PETTYMYSTEN JA TÄYTTYMÄTTÖMIEN ODOTUSTEN SIUNAUKSET
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 24.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tämä on viesti pettymyksestä, anteeksiannosta, vapahduksesta ja parantumisesta. Se on isästäni ja siitä, mitä hän opetti minulle - ei olemalla malli-isä, millaisen kaikki haluavat, vaan olemalla oma itsensä. Hänen kuolemastaan on kulunut 25 vuotta 28.2. Tuolloin olin 30-vuotias, raskaana kolmatta kertaa, huolehdin hänestä, koska hän asui kanssani, ja olin hyvin vihainen siitä, ettei hän ollut ollut "hyvä" isä. Hän oli 52-vuotias, sairas ja teki kuolemaa. Pidin häntä vanhana, mutta sitten täyttäessäni itse 52 vuotta oivalsin, miten nuori hän oli. Lääketieteellinen kuolinsyy oli keuhkolaajentuma ja krooninen keuhkoputkentulehdus, mutta tiedän hänen kuolleen särkyneeseen sydämeen, koska hän ei koskaan toipunut lapsuustraumastaan.
Hän jäi orvoksi pienenä 4-vuotiaana - tarpeeksi vanhana tietääkseen, mitä hänelle tapahtui, mutta liian nuorena ymmärtääkseen. Se oli toisen maailmansodan aikana, jolloin monet juutalaiset lapset menettivät perheensä. Hän ei koskaan enää nähnyt perhettään ja 7-vuotiaana hänet adoptoi perhe USA:sta. Vaikka hän oli fiksu ja hauska, hän pysyi omissa oloissaan eikä ollut kovin sosiaalinen. Synnyin vuoden päästä siitä, kun hän meni äitini kanssa naimisiin. Minulla ei ole kovin paljon muistoja hänestä kotona - osittain siksi, että hän matkusti paljon työnsä vuoksi ja osittain että kotona ollessaan hän puhui harvoin. Aloin paheksua hänen hiljaisuuttaan, etäisyyttään ja osallistumattomuuttaan elämäämme tunteellisesti. Luulin, ettei hän rakastanut meitä, ja toivoin, että minulla olisi ollut "parempi" isä.
Vuosien saatossa tuo katkeruus ei vähentynyt. En voinut päästä siitä yli eikä hän voinut lähestyä minua, koska hän oli niin haavoittunut. Se vaikutti myös suhteisiini ja mietin, miksi tunsin aina viehätystä etäisiin ja tunteellisesti saavuttamattomiin miehiin. Viidentoista yhteydettömyysvuoden jälkeen isäni lähestyi minua, koska hän oli kuolemassa ja tarvitsi jonkun huolehtimaan itsestään. Sanoin huolehtivani, vaikka minun oli vaikea suostua. Luulen, että hän tiesi minun tekevän sen velvollisuudesta, ja se luultavasti loukkasi hänen tunteitaan. Toivotin hänet tervetulleeksi kotiini, huolehdin hänestä parhaan kykyni mukaan ja olin iloinen, että hänellä synkkasi lasteni kanssa ja heillä oli hauskaa videopelejä pelatessaan. Luulen, että se aika minkä hän asui kanssani, oli kirkas kohta hänen elämässään, ja jälkikäteen ajateltuna olen iloinen, että pystyin antamaan hänelle tuon ilon elämän viimekuukausina.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan ainoan kerran minulle "rakastan sinua". Hän pyysi myös anteeksi, ettei ollut ollut parempi isä, ja kertoi olevansa ylpeä minusta. En käsittänyt tuolloin, miten vaikeaa hänen varmaan oli sanoa nuo sanat. Sitten olin monta vuotta vihainen hänelle siitä, että hän sanoi nuo sanat liian myöhään eikä ollut se isä, minkä halusin hänen olevan. Hän ei ollut paha ihminen - vain etäinen, surullinen ja tunteellisesti saavuttamaton. Nyt toivon, että hän olisi vielä maisemissa, koska hän oli fiksu, hauska ja antoi hyviä neuvoja (silloin kun sattui puhumaan) ja saatoin käyttää niitä joskus. Voisin olla hänen ystävänsä nyt ja hyväksyä hänet juuri sellaisena, kuin hän on, koska en haastaisi häntä olemaan joku, jota tarvitsin. Ja kenties sen vuoksi hänestä voisi tulla tuo ihminen.
