VALMISTAUDU VUOHEN VUOTEEN
Kanavoinut Selacia (earthspivotalyears.com)
3.2.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Jos et ole vielä huomannut vuohen vuoden kevyempää ja optimistisempaa energiaa, huomaat vuoden edetessä. Kiinalainen uusivuosi alkaa virallisesti 19.2., päivä voimakkaan uudenkuun jälkeen, mikä on yksi vuoden 2015 kuudesta superkuusta. Tämä yhdistelmä asettaa näyttämön voimakkaille tietoisuusmuutoksille ja läpimurroille henkilökohtaisessa elämässä.
Mikä on uutta vuohen vuodessa
Hevosen vuotena 2014 oli nopeasti liikkuvia energioita ja paljon enemmän tulienergiaa kuin muutamina aiempina vuosina.
Viime vuoden fokus liittyi paljon liikkeeseen, matkoihin uudelle alueelle ja voimakkaaseen haluun olla vapaa entisistä rajoista. Osa tästä jatkuu vuohen vuotena, mutta eri pohjavirtausenergialla.
Hevosten lailla vuohetkin liikkuvat, mutta rauhallisemmin ja varovaisemmin. Vuohessa on enemmän jiniä tai feminiinienergiaa – taiteellista, luovaa ja yhteistyötä tekevää. Vuohet ovat anteliaampia ja valmiimpia tekemään myönnytyksiä päästäkseen sinne, mihin niiden täytyy mennä.
Kuvittele esimerkkinä vuohilaumaa, joka kulkee kivikkoista vuorenrinnettä. Yksi johtaa tietä ja ne menevät ylös joukkona, kiinnittäen huomiota reittiin ja hidastaen tarvittaessa. Vuohet ovat ketteriä ja joustavia, joten ne pystyvät navigoimaan vaikeaa maastoa. Nämä ovat yksittäisen vuohen positiivisia ominaisuuksia, joista hyötyy myös lauma.
Yleisesti ottaen vuohet nauttivat toistensa auttamisesta ja tämän vuoksi on anteliasta ja yltäkylläistä energiaa. Kuvittele, miten tämän voisi tulkita omaan elämääsi ja yhteiskuntaan kokonaisuutena!
Vuohet liikkuvat hevosten tapaan tulienergian kera. Sisäisen tulesi hallitseminen on 2015 edelleen tärkeää.
Tarkkailtavia yleisteemoja
Ihmiset tuntevat kaikkialla edelleen voimakkaan vallankumouksellisen muutoksen. Enemmän kuin koskaan ennen, sinun täytyy haastaa myös vallitseva tila ja karsia pois elämästäsi asioita, jotka eivät enää toimi tai sovi sinne, mihin olet matkalla.
Olet tottunut jo näihin kierroksiin, kuitenkin jokaisella vuodella on eri arominsa.
Koska tämä on vuohen vuosi, nähdään luultavasti enemmän keskustelun tulevan humanitaarisesta perspektiivistä.
Aloitteet paremmasta maailmasta joita on pitkään pidetty hyllyllä, voivat tulla etualalle ja keskiöön yllättävillä tavoilla. Riittävän yhteistyöhengen myötä voidaan saavuttaa historiallisia sopimuksia.
Taiteet – mukaan luettuna musiikki ja muu luova ilmaisu – voivat vaikuttaa tärkeänä apuna avainongelmien ratkaisemisessa.
Henkilökohtaisella tasolla on tärkeää käyttää luovaa lähestymistapaa kaikkiin asioihin. Luovuus on välttämätöntä murtautumiksesi vanhoista olemistavoista ja täyden hyödyn saamiseksi avautuvista ovista.
Avain menestykseen tänä vuohen vuotena on pysyä läsnä ja päästä käsiksi sisäisiin ja ulkoisiin resursseihinsa, jotka auttavat pysymään positiivisena ja valppaana uusille tilaisuuksille.
