FAYN TEHTÄVÄ, OSA 3

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
26.11.2015
Suomennettu Luxoniassa

Fayn kuulustelu miehen kanssa Venäjän lähetystössä ei kestänyt kauaa, sillä mies tuntui jo tietävän kaiken hänestä ja Tonysta.

Hän oli ilahtunut kun sai todistusaineiston ja myönsi, että jos kuriiri olisi ollut Tony, hän olisi saanut turvapaikan lähetystöstä saman tien, arvokkaana todistajana. Mutta Fay - vaikka mies oli kiitollinen siitä mitä Fay oli tehnyt - hänelle ei ollut enempää käyttöä. Joten mies neuvoi häntä, varsin ystävällisesti tosin, menemään kotiinsa.

Fay oli hirveän pettynyt. Mutta mitä hän oli odottanut? Kultamitalia? Venäjän kansalaisuutta? Ei! Joten miksi hän oli pettynyt? Hän oli tehnyt hyvän teon. Lukuunottamatta juttua älypuhelimen kanssa tietenkin, mikä sai hänet punastumaan häpeästä aina kun hän ajatteli sitä. Mutta muuten hän oli suorittanut Tehtävänsä onnistuneesti. Hänen pitäisi olla tyytyväinen siihen ja mennä kotiin, kuten mies sanoi.

Hän tuli ulos lähetystöstä huomatakseen helikopterin kadonneen. Näetkö? Kukaan ei halua minua, Fay ajatteli. Ja nauroi. Ja tunsi heti olonsa paremmaksi.

***

Edward oli varmaan nähnyt kun hän ajoi pihaansa, sillä heti kun Fay pääsi sisälle hän soitti, pyytäen Faytä teelle. Edward kuulosti suuresti helpottuneelta - ehkä hän oli nähnyt mielessään Fayn hortoilevan pitkin maata muistinsa menettäneenä tai menettäneen tajuntansa valtimonpullistuman vuoksi autoa ajaessa.

Ajatus teestä Edwardin kanssa oli niin houkutteleva, että hän melkein suostui, kunnes tajusi, että Edward haluaisi tietää missä hän oli ollut ja mitä tehnyt ja hänellä oli riittävästi ajateltavaa muutenkin ilman, että tarvitsi keksiä tarinaa Edwardia varten. Joten hän vetosi väsymykseen ja kieltäytyi.

Kun hän lämmitti keittoa, hänen puhelimensä surisi. Se oli tekstiviesti tuntemattomasta numerosta ja siinä sanottiin 'Keskiyöllä kukkulalla.'

Voi ei. Hän oli kuvitellut, että kaikki olisi ohi, mutta ei ollutkaan. Hän kuuli sydämensä jyskyttävän, kun adrenaliini alkoi virrata ympäri kehoa.

Oliko tämä joku kutsu? Ja keneltä?

Jos se oli Tonylta, eikö hän antaisi Faylle enemmän vihjeitä henkilöllisyydestään? Jotain, josta Fay tunnistaisi, että se olisi hän eikä kukaan muu?

Jos se oli salaseuralta, miksi he olisivat enää kiinnostuneet hänestä, nyt kun hän oli toimittanut todistusaineiston? Oliko heillä vain yksinkertaisesti ylimääräisiä resursseja käytettäväksi kostoon? Ja jos oli, miksi vaivautua houkuttelemaan hänet kukkulalle keskiyöllä, kun he voisivat vain murtautua sisään ja tappaa hänet vuoteeseensa? Se oli hyvin ikävä ajatus, joka sai hänen vatsansa käpertymään ja hänet etsimään hätätilahelpotuspullon.

Pitäisikö hänen vastata tekstiviestiin? Kysyä lisätietoja? Kysyä missä hän oli ollut? Ei. Jos se oli Tony ja olisi ollut turvallista sanoa enemmän, hän olisi tehnyt niin.

Fay katsoi kelloa. Se oli seitsemän. Viisi tuntia aikaa.