Silloin kun minulla on auton kanssa ongelmia, ajattelen isääni, joka oli lahjakas auton mekaniikassa ja pystyi diagnosoimaan ongelman pelkästään kuuntelemalla autoa. Hän oli varsinainen nero kaikessa teknisissä ja sähköasioissa. Luulen perineeni teknisiä kykyjäni häneltä. Se vei pitkän aikaa, mutta nyt voin muistaa isäni sellaisena, joka esitti merkittävää roolia elämässäni, ja arvostan häntä sen vuoksi - enkä käytä energiaani ollen vihainen ja katkera hänelle siitä, ettei hän ollut sellainen, kuka hänestä ei voinut tulla.
Tunnen nyt myötätuntoa häntä kohtaan, koska vaikken pysty samaistumaan hänen hylkäämis- ja menetyskokemukseensa, voin ymmärtää, miten se teki hänestä sen, kuka hän oli tai vielä tärkeämpää, keneksi hän päätti tulla. Hän ei koskaan toipunut siitä ja se näkyi hänen kasvoiltaan, silmistään ja kaikesta, mitä hän teki. Kun kykenen antamaan hänelle anteeksi, tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan, pääsemään yli toteutumattomista odotuksistani ja pettymyksestäni kaikkiin asioihin, joita hän teki, ja voin muistaa ne hyvät asiat ja lahjat, joita hän antoi minulle - enkä ajattele sen olleen onneton sattuma, että hän oli isäni, enkä toivo, että hän olisi ollut joku muu. Sen asian opin, että riippumatta siitä, mitä elämässäni tapahtuu, voin valita, miten annan sen vaikuttaa minuun ja tapaani elää. Kiitos isäni - olen valinnut eläväni voimallisesti, täysillä ja ilossa. Se on yksi niistä lahjoista, jotka hän tietämättään antoi minulle tuskastaan, ja se oli kaikkein arvokkain lahja.
-----------
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 24.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tämä on viesti pettymyksestä, anteeksiannosta, vapahduksesta ja parantumisesta. Se on isästäni ja siitä, mitä hän opetti minulle - ei olemalla malli-isä, millaisen kaikki haluavat, vaan olemalla oma itsensä. Hänen kuolemastaan on kulunut 25 vuotta 28.2. Tuolloin olin 30-vuotias, raskaana kolmatta kertaa, huolehdin hänestä, koska hän asui kanssani, ja olin hyvin vihainen siitä, ettei hän ollut ollut "hyvä" isä. Hän oli 52-vuotias, sairas ja teki kuolemaa. Pidin häntä vanhana, mutta sitten täyttäessäni itse 52 vuotta oivalsin, miten nuori hän oli. Lääketieteellinen kuolinsyy oli keuhkolaajentuma ja krooninen keuhkoputkentulehdus, mutta tiedän hänen kuolleen särkyneeseen sydämeen, koska hän ei koskaan toipunut lapsuustraumastaan.
Hän jäi orvoksi pienenä 4-vuotiaana - tarpeeksi vanhana tietääkseen, mitä hänelle tapahtui, mutta liian nuorena ymmärtääkseen. Se oli toisen maailmansodan aikana, jolloin monet juutalaiset lapset menettivät perheensä. Hän ei koskaan enää nähnyt perhettään ja 7-vuotiaana hänet adoptoi perhe USA:sta. Vaikka hän oli fiksu ja hauska, hän pysyi omissa oloissaan eikä ollut kovin sosiaalinen. Synnyin vuoden päästä siitä, kun hän meni äitini kanssa naimisiin. Minulla ei ole kovin paljon muistoja hänestä kotona - osittain siksi, että hän matkusti paljon työnsä vuoksi ja osittain että kotona ollessaan hän puhui harvoin. Aloin paheksua hänen hiljaisuuttaan, etäisyyttään ja osallistumattomuuttaan elämäämme tunteellisesti. Luulin, ettei hän rakastanut meitä, ja toivoin, että minulla olisi ollut "parempi" isä.
