HomeViestejäMaria Chambers11.9.2020 - Kaikki on synkronismia

11.9.2020 - Kaikki on synkronismia

KAIKKI ON SYNKRONISMIA
 
Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
11.9.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Käynnistin iPadini aiemmin tänään ja tämä oli ruudulla.



(Teksti: perjantai, syyskuu 11)
 
Muutama vuosi sitten, yhtenä 911-vuosipäivänä, olin ostoksilla ruokakaupassa. Olin kassajonossa jonkun takana ja mietin, ostaisinko erään tavaran vai laittaisinko sen pois. Päätin ostaa sen. Niinpä laitoin sen koriini.
 
Kassa löi tavarani koneeseen, ja annoin hänelle 20 dollarin setelin. Hän vilkaisi kuittia, sitten minua ja taas kuittia. Siinä luki ylhäällä päivämäärä 9/11 (suom. huom. USA:ssa päivämäärä ilmaistaan kk/pv) … ja alhaalla "vaihtoraha $9.11".
 
Kyllä, tiedän. Se ei ole yhtä hämmästyttävää, kuin päättää viime hetkellä olla nousematta lennolle ja sitten tuo lentokone putoaa. Tai päättää olla menemättä töihin World Trade Centeriin 11.9.2001. Yksi nainen itse asiassa meni töihin sinne ja huomasi unohtaneensa suosikkikorunsa ja päätti mennä kotoa hakemaan sen. Sellaista mitä hänen ei tunnettu tekevän. Siinäpä vasta onnen rannekoru!
 
AUTOKARMAA
 
Pari vuosikymmentä sitten minulla oli viha-viha-suhde autooni. Se oli Ford Escort. Käytetty. Mahdollisesti väärinkäytetty. Eräs jonka kanssa olin suhteessa, osti sen minulle ystävältään, joka omisti romukaupan. Tarpeeksi sanottu.
 
Se pysähtyi säännöllisesti. Se täytyi käynnistää kaapeleilla muutaman kerran ja se hinattiin kerran, koska se hajosi jatkuvasti. Kun vein sen autopesuun, myös minut ja sisustus kasteltiin, pestiin ja huuhdeltiin. Yritin korjata tuulilasin vuotoja ilmastointiteipillä siinä onnistumatta.
 
Niinpä muistan toivoneeni, että tuo metallikasa varastettaisiin, jotta voisin käyttää vakuutusrahat parempaan menopeliin.
 
Pari viikkoa myöhemmin, kun olin jo kauan sitten unohtanut tuon päiväunen, jonotin tavaratalossa. Se oli pitkä jono. Oli joulunaika, joten minusta tuntui, että minun täytyi odottaa sitä joululahjaostokset kädessä. Onneksi aloitin epätavallisen kiehtovan keskustelun edessäni olevan naisen kanssa, kun odotimme kaikki kärsivällisesti.
 
Kun lopulta lähdin kaupasta, huomasin, että paljon ihmisiä tungeksi parkkipaikalla. Sitten huomasin poliisiautot. Ensimmäinen ajatukseni oli: "Jonkun raukan autoa on varmaan kolhittu." Kun kävelin autoani kohti, sydämeni alkoi jyskyttää, kun oivalsin, että tuo raukka olin minä!
 
Honda Civic oli ängettynä niin lähelle Escortiani, että näytti siltä, että niiden pitäisi "hankkia huone". En voinut edes päästä kuskin puoleiselle ovelle, saati sitten avata sitä. Autoni lähtisi tältä parkkipaikalta vain hinausauton kyydissä.
 
Kuoleman aika, juuri oikeaan aikaan.
 
Jotkut ihmiset tulivat luokseni selittämään, mitä tapahtui. Ilmeisesti autoni oli viimeinen neljän auton ketjukolarissa. Mersu törmäsi toiseen autoon peruuttaessaan ja tuo auto törmäsi sitten toiseen samassa rivissä.
 
Yllättävää kyllä, kukaan ei loukkaantunut. Itse asiassa kaikkien tässä tapahtumassa mukana olleiden autojen omistajat näyttivät oudon hyväntuulisilta, kukaan ei näkyvästi vaikuttanut suuttuneen.
 
He olivat kaikki "onnekkaita", etteivät olleet omassa autossaan, kun tämä kaikki tapahtui.
 
Ja luonnollisesti tuo Mersu oli kovasti vakuutettu. Minulle tarjottiin summa, joka riitti kohtuullisen lempeästi käytetyn Saturnin ostamiseen.
 
Kun katson taaksepäin, tuo huono Ford oli vain heijastus siitä suhteesta, jossa olin tuolloin. Minusta tuntui käytetyltä ja väärinkäytetyltä.
 
Ja ollakseni rehellinen, tuo auto oli sen suhteen jatke, joka minulla oli itseni kanssa. Mutta se on toinen tarina.
 
Siis ponttini on – ja minulla tosiaan on sellainen – eikö kaikki ole synkronismia? Hyvät, pahat ja rumat? Silloin kun se on siistejä juttuja, joita tapahtuu meille, kuten täydellisen parkkipaikan saaminen, 11.11 kaikissa laitteissa tai nykyään se on 4.44, ja se oli 3.33 jonkin aikaa, niin kaikki meistä sanovat: "Vau, katso tuota, miten yhdistynyt olen. Olemme kaikki yhtä!"
 
Mutta kun nuo jutut eivät ole niin kovin hauskoja, on taipumusta pitää sitä huonona ajoituksena tai jonain, mitä teimme väärin!
 
Mutta väistämätön totuus on, että se kaikki on meidän energiaamme. Energia palvelee meitä aina. Se palvelee pelkoamme yhtä paljon kuin iloamme. Tämä ei merkitse, ettei meillä ole oikeutta suuttua tosissaan ja haluta heittää kivi ashramiin aika ajoin.
 
Mutta … ja tuntuu siltä, että mutkittelen vähän tässä postauksessa. Mutta kenties se on pointti. Ettei ole niin lineaarinen ja looginen ja pragmaattinen, vaan seuraa vain virtaa. Pysyy tuossa paikassa mahdollisimman paljon. Vaikka se näyttäisi vievän johonkin kummalliseen tai vieraaseen suuntaan.
 
No, nyt kyllästyin jo tähän aiheeseen. Joka tapauksessa, kiitos pistäytymisestä. Nauti synkronismista!
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >