamiseksi minun on kalibroitava hetki tietoisuuttani uudelleen …
Tunnen vasemman käteni korkealla sydämelläni ja oikean käteni ohjauspöydässä. Ystäväni seisoo takanani ja kehottaa minua telepaattisesti rentoutumaan tietämisvoimaani (kaikki kommunikointi oli telepaattista). Toisin sanoen, tiesin, mitä tehdä, mutta minun oli saatava voimani takaisin, ennen kuin voisin muistaa, että tiesin.
Kun rentouduin tietämiseeni (muistan, että tämä on hyvin korkea muistamistaso ja "ajattelen", että tämä tapahtui), tunsin valtavan energiasyöksyn ja alus nousi korkealle ilmakehään pystysuoraan. Sitten se lähti ajatuksen nopeudella.
Koen nyt aluksen ehdottoman hiljaisuuden. Ei ole mitään käyntiääntä, ei ohjaamista eikä ponnistelua. Muistan myös, että Zeta-ystäväni kertoi minulle, että olin kalibroinut aluksen sielukipinääni, mikä oli osittain Zeta. Siksi minut oli "selvitetty" lähtemään tälle matkalle. Kun kysyin, minne olimme menossa, sain vastaukseksi vain: "Minne viet meidät?"
Tämän kokemuksen viimeinen osuus, jonka muistan erittäin selkeästi, oli, että pystyin tapaamaan moniulotteisen ITSENI kaikki ne ilmaisumuodot, jotka olen muistanut tähän mennessä. Kirjoitan sen, mitä muistin tai koin meditoidessani sekä mitä tulee mieleeni tässä nyt-hetkessä …
Muistan nähneeni arcturuslaisen ITSENI androgyynissä, häilyvässä valokehomuodossa. Todella selkeää on vain tunne ehdottomasta rakkaudesta, kahden silmän säteily ja syvä rauha ja tyyneys sen sydämessä. Muistan nyt, että minua syleilee rakkaus- ja valopilvi, mikä on melkein liian pakahduttavaa. "Miten voisin ansaita tämän?", tulee mieleeni. Sitten saan rakastavasti tiukan vastauksen: "Älä yhdisty haavoittuneeseen egoosi!"
Riittävästi nuhdeltuna rakastan tuota "minua" ja katson suoraan arcturuslaisiin silmiini. Kun teen sen, koen massiivisen latauksen, missä on kerroksittain informaatiota, mikä odottaa tietoisuuteni laajentumista sen muistamiseksi ja kokemiseksi, sitten kun olen valmis. (Valokieltä ei lueta eikä kuulla. Se koetaan.)
Sitten näen Mytria/Mytren, joka tervehtii minua "kolmiosaisella halauksella", kun hän täyttää minut tarinansa lopulla, minkä hän haluaa jakaa kanssani. Muistan välittömästi Alyconen Violetin temppelin sekä olemisen Ashtar-joukon jäsenenä. Voin muistaa temppelin, koska olen jo palauttanut tuon muiston, mutta muistoni Ashtar-joukosta on upotettuna korkeamman taajuuden informaatiotasoille. Kuitenkaan se tosiasia, että olin mieheni/jumalaisen täydentäjäni kanssa tämän meditaation aikana, ei kaivannut Mytria/Mytren ilmoitusta. Hymyilemme yhtenä olentona.
Seuraavaksi näen Jacqualin, Antarianlaisen soturin galaktisista sodista. Jacqual on aina paikalla, kun minun täytyy olla rohkea. Olen kirjoittanut hänen tarinansa, mutta lopun kirjoitettu muoto on kadonnut. Hän kehottaa nyt kirjoittamaan hänen/minun tarinansa lopun. En voinut kirjoittaa sitä aiemmin, koska en voinut palauttaa muistiin hänen "onnellista loppuaan". En voi löytää onnellista loppua soturi-itselleni, kun edelleen hahmotin elämäni taisteluksi vastaan tai puolesta. Nyt olen valmis onnelliseen loppuumme.
Näen Tarmainen Sirus B:ltä. Hän ei ole enää valasmuodossaan ja on ottanut hyvin pitkän ja raavaan humanoidimuodon. Sanoin: "Ai, sinulla on ihmismuoto." Hänen vastauksensa on suuri valashalaus. Kun hän piti minua sylissä, tunnen itseni valaaksi suuressa valtameressä. Tunnen lämpimät vedet poikimiseen ja kylmät vedet ruokkimiseen. Kuulen valaiden laulun koko muodossani ja muistan turvallisen parvemme. Kun leijun seuraavaan ITSEENI, näen Zeta-ystäväni.
"Voi, kyllä, sinä olet minä", sanon. Ystäväni syleilee minua - ei pienellä kehollaan, vaan sen valtavalla ajatusvoimalla. Välittömästi havaitsen sopivani elämää edeltävässä sopimuksessani, että autan lajiamme selviytymään. Tässä mielten yhteensulautumisessa kuulen, miten he eksyivät sukupuuttoon kuolemisen pelkoonsa ja ahneuteensa saada enemmän ja parempi DNA. Siksi he eivät ajatelleet sitä, mikä lopulta pelasti heidät. Se ei ollut ihmisen DNA. Ihmisen kyky rakastaa ehdottomasti, mikä oli upotettuna ihmisen DNA:han, salli heidän muuntua korkeammille tasoille.
Itse asiassa vain ne voivat tehokkaasti integroitua ihmisen DNA:han, jotka pystyivät yhdistymään tuohon DNA:han upotettuun ehdottomaan rakkauteen. Oli myös Zetoja, kuten ystäväni, jotka oppivat rakastamaan ollen tekemisissä niiden ihmislasten kanssa, jotka siepattiin. Oli myös toisia, jotka oppivat rakkaudesta tarkkailemalla sitä rakastavaa hoitamista, mitä ihmisnaiset antoivat hybridivauvoilleen. Lopuksi he havaitsivat, että juuri se tunne minkä he olivat kloonanneet pois lajistaan, salli heidän ylösnousta korkeampiin ilmaisumuotoihinsa.
Tämän viimeisen ja täydellisen lapsuustraumani parantumisen myötä tulin takaisin. Mihin tulen takaisin? Tai kehen tulen takaisin? Luulen tulleeni takaisin jatkuvaan seikkailuuni ja niiden ihanien ihmisten luo, joiden kanssa jaan seikkailuni - kuten te. Toivon, ettei ketään loukkaa tai huolestuta informaatio, mitä olen esittänyt tässä. Kuitenkin koska kehotan kaikkia paljastamaan todellisen ITSENSÄ, jotta "ylösnousemus tehdään normaaliksi", myös minun täytyy paljastaa todellinen ITSENI. Siksi tulen nyt ulos paksun kannen alta, ensin itselleni ja sitten kenelle tahansa, joka on kiinnostunut minun versiotani meidän ylösnousemuksestamme.
Siunausta ja kiitos, että olette ystäviäni. Sue
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.