HENKINEN ADD
Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
30.6.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen yrittänyt kirjoittaa postausta jo viikon. Olen normaalisti fokusoitunut, mutten ole ollut pimennyksestä saakka 10.6.2021. Sen jälkeen minulla oli viikko tunnemyllerrystä, jota seurasi viikko täydellistä yhteydettömyyttä. Jatkoin elämän normaalien asioiden tekemistä, mutta minusta tuntui enemmän siltä, kuin olisin katsellut elokuvaa. Ja sen myötä minulla on merkittäviä keskittymisvaikeuksia. Haluan vain istua verannalla ja katsella elukoita … lintuja ja kauriita ja oravia.
Tämä on varmaan se kohta, jolloin siirrymme päästä sydämeen. Ei mikään helppo muutos sisäiselle Vulkaanilleni. Tavallisesti saan näiden postausten ytimen korkeammista ulottuvuuksista, ja ne tulevat aivojeni läpi. Tai ainakin pystyn tulkitsemaan ne aivoillani. Nyt tuntuu valtavaa yhteydettömyyttä kieleen. Haluan vain olla.
Ainoa kuva jonka saan siihen, mitä on seuraavaksi, on vuoteen sijaaminen. Tiedät, miten vaihtaessasi lakanat heität lakanan ilmaan, jotta se laskeutuu suurin piirtein oikeaan paikkaan. Sen näen. Kuin koko todellisuutta heiteltäisiin, jotta se saadaan oikein. Hyvä puoli kai on, että saamme juuri tehdyn todellisuuden, sitten kun se on valmis.
Hyödyllisinä vinkkeinä, yritä vain pitää värähtelysi korkealla ja tue kehoa. Jos puhdistat kehosi ja kohtelet sitä temppelinä, kaunis suhde kukoistaa. Fyysinen puoli tekee kaiken raskaan työn tässä ylösnousemusprosessissa. Anna kehollesi lepoa ja tukea, jota se ansaitsee.
Kun siirrymme päästä sydämeen, luonto on maadoittumispaikka. Kehosi – luonnon osana – opastaa sinua, jos pyydät. Kuvittelisin, että tämä fokusoitumaton epäselvyys on väliaikaista. Jos ei ole, maailmasta tulee mielenkiintoinen … Joka tapauksessa et ole yksin, mitä ikinä tulevaisuuden energia tuokin.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Uffous vahvistaa säännön
Uusimmat viestit
7.9.2026 - Sinulla on se voima26.8.2026 - Tähtien ja planeettojen linjautumiset5.9.2026 - Ajankohtaisten muutosten kokeminen22.8.2026 - Ylösnousemuksessa edistyminen4.9.2026 - Palautettu aurinkofeminiinisyys - pyhän tulen takaisinottoSyyskuu 2026 - Merliniksi tuleminen4.9.2026 - Syyskuun 2026 energiaraporttiSyyskuu 2026 - Anna kenttäsi palvella sinua1.9.2026 - Syyskuun 2026 uutiskirjeestä31.8.2026 - Syyskuun 2026 energiapäivitysSyyskuu 2026 - Muodonmuutos ja vapausHeinäkuu 2026 - Muinainen muisti jota emme koskaan menettäneet31.8.2026 - Olet kiinnostuksen edelläkävijä19.8.2026 - Keskustelua ajan merkkipaaluista29.8.2026 - Lohikäärmeneuvostolta saatu ymmärrysElokuu 2026 - Karin Martin - Peili koneessa30.6.2021 - Henkinen ADD


