MONISUINEN HIRVIÖ

Kirjoittanut Nazer Fedunkiv (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Oli kesäkuun puoliväli. Makasin sängyssäni kuunnellen "Breath of the I Am" -musiikkia (= minä olen -olemuksen hengitys), kun tunsin lohikäärmeolemuksen laskeutuvan lempeästi rinnalleni ja käpertyvän kerälle. Se haluaa muuttaa suomunsa hyvin pehmeäksi turkiksi, jotta voin silittää sitä. Yhdistyen tuolla tavalla, kehotin sitä sukeltamaan lempeästi syvälle, niin pitkälle kuin se pääsisi, koska tunsin olevani valmis. Se katsoi minua, upeat kristalliset silmänsä vähän unisina, ja nyökkäsi kevyesti.
 
Muutaman minuutin päästä, kun pohdin viimeisimpiä toimiani, luomisideoita, ideoiden opettamista/jakamista, jakamista shaumbrojen kanssa Facebookissa, panin merkille omituisen hajun siinä kaikessa. Se ei ollut kovin miellyttävä aromi – itse asiassa siinä oli häivähdys jotain mädäntynyttä. "Mitä tämä on?" ihmettelin, kykenemättä tunnistamaan sitä oitis.
 
Yhtäkkiä äskettäinen keskusteluni äidin kanssa tuli tietoisuuteeni. Hän oli kysynyt minulta kaiken tarkoituksesta – elämän tarkoituksesta ja siitä, mitä tapahtuu "valaistumisen" jälkeen. Tämän kerroin hänelle:
 
"Jokainen teko jonka ihminen koskaan tekee, tietoisesti tai tiedostamatta, on suunnattu joko tietyn kokemuksen saamiseen tai tietyn kokemuksen välttämiseen, poikkeuksetta. Ja useimmiten se ilmentyy kätkettynä agendana.
 
Esimerkiksi:
 
- Haluan olla parempi ihminen, paras versio itsestäni. Miksi? Koska joku kerran sanoi minulle, että olen paljon huonompi kuin sisareni, ja todistan hänen olevan väärässä.
 
- Haluan tehdä maailmasta paremman paikan. Miksi? Koska maine ja toisten tunnustus täyttää sen tyhjiön, jonka tunnen jatkuvasti sisälläni.
 
- Rakastan huolehtia muista. Miksi? Koska pelkään olla yksin ja lopultakin tuntea, kuka oikeasti olen, ja kaiken sen tuskan jota olen vältellyt.
 
- Jne., jne., luettelo on loputon.
 
Tietysti kaikki nuo jalot aikomukset ovat totta, mutta niihin liittyy aina kätketty agenda, ja ihminen voi usein olla täysin tietämätön niistä. "Valaistumisen" jälkeen se kaikki menee pois – elät, luot, autat ja tuet vain pelkästä sen tekemisen ilosta. Sinusta tulee vapaa luoja, joka on luonnostaan aito, totuudenmukainen ja vilpitön ja jolla ei ole mitään kätkettyä agendaa."
 
Tuon keskustelun muistaminen ja itseni katsominen kaikkien noiden vastausten prisman läpi, salli minun tunnistaa tuon mädän hajun alkuperän. Se mitä näin, oli karmeaa: pahkainen, tahmea, limainen, ahnas, kamala, lihava hirviö, jolla oli sata suuta ja lonkeroa, liikutti rumia raajojaan, narisi, puri hampaitaan, pureskeli, kuolasi, rouskutti, ryysti ja istui omassa syljessään ja kusessaan. Ja näin selvästi, miten suu ja pari lonkeroa oli kiinni kirjaimellisesti kaikessa, mitä teen.
 
Menin kiinnostuneena lähemmäs nähdäkseni, mitä se oikein rouskutti. Haju oli sietämätön, mutta pystyin lopulta näkemään sen saaliin. Hirviö pisteli poskeensa kaikkia "tykkäyksiä" ja kommentteja, joita oli tullut jakamiini asioihin, ja piehtaroi syljessä, joka oli täynnä arvostusta, ylistystä, ihailua ja kiintymystä. Kaiken tuon rouskuttelun välistä pystyin "kuulemaan", kun se mutisi monilla suillaan kuin sisäinen kuoro.
 
"Katso, mitä olen kirjoittanut tässä kuussa! Olen niin viisas! Katso tuota vastausta! Tarvitsen lisää tätä! Minun täytyy laajentaa yleisöäni, jeeees!!"
 
rouskis
 
"Tuhat Oivaltanutta mestaria tänä k-k-kesänä? Olen varmasti yksi heidän joukossaan!!"
 
lurpsis
 
"Olen suloisin p-p-poika ikinä! Katso, mitä luon isäni syntymäpäiväksi, hän ällistyy! Koko perheeni on ällistynyt! He näkevät viimeinkin lahjakkuuteni ja sen, miten tietoinen minä olen!!"
 
rouskis
 
"Ystäväni julkaisi juuri kirjansa? No-o-o … ei se kovin huono ole, mutta odota, kunhan minä kirjoitan omani!!"
 
rouskis
 
"Ai niin, ja kaikki ihmiset jotka seuraavat minua sosiaalisessa mediassa? Herkul-l-l-ista!"
 
Se olin minä. Minä. No, osa minua, mutta voi jukra, mikä hirvitys!
 
En sano, että olen tehnyt kaiken kieroutuneella motivaatiolla. Ei! Rakastan kirjoittaa, ja rakastan jakaa ja nähdä ihmisten aitoja reaktioita siitä, miten se loksahtaa heillä ja liikuttaa heitä, miten se paljastaa heille jotain itsestään. Ihailen ehdottomasti isääni – yksi hienoimmista miehistä, jonka olen koskaan tuntenut. Mutta tuo hirviö oli aina läsnä taustalla, kuin varjo metsästämässä, ja nyt lopultakin pystyin näkemään sen selkeästi.
 
Aloin itkeä ja itkeä ja oivalsin, miten tekoni, motiivini, pyrkimykseni, haluni, ideani olivat kaikki osittain valheellisia, feikkejä, kieroutuneita, vääristyneitä, mätiä ja vilpillisiä. Oivalsin, miten huijasin itseäni, sinua ja kaikkia muita.
 
Näin selvästi, miten mustasukkainen olin, myös lähimmille ystävilleni. En voinut koskaan olla 100-prosenttisen aidosti onnellinen heidän puolestaan, koska tuo hirviö kuiskaisi aina korvaani: "Mutta sinä pystyt tekemään paremmin kuin he!" En osannut oikeasti työskennellä tiimeissä, edes hyvien ystävieni tiimeissä, koska silloin kun jokin idea tai luomisajatus ei ollut minun, en pystynyt nauttimaan siitä. Tuo hirviö kuiskaisi kammottavasti: "Sinun ideasi ovat paljon parempia!"
 
Tunsin, että minun täytyi ilmentää vain oma visioni, omat ideani, ja se kaikki täytyy tehdä itse. Tällä tavoin sitten kun se on valmis ja julkaistu maailmalle, kaikki ovat todella vaikuttuneita siitä, miten suurenmoinen ja luova minä olen.
 
Vau! Ainoastaan vau. Minusta tuntui täysin huijarilta, väärennökseltä, vitun vitsiltä.
 
Miten tuo hirviö oli luotu? Tunsin sitä ja oivalsin, että se oli rykelmä aspekteja, joita yhdisti haava heikentyneestä omanarvontunnosta, katkeruudesta ja halusta todistaa oma merkityksensä toisille. Kaikkien näiden aspektien läpikäyminen yksitellen – kaikki kasvot, kaikki suut, kaikki lonkerot – olisi mahdotonta, joten lohikäärme loi tämän esityksen, "ihanan kimpun", auttamaan minua vapautumaan siitä kaikesta kerralla.
 
Minulta vei yli kuukauden käydä läpi kaikki suruvaiheet, joita tuli esiin. Yritin myös olla näkemättä kaiken tuon hirvityksen, mutta ei tietenkään ollut enää paluuta.
 
Kun lopulta pääsin hyväksymisvaiheeseen, keskeytin kaikki ideani ja projektini, jotka liittyivät Itseni ja luomusteni jakamiseen maailman kanssa, koska tunsin, että olisi puhdasta pyhäinhäväistystä ja jumalanpilkkaa sallia tuon hirviön syödä jotain niin rakasta ja läheistä minulle. Kaikki nuo oivallukset olivat todella syvällisiä, mutta silloinkin tunsin, että oli vielä jokin kätketty syvempi kerros. Niinpä annoin sen hautua jonkin aikaa, kunnes lopulta tunsin sen.
 
Tuo hirviö oli laittanut lonkeronsa myös kaikkein pyhimpään suhteeseeni: minun suhde Minuun.
 
