JUMALAINEN PARADOKSI

Kirjoittanut Nina JF Gauss (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hassu asia tapahtui matkalla ruumiillistuneeseen mestaruuteen. Menetin kaiken, ja sitten minusta tuli tavallinen ihminen.

Minäpä kerron tarkemmin …

Taivaan ristin avauduttua maaliskuussa, sain sisäisen muistion, että minulla kestäisi noin elokuun loppuun saakka integroida tulevat energiat ja tasapainottaa kaikki. Ja vaikka alku-uupumus ja keskimäärin 10–12 tunnin yöunet helpottivat toukokuun paikkeilla, muut asiat voimistuivat intensiivisesti, erityisesti vanhojen rakenteiden ja kaavojen häviäminen. Ja vain kaksi viimeistä kuukautta oli jotain muuta. Äitini kaatui puutarhassaan, mursi oikean käsivartensa ja olkapäänsä, tarviten neljä viikkoa sairaalassa ja nyt erityishoitoa kotona. Samaan aikaan toinen perheenjäsen kuoli yhtäkkiä sydänkohtaukseen, muita kiidätettiin sairaalaan ja useilla on vakavia terveysongelmia. Kuin kaikki ympärilläni kellahtaisivat yhtäkkiä, aiheuttaen valtavia muutoksia asioiden tavalliseen järjestykseen.

Kaiken tämän tapahtuessa tiesin, että minun täytyi valmistautua siihen, mitä vääjäämättä tulisi. Isoja muutoksia oli ilmassa, mikä sai isoja pelkoja ja ahdistuksia kuplimaan esiin, ja minun on täytynyt muistuttaa jatkuvasti itselleni: ”Kaikki järjestyy. En ehkä tiedä vielä miten, mutta jotenkin se järjestyy.”

Perheen ongelmat eivät ole aina mustavalkoisia – niitä tulee monissa harmaan sävyissä. Samaan aikaan kun voi olla melko vaikeita ja haastavia malleja/kuvioita, on myös monia hyviä ja rakastavia asioita, joita voimme kokea heidän kanssaan. Niinpä viime aikoina minulla on noussut usein esiin kysymys: ”Onko minulla hyvin ilman heitä?”

Samaan aikaan kun kaikkea tätä tapahtui ympärilläni, tunsin myös syvää sisäistä tyyneyttä, tarkkailevaa objektiivisuutta ja neutraaliutta kaikesta, mitä tapahtui. Tunsin hyväksyväni kaiken, mitä on, myös hyöriessäni hoitamassa monia eri asioita – huolehtien äidistäni, juosten asioilla hänen puolestaan, ostaen ruokaa ja käyden sairaalassa usein. Se kaikki laukaisi muutaman aspektin, joiden tarkkailin tulevan vähitellen esiin varjoista.

Esimerkiksi, minulla on hyvin velvollisuudentuntoinen aspekti, joka perustuu siihen ajatukseen, että riippumatta siitä, miten vaikeita omat vanhemmat ovat ehkä olleet yhteen aikaan, heitä ei hylätä, silloin kun he tarvitsevat meitä. Olen käsitellyt monia omia terveysongelmiani ja kehokipuja kuluneen vuoden aikana ja tuntenut usein, että hajoan itse. Tässä sitä kuitenkin taas ollaan, laittaen omat tarpeeni odottamaan hypätessäni apuun, aivan kuten olen aina tehnyt. Tämä aiheutti paljon sisäistä ristiriitaa ja uupumusta, samaan aikaan kun toinen osani pelkästään tarkkaili sitä kaikkea.

Vastaanota kaikki

Sitten yhtenä aamuna Adamus pistäytyi yhtäkkiä kovaäänisesti ja selkeästi: Vastaanota kaikki. Ja tarkoitan k.a.i.k.k.e.a. Ei vain hohtavia, kiiltäviä ja kivoja juttuja. Kaikki. Mitä ikinä ilmestyy esiin nyt, hyväksy se. Hengitä.

