JUHLIKAA JA LUOKAA
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
28.12.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Oletteko valmiita? Oletteko peloissanne vai innoissanne? Sillä elämänne ei ole koskaan enää samanlaista kuin marraskuussa 2015.
Olette erilainen. Ette kenties vielä tunne tuota eroa, mutta ette ole enää Maata. Tietysti heräätte joka aamu sängystänne. Jatkatte laskujen maksamista ja lapsistanne tai vanhemmistanne huolehtimista, mutta ette ole enää Maata.
Monet teistä olettivat, että tällaisesta muutoksesta voisi olla merkkinä vain jokin merkittävä Maakatastrofi TAI että löytäisitte itsenne leijumasta valkoisessa kaavussa taivaaseen. Kumpikaan ei ollut todennäköistä, kun massana päätitte olla viidettä ulottuvuutta.
Tuo päätös avasi pelkästään mahdollisuutenne. Se ei vaatinut Maanne tuhoutumista. Eikä se vaatinut Maasta lähtemistä, kuten on hyvin usein kuvattu. Ylösnousemuksenne oli tarkoitus olla Maata. Ja niin se oli.
Olette erilainen – paljon erilaisempi mitä voitte nyt kuvitella.
Ajatelkaa menevänne uuteen ja vauraampaan maahan. Ette puhu vielä kieltä – mutta hyvin pian puhutte. Ja sitten kun puhutte, luotte sen, mitä haluatte, silloin kun haluatte.
Ensimmäinen tehtävänne tässä uudessa maassa on luoda turvallinen ja varma paikka kukoistamistanne varten. Sitä nyt luotte. Olisi erittäin vaikeaa muuttaa elämänne paremmaksi uudessa maassanne, jos eläisitte sillan alla ilman ruokaa tai vaatteita. Niinpä ensimmäinen askeleenne tässä uudessa maassa on luoda turvanne. Niin teette.
Kun oivallatte, että pystytte luomaan tuon turvan – ja luotte sen, jos ette ole jo luoneet – ymmärrätte, miten erilainen uusi olemuksenne on. Ja kaikki se mitä ennustettiin, on totta – ei unta/unelmaa.
Niin se on, että ensimmäinen 5D-luomuksenne on turvallisuus ja varmuus. Sen jälkeen, sen jälkeen kun uskotte täysin, ei ole mitään rajoja.
Niinpä toivotamme teille iloista luomisjaksoa, kun löydätte uuden "sinun" ja sen turvan, joka sallii teidän kokeilla uutta olemustanne ja uusia taitojanne.
Monilla teistä on lukuisia juhlapäiviä tähän aikaan. Tulevaisuudessa luultavasti lisäätte tämän ajan juhlatapahtumaketjuunne, sillä tämä on ilonne, vapautenne – eikä vain yhden uuden olemuksen juhla, vaan teidän ja kaikkien muiden kokonaisuuden juhla, jotka haluavat tutkia 3D:n ulkopuolella. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Uffomaalaiset ja uffosuomalaiset...
Uusimmat viestit
20.7.2026 - Ei enää puhdistamista7.7.2026 - Viesti Matthewilta18.7.2026 - Taivaallinen silta13.7.2026 - Vanha iho on arvokkaampi2.7.2026 - Valotulva ja miten muutumme15.7.2026 - Odotusten ja kuvitellun elämän kohtaaminen16.7.2026 - Energiapäivitys - ylösnousemusoireet ja Maan taajuus16.7.2026 - Maailmojen jakautuminen ja sisäinen kompassi13.7.2026 - Massiivinen aikajanojen yhtyminen13.7.2026 - Pura 3D-olemuksesi rajoitukset11.7.2026 - Suuri Ja -sarja, shoud 10Heinäkuu 2026 - Varmuuden vuoksi - vaalija jää eläkkeelle30.6.2026 - Taikamme luominen7.7.2026 - Joskus parantuminen näyttää julmalta30.6.2026 - Heinäkuun 2026 uutiskirjeestä30.6.2026 - Aurinkoliitto - elämänvoiman pyhä vaaliminen28.12.2015 - Juhlikaa ja luokaa