Kun kuuntelin I Am Abundancen (= olen yltäkylläinen), kuulin jälleen, että "minä olen" -olemus antaa jatkuvasti ihmiselle kaiken, mitä hän tarvitsee, hänen oman energiansa kautta. Kun kuulin, että ihmisen ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin vain vastaanottaa noita lahjoja, uuden tiedostamiseni myötä tunsin hirviön heräävän ja kuiskaavan kamalalla korisevalla äänellään:
 
"Ei, ei, ei. Sen t-t-täytyy olla sinä! Sinun täytyy luoda jotain, keksiä jotain niin upeaa, että kaikki, myös "minä olen" -olemuksesi, myöntävät, miten fiksu ja säntillinen olet, miten tietoinen ja luova olet, miten tarvittu ja Oivaltamisen a-a-arvoinen olet!
 
Älä hyväksy vain jotain sattumanvaraista miljoonaperintöä, joka voi pudota sinulle tyhjästä. Se on niin tylsää! Mikä sinä oikein olet, kerjäläinenkö? Vai varakkaiden vanhempien hemmoteltu ja avuton jälkeläinen?! Miksi haluat, että se ojennetaan sinulle lautasella? Sinun, ihmisen, täytyy olla luoja, k-k-kaiken keskipiste!"
 
Olen lopulta nähnyt selvästi, että ihmiseni haavoittunut ylimielisyys rakensi muuri minun ja todellisen Itseni väliin. Kieltäydyin häikäilemättä vastaanottamasta täysin "minä olen" -olemuksen lahjat ja anteeksiannon, koska halusin tehdä kaiken itse, todistaa, että minä – ihminen – osaan luoda yltäkylläisyyttä, oivalluksia, projekteja, suhteita jne. Ja todellisuudessa ruokin vain tuota säälittävää hirviötä.
 
Vastaanotin pikkuruisen osan omaa energiaani, jotta voisin luoda siitä jotain, ohjata sitä, "investoida" sen, järjestää uudelleen sen, manipuloida luovasti sitä, kaksinkertaistaa sen, kolminkertaistaa sen – kaikki sen vuoksi, jotta voisin tehdä vaikutuksen kaikkiin ympärilläni, myös todelliseen Itseeni. Olin kuin jokin "minä olen" -olemukseni hemmetin meklari!
 
Mitä typeryyttä ja mitä haaskausta, kun kaikki oli jo energiassani ja minun tarvitsi vain vastaanottaa se. Mutta vastaanottaminen ei ole kovin mahdollista, kun ei oikeasti tunne olevansa sen arvoinen juuri sellaisena, kuin on. 
 
Sitten elokuun shoudissa, kun kuulin tarinan hiekkalinnoista ja ihmisegosta, joka rakentaa niitä loputtomasti, tunsin vihdoin, että koko tämä tarina on tulossa loppuunsa.
 
Kaksi viikkoa myöhemmin tarkistin "I Am Abundance" -käännöstä, mikä on melko syvällinen prosessi, ja sain mielenkiintoisen oivalluksen sallimisen luonteesta. Kun sinua kehotetaan tuomaan Oivaltanut Itsesi tulevaisuudesta nyt-hetkeen, se merkitsee, että yhtäkkiä sinulla on kaikki, mitä olet koskaan halunnut – Oivaltaminen, vapaus, yltäkylläisyys, raha, terveys, luova ilmaisu, suhteet jne.
 
Anna itsellesi muutama hetki tuntea se – kun sinulla on jo kaikki, kun sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin nauttia siitä kaikesta.
 
Ei enää aspekteja vapautettavana.
Ei enää lohikäärmettä kaivamassa esiin paskaa.
Ei enää sen selvittämistä, mitä tehdä seuraavaksi tullakseen Oivaltaneeksi.
Ei enää yritystä olla Oivaltamisen arvoinen.
Ei enää valintoja tehtävänä.
Ei enää huolia tai epäilyjä pidättelemässä.
Ei enää projekteja aloitettavana tai lopetettavana.
Ei enää rahaa ansaittavana,
Ei enää haluja tyydytettävänä.
Ei enää suhteita kaivattavana.
Ei enää kehoa parannettavana.
 
Miltä sinusta oikeasti tuntuu kuvitella se? Olisiko ihmisesi onnellinen, jos se tapahtuisi kirjaimellisesti huomenna, vai onko vähän vastustusta? Onko jotain sellaista kuin: "Kyllä, se olisi mahtavaa lopultakin!! Mutta anna minulle hetki, minun täytyy vielä …"
 
Ihmisegoni kapinoi edelleen. Se kieltäytyi vastaanottamasta täysin kaiken sen, koska "minä" halusin tehdä sen kaiken itse, todistaa kaikille, myös itselleni ja sielulleni, että pystyn luomaan yltäkylläisyyttä ja siistejä projekteja, että olen Oivaltamisen arvoinen. JA samaan aikaan oli todella irrationaalista ja tyhmää katoamisen pelkoa: "Mitä jos "minä olen" -olemukseni lopultakin saapuu ja minä häviän tyhjyyteen? Jos jatkan jonkin tekemistä ja näytän, että minua tarvitaan tai ainakin olen hyödyllinen, se saattaisi päättää säästää minut."
 
Jos voin vain vastaanottaa kaiken tulevaisuudesta, jossa sen on jo luonut joku muu (vaikka se onkin itseni tulevaisuudesta), käyttämättä ihmistaitojani, lahjojani ja fiksua mieltäni, mikä on minun roolini kaikessa tässä? Olenko vain jonkinlainen astia, "kehokuori"?
 
No … käy ilmi, että minun roolini on todella sallia ja vastaanottaa kaikki tuo. Ja kyky tehdä tämä on vaikein asia ihmiselle, mutta myös korkein kunniamerkki. Entä tuo pelko häviämisestä "itsettömään" tietoisuuteen? Se menee pois.
 
Uusi tilani jossa ei ole enää salaisuuksia ja häpeää ja jossa olen läpinäkyvä toisten ihmisten edessä, antaa kauniin oivalluksen siitä, miten ihminen on rinnakkain "minä olen" -olemuksen kanssa. Kun olen avoin ja valmis sallimaan kenen tahansa katsoa sisälleni koska tahansa, kun käsitys yksityisyydestä lähtee pois, koska minun ei tarvitse enää kätkeä joitain osiani, voin tajuta, miten ollaan osa kokonaisuutta, osa monia JA-tiloja – yksi sen kauniin ja kimaltavan kristallin monista viisteistä, joka me olemme.
 
Olen kuullut tämän uudestaan ja uudestaan noin 12 vuotta, mutta se ei ole koskaan todella mennyt perille. Olisiko ok vain vastaanottaa kaikki mitä suurimpana lahjana ja olla tekemättä mitään sen luomiseksi tai ansaitsemiseksi?
 
Se on kuin kukan sallimista kukkia tai auringon laskea. Täytyykö sinun tehdä mitään salliaksesi sen kukkia? Ei! Sallit vain tuon luonnollisen prosessin tapahtua. Et yritä avata terälehtiä itse. Et ravistele kukkaa herättääksesi sen. Et keksi mitään erityislaitteita ja -tekniikkoja nopeuttamaan prosessia. Et tuijota sitä koko päivää ja yötä, odottaen sen avautumista. Sinä vain tiedät, että se tapahtuu, omalla täydellisellä tahdillaan. Sinä et sekaannu siihen – sinä sallit.
 
Salliminen ei ole aktiivinen asia, se on passiivinen prosessi. Sallin jonkin tapahtua. Sallin sen tulla nyt-hetkeeni. Se on luopumista egosta ja kaikista sen tempuista ja pakonomaisesta halusta jatkaa jonkin tekemistä. Se on täydellistä antautumista.
 
Viime viikkoina siitä on tullut melkein rituaali minulle: tunnen jonkin heräävän sisälläni lohikäärmeen esiintuomana, annan aikaa, jotta se menee perille ja oivallan sen syvästi, ja kun tunnen olevani valmis integroimaan sen, jaan tuon tarinan. Koska pystyn jakamaan, se merkitsee, että en häpeä tuota Itseni osaa enää ja se sulautuu "minä olen" -olemukseeni.
 
Siis kyllä, toivotan syvän ja vilpittömän namaste teille kaikille.
 
***********
 
Nazar saa suunnatonta iloa jakaessaan spontaanisti kokemuksiaan ja niistä syntynyttä viisautta. Vuodesta 2010 hän on nauttinut myös itsensä ilmaisemisesta kääntäjänä, erityisesti Tobiaksen, Adamuksen ja Kuthumin sanojen ja energioiden. Hänet tavoittaa Facebookista tai sähköpostilla.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.