Inkeri ja Rinkelienkeli ryntäsivät sisään.

- Isä, isä, katso kuka tuli kylään!, huusi Inkeri jo pihalta kirmatessaan sisälle taloon.

Talo oli sininen omakotitalo, jossa oli valkoiset listat ja vihreä katto. Toisessa kerroksessa oli valkoinen parveke, ja ikkunoissa huljuivat leppeästi kukkaverhot.

Oli keskikesä, ja melkein kaikki ikkunat olivat auki, vaikka silloin kaiken maailman pörriäiset pääsivät lentämään sisään. Inkerin isästä oli lyhyessä ajassa tullut asiantuntija pörriäisten palauttamisessa takaisin pihalle.

- No, mikäs nyt on hätänä?, kysyi isä, joka oli juuri lopettelemassa tiskiä. Keittiössä oli ihana tuoksu ja tarjottimet täynnä tuoreita rinkeleitä.

Suunnilleen kerran kuussa isä leipoi rinkeleitä, joita sitten nautiskeltiin välipalana mehun kanssa, tai jos oli liian kuuma laittaa ruokaa, niitä halkaistiin, voideltiin ja täytettiin kurkulla ja tomaatilla, ja sitten mentiin pihalle syömään ja seuraamaan pörriäisten tanssia kukissa.

- Isä, tässä on Rinkelienkeli, sanoi Inkeri juhlallisesti.

- Ja tässä on isä.

- Jaaha, sanoi isä. - Onpa mukava tavata!

Isä kumarsi kohteliaasti ovelle päin. – Saisiko olla rinkeliä arvon Rinkelienkelille ja Inkerille myös?

- Isä, ei hän ole enää siellä, huomautti Inkeri ja katsoi kun Rinkelienkeli kellui ilmassa rinkeleiden yllä.

- Etkö sinä näe missä hän on?

- Totta puhuen, en, sanoi isä vähän hämillään miettien, että eikös monella lapsella olekin näkymättömiä ystäviä, ja eikös hänellä itselläänkin ollut näkymätön kaveri kun hän itse oli pieni.

- Mutta täytyyhän sinun nähdä hänet, isä! Juuri tuossa rinkeleiden yläpuolella!

Isä päätti leikkiä mukana.

- No, mutta niinpä onkin! Ilmielävä Enkeli! Onpa mukava saada hänet kylään juuri tänään kun meillä on tuoreita rinkeleitä! Rinkelienkeli on hyvä ja istuu pöytään niin päästään maistelemaan.

Isä kantoi jääkaapista pöytään mehukannun ja asetteli mehulasit ja lautaset kolmelle istumapaikalle.

Rinkelienkeli laskeutui leijumaan tuolille virne naamallaan, Inkeri istahti pöydän toiselle puolelle ja isä heidän väliinsä. Isä kaatoi ensin mehua Rinkelienkelille ja sitten Inkerille, ja viimeisenä itselleen. Hän laski jokaiselle lautaselle myös tuoksuvan, kullankeltaisen rinkelin.

- No niin, herrasväki on hyvä ja käy rinkeleiden kimppuun vaan!

Isää vähän nauratti, mutta hän yritti peittää hilpeytensä parhaansa mukaan. ”Täytyyhän vanhemman olla mukana lasten mielikuvitusleikeissä”, hän ajatteli itsekseen.

Hetken päästä hänen hilpeytensä hävisi. Isän silmät olivat pullahtaa ulos ja leuka valahti alas, kun tyhjällä paikalla ollut rinkeli yhtäkkiä nousi ilmaan ja alkoi hävitä pala kerrallaan. Sitten nousi mehulasi, kallistui hitaasti ja mehu vain hävisi! Kun lasi oli tyhjä, se palasi pöydälle kevyesti kopsahtaen.

Inkeri lopetteli rinkelinsä, hypähti tuolilta ja sanoi: - Kiitos isä! Sitten hän lähti pomppimaan ovea kohti huutaen peräänsä:

- Mennään katsomaan minun huonettani, Rinkelienkeli! Haluan näyttää sinulle lempileluni!

Isältä meni pitkään, ennen kuin hän sai itsensä ojennukseen. Siihen mennessä Inkeri ja Rinkelienkeli olivat jo ehtineet koluta läpi koko talon ja palata keittiöön ja napata keittiön kaapista rinkelirouhepussin ja häipyä omille teilleen.

Isä ei voinut ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Ensin pöydällä oli ollut täysi mehulasi ja kokonainen rinkeli, ja hetken päästä lasi oli tyhjä ja rinkeli hävinnyt. Isän ajatukset palasivat hänen omaan lapsuuteensa, kauas tästä hetkestä, siihen aikaan kun hän kesällä kirmaili mummolan lammasaitauksissa, kalasteli kiiskiä ja ahvenia järven rannalla ja rakensi salamajan puuvajaan. Hänellähän oli aina ollut mukana kaveri, vaikka lähistöllä ei asunutkaan hänen ikäisiään poikia. Kuka se kaveri oli, mikä hänen nimensä oli ollut?

Sitten isä muisti. Se oli ollut sunnilleen hänen ikäisensä poika, jolla oli ruskea tukka ja siniset vaatteet. Mutta mikä erikoisinta, hänellä oli ollut kullankeltaiset siivet ja rinkula päänsä päällä! Siitä hänen nimensäkin oli tullut: Rinkulaenkeli!

Isän ajatukset jäivät suttaamaan tyhjää ja hän antoi katseensa vapaasti harhailla keittiön ikkunan takana kulkevissa pilvenhattaroissa.

Pörriäiset pitivät juhlaa! Kerrankin ne saivat aivan kaikessa rauhassa tutkia talon kaikki sopukat kun isä vain istui paikalleen jähmettyneenä. Ne löysivätkin vanhempien makuuhuoneesta oivan paikan uudelle linnalle: vanhempien sängyn alla oli lämmintä ja hämärää. Pörriäiset ryhtyivät heti toimiin.