Suhteet esittävät merkittävää roolia menestyksessäsi ja sisäisessä harmoniassasi. Keskity siksi sisäisen tasapainon säilyttämiseen ja kaikkien vanhojen esteiden puhdistamiseen, jotka estävät sinua liittymästä toisiin positiivisilla tavoilla.
Liity ystäviin ja ryhmiin
Yhdisty ystäviin ja ihmisryhmiin, joilla on samanlaiset tavoitteet. Tee tämä useammin 2015 voidaksesi kehittyä polullasi.
Tee, mitä voit, suhdetaitojesi hiomiseksi. Tähän sisältyy taito yhdistyä uusiin ihmisiin ja vaalia suhteita.
Salli ihmisten elämässäsi antaa sinulle hyödyllistä palautetta, mikä auttaa sinua näkemään itsesi selvemmin. Pidä mielessä, että joskus voit saada tarkemman arvion itsestäsi olemalla lähellä ihmistä, joka on eri mieltä kanssasi tai jota tuskin tunnet!
Ihmiskunta katsoo syvemmälle itseensä
Yleisesti ottaen vuoden 2015 energiat katalysoivat ympäri planeettaa vielä syvällisempää kyseenalaistamista, kuin oli mahdollista aiemmin. Tämä johtuu osittain harvinaisista planeetta-asetelmista ja viime vuosikymmenten muutosvauhdista.
Ihmiskunta katsoo syvemmälle itseensä kuitenkin myös, koska on sen aika.
Kriittisen massan uusi taso
Herääminen etenee uudelle kriittisen massan tasolle, mikä laukaisee radikaalisti uuden ja rakastavamman ajattelutavan. Kun tämä suodattuu ihmisillä pintaan, kylvetään rakastavamman maailman siemeniä.
Toisinaan saatat tuntea, että olette tyhjiössä, missä mitään ei tapahdu. Älä pelkää tuota tyhjiötä. Sellaisina aikoina paljon asioita suodattuu pintaan. Tyhjiö on hedelmällinen tuntematon, mikä sisältää kaiken sen, mitä voit mitenkään luoda. Tämä on totta sekä henkilökohtaisesti että kollektiivissa. Tästä syystä tietoinen valitseminen on tärkeää.
Muista nämä asiat, kun seuraavan kerran koet tyhjiön tai jonkin selittämättömän viivytyksen. Luota, ettet ole yksin – et hetkeäkään. Kuvittele itsesi rakkaan auttajajoukon ympäröimänä – fyysisen ja näkymättömän. Ne ovat yhteistyökumppaneita syvällisessä heräämisprosessissa. Ne auttavat sinua kylvämään rakastavamman maailman siemeniä. Kun teet tämän vuotena 2015, nostat värähtelyäsi ja kiihdytät vauhtiasi eteenpäin.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Pieniä ne on uffot joulukaloiksi
Uusimmat viestit
8.6.2026 - Seisotaan - mitä nyt?6.6.2026 - Suuri Ja -sarja, shoud 96.6.2026 - Oikean ja väärän tuolla puolen ...31.5.2026 - Kristuksen aikajana - suuri siirtymä31.5.2026 - Celiaa muistaen6.6.2026 - Auringonpurkauksia ja Kuolema-korttiKesäkuu 2026 - Paavi, tekoäly ja shaumbrat2.6.2026 - Kesäkuun 2026 energiaraporttiKesäkuu 2026 - Päivänseisauskausi - uutta viisautta ja selkeämpi suunta1.6.2026 - Kyse on vain sinusta31.5.2026 - Kesäkuun 2026 energiapäivitys27.5.2026 - Muista18.5.2026 - Siirtymä29.5.2026 - Välitila24.5.2026 - Valotyöntekijä, uupumuksesi todellinen syy8.5.2026 - Rakkaus, pelko ja kultainen sääntö - kaikki mitä tarvitset, on rakkaus3.2.2015 - Valmistaudu vuohen vuoteen