Vuosien saatossa tuo katkeruus ei vähentynyt. En voinut päästä siitä yli eikä hän voinut lähestyä minua, koska hän oli niin haavoittunut. Se vaikutti myös suhteisiini ja mietin, miksi tunsin aina viehätystä etäisiin ja tunteellisesti saavuttamattomiin miehiin. Viidentoista yhteydettömyysvuoden jälkeen isäni lähestyi minua, koska hän oli kuolemassa ja tarvitsi jonkun huolehtimaan itsestään. Sanoin huolehtivani, vaikka minun oli vaikea suostua. Luulen, että hän tiesi minun tekevän sen velvollisuudesta, ja se luultavasti loukkasi hänen tunteitaan. Toivotin hänet tervetulleeksi kotiini, huolehdin hänestä parhaan kykyni mukaan ja olin iloinen, että hänellä synkkasi lasteni kanssa ja heillä oli hauskaa videopelejä pelatessaan. Luulen, että se aika minkä hän asui kanssani, oli kirkas kohta hänen elämässään, ja jälkikäteen ajateltuna olen iloinen, että pystyin antamaan hänelle tuon ilon elämän viimekuukausina.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan ainoan kerran minulle "rakastan sinua". Hän pyysi myös anteeksi, ettei ollut ollut parempi isä, ja kertoi olevansa ylpeä minusta. En käsittänyt tuolloin, miten vaikeaa hänen varmaan oli sanoa nuo sanat. Sitten olin monta vuotta vihainen hänelle siitä, että hän sanoi nuo sanat liian myöhään eikä ollut se isä, minkä halusin hänen olevan. Hän ei ollut paha ihminen - vain etäinen, surullinen ja tunteellisesti saavuttamaton. Nyt toivon, että hän olisi vielä maisemissa, koska hän oli fiksu, hauska ja antoi hyviä neuvoja (silloin kun sattui puhumaan) ja saatoin käyttää niitä joskus. Voisin olla hänen ystävänsä nyt ja hyväksyä hänet juuri sellaisena, kuin hän on, koska en haastaisi häntä olemaan joku, jota tarvitsin. Ja kenties sen vuoksi hänestä voisi tulla tuo ihminen.
Silloin kun minulla on auton kanssa ongelmia, ajattelen isääni, joka oli lahjakas auton mekaniikassa ja pystyi diagnosoimaan ongelman pelkästään kuuntelemalla autoa. Hän oli varsinainen nero kaikessa teknisissä ja sähköasioissa. Luulen perineeni teknisiä kykyjäni häneltä. Se vei pitkän aikaa, mutta nyt voin muistaa isäni sellaisena, joka esitti merkittävää roolia elämässäni, ja arvostan häntä sen vuoksi - enkä käytä energiaani ollen vihainen ja katkera hänelle siitä, ettei hän ollut sellainen, kuka hänestä ei voinut tulla.
Tunnen nyt myötätuntoa häntä kohtaan, koska vaikken pysty samaistumaan hänen hylkäämis- ja menetyskokemukseensa, voin ymmärtää, miten se teki hänestä sen, kuka hän oli tai vielä tärkeämpää, keneksi hän päätti tulla. Hän ei koskaan toipunut siitä ja se näkyi hänen kasvoiltaan, silmistään ja kaikesta, mitä hän teki. Kun kykenen antamaan hänelle anteeksi, tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan, pääsemään yli toteutumattomista odotuksistani ja pettymyksestäni kaikkiin asioihin, joita hän teki, ja voin muistaa ne hyvät asiat ja lahjat, joita hän antoi minulle - enkä ajattele sen olleen onneton sattuma, että hän oli isäni, enkä toivo, että hän olisi ollut joku muu. Sen asian opin, että riippumatta siitä, mitä elämässäni tapahtuu, voin valita, miten annan sen vaikuttaa minuun ja tapaani elää. Kiitos isäni - olen valinnut eläväni voimallisesti, täysillä ja ilossa. Se on yksi niistä lahjoista, jotka hän tietämättään antoi minulle tuskastaan, ja se oli kaikkein arvokkain lahja.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.