Viestin täytyi tarkoittaa Lark Hilliä. Sen juurelle oli viiden minuutin kävelymatka, ja toiset viisi tai kymmenen minuuttia kiivetä ylös. Mutta hän ei uskaltaisi mennä sinne yksin. Toisaalta, entä jos Tony oli pulassa ja pyytäisi apua? Ei hän voinut jättää viestiä kokonaan huomiotta.

Apua. Sitä hän tarvitsisi. Mitä jos pyytäisi naapureita mukaan? BMW mies ei tuntunut haluavan todistajia, joten jos he menisivät sinne joukolla, se mies varmaan kävelisi tiehensä. Ja jos se olisi Tony, häntä se ei varmaan haittaisi.

Mutta tämä tarkoittaisi, että hänen täytyisi uskoutua naapureille. Hän ei ollut tehnyt sitä aikaisemmin, sillä hän oletti, että kukaan ei uskoisi häntä. Mutta oliko todella niin? Eikö heidän omakohtainen kokemuksensa tulipalosta tukisi hänen kertomustaan. Ja Edward oli nähnyt ruttautuneen mersun. Jospa uskoutuisi hänelle ensin ja katsoisi miten hän siihen suhtautuisi? Hänhän oli kuitenkin tärkeä henkilö vakuuttaa. Kaikki muut kylässä rakastivat Edwardia ja auttaisivat kyllä, jos hän pyytäisi.

Joten Fay soitti Edwardille ja kysyi voisiko muuttaa mielensä teen suhteen, johon Edward vastasi, 'Tottakai - tule vain käymään."

Ennen lähtöä Fay tulosti kopion Tonyn todistusaineistosta. Ilman sitä kaiken voisi laittaa sen päähäniskun piikkiin, jonka saamisesta Edward oli niin vakuuttunut.

***

"Mikä tämä on?" Edward kysyi.

"Tony antoi sen minulle. Se on todiste siitä, että tombola on ihmisen tekemä sairaus."

"Lasket leikkiä."

"En, en laske. Hän oli Zimbwanassa kun se alkoi. Kuule, tiedän kyllä, että luulet, että kolautin pääni ja siksi kaikkea mitä kerron voi epäillä, mutta haluan, että kuuntelet koko jutun ja kerrot sitten jos se ei täsmää. Kelpaako? Vain kuuntelet."

"Hyvä on. Jos kerran täytyy."

Joten hän kuunteli keskeyttämättä seuraavan puoli tuntia. Sitten oli tauko kun Fay teki teetä ja Edward tutki todistusaineistoa.

"Hyvä, nyt voit esittää kysymyksiä," sanoi Fay.

"En tiedä mitä sanoa."

"Et tiedä koska luulet, että olen sekaisin ja voin muuttua vaaralliseksi jos sanot niin?"

"Ei," hän vastasi nauraen.

"Et tiedä koska et halua myöntää olleesi täysin väärässä ja se on liian noloa?"

"Ei! Tai kyllä. Vähän ehkä. Mutta oletko varma?"

"Edward hyvä, en pyydä sinua uskomaan minua sen perusteella mitä Lontoossa tapahtui, koska et ollut siellä. Mutta näithän mitä Tonyn autolle tapahtui? Eikä musta jää selittänyt sitä, eihän?"

"Noo..."

"Älä nyt, sinähän sitä ihmettelit enkä minä!"

"Hyvä on. Ei, ei siinä ollut järkeä."

"Ja otathan huomioon sen kummallisuuden, että minulla ei ole ollenkaan kolhuja, mitä tuskin voisin teeskennellä, vai mitä? Tarkoitan, en saanut naarmuakaan!"

"Se on totta."

"Ja sitten samana yönä - sinä samana yönä! - tapahtuu tuhopolttohyökkäys. Ja se oli laboratorio joka vahvisti sen tuhopoltoksi, en minä. Eikö ollut?"

"Oli se, tyttö rakas. Mutta ei tarvitse innostua noin. Rauhoitu. Juo teesi."

"Edward, ole hyvä älä holhoa minua."

"Anteeksi."

"Mutta etkö ole samaa mieltä, että kaikki pitää paikkansa?"

"Hyvä on. Olen samaa mieltä. Pitää se paikkansa. Joisitko nyt teesi?"

"Juon. Kippis."

"Mutta yhtä juttua en vielä ymmärrä."

"Anna palaa."

"Miksi kerrot tämän minulle nyt, kun et kertonut aikaisemmin?"

"Jaa. Niin. Hyvä kun tuli puheeksi, sillä..."

***

Loppujen lopuksi Edwardin mökin ulkopuolelle kokoontui seitsemän henkeä puoli kahdeltatoista - Fay, Edward, Julia, Trish, Gordon ja molemmat Jimit - pukeutuneena lämpimimpiinsä ja mukanaan taskulamput.

"No mikä on meidän roolimme tässä pikku retkikunnassa?" kysyi Gordon.

"Olla todistajia, periaatteessa," sanoi Fay. "Ketä siellä onkaan ja mitä he haluavat. Jos se on Tony, hän saattaa tarvita jonkinlaista apua. Mutta rehellisesti sanottuna, en tiedä kuka viestin lähetti."

"Hyvä on sitten. Mennään katsomaan."

Fay vaistosi, että he yrittivät olla hänelle mieliksi, eikä tosissaan uskonut, että mihinkään huoleen oli aihetta, lukuunottamatta mahdollisuuteen törmätä huumekauppiaisiin, jotka käyttivät kukkulan juurella olevaa levähdysaluetta. Mutta hän ei välittänyt. Pääasia, että he olivat mukana.

He lähtivät ylös yksikaistaista tietä. Kun he pääsivät metsästä kukkulan juurella, he eivät enää tarvinneet taskulamppuja, kuutamo valaisi ohuen pilvikerroksen ja lähikaupungin valot heijastuivat sen alapuolelta. Yö oli kylmä, mutta kiipeäminen piti heidät lämpiminä ja he olivat huipulla kymmentä vaille kaksitoista.

"Entä nyt, Fay?" kysyi Edward.

"Odotetaan," sanoi Fay. "Ainakin viisi yli kahteentoista. Jos ei mitään siihen mennessä tapahdu voimme lähteä taas kotiin."

"Fay?" kuului tuttu ääni varjoista. "Sinäkö se olet?"

"Tony! Missä sinä olet?"

"Täällä ... Fay, ketä nämä ihmiset ovat?"

"Ystäviäni kylästä. He toimivat todistajina. Minun henkivakuutuksenani."

Ja yhtäkkiä Tony oli hänen edessään ja he halasivat. Sitten Fay työnsi häntä vähän kauemmaksi nähdäkseen hänen kasvonsa. Hämärässä ne näyttivät vielä riutuneilta, mutta levollisemmilta kuin kolme ja puoli päivää aikaisemmin. Kolme ja puoli päivää! Kuinka paljon ehtikään tapahtua kolmessa ja puolessa päivässä.

"Olet siis todella sinä," Fay sanoi. "Olen niin iloinen. Tony, olet tavannut Edwardin. Tässä on Julia, Trish, Gordon, Jim ja Jim."

Vastavuoroiset tervehdykset vaihdettiin.

"Luoja, olen niin helpottunut," Fay sanoi. "En voinut olla varma, että tekstiviesti tuli todella sinulta."

"Mikä tekstiviesti?"

"Keskiyöllä kukkulalla."

"Ei Fay, ei se ollut minulta."

"Mitä! Kuka sen sitten lähetti?" Faytä kylmäsi. Oliko hän kuitenkin johtanut ystävänsä ansaan?

"Sehän olisi voinut tulla vaikka allianssilta. He pyysivät minua tulemaan tänne ja odottaa kyytiä."

"Allianssi? Ovatko he olleet sinuun yhteydessä?"

"Kyllä. He soittivat lankapuhelimeen kun olin palannut Afrikasta. Antoivat minulