JOS OLEMME KERRAN TIEN PÄÄSSÄ, LUULEN TEHNEENI VÄÄRÄN KÄÄNNÖKSEN
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
9.3.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Monet opettajat - mukaan luettuna minä - ovat sanoneet, että olemme hyvin pitkän tien päässä ja ajassa, jolloin voimme alkaa taas hengittää, elää ilossa ja lopettaa jatkuvan oppimisen. Mutta kuten olen kuullut monilta asiakkailta ja lukijoilta, oppiminen ei ole vielä aivan ohi ja vaikka olemme tien päässä, meillä on edelleen työtä ja päätöksiä tehtävänä.
Koin itse tämän maanantaina, kun minulla oli tilanne, joka heitti minut takaisin menneisyyteen hyvin haastavalla tavalla. Päivä alkoi kuin mikä tahansa päivä - valmistauduin, tein vähän töitä ja lähdin ajoissa joogaamaan. Puolimatkassa studiolle minulla oli levoton olo, että olin jättänyt kaasulieden päälle, joten käännyin ympäri ja palasin kotiin. Tietysti liesi oli pois päältä ja ryntäsin takaisin studiolle. Mutta tunsin, että jokin ei ollut kohdallaan, koska en normaalisti tee tällaisia asioita. Jotain muuta oli tekeillä ja minulla oli tunne, ettei joogaharjoituksesta tulisi normaali. Osoittautui, että olin oikeassa.
Saavuin joogaan vain muutama minuutti ennen aloittamista, nappasin varusteeni ja etsin paikan matolleni. Takaseinä oli täynnä, joten minun oli otettava paikka etunurkasta, kaukana kaikista muista. Tämä on vaikea tunti ja olen yksi aloittelijoista. Vaikka jotkut asennot ovat haastavia, onnistun tavallisesti pysymään mukana. Mutta tällä kertaa tunti eteni nopeasti, minulla oli vaikeaa pysyä mukana ja yhteen asentoon en vain päässyt. Vaikka teemme normaalisti asennot vain kerran, opettaja laittoi meidät toistamaan tätä 12 kertaa. Kehoni ei tehnyt yhteistyötä ja mitä kovemmin yritin, sitä turhautuneemmaksi tulin, erityisesti katsellessani ympärille, kun kaikki muut tekivät sen (meidän ei ole tarkoitus katsella, mutta katselin kuitenkin).
Ja sekunnissa siirryin taaksepäin ajassa siihen, kun olin 7-vuotias ja katselin kaikkien tekevän jotain, mihin itse en pystynyt. Jos et tunne tarinaani, niin halvaannuin lapsena 5-vuotiaana ja vaikka pystyin kävelemään kainalosauvoilla 7-vuotiaana, toimintoni olivat aika rajallisia. Tuolloin ei ollut mitään erityisvälineitä vammaisille. Välitunnilla istuin pyörätuolissa ja katselin toisten lasten leikkimistä. Kukaan ei leikkinyt minun kanssani tai yrittänyt ottaa minua mukaan.
Ja joogatunnilla yli 40 vuotta myöhemmin olin tuo 7-vuotias, joka jäi kaikesta ulkopuolelle.
En halunnut itkeä tunnilla, joten hengitin vain tuohon kokemukseen yrittäen olla irti siitä ja tarkkailla, mitä tapahtui. Saatoin tuntea surua, turhautumista, vihaa ja eristyneisyyttä. Aloin miettiä, miksi kaikki pystyvät tekemään sen paitsi minä ja sitten ymmärsin, että kyse oli vain katsauksesta taaksepäin, mahdollisuudesta päästää tästä kaikesta irti toisella tasolla ja minun oli aika viedä tämä tie loppuun.
Silloin näin universumin juonen, koska jos olisin palannut kotiin, olisin saapunut aiemmin, ottanut paikan takaa ja jollain toisella olisi ollut yksinäinen nurkka. Mutta se oli minun paikkani, koska minun tarvitsi kokea se, mitä tapahtui.
Joku kysyi minulta, miksi sahaamme edestakaisin energiassamme, kun olemme yläilmoissa yhtenä päivänä ja matalampaakin matalammalla seuraavana. Matkamme ei ole lineaarinen eikä se kulje koskaan suoraviivaisesti. Haluamme uskoa, että voimme liikkua eteen- ja ylöspäin ja vain jatkaa kulkemista. Mutta ei se niin tapahdu. Sen sijaan opimme uusia asioita ja sitten palaamme käymään vanhoissa tavoissamme ja uskomuksissamme sisäistä tarkistusta varten. Olemmeko valmis päästämään niistä irti? Olemmeko todella yhdistyneet oppimaamme? Onko edelleen jotain jäämiä uskomuksista, ajatuksista tai tunteista, joihin meidän täytyy tarttua?
Tämä on "hankalan tahmeaa" energiaa ja se naulaa meidät kiinni joka kerta. Juuri kun luulemme olevamme valmis jonkin osalta, meidän on käytävä taas menneisyydessä. Ja aina kuin meillä on tätä voimakasta "hankalan tahmeaa" energiaa, jäämme koukkuun. Emme ole tehneet väärää käännöstä eikä meitä rangaista - saamme vain tilaisuuden selvittää asiaa, päästää irti ja lopulta parantaa sen, sitten kun olemme tasolla, missä voimme olla vain tarkkailija sen sijaan, että yhdistymme menneisyytemme energiaan. Kysymys meille on, mitä teemme seuraavaksi. Lankeammeko vanhoihin tapoihin, jotka eivät enää palvele kasvuamme, mutta joihin meillä on voimakas tunneyhteys, vai valitsemmeko toisen polun? Kyse on aina valinnastamme, koska elämä on tulosta valinnoista ja teemme niitä joka hetki joka päivä.
Olemme pitkän ja haastavan tien päässä. Olen ensimmäisenä myöntämässä, että nämä muutamat viime vuodet ovat olleet todella rankkoja, mutta vaikka voimme levätä vähän, meidän täytyy edelleen kiinnittää huomiota. On monia tilaisuuksia mennä vanhoihin maisemiin, käydä menneisyydessä, valita pysyvänsä vanhoissa tunteissa tai muuttaa elämäämme toiseen suuntaan. Mitä tahansa valitset, se on oikein sinulle, sopii oppimissopimukseesi sekä pitää sisällään sen ymmärryksen ja parannuksen, mikä sinun on tehtävä. Ja sitten kun olet valmis, toinen tilaisuus tulee esiin, että voit käydä taas "hankalan tahmaisessa" energiassasi ja päättää, oletko valmis muutokseen.
Tule tarkkailijaksi elämässäsi, kun keskityt polkuusi tässä hetkessä.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä, muista:
Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan.
Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
9.3.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Monet opettajat - mukaan luettuna minä - ovat sanoneet, että olemme hyvin pitkän tien päässä ja ajassa, jolloin voimme alkaa taas hengittää, elää ilossa ja lopettaa jatkuvan oppimisen. Mutta kuten olen kuullut monilta asiakkailta ja lukijoilta, oppiminen ei ole vielä aivan ohi ja vaikka olemme tien päässä, meillä on edelleen työtä ja päätöksiä tehtävänä.
Koin itse tämän maanantaina, kun minulla oli tilanne, joka heitti minut takaisin menneisyyteen hyvin haastavalla tavalla. Päivä alkoi kuin mikä tahansa päivä - valmistauduin, tein vähän töitä ja lähdin ajoissa joogaamaan. Puolimatkassa studiolle minulla oli levoton olo, että olin jättänyt kaasulieden päälle, joten käännyin ympäri ja palasin kotiin. Tietysti liesi oli pois päältä ja ryntäsin takaisin studiolle. Mutta tunsin, että jokin ei ollut kohdallaan, koska en normaalisti tee tällaisia asioita. Jotain muuta oli tekeillä ja minulla oli tunne, ettei joogaharjoituksesta tulisi normaali. Osoittautui, että olin oikeassa.
Saavuin joogaan vain muutama minuutti ennen aloittamista, nappasin varusteeni ja etsin paikan matolleni. Takaseinä oli täynnä, joten minun oli otettava paikka etunurkasta, kaukana kaikista muista. Tämä on vaikea tunti ja olen yksi aloittelijoista. Vaikka jotkut asennot ovat haastavia, onnistun tavallisesti pysymään mukana. Mutta tällä kertaa tunti eteni nopeasti, minulla oli vaikeaa pysyä mukana ja yhteen asentoon en vain päässyt. Vaikka teemme normaalisti asennot vain kerran, opettaja laittoi meidät toistamaan tätä 12 kertaa. Kehoni ei tehnyt yhteistyötä ja mitä kovemmin yritin, sitä turhautuneemmaksi tulin, erityisesti katsellessani ympärille, kun kaikki muut tekivät sen (meidän ei ole tarkoitus katsella, mutta katselin kuitenkin).
Ja sekunnissa siirryin taaksepäin ajassa siihen, kun olin 7-vuotias ja katselin kaikkien tekevän jotain, mihin itse en pystynyt. Jos et tunne tarinaani, niin halvaannuin lapsena 5-vuotiaana ja vaikka pystyin kävelemään kainalosauvoilla 7-vuotiaana, toimintoni olivat aika rajallisia. Tuolloin ei ollut mitään erityisvälineitä vammaisille. Välitunnilla istuin pyörätuolissa ja katselin toisten lasten leikkimistä. Kukaan ei leikkinyt minun kanssani tai yrittänyt ottaa minua mukaan.
Ja joogatunnilla yli 40 vuotta myöhemmin olin tuo 7-vuotias, joka jäi kaikesta ulkopuolelle.
En halunnut itkeä tunnilla, joten hengitin vain tuohon kokemukseen yrittäen olla irti siitä ja tarkkailla, mitä tapahtui. Saatoin tuntea surua, turhautumista, vihaa ja eristyneisyyttä. Aloin miettiä, miksi kaikki pystyvät tekemään sen paitsi minä ja sitten ymmärsin, että kyse oli vain katsauksesta taaksepäin, mahdollisuudesta päästää tästä kaikesta irti toisella tasolla ja minun oli aika viedä tämä tie loppuun.
Silloin näin universumin juonen, koska jos olisin palannut kotiin, olisin saapunut aiemmin, ottanut paikan takaa ja jollain toisella olisi ollut yksinäinen nurkka. Mutta se oli minun paikkani, koska minun tarvitsi kokea se, mitä tapahtui.
Joku kysyi minulta, miksi sahaamme edestakaisin energiassamme, kun olemme yläilmoissa yhtenä päivänä ja matalampaakin matalammalla seuraavana. Matkamme ei ole lineaarinen eikä se kulje koskaan suoraviivaisesti. Haluamme uskoa, että voimme liikkua eteen- ja ylöspäin ja vain jatkaa kulkemista. Mutta ei se niin tapahdu. Sen sijaan opimme uusia asioita ja sitten palaamme käymään vanhoissa tavoissamme ja uskomuksissamme sisäistä tarkistusta varten. Olemmeko valmis päästämään niistä irti? Olemmeko todella yhdistyneet oppimaamme? Onko edelleen jotain jäämiä uskomuksista, ajatuksista tai tunteista, joihin meidän täytyy tarttua?
Tämä on "hankalan tahmeaa" energiaa ja se naulaa meidät kiinni joka kerta. Juuri kun luulemme olevamme valmis jonkin osalta, meidän on käytävä taas menneisyydessä. Ja aina kuin meillä on tätä voimakasta "hankalan tahmeaa" energiaa, jäämme koukkuun. Emme ole tehneet väärää käännöstä eikä meitä rangaista - saamme vain tilaisuuden selvittää asiaa, päästää irti ja lopulta parantaa sen, sitten kun olemme tasolla, missä voimme olla vain tarkkailija sen sijaan, että yhdistymme menneisyytemme energiaan. Kysymys meille on, mitä teemme seuraavaksi. Lankeammeko vanhoihin tapoihin, jotka eivät enää palvele kasvuamme, mutta joihin meillä on voimakas tunneyhteys, vai valitsemmeko toisen polun? Kyse on aina valinnastamme, koska elämä on tulosta valinnoista ja teemme niitä joka hetki joka päivä.
Olemme pitkän ja haastavan tien päässä. Olen ensimmäisenä myöntämässä, että nämä muutamat viime vuodet ovat olleet todella rankkoja, mutta vaikka voimme levätä vähän, meidän täytyy edelleen kiinnittää huomiota. On monia tilaisuuksia mennä vanhoihin maisemiin, käydä menneisyydessä, valita pysyvänsä vanhoissa tunteissa tai muuttaa elämäämme toiseen suuntaan. Mitä tahansa valitset, se on oikein sinulle, sopii oppimissopimukseesi sekä pitää sisällään sen ymmärryksen ja parannuksen, mikä sinun on tehtävä. Ja sitten kun olet valmis, toinen tilaisuus tulee esiin, että voit käydä taas "hankalan tahmaisessa" energiassasi ja päättää, oletko valmis muutokseen.
Tule tarkkailijaksi elämässäsi, kun keskityt polkuusi tässä hetkessä.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä, muista:
Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan.
Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.