Minulta vei muutaman päivän ymmärtää taustalla oleva viesti, joka oli pohjimmiltaan: ”Vastaanota muutos. Se kaikki on sinun.” (Vaikka joinain päivinä tuntuu enemmän: ”Kiitos, mutta voit pitää muutoksen.” (Suom. huom. sanonta tarkoittaa tavallisesti ”voit pitää vaihtorahat”)) Toisin sanoen, salli asioiden uudelleenjärjestely. Älä taistele sitä vastaan. Älä kamppaile sitä vastaan. Salli se kaikki.

Adamuksen sanat tyynnyttivät minut välittömästi, ja aspektit hiljentyivät myös. Ja sen myötä tapahtui hassu asia. Uusia vaihtoehtoja tuli esiin. Äitini järjesti kotiapua itselleen, ja se hoitui niin upeasti, ettei minua tarvita enää päivittäin. Ongelma ratkaistu. Ja pienen kiukuttelun jälkeen jokseenkin ylimielinen ”minua tarvitaan” -aspektini on nyt integroitu.

Kaiken tämän syvemmän ymmärryksen ja selkeyden myötä, saavuin määrättyyn integrointi- ja tasapainokohtaani elokuun lopussa. Siis miten se sujuu?

Lyhyt kertaus

Noin 25 vuotta sitten tuntui siltä, että minut otettiin yhtäkkiä pois ihmispolultani, ns. pysäytetty (ihmisen) kehitys. Jälkiviisaana se tuntuu olleen ajankohta, jolloin ulottuvuustyömissio alkoi.

Kaikki ihmispyrkimykseni, sellaiset kuin filosofian tohtoriopintojeni loppuunsaattaminen, haihtuivat yhdessä yössä. Kirjaimellisesti. Minun täytyi pakata ja lähteä Lontoosta asuttuani siellä vuosia (pitkä tarina), eikä oikeastaan mikään onnistunut sen jälkeen. Ura? Pyhh. Suhteet? Katastrofi. Toki minulla oli miniläpimurtoja, pieniä onnistumisia siellä täällä, ja kasvatin kaksi lasta. Mutta periaatteessa reilut 20 vuotta omaa synkkää paskaani lensi jatkuvasti, ja ajoittain oli myös intensiivisen integroinnin ja irtipäästämisen vaiheita.

Erityisesti muutama viime vuosi oli uskomattoman intensiivistä ulottuvuustyöhön liittyen, mikä salli oivaltamiseni ja isojen ja kasvavien muutosten alkamisen. Se on ollut nopean laajentumisen aikaa, mikä usein salpasi hengitykseni. Kokemukseni muissa ulottuvuuksissa olivat äärimmäisiä, kun taas tässä maaulottuvuudessa vanha murentui, asia toisensa jälkeen romahti ja hävisi pois. Se aika oli täynnä monia kauniita kokemuksia ja paljon ”mitä vittua”.

Suuri tyhjiö

Ja sitten yhtenä päivänä, muutama viikko Taivaan ristin jälkeen, löysin itseni täyden epävarmuuden tilasta. Yhtäkkiä ei ollut mitään. Kaikki oli mennyt. Intohimoni, visioni, pyrkimykseni, toiveeni ja unelmani, ihmiset, myös kaikki halu jäädä tänne – kaikki mennyttä. Ei ollut mitään jäljellä, paitsi tylsyys, syvä masennus ja äärimmäinen hyödyttömyyden tunne.

Se oli vastaavaa, mitä luovat tyypit tuntevat ”tuotannon jälkeisenä alakuloisuutena” – kaiken häviämistä, kun suuri projekti on saatu valmiiksi. Kun on ollut kuumeisen kiireinen, aktiivinen ja tuottelias, yhtäkkiä tulee valmista. Ensin on riemua, mutta sitten tulee hyvästit kaikille ihmisille, joiden kanssa on työskennellyt, ja siirtyminen seuraavaan projektiin. Nyt vain tuntui siltä, ettei ollut ”seuraavaa” – oli vain minä, Itseni ja Minä, roikkuen loputtomassa olemattomuuden tyhjiössä ajan, joka tuntui ikuisuudelta, mutta todennäköisesti oli vain muutamia minuutteja, päiviä, viikkoja kenties.

Oli edelleen viimeistelyjä tehtävänä muissa ulottuvuuksissa, hyvin intensiivisiä unia, mutta tavallisessa ihmismielessä minusta tuntui äärimmäisen hyödyttömältä.

Jäänkö vai lähdenkö?

”Mitä seuraavaksi?” kysyin itseltäni. ”Mitä teen nyt? Ei huvita tehdä mitään, mutta eikö minun pitäisi tehdä jotain? Ei oikeasti.” Mitä itua sitten on jäädä? Säteilemään? Kuulostaa vähän tylsältä hengailla penkeillä koko päivän, tekemättä vittu mitään, paitsi hehkua, hymyillä ja juoda kahvia. Tarkoitan, että älkää nyt viitsikö. Ihan oikeasti? On pakko olla muuta. Haluan elää!!! Oikeasti elää!! Hemmetti!!

”No, siinä tapauksessa”, tuli vastaus, ”mitä sitten oikeasti haluat kokea?” Ja oivalsin, miten vaikea tähän oli vastata. Olin niin tottunut elämään reaktiivista elämää – reagoiden asioihin, ihmisiin, heidän odotuksiinsa, tilanteisiin, olosuhteisiin, elämäni ollessa sarja reaktioita ulkoisiin triggereihin – että nyt tuntuu luonnottomalta vain vapaasti valita syvältä sisältä käsin. Mutta tämä on se vapaus, joka minulla nyt on. Siis mitä se on?!

Äh, tämä on vaikeampaa, kuin ajattelin. Niinpä jätin sen. ”Älä ajattele sitä. Luota, että se tulee oikeaan aikaan”, ja lopulta se tuli.

Omaksi yllätyksekseni tunsin lisääntyvässä määrin vetoa ihmiselämän hälinään ja hyörinään, haluten tehdä ihmismäisiä asioita ja tuntien uskomatonta innostusta osallistumisesta taas elämään. Tämä merkitsee, että palaan takaisin yliopistoon muutaman viikon kuluttua, periaatteessa jatkamaan siitä, mihin jäin 25 vuotta sitten. ”Mutta eikö se ole palaamista massatietoisuuteen? Eikö opiskelu ole liian mentaalista?”

Kyllä – ja se on ihanaa!! Tiesin, että se oli ehdottomasti oikea asia minulle, koska ennen hakemista tunsin innostusta, iloa ja onnellisuutta tämän valitsemisesta. Pystyin tuntemaan hyvin monia uusia mahdollisuuksia avautuvan tämän vuoksi, täysin uuden elämän!

Tässä sitä siis ollaan, palaamassa ”normaaliin” ihmiselämääni, mutta täysin uudella tavalla, kun taas muutama viime vuosikymmen tuntuu kuin pitkältä unelta.

Oivallus

Ja tässä on oivallukseni kaikesta tästä. Sukeltaminen takaisin ihmisyyteen ei merkitse ”periksi antamista” tai selkäni kääntämistä mestaruudelle. Päinvastoin, integroin sen täysin tähän ja nyt ja hyväksyn sen.

Me – minä, Itseni ja Minä – olemme nyt mestari ja ihminen, täysin integroituna, säteillen siellä, minne menemme, nauttien loppuelämästämme ihmisenä tällä planeetalla niin, kuin meitä huvittaa. Uupuneena uimisesta ajattomuudessa, huomaan kaipaavani taas rutiinia. Kuitenkin voin edelleen valita olla ajaton, myös ajassa ollessani. Ainoa huoleni on säntillisyys – tai sen kuuluisa puuttuminen minulta. Mutta odotan valtavan innoissani, että nousen taas varhain aamulla (myös tietäen, että kamppailen tämän kanssa) ja minun tarvitsee olla jossain klo 8, käyttäen julkista liikennettä ja ollen jumissa liikenneruuhkissa. Olen innoissani pääsemisestä taas täpötäyteen bussiin!! Mitä vittua!?

Minun täytyi todella nauraa kaikelle tälle. Ensin olin huolissani, että kenties taannuin, putosin takaisin vanhoihin ihmiskaavoihini – eräänlainen alistuminen – kunnes juttelin hiljattain toisen shaumbran kanssa, joka kokee jotain hyvin samanlaista. Viestitin välittömästi hänelle: ”Sinäkin, häh?" "Jep." Helpotus! Se en sitten ole vain minä.

Mestaruudessa ei ole kyse vain pörröisistä yksisarvisista, jotka pissaavat sateenkaaria, tai henkisen välinpitämättömyyden tunteesta, leijuen johonkin säteilevissä kaavuissa, heitellen henkisiä latteuksia, samaan aikaan kärsien massatietoisuudesta. Eikä siinä ole kyse olemisesta pelkkää hymyä ja huoletonta lallattelua, tai kuten jotkut toivovat, äkillistä rikkautta ja kaikkien ongelmien häviämistä. Ei, ruumiillistuneessa oivaltamisessa on kyse olemisesta täysin läsnä tässä ja nyt, ihmisenä ja mestarina, integroituna yhdeksi.

En ole koskaan ollut suuri ihailija näkemykselle ”Meidän täytyy suojautua massatietoisuudelta”, tai ”En pysty olemaan tekemisissä jästien kanssa”, kun se tulee uhrimentaliteetista, kieltäen oman ihmisaspektin ja sen ihmistarpeet, -puuteet ja -halut, samalla yrittäen nousta sen yläpuolelle.

Kyllä, vetäytyminen massatietoisuudesta joksikin aikaa oli välttämätöntä ja tarkoituksenmukaista, mutta aiommeko oikeasti viettää loput viimeisestä elämästämme lukkiutuneena kotiin, välttäen elämää ja kaikkea, mitä sillä on tarjottavana, ja vain odottaen sopivaan aikaan tapahtuvaa lähtöämme? Ei. Se on pohjimmiltaan henkilökohtainen valinta, mutta minä en todellakaan halua viettää loppuaikaani sillä tavalla. Olen sairaan väsynyt piilottelemaan kotona, teeskennellen, ettei ulkoista maailmaa ole olemassa tai että se on liian vaikea ja haastava käsiteltäväkseni. Vitut sille! Ei enää shaumbra-erikoiskohtelua tänne!

Olen myös sairaan väsynyt Netflixiin! Haluan elää nyt omaa tarinaani! Kaikki on minun energiaani joka tapauksessa. Se kaikki on minä, minun havaintoni, siis mitä siinä on pelättävää?

Siis olen valmis laittamaan päälle parhaan takkini, menemään ulos ja tutkimaan kaikkea, mitä omalla energiallani on varastossa minua varten!

Johtopäätökseni on, että todellista mestaruutta on se, että on nostettu eetteriin, iskeytyäkseen nyt asfalttiin niin integroituna, että voi kulkea massojen joukossa ja elää ja nauttia täysin elämästä sellaisena, kuin se tulee, ja lähteä valtava, tyydyttynyt hymy kasvollaan. SE on aidon ja elämään ruumiillistuneen mestarin mestaruutta.

Suuria sanoja, kyllä. Kerron teille, miten se menee …

***

Nina JF Gauss on monipuolinen taiteilija, kirjoittaja, neuvonantaja, internationalisti ja ”monidimensionalisti”, joka ei koskaan kyllästy tutkimaan ja oppimaan uusia asioita. Hänen kuvansa ovat visuaalisia tulkintoja näyistä, kokemuksista, käsitteistä ja oivalluksista, ja niitä voi katsoa Instagramissa, jossa häneen voi ottaa myös yhteyttä DM:n kautta ja saada lisäinformaatiota.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.