KUPLIVAA ILOA
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
28.9.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Tänään 28.9.2015 on päivä, millaista ette ole kokeneet maapallolla. Olette ylittäneet rajan ihmisolemisesta universaaliin olemiseen. Tietysti monet teistä kyseenalaistavat tämän toteamuksen, sillä teistä tuntuu tai näyttää vähän erilaiselta kuin eilen tai viime kuussa. Kuitenkin olette avanneet sydämenne tavoilla, joita ette vielä osaa kuvitella.
Monet teistä ovat oppineet, että avoin sydän on ensimmäinen askel universaaliksi olennoksi tulemisessa. Tämän toteamuksen lopputuote on sen, miten dramaattisesti alatte huomata uuden "sinun".
Sydän täysin avoimena reagoitte eri tavalla samaan ärsykkeeseen. Tämä ei välttämättä merkitse, että avaatte ovenne niille, jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin te. Tai että haluatte asua kadulla ja kerjätä ruokaa annettuanne rahanne jollekin järjestölle tai uskonnolliselle yhteisölle. Se merkitsee, että ne joita kerran piditte halveksittavina jostain syystä, alkavat yhtäkkiä näyttää ja vaikuttaa ihmisiltä. Voitte ikään kuin nähdä heidän sanojensa ohi sydämeen.
Niin se on, että Maasta on tullut osa universumeja teidän ja tähtimatkustajatovereidenne ponnisteluilla.
Loppuvatko ahneus, viha, sota ja rangaistus välittömästi? Ei, sillä te eturintamassa saatte avoimen sydämen palkkiot ennen kuin ne, jotka seuraavat. Kyse on prosessista, mutta paljon nopeammasta prosessista, mikä olisi tapahtunut, jos kaikki olisivat astuneet universumeihin samaan aikaan.
Olette rakkauden ja toivon majakoita.
Maa on nyt avoin universaalille rakkaudelle, kuten indikoi paavi Franciscuksen äskettäinen vierailu – hän säteilee avointa sydäntä kaikkien nähtäväksi. Vaikka hän pysyykin valtavirtaodotuksissa siitä, kuka ja mitä 3D-maapallon paavi on, hänkin on majakka, joka säteilee rakkautta ja iloa niissä rajoissa, jotka hän on luonut itselleen.
Näin on teillä. Voitte helposti hypätä 3D-rajojen ulkopuolelle tai jäädä sisäpuolelle, sillä sitten kun sydämenne on avautunut – ja se on – luotte unelmienne elämän.
Kenties ihmettelette, miksi kukaan haluaisi jäädä 3D-rajojen sisään. Ohjaamme huomionne paavi Franciscukseen. Hän on tehnyt enemmän sydänten avaamiseksi maallisessa 3D-roolissaan, kuin on mahdollista jollakin muulla 3D-tittelillä, sillä roolillaan paavi Franciscus saa kansainvälistä huomiota ja kunnianosoitusta. Niin se on, että te siirrytte paikallenne – paikalle joka tuntuu oikealta teille eikä kenellekään toiselle.
Miten vasta avautunut sydämenne muuttaa Maata? Olette vähemmän kiinnostunut juoruista, pelon levittämisestä tai olemista niiden kanssa, jotka eivät tunne tai ilmaise iloa. Rakennatte pienen ilokuplan ympärillenne, josta tulee suurempi ja suurempi, kun toiset haluavat tietää, mistä ilossanne on kyse.
On toisia, jotka teeskentelevät olevansa iloisia ollakseen lähellänne. Mutta ihmeiden ihme: koska he haluavat olla osa teidän ilokuplaanne, he luovat omansa teidän kuplanne sisälle, kunnes haluavat erota kuplastanne ja luoda omansa. Näin se menee – nopeasti, lisäisimme – kupla kuplan perään.
Kun toiset liittyvät kuplaanne, he havaitsevat, etteivät he ole kiinnostuneita samantyyppisestä luomisesta tai kehityksestä kuin te – ja löytävät oman polkunsa, sitten kun ovat avanneet sydämensä.
Te eturintamassa teitte saman, ette vain samassa järjestyksessä. Aloititte polullanne, ennen kuin avasitte täysin sydämenne. Se oli teidän rohkeutenne, roolinne ja suurenmoinen suunnitelmanne ennen tulemistanne maapallolle tässä elämässä.
Tutkitte urheasti sisäisen olemuksenne rajoja tietämättä, mitä löytäisitte. Haloitte sen tuskan ja raskauden läpi, joka oli traumatisoinut teitä aioneita, ja teillä oli vähän muuta apua kuin rohkeutenne ja sisäinen tietämyksenne, jota tarvitsitte siirtyäksenne eteenpäin jonkin vuoksi.
Tuo jokin on nyt, sillä alatte tosiaankin korjata rakkauden ja ilon palkkioita monin tavoin, joita ette olisi voineet käsittää vain muutama kuukausi sitten.
Jotkut teistä julistavat, että vähän on muuttunut elämässänne. Pyydämme teitä toistamaan saman kuukauden kuluttua.
Niin se on, että olette nyt valmis universaali olento, jolla on sydän auki – ja vedätte massoja luoksenne löytämään, miksi ilonne on niin säteilevää ja houkuttelevaa. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Jaettu uffo on kaksinkertainen uffo
Uusimmat viestit
20.7.2026 - Ei enää puhdistamista7.7.2026 - Viesti Matthewilta18.7.2026 - Taivaallinen silta13.7.2026 - Vanha iho on arvokkaampi2.7.2026 - Valotulva ja miten muutumme15.7.2026 - Odotusten ja kuvitellun elämän kohtaaminen16.7.2026 - Energiapäivitys - ylösnousemusoireet ja Maan taajuus16.7.2026 - Maailmojen jakautuminen ja sisäinen kompassi13.7.2026 - Massiivinen aikajanojen yhtyminen13.7.2026 - Pura 3D-olemuksesi rajoitukset11.7.2026 - Suuri Ja -sarja, shoud 10Heinäkuu 2026 - Varmuuden vuoksi - vaalija jää eläkkeelle30.6.2026 - Taikamme luominen7.7.2026 - Joskus parantuminen näyttää julmalta30.6.2026 - Heinäkuun 2026 uutiskirjeestä30.6.2026 - Aurinkoliitto - elämänvoiman pyhä vaaliminen28.9.2015 - Kuplivaa iloa


