SISÄINEN ÄÄNI
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
23.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat, me, Mytria ja Mytre, olemme palanneet jatkamaan tarinaamme.
Jäimme viimeksi pienen sisäisen äänen "kutittaessa" tietoisuuttamme. Kun olimme niin pitkän aikaa muuttaneet, vakiintuneet, taistelleet ja taas lähteneet, olimme menettäneet suurimman osan halustamme syvään sisäiseen pohdiskeluun, mikä oli ollut kerran kulmakivemme. Nyt rauhan ja tyyneyden tullessa taas elämäämme palasimme ITSEEMME.
Mutta kuka oli tuo ääni, jonka monet meistä kuulivat? Oliko se Henkemme konkreettisemmalla tavalla vai oliko se jokin versio ITSESTÄMME, johon olimme palaamassa? Jotkut meistä olivat liian kiireisiä päivittäisen elämänsä kanssa kiinnittääkseen kovinkaan paljon huomiota näihin kysymyksiin. Toisaalta ne joilla oli feminiininen ja introspektiivinen ilmaisumuoto, kuten Mytria, eivät voineet sivuuttaa noita kysymyksiä tai sisäistä ääntä. Siksi Mytria kertoo tarinansa, koska olimme kaksi ihmistä silloin. Itse asiassa emme olleet edes tavanneet.
MYTRIA PUHUU:
Olin niiden joukossa, jotka ensimmäisenä liittyivät yhteen yhdistyäksemme Henkemme kanssa, joten sisäinen ääni ei ollut pieni minulle. Itse asiassa sisäinen ääneni vainosi minua jatkuvasti eikä antanut minun levätä. En pystynyt nukkumaan ja söin vain pysyäkseni hengissä. Siksi olin aina vain väsyneempi ja lopulta sairastuin. Kuitenkaan kukaan parantajista ei pystynyt määrittelemään syytä kyvyttömyyteeni nukkua, äärimmäiseen herkkyyteeni ruoka-aineille, särkeville nivelille, huimaukselle ja hämmennykselle. He olettivat niiden johtuvan uupumuksestani ja suosittelivat, että palaisin kotiin lepäämään.
Uni ei kuitenkaan tullut. Käänsin ja väänsin ja pidin asuintovereitani hereillä jatkuvalla vääntelehtimiselläni ja voihkimisellani. Lopulta he tulivat luokseni porukalla ja ehdottivat, että viettäisin aikaa yhdessä uusista temppeleistä, joita oltiin luomassa. Heidän ehdotuksensa toi ensimmäisen sisäisen rauhan, mitä olin tuntenut siitä lähtien, kun sisäinen ääni alkoi antaa minulle ohjeita, jotka tuntuivat mahdottomilta ymmärtää. Itse asiassa, vasta rakkaan ystäväni ehdottaessa sitä, tajusin, että olin saanut ohjeita.
Valitettavasti nämä ohjeet olivat kieltä, mitä pystyin vastaanottamaan vain kuvina, vertauskuvina, tunteina ja mielleyhteydettöminä ajatuksina. Kenties joku temppelit perustaneista vanhimmista voisi auttaa minua. Olin hädin tuskin aikuinen, vain noin 70 teidän vuottanne. (Kuten sanoin, elämme paljon pidempään kuin te.) Olin viettänyt suurimman osan elämästäni tähtialuksella, kun synnyin eri planeettakotiemme välillä. Koska kasvoin kaikkien tarinoiden kanssa ja olin luonnostaan hyvin empaattinen, tunsin silti ikään kuin eläneeni jokaisen planeettakokemuksen läpi.
Itse asiassa minulle kerrottiin, että olin ollut heidän kanssaan silloin, koska elämäni näytti kulkevan jatkuvaa "syntymä, kuolema, syntymä, kuolema ja taas syntymä" -sarjaa. Lapsena muistin nämä elämät yhtä selvästi, kun muistin sen, mitä olin tehnyt edellispäivänä. Kuitenkin tullessani murrosikään, halusin luoda uuden version itsestäni sen sijaan, että eläisin sitä, mitä vaikutti pitkältä sarjalta samaa elämäversiota uudestaan ja uudestaan.
Kenties hämmennykseni ja huimaukseni johtui siitä, että kaikki muut elämäni tulivat takaisin minulle ja kaikki kerralla. Jokainen elämä näytti kertovan minulle samaa asiaa ja johtavan minua samaan määränpäähän. En kuitenkaan voinut ymmärtää, mitä minulle kerrottiin tai mihin minua johdettiin. Tarvitsin epätoivoisesti opastusta.
Koska temppelimme olivat vasta rakenteilla, meidän oli valitettavasti tehtävä varaus jonkun tapaamiseksi ja odotettava avaamista. En käytä vuosia, kuukausia tai päiviä, koska laskimme aikaa hyvin eri tavalla kuin te. Sanon vain, että minun oli pakko odottaa - ja kärsiä - aika, mikä tuntui minusta erittäin pitkältä.
Asuintoverini olivat kuitenkin tehneet täysin selväksi, että minulla oli häiritsevä vaikutus koko yksiköllemme. He olivat kaikki löytäneet asemansa uuden elämämme luomisessa ja tekivät päivin ja öin töitä sitä kohti. Toisaalta minä en ollut löytänyt sitä, mitä kohti sisäinen ääni opasti minua, ja olin täynnä pelokkaita tunteita sisäisen hämmennykseni vuoksi. Päätin, että minun pitäisi mennä luontoon ja viettää aikaa yksin uuden planeettakotimme kauniissa ympäristössä.
Sen seurauksena otin seuraavana aamuna ennen aamunkoittoa pienen "kannettavan asumuksen", mitkä vasta teidän telttaanne, pakkasin peruselintarvikkeita ja yksinkertaiset keittovarusteet ja lähdin metsään. Minulla ei ollut aavistustakaan, mihin olin menossa tai mitä olin tekemässä, mutta kun jätin viestin asuintovereilleni määränpäästäni, tunsin lyhyen, hyvin lyhyen rauhanhetken. Sitten lähdin hiljaa ja suljin oven planeettakotini ensimmäiseen kokemukseen.
Koska olin kasvanut vieraillen uusilla planeetoilla, kuissa ja asteroideilla, selviytymistaitoni tuntemattomalla alueella olivat erinomaiset. En ajatellut hetkeäkään olevani missään vaarassa. Sitä paitsi minulla oli aina ollut läheinen suhde jokaisen alueen maaperään, missä vierailimme. Itse asiassa, se oli oppaani niiden muiden muassa, jotka auttoivat meitä löytämään tämän kauniin, yltäkylläisen ja rauhallisen maailman. Nyt minulla ei ollut aavistustakaan siitä, minne olin menossa, mutta olin synnynnäinen suunnistaja ja tiesin, että pystyisin palaamaan pieneen kyläämme, sitten kun olisi tapaamisaikani temppelissä.
Kuljin koko päivän, ennen kuin löysin suojapaikan, minne saatoin laittaa asumukseni. Pystytettyäni sen istuuduin syömään vähän yksinkertaista ruokaa, mitä olin hiljaa pakannut. Olin tuonut ruokaa vain muutamaa ateriaa varten, kun en halunnut ottaa rakkailta ystäviltäni. Sitä paitsi olin hyvin luottavainen siinä, että pystyisin elämään maasta. Kun söin katsellen pimentyvälle taivaalle, tunsin oloni tyynemmäksi, kuin olin tuntenut sen jälkeen, kun sisäinen ääneni oli alkanut huutaa mielessäni. Ruoka maistui itse asiassa hyvältä ja nautin joka palasta. Varmasti tämä oli merkki, että olin tehnyt oikean valinnan …
Sitä vastoin heräsin ensimmäiseen myrskyyn, minkä olimme kokeneet laskeuduttuamme tälle planeetalle. Heräsin tarrautuneena pieneen peittoon ja käsitin, että asumukseni oli lentänyt pois ja ruokailutarpeeni olivat pirstoutuneena ympäri aluetta. Osaa niistä en koskaan löytänyt. Olin halunnut seikkailua, mutta sain vähän enemmän, minkä varaan olin laskenut. Tiesin olla kuljeskelematta myrskyssä, joten otin sen, mitä pystyin keräämään, ja käperryin kallionkielekkeen alle.
Kun istuin kiveä vasten, pohdiskelin. Olin kulkenut aamunkoitosta lähtien ja pysähtynyt vasta pimeän tullessa. Sitten pysyin hereillä myöhään katsellen uuden tähtijärjestelmän yötaivasta. Voin vain kuvitella sen johtuneen väsymyksestäni, etten ollut nähnyt mitään varoitusmerkkejä tästä valtavasta myrskystä. Ja miksen herännyt aiemmin? Kenties olin asunut kylässä liian pitkään ja kadottanut kosketuksen luontoon. Oli ehdottomasti ilmeistä, että olin kadottanut kosketuksen itseeni.
Koska tähdet eivät nyt näkyneet ja ne olivat suunnistustapa, jonka olin oppinut tähtialuksella, minun oli pysyttävä paikoillani, kunnes myrsky loppui ja taivas selkeni. Ainoastaan se suuri väsymys, mistä olin kärsinyt monta kuumme kiertoa, voisi antaa minun nukahtaa valtavan myrskyn keskellä. En tiedä, miten kauan nukuin - jos se nyt oli nukkumista, koska mieleni näki sellaista, mikä oli tähän saakka karttanut minua. Muistan toistuvasti sanoneeni yökehossani: "Minun on muistettava tämä uni."
Heräsin kauniiseen ja selkeään päivään tuo ajatus mielessäni. En kuitenkaan pystynyt muistamaan unta. Minulla oli vain samat vilahtelevat kuvat, jotka olivat vainonneet minua äänen alkamisesta saakka. Uni kuitenkin näytti asettavan nämä kuvat järjestykseen, mitä en tietenkään pystynyt muistamaan. Se suuri valo mikä säteili kehooni, kuivatti vaatteeni ja lämmitti kallion, oli herättänyt minut. Makasin kalliota vasten, mikä oli antanut minulle suojan myrskyä vastaan, silloin kun jokin kiinnitti huomioni. Kun katsoin lähemmin, näin kallion kimaltavan, ikään kuin siihen olisi upotettu miljoonia pikkutähtiä.
Olin ollut monilla planeetoilla ja nähnyt monia maisemia, mutten ollut koskaan ennen nähnyt tällaista kalliota. Päätin, että koska myrsky oli tuonut minut tähän, jäisin tätä kalliota vasten niin pitkäksi aikaa kuin tarpeellista. Kuitenkin loput ruuastani oli poissa, joten minun täytyi muistaa empatiataitoni veden löytämiseksi ja sen tietämiseksi, mikä oli syötävää. Nämä luontaiset kyvyt olivat tuoneet minulle tarkoituksen tähtialuksella - tarkoituksen minkä olin kadottanut asetuttuamme uuteen maailmaamme. Vettä löytyi, ruokaa paikallistettiin, yötaivas oli kartoitettu - ja minä olin hyödytön.
Kenties tämä on yksi syy, miksi minulla oli ollut niin paljon vaikeuksia. En ollut löytänyt paikkaani yhteiskunnassamme. Olin liian nuori palvelemaan temppeleissä ja liian vanha vain istuskelemaan, mitä olin tehnyt. Ei mikään ihme, että asuintoverini olivat väsyneet läsnäolooni. Ajatellessani kyvyttömyyttäni löytää oman "paikkani" vaivuin uneen - vai oliko se syvää meditointia?
Palaamme ja Mytria jatkaa tarinaansa.
Mytria ja Mytre
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
23.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat, me, Mytria ja Mytre, olemme palanneet jatkamaan tarinaamme.
Jäimme viimeksi pienen sisäisen äänen "kutittaessa" tietoisuuttamme. Kun olimme niin pitkän aikaa muuttaneet, vakiintuneet, taistelleet ja taas lähteneet, olimme menettäneet suurimman osan halustamme syvään sisäiseen pohdiskeluun, mikä oli ollut kerran kulmakivemme. Nyt rauhan ja tyyneyden tullessa taas elämäämme palasimme ITSEEMME.
Mutta kuka oli tuo ääni, jonka monet meistä kuulivat? Oliko se Henkemme konkreettisemmalla tavalla vai oliko se jokin versio ITSESTÄMME, johon olimme palaamassa? Jotkut meistä olivat liian kiireisiä päivittäisen elämänsä kanssa kiinnittääkseen kovinkaan paljon huomiota näihin kysymyksiin. Toisaalta ne joilla oli feminiininen ja introspektiivinen ilmaisumuoto, kuten Mytria, eivät voineet sivuuttaa noita kysymyksiä tai sisäistä ääntä. Siksi Mytria kertoo tarinansa, koska olimme kaksi ihmistä silloin. Itse asiassa emme olleet edes tavanneet.
MYTRIA PUHUU:
Olin niiden joukossa, jotka ensimmäisenä liittyivät yhteen yhdistyäksemme Henkemme kanssa, joten sisäinen ääni ei ollut pieni minulle. Itse asiassa sisäinen ääneni vainosi minua jatkuvasti eikä antanut minun levätä. En pystynyt nukkumaan ja söin vain pysyäkseni hengissä. Siksi olin aina vain väsyneempi ja lopulta sairastuin. Kuitenkaan kukaan parantajista ei pystynyt määrittelemään syytä kyvyttömyyteeni nukkua, äärimmäiseen herkkyyteeni ruoka-aineille, särkeville nivelille, huimaukselle ja hämmennykselle. He olettivat niiden johtuvan uupumuksestani ja suosittelivat, että palaisin kotiin lepäämään.
Uni ei kuitenkaan tullut. Käänsin ja väänsin ja pidin asuintovereitani hereillä jatkuvalla vääntelehtimiselläni ja voihkimisellani. Lopulta he tulivat luokseni porukalla ja ehdottivat, että viettäisin aikaa yhdessä uusista temppeleistä, joita oltiin luomassa. Heidän ehdotuksensa toi ensimmäisen sisäisen rauhan, mitä olin tuntenut siitä lähtien, kun sisäinen ääni alkoi antaa minulle ohjeita, jotka tuntuivat mahdottomilta ymmärtää. Itse asiassa, vasta rakkaan ystäväni ehdottaessa sitä, tajusin, että olin saanut ohjeita.
Valitettavasti nämä ohjeet olivat kieltä, mitä pystyin vastaanottamaan vain kuvina, vertauskuvina, tunteina ja mielleyhteydettöminä ajatuksina. Kenties joku temppelit perustaneista vanhimmista voisi auttaa minua. Olin hädin tuskin aikuinen, vain noin 70 teidän vuottanne. (Kuten sanoin, elämme paljon pidempään kuin te.) Olin viettänyt suurimman osan elämästäni tähtialuksella, kun synnyin eri planeettakotiemme välillä. Koska kasvoin kaikkien tarinoiden kanssa ja olin luonnostaan hyvin empaattinen, tunsin silti ikään kuin eläneeni jokaisen planeettakokemuksen läpi.
Itse asiassa minulle kerrottiin, että olin ollut heidän kanssaan silloin, koska elämäni näytti kulkevan jatkuvaa "syntymä, kuolema, syntymä, kuolema ja taas syntymä" -sarjaa. Lapsena muistin nämä elämät yhtä selvästi, kun muistin sen, mitä olin tehnyt edellispäivänä. Kuitenkin tullessani murrosikään, halusin luoda uuden version itsestäni sen sijaan, että eläisin sitä, mitä vaikutti pitkältä sarjalta samaa elämäversiota uudestaan ja uudestaan.
Kenties hämmennykseni ja huimaukseni johtui siitä, että kaikki muut elämäni tulivat takaisin minulle ja kaikki kerralla. Jokainen elämä näytti kertovan minulle samaa asiaa ja johtavan minua samaan määränpäähän. En kuitenkaan voinut ymmärtää, mitä minulle kerrottiin tai mihin minua johdettiin. Tarvitsin epätoivoisesti opastusta.
Koska temppelimme olivat vasta rakenteilla, meidän oli valitettavasti tehtävä varaus jonkun tapaamiseksi ja odotettava avaamista. En käytä vuosia, kuukausia tai päiviä, koska laskimme aikaa hyvin eri tavalla kuin te. Sanon vain, että minun oli pakko odottaa - ja kärsiä - aika, mikä tuntui minusta erittäin pitkältä.
Asuintoverini olivat kuitenkin tehneet täysin selväksi, että minulla oli häiritsevä vaikutus koko yksiköllemme. He olivat kaikki löytäneet asemansa uuden elämämme luomisessa ja tekivät päivin ja öin töitä sitä kohti. Toisaalta minä en ollut löytänyt sitä, mitä kohti sisäinen ääni opasti minua, ja olin täynnä pelokkaita tunteita sisäisen hämmennykseni vuoksi. Päätin, että minun pitäisi mennä luontoon ja viettää aikaa yksin uuden planeettakotimme kauniissa ympäristössä.
Sen seurauksena otin seuraavana aamuna ennen aamunkoittoa pienen "kannettavan asumuksen", mitkä vasta teidän telttaanne, pakkasin peruselintarvikkeita ja yksinkertaiset keittovarusteet ja lähdin metsään. Minulla ei ollut aavistustakaan, mihin olin menossa tai mitä olin tekemässä, mutta kun jätin viestin asuintovereilleni määränpäästäni, tunsin lyhyen, hyvin lyhyen rauhanhetken. Sitten lähdin hiljaa ja suljin oven planeettakotini ensimmäiseen kokemukseen.
Koska olin kasvanut vieraillen uusilla planeetoilla, kuissa ja asteroideilla, selviytymistaitoni tuntemattomalla alueella olivat erinomaiset. En ajatellut hetkeäkään olevani missään vaarassa. Sitä paitsi minulla oli aina ollut läheinen suhde jokaisen alueen maaperään, missä vierailimme. Itse asiassa, se oli oppaani niiden muiden muassa, jotka auttoivat meitä löytämään tämän kauniin, yltäkylläisen ja rauhallisen maailman. Nyt minulla ei ollut aavistustakaan siitä, minne olin menossa, mutta olin synnynnäinen suunnistaja ja tiesin, että pystyisin palaamaan pieneen kyläämme, sitten kun olisi tapaamisaikani temppelissä.
Kuljin koko päivän, ennen kuin löysin suojapaikan, minne saatoin laittaa asumukseni. Pystytettyäni sen istuuduin syömään vähän yksinkertaista ruokaa, mitä olin hiljaa pakannut. Olin tuonut ruokaa vain muutamaa ateriaa varten, kun en halunnut ottaa rakkailta ystäviltäni. Sitä paitsi olin hyvin luottavainen siinä, että pystyisin elämään maasta. Kun söin katsellen pimentyvälle taivaalle, tunsin oloni tyynemmäksi, kuin olin tuntenut sen jälkeen, kun sisäinen ääneni oli alkanut huutaa mielessäni. Ruoka maistui itse asiassa hyvältä ja nautin joka palasta. Varmasti tämä oli merkki, että olin tehnyt oikean valinnan …
Sitä vastoin heräsin ensimmäiseen myrskyyn, minkä olimme kokeneet laskeuduttuamme tälle planeetalle. Heräsin tarrautuneena pieneen peittoon ja käsitin, että asumukseni oli lentänyt pois ja ruokailutarpeeni olivat pirstoutuneena ympäri aluetta. Osaa niistä en koskaan löytänyt. Olin halunnut seikkailua, mutta sain vähän enemmän, minkä varaan olin laskenut. Tiesin olla kuljeskelematta myrskyssä, joten otin sen, mitä pystyin keräämään, ja käperryin kallionkielekkeen alle.
Kun istuin kiveä vasten, pohdiskelin. Olin kulkenut aamunkoitosta lähtien ja pysähtynyt vasta pimeän tullessa. Sitten pysyin hereillä myöhään katsellen uuden tähtijärjestelmän yötaivasta. Voin vain kuvitella sen johtuneen väsymyksestäni, etten ollut nähnyt mitään varoitusmerkkejä tästä valtavasta myrskystä. Ja miksen herännyt aiemmin? Kenties olin asunut kylässä liian pitkään ja kadottanut kosketuksen luontoon. Oli ehdottomasti ilmeistä, että olin kadottanut kosketuksen itseeni.
Koska tähdet eivät nyt näkyneet ja ne olivat suunnistustapa, jonka olin oppinut tähtialuksella, minun oli pysyttävä paikoillani, kunnes myrsky loppui ja taivas selkeni. Ainoastaan se suuri väsymys, mistä olin kärsinyt monta kuumme kiertoa, voisi antaa minun nukahtaa valtavan myrskyn keskellä. En tiedä, miten kauan nukuin - jos se nyt oli nukkumista, koska mieleni näki sellaista, mikä oli tähän saakka karttanut minua. Muistan toistuvasti sanoneeni yökehossani: "Minun on muistettava tämä uni."
Heräsin kauniiseen ja selkeään päivään tuo ajatus mielessäni. En kuitenkaan pystynyt muistamaan unta. Minulla oli vain samat vilahtelevat kuvat, jotka olivat vainonneet minua äänen alkamisesta saakka. Uni kuitenkin näytti asettavan nämä kuvat järjestykseen, mitä en tietenkään pystynyt muistamaan. Se suuri valo mikä säteili kehooni, kuivatti vaatteeni ja lämmitti kallion, oli herättänyt minut. Makasin kalliota vasten, mikä oli antanut minulle suojan myrskyä vastaan, silloin kun jokin kiinnitti huomioni. Kun katsoin lähemmin, näin kallion kimaltavan, ikään kuin siihen olisi upotettu miljoonia pikkutähtiä.
Olin ollut monilla planeetoilla ja nähnyt monia maisemia, mutten ollut koskaan ennen nähnyt tällaista kalliota. Päätin, että koska myrsky oli tuonut minut tähän, jäisin tätä kalliota vasten niin pitkäksi aikaa kuin tarpeellista. Kuitenkin loput ruuastani oli poissa, joten minun täytyi muistaa empatiataitoni veden löytämiseksi ja sen tietämiseksi, mikä oli syötävää. Nämä luontaiset kyvyt olivat tuoneet minulle tarkoituksen tähtialuksella - tarkoituksen minkä olin kadottanut asetuttuamme uuteen maailmaamme. Vettä löytyi, ruokaa paikallistettiin, yötaivas oli kartoitettu - ja minä olin hyödytön.
Kenties tämä on yksi syy, miksi minulla oli ollut niin paljon vaikeuksia. En ollut löytänyt paikkaani yhteiskunnassamme. Olin liian nuori palvelemaan temppeleissä ja liian vanha vain istuskelemaan, mitä olin tehnyt. Ei mikään ihme, että asuintoverini olivat väsyneet läsnäolooni. Ajatellessani kyvyttömyyttäni löytää oman "paikkani" vaivuin uneen - vai oliko se syvää meditointia?
Palaamme ja Mytria jatkaa tarinaansa.
Mytria ja Mytre