URIEL PARANTAA
Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman (www.urielheals.com)
Uutiskirjeestä 19.9.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
ARKKIENKELI URIEL: Oletko aina rakkaudessa/rakastunut?
Rakkaus ympäröi sinua, sitä on kaikkialla ympärilläsi ja se tunkeutuu kaikkeen universumissa. Olet rakkaus, se on sinä ja olet aina rakkaudessa. Tämä ei ole tunnerakkautta, mitä egosi etsii ja mitä se tarvitsee jatkuvasti muistutuksena siitä, että se on rakkauden arvoinen. Tämä on rakkauden korkein oktaavi, rakkautta mikä on ja voidaan tuntea vain korkeimmassa sydänchakrassa, rakkautta mikä parantaa ja mikä ei tarvitse parannusta, rakkautta mikä rakastaa eikä tarvitse rakastamista, rakkautta mikä on iloista mutta ei tarvitse iloa. Se on rakkautta, missä olet aina riippumatta siitä, mikä tilanteesi tai olosuhteesi on. Se ympäröi sinua kaikkina aikoina, koska se on universumin kuitua.
Tähän rakkauteen ei liity kumppaneita, suhteita tai tunteita. Se mitä koet rakkautena noissa tilanteissa, on heijastusta tarpeestasi saada vahvistusta henkisestä rakkaudesta aineellisella tasolla. Etsit rakkautta egostasi ja sivuutat rakkauden, mitä on ympärilläsi, koska elämässäsi ei ole toista ihmistä, joka heijastaa rakkautta sinulle. Ihmisen rakkausmatkalla tiedät, että sinulla on rakkautta ja sinua rakastetaan, silloin kun toinen rakastaa sinua. Henkisellä rakkausmatkalla tiedät, että sinua rakastetaan, koska olet rakkautta, rakkautta on kaikkialla ympärilläsi ja olet aina rakkausenergiassa.
Rakastettuna oleminen ja rakastuneena oleminen ovat tämän prinsiipin eri puolia. Rakastuneena tunnistat, että olet aina rakkausenergiassa. Rakastumisessa on kaksi puolta: toinen on henkinen ja energiaperustainen ja toinen aineellinen ja tunteellinen. Rakastuminen hengessäsi vaatii sinua vain tunnistamaan, että rakkautta on kaikkialla ympärilläsi, että tästä rakkaudesta sinä tulet ja sitä on sisälläsi jumalaisena olentona. Rakastuminen egossasi merkitsee, että maailman täytyy todistaa, että sinua rakastetaan - on kyse sitten rakastavasta suhteesta ja ystävien sekä perheen rakkaudesta tai arvostamisesta sen vuoksi, kuka olet ja mitä teet. Kaikilla näillä on yksi yhteinen piirre: ne ovat osa ulkoista maailmaasi ja se voi vain peilata sisästä rakkaudessa olemisesi tilaa sinulle.
Silloin kun katsot ulkoiseen maailmaan ja etsit vahvistusta sisäisille tarpeillesi, olet usein tyytymätön tuloksiin, koska ulkoinen todellisuus ei voi olla enemmän kuin sisäinen olemus. Se mitä olet sisällä, heijastuu aina todellisuuteesi, ihmisiin ja tilanteisiin, jotka ovat osa sisäistä matkaasi. Maailman kohtaaminen joka päivä tietäen, että olet rakkautta ja olet aina rakkaudessa/rakastunut, luo resonanssin, mikä sallii rakkauden tulla esiin jokaisessa suhteessa ja jokaisella matkasi askeleella. Olla rakkaus on tuntea rakkaus, olla rakastunut/rakkaudessa on saada rakkautta ja elää ehdottoman rakkauden olemuksessa ja mukavuudessa on tuntea taivas maan päällä.
Mahdollista vai mahdotonta?
Kun tutkimme elämämme tarkoitusta, mikä on sieluperustainen syy jokaiseen elämään, meillä on tilaisuus tutkia elämäämme uudesta ja erilaisesta perspektiivistä. Tarkoituksemme haastaa meidät kokemaan elämää parantumistarpeestamme (mikä on elämäntarkoituksemme) ja tekemään asioita eri tavalla. Nämä ovat tilaisuuksia transformoida pelko rakkaudeksi, muuttaa voimattomuuden elämät oman voimamme vaatimiseksi ja kääntää suru iloksi ja tuska rauhaksi. Tämän tekemiseksi meidän on muutettava se, mitä pidämme mahdottomana, uusiksi itseilmaisun väyliksi.
Elämäntarkoituksemme kulkee potentiaalista mahdollisuudeksi ja sitten toiminnaksi. Ensin katsomme potentiaalia, mikä on ulottuvilla, ja selvitämme sen mahdollisuudet. Voimmeko tehdä tai saada sen? Voimmeko luoda sen? Jos voimme siirtyä näiden kysymysten yli, niin meidän on vastattava suureen miten-kysymykseen, koska kuilussa mahdollisesta todellisuuteen on "mahdoton". Ja se on pelottava, koska mahdollisuutemme haastavat meidät olemaan enemmän, kuin olemme tuolla hetkellä, ja ne tuovat pelkomme pintaan. Ja transformaatio on mahdollinen, sitten kun muutamme sitä, mitä olemme aina tehneet, ja astumme mahdollisuuden esittelemään tuntemattomaan.
Se minkä näemme mahdottomana, sanoo oikeastaan meille "Olen mahdollinen", koska jos se ei olisi potentiaalikenttäämme ja parantumismatkaamme, emme olisi tietoinen siitä. Potentiaalikenttä sisältää kaikki mahdollisuudet, jotka ovat ulottuvillamme elämässä, mutta yhdistyäksemme mihinkään mahdollisuuteen meidän täytyy tietää, että se on uusi polku, joka pyytää meitä voimaannuttamaan sen. Ylitämme "mahdottomuuden" kuilun käyttämällä voimaamme luoda tämä uudeksi elämäntarkoitukseksemme.
Jokainen elämä on sielumme matkaa parantumiseen ja eheyteen, energiamme pirstoutuneiden ja kadotettujen osien keräämiseksi itseään vahvistavaksi iloksi, rauhaksi, rakkaudeksi ja yltäkylläisyydeksi. Potentiaalimme toteuttaminen lepää kyvyssämme nähdä itsemme voimakkaana ja tietää, että mahdoton on vain oma sielumme vetämässä huomiomme "minä olen mahdollinen" -tilanteeseen matkamme seuraavassa vaiheessa. Silloin kun näemme mahdottoman ovena, joka opastaa meitä tarkoituksemme uuteen puoleen ja kertoo, että olemme saaneet loppuun matkamme jonkin osan, voimme syleillä mahdollisuuttamme ja tietää, että rohkeuden, luottamuksen ja uskon avulla siitä tulee uusi todellisuutemme.
On taas päiväntasausaika - tasapainon löytäminen olemukseen
On vaikeaa uskoa, että on syyskuu ja astumme uuteen energiavaiheeseen lähestyessämme vuoden 2011 loppua. Maaliskuun kevätpäiväntasauksen jälkeen olemme kokeneet hyvin monia muutoksia ja kestäneet suuria energialatauksia, suurta auringon aktiivisuutta, ennätyssateita ja -kuumuutta, tulvia, maanjäristyksiä - kaikki lähestyessämme Maya-kalenterin loppua (mikä itse asiassa on 28.10.2011) ja vuotta 2012, aikaa jonka monet ajattelevat ennakoivan maailmanloppua (se ei ole). Päiväntasaus on maapallon muistutus, että tasapaino on osa luonnollista elämänkiertoa ja on aika integroitua kasvuumme ja harmonisoitua sen kanssa, mitä olemme oppineet.
Päiväntasaus tapahtuu kaksi kertaa vuodessa ja se on päivä, jolloin valo ja pimeä ovat tasapainossa. Sen jälkeen meillä pohjoisella pallonpuoliskolla on aina vain lyhyempiä päiviä, kun talvi lähestyy, mikä kutsuu meitä kääntymään sisäänpäin ja arvioimaan ja miettimään asioita uudelleen sekä lepäämään. Päiväntasauksessa on kyse tasapainosta ja harmoniasta, ajan ottamisesta oppimamme integroimiseen, ennen kuin siirrymme uusiin asioihin. Jos teemme sen, olemme valmistautuneempia elämämme seuraavaan vaiheeseen, mutta miten vastaamme tuohon tasapainokutsuun, kun kaikki ympärillämme muuttuu? Ja vaikka ehkä haluamme tasapainottua, se vaatii vakaata ja kiinteää keskipistettä.
Kun kirjoitan tätä, näen silmissäni sarjakuvapiirroksen sirkuselefantista, joka heittelee palloja kärsällään ja samalla tasapainoilee yhdellä jalalla pienen pallon päällä. Tällaiselta tämä jakso tuntuu minusta, koska keskuksemme - se minkä tiedämme totuudeksi - on lisääntyvästi kutistunut, kun meidän on tarvinnut päästää irti paljosta elämässämme. Mutta päädymme siihen ainoaan totuuteen, mikä meidän tarvitsee tietää - totuuteen mikä sallii löytää tasapainon olemuksessamme ja löytää rauhaa, rakkautta ja iloa itsessämme ja sitten elämässämme. Tämä on "minä olen" -olemuksemme, sisäinen valo, ainoa todellisen tasapainon paikka ja olemuksemme keskus.
Päivät lyhenevät, aika kulkee nopeammin, transformaatiomme kutsuu meitä eikä meillä ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin vastata. Häiriötekijät ovat poissa, totuus on paljastettu ja nyt on aika löytää totuutemme, löytää "minä olen" -olemuksemme, jotta voimme elää iloista elämää. Tämä on tarkoituksemme - elää ilossa - ja kaikki mikä seisoo sen edessä, on energiaa, minkä selvitämme. Voimme olla kiitollinen maapallolle muistutuksesta kiireissä ja itsekeskeisessä elämässämme siitä, että Itsellä on merkitystä ja kaikki tuskamme, pelkomme ja epäilyksemme on osa epätasapainoamme, minkä ratkaisemme, kun käytämme meille annetun ajan löytääksemme tasapainon olemuksessamme, jotta voimme elää sitä elämää, mitä olemme täällä elämässä - joka heijastaa taivastamme maan päällä.
Indigot ja vanhempien torjuminen
Sain monia kommentteja viime viikon indigoartikkeliin. Oli mielenkiintoista kuulla indigolapsien selityksiä vanhempiensa torjumissyystä ja kuten kirjoitin, monet niistä liittyivät tarpeeseen löytää oma tiensä. Jotkut tunsivat vanhempiensa huolen tukahduttavan, toiset tunsivat vanhempien haluavan heille asioita, joita he eivät halunneet itse itselleen. Jotkut tunsivat väärinymmärrystä ja arvostamattomuutta ja vielä toisilla oli vanhempiensa kanssa erityisongelmia, joiden ratkaisemiseksi he tarvitsivat aikaa ja etäisyyttä. Ja jotkut vanhemmat kirjoittivat puolustellen itseään, joten artikkeli selvästi synnytti voimakasta vastakaikua ja resonoi monien teidän kanssa.
Indigot voivat tuntea olevansa väärinymmärrettyjä. Niinpä jos he etsivät vahvistusta vanhemmiltaan eivätkä saa sitä, he luulevat olevansa torjuttuja sellaisena, mitä he ovat. Jotkut kärsivät hiljaisuudessa, toiset ovat aktiivisempia ja äänekkäämpiä. Lapsemme tuntevat sitä samaa tarvetta kuin jotkut meistä nuorena lähteä kodista, minkä he tuntevat tukahduttavan ja ymmärtävän väärin. Jotkut vanhemmat indigot yrittivät elää vanhempiensa haluamaa elämää ja vuosikymmenten jälkeen löysivät rohkeutta muuttaa elämänpolkuaan ja tehdä sitä, mikä oli merkityksellistä heille itselleen. Mutta keskeinen kysymys on, miten eroamme, koska on useita tapoja tehdä se.
Poltetun maan taktiikka tai täydellinen yhteydettömyys on yksi tapa osoittaa vanhemmilleen, että osaa elää omaa elämäänsä, ja vaikka se on mahdollisuus, se ei palvele ketään. Kokeilin tätä omien vanhempieni kanssa, kun olin nuorempi, ja se kiusasi minua jatkuvasti, lopulta vieden minut takaisin kohtaamaan heidät ja ongelmani. Eroaminen on toinen tapa, hyödyllisempi vaihtoehto joka vaatii, että tunnustamme vanhempamme henkisiksi opettajiksemme, koska he ovat sitä, ja löydämme oman polkumme, joka rakentuu heidän opettamilleen asioille, ja olemme samalla avoin uudelle ymmärrykselle. Voimme olla piittaamatta omista vanhemmistamme, mutta he ovat osa sieluperhettämme emmekä voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että he ovat osa tunne- ja henki-DNA:tamme.
Mutta suurempi kuva tässä liittyy siihen, miten annamme toisten valintojen vaikuttaa itseemme. Yksi lapsistani ei pidä yhteyttä minuun ja vaikka se surettaa minua, tiedän, että se on hänen valintansa ja kohtaamme vielä eräänä päivänä. Toivon, että voisimme puhua siitä, mutta sitä hän ei ole valinnut. Sillä välin elän omaa elämääni toivoen hänelle parasta ja tietäen, että hän tekee itsensä kannalta oikeita ja parhaita valintoja. Mitä tahansa päätätkin tehdä - lapsena tai vanhempana - on parasta, jos tuo valinta on tehty oman ja hänen polkunsa hyväksymisen valossa sen sijaan, että torjut tunne- ja henkisen historiasi ja toivot, että tämä muuttaa elämäsi, koska niin ei tapahdu, ja lopulta valintanasi on tilanteen ratkaisu ja uudelleenyhdistyminen voimakkaalla ja rakastavalla tavalla, mikä palvelee ja kunnioittaa polkuasi ja sielukasvuasi.
-----------
Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman (www.urielheals.com)
Uutiskirjeestä 19.9.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
ARKKIENKELI URIEL: Oletko aina rakkaudessa/rakastunut?
Rakkaus ympäröi sinua, sitä on kaikkialla ympärilläsi ja se tunkeutuu kaikkeen universumissa. Olet rakkaus, se on sinä ja olet aina rakkaudessa. Tämä ei ole tunnerakkautta, mitä egosi etsii ja mitä se tarvitsee jatkuvasti muistutuksena siitä, että se on rakkauden arvoinen. Tämä on rakkauden korkein oktaavi, rakkautta mikä on ja voidaan tuntea vain korkeimmassa sydänchakrassa, rakkautta mikä parantaa ja mikä ei tarvitse parannusta, rakkautta mikä rakastaa eikä tarvitse rakastamista, rakkautta mikä on iloista mutta ei tarvitse iloa. Se on rakkautta, missä olet aina riippumatta siitä, mikä tilanteesi tai olosuhteesi on. Se ympäröi sinua kaikkina aikoina, koska se on universumin kuitua.
Tähän rakkauteen ei liity kumppaneita, suhteita tai tunteita. Se mitä koet rakkautena noissa tilanteissa, on heijastusta tarpeestasi saada vahvistusta henkisestä rakkaudesta aineellisella tasolla. Etsit rakkautta egostasi ja sivuutat rakkauden, mitä on ympärilläsi, koska elämässäsi ei ole toista ihmistä, joka heijastaa rakkautta sinulle. Ihmisen rakkausmatkalla tiedät, että sinulla on rakkautta ja sinua rakastetaan, silloin kun toinen rakastaa sinua. Henkisellä rakkausmatkalla tiedät, että sinua rakastetaan, koska olet rakkautta, rakkautta on kaikkialla ympärilläsi ja olet aina rakkausenergiassa.
Rakastettuna oleminen ja rakastuneena oleminen ovat tämän prinsiipin eri puolia. Rakastuneena tunnistat, että olet aina rakkausenergiassa. Rakastumisessa on kaksi puolta: toinen on henkinen ja energiaperustainen ja toinen aineellinen ja tunteellinen. Rakastuminen hengessäsi vaatii sinua vain tunnistamaan, että rakkautta on kaikkialla ympärilläsi, että tästä rakkaudesta sinä tulet ja sitä on sisälläsi jumalaisena olentona. Rakastuminen egossasi merkitsee, että maailman täytyy todistaa, että sinua rakastetaan - on kyse sitten rakastavasta suhteesta ja ystävien sekä perheen rakkaudesta tai arvostamisesta sen vuoksi, kuka olet ja mitä teet. Kaikilla näillä on yksi yhteinen piirre: ne ovat osa ulkoista maailmaasi ja se voi vain peilata sisästä rakkaudessa olemisesi tilaa sinulle.
Silloin kun katsot ulkoiseen maailmaan ja etsit vahvistusta sisäisille tarpeillesi, olet usein tyytymätön tuloksiin, koska ulkoinen todellisuus ei voi olla enemmän kuin sisäinen olemus. Se mitä olet sisällä, heijastuu aina todellisuuteesi, ihmisiin ja tilanteisiin, jotka ovat osa sisäistä matkaasi. Maailman kohtaaminen joka päivä tietäen, että olet rakkautta ja olet aina rakkaudessa/rakastunut, luo resonanssin, mikä sallii rakkauden tulla esiin jokaisessa suhteessa ja jokaisella matkasi askeleella. Olla rakkaus on tuntea rakkaus, olla rakastunut/rakkaudessa on saada rakkautta ja elää ehdottoman rakkauden olemuksessa ja mukavuudessa on tuntea taivas maan päällä.
Mahdollista vai mahdotonta?
Kun tutkimme elämämme tarkoitusta, mikä on sieluperustainen syy jokaiseen elämään, meillä on tilaisuus tutkia elämäämme uudesta ja erilaisesta perspektiivistä. Tarkoituksemme haastaa meidät kokemaan elämää parantumistarpeestamme (mikä on elämäntarkoituksemme) ja tekemään asioita eri tavalla. Nämä ovat tilaisuuksia transformoida pelko rakkaudeksi, muuttaa voimattomuuden elämät oman voimamme vaatimiseksi ja kääntää suru iloksi ja tuska rauhaksi. Tämän tekemiseksi meidän on muutettava se, mitä pidämme mahdottomana, uusiksi itseilmaisun väyliksi.
Elämäntarkoituksemme kulkee potentiaalista mahdollisuudeksi ja sitten toiminnaksi. Ensin katsomme potentiaalia, mikä on ulottuvilla, ja selvitämme sen mahdollisuudet. Voimmeko tehdä tai saada sen? Voimmeko luoda sen? Jos voimme siirtyä näiden kysymysten yli, niin meidän on vastattava suureen miten-kysymykseen, koska kuilussa mahdollisesta todellisuuteen on "mahdoton". Ja se on pelottava, koska mahdollisuutemme haastavat meidät olemaan enemmän, kuin olemme tuolla hetkellä, ja ne tuovat pelkomme pintaan. Ja transformaatio on mahdollinen, sitten kun muutamme sitä, mitä olemme aina tehneet, ja astumme mahdollisuuden esittelemään tuntemattomaan.
Se minkä näemme mahdottomana, sanoo oikeastaan meille "Olen mahdollinen", koska jos se ei olisi potentiaalikenttäämme ja parantumismatkaamme, emme olisi tietoinen siitä. Potentiaalikenttä sisältää kaikki mahdollisuudet, jotka ovat ulottuvillamme elämässä, mutta yhdistyäksemme mihinkään mahdollisuuteen meidän täytyy tietää, että se on uusi polku, joka pyytää meitä voimaannuttamaan sen. Ylitämme "mahdottomuuden" kuilun käyttämällä voimaamme luoda tämä uudeksi elämäntarkoitukseksemme.
Jokainen elämä on sielumme matkaa parantumiseen ja eheyteen, energiamme pirstoutuneiden ja kadotettujen osien keräämiseksi itseään vahvistavaksi iloksi, rauhaksi, rakkaudeksi ja yltäkylläisyydeksi. Potentiaalimme toteuttaminen lepää kyvyssämme nähdä itsemme voimakkaana ja tietää, että mahdoton on vain oma sielumme vetämässä huomiomme "minä olen mahdollinen" -tilanteeseen matkamme seuraavassa vaiheessa. Silloin kun näemme mahdottoman ovena, joka opastaa meitä tarkoituksemme uuteen puoleen ja kertoo, että olemme saaneet loppuun matkamme jonkin osan, voimme syleillä mahdollisuuttamme ja tietää, että rohkeuden, luottamuksen ja uskon avulla siitä tulee uusi todellisuutemme.
On taas päiväntasausaika - tasapainon löytäminen olemukseen
On vaikeaa uskoa, että on syyskuu ja astumme uuteen energiavaiheeseen lähestyessämme vuoden 2011 loppua. Maaliskuun kevätpäiväntasauksen jälkeen olemme kokeneet hyvin monia muutoksia ja kestäneet suuria energialatauksia, suurta auringon aktiivisuutta, ennätyssateita ja -kuumuutta, tulvia, maanjäristyksiä - kaikki lähestyessämme Maya-kalenterin loppua (mikä itse asiassa on 28.10.2011) ja vuotta 2012, aikaa jonka monet ajattelevat ennakoivan maailmanloppua (se ei ole). Päiväntasaus on maapallon muistutus, että tasapaino on osa luonnollista elämänkiertoa ja on aika integroitua kasvuumme ja harmonisoitua sen kanssa, mitä olemme oppineet.
Päiväntasaus tapahtuu kaksi kertaa vuodessa ja se on päivä, jolloin valo ja pimeä ovat tasapainossa. Sen jälkeen meillä pohjoisella pallonpuoliskolla on aina vain lyhyempiä päiviä, kun talvi lähestyy, mikä kutsuu meitä kääntymään sisäänpäin ja arvioimaan ja miettimään asioita uudelleen sekä lepäämään. Päiväntasauksessa on kyse tasapainosta ja harmoniasta, ajan ottamisesta oppimamme integroimiseen, ennen kuin siirrymme uusiin asioihin. Jos teemme sen, olemme valmistautuneempia elämämme seuraavaan vaiheeseen, mutta miten vastaamme tuohon tasapainokutsuun, kun kaikki ympärillämme muuttuu? Ja vaikka ehkä haluamme tasapainottua, se vaatii vakaata ja kiinteää keskipistettä.
Kun kirjoitan tätä, näen silmissäni sarjakuvapiirroksen sirkuselefantista, joka heittelee palloja kärsällään ja samalla tasapainoilee yhdellä jalalla pienen pallon päällä. Tällaiselta tämä jakso tuntuu minusta, koska keskuksemme - se minkä tiedämme totuudeksi - on lisääntyvästi kutistunut, kun meidän on tarvinnut päästää irti paljosta elämässämme. Mutta päädymme siihen ainoaan totuuteen, mikä meidän tarvitsee tietää - totuuteen mikä sallii löytää tasapainon olemuksessamme ja löytää rauhaa, rakkautta ja iloa itsessämme ja sitten elämässämme. Tämä on "minä olen" -olemuksemme, sisäinen valo, ainoa todellisen tasapainon paikka ja olemuksemme keskus.
Päivät lyhenevät, aika kulkee nopeammin, transformaatiomme kutsuu meitä eikä meillä ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin vastata. Häiriötekijät ovat poissa, totuus on paljastettu ja nyt on aika löytää totuutemme, löytää "minä olen" -olemuksemme, jotta voimme elää iloista elämää. Tämä on tarkoituksemme - elää ilossa - ja kaikki mikä seisoo sen edessä, on energiaa, minkä selvitämme. Voimme olla kiitollinen maapallolle muistutuksesta kiireissä ja itsekeskeisessä elämässämme siitä, että Itsellä on merkitystä ja kaikki tuskamme, pelkomme ja epäilyksemme on osa epätasapainoamme, minkä ratkaisemme, kun käytämme meille annetun ajan löytääksemme tasapainon olemuksessamme, jotta voimme elää sitä elämää, mitä olemme täällä elämässä - joka heijastaa taivastamme maan päällä.
Indigot ja vanhempien torjuminen
Sain monia kommentteja viime viikon indigoartikkeliin. Oli mielenkiintoista kuulla indigolapsien selityksiä vanhempiensa torjumissyystä ja kuten kirjoitin, monet niistä liittyivät tarpeeseen löytää oma tiensä. Jotkut tunsivat vanhempiensa huolen tukahduttavan, toiset tunsivat vanhempien haluavan heille asioita, joita he eivät halunneet itse itselleen. Jotkut tunsivat väärinymmärrystä ja arvostamattomuutta ja vielä toisilla oli vanhempiensa kanssa erityisongelmia, joiden ratkaisemiseksi he tarvitsivat aikaa ja etäisyyttä. Ja jotkut vanhemmat kirjoittivat puolustellen itseään, joten artikkeli selvästi synnytti voimakasta vastakaikua ja resonoi monien teidän kanssa.
Indigot voivat tuntea olevansa väärinymmärrettyjä. Niinpä jos he etsivät vahvistusta vanhemmiltaan eivätkä saa sitä, he luulevat olevansa torjuttuja sellaisena, mitä he ovat. Jotkut kärsivät hiljaisuudessa, toiset ovat aktiivisempia ja äänekkäämpiä. Lapsemme tuntevat sitä samaa tarvetta kuin jotkut meistä nuorena lähteä kodista, minkä he tuntevat tukahduttavan ja ymmärtävän väärin. Jotkut vanhemmat indigot yrittivät elää vanhempiensa haluamaa elämää ja vuosikymmenten jälkeen löysivät rohkeutta muuttaa elämänpolkuaan ja tehdä sitä, mikä oli merkityksellistä heille itselleen. Mutta keskeinen kysymys on, miten eroamme, koska on useita tapoja tehdä se.
Poltetun maan taktiikka tai täydellinen yhteydettömyys on yksi tapa osoittaa vanhemmilleen, että osaa elää omaa elämäänsä, ja vaikka se on mahdollisuus, se ei palvele ketään. Kokeilin tätä omien vanhempieni kanssa, kun olin nuorempi, ja se kiusasi minua jatkuvasti, lopulta vieden minut takaisin kohtaamaan heidät ja ongelmani. Eroaminen on toinen tapa, hyödyllisempi vaihtoehto joka vaatii, että tunnustamme vanhempamme henkisiksi opettajiksemme, koska he ovat sitä, ja löydämme oman polkumme, joka rakentuu heidän opettamilleen asioille, ja olemme samalla avoin uudelle ymmärrykselle. Voimme olla piittaamatta omista vanhemmistamme, mutta he ovat osa sieluperhettämme emmekä voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että he ovat osa tunne- ja henki-DNA:tamme.
Mutta suurempi kuva tässä liittyy siihen, miten annamme toisten valintojen vaikuttaa itseemme. Yksi lapsistani ei pidä yhteyttä minuun ja vaikka se surettaa minua, tiedän, että se on hänen valintansa ja kohtaamme vielä eräänä päivänä. Toivon, että voisimme puhua siitä, mutta sitä hän ei ole valinnut. Sillä välin elän omaa elämääni toivoen hänelle parasta ja tietäen, että hän tekee itsensä kannalta oikeita ja parhaita valintoja. Mitä tahansa päätätkin tehdä - lapsena tai vanhempana - on parasta, jos tuo valinta on tehty oman ja hänen polkunsa hyväksymisen valossa sen sijaan, että torjut tunne- ja henkisen historiasi ja toivot, että tämä muuttaa elämäsi, koska niin ei tapahdu, ja lopulta valintanasi on tilanteen ratkaisu ja uudelleenyhdistyminen voimakkaalla ja rakastavalla tavalla, mikä palvelee ja kunnioittaa polkuasi ja sielukasvuasi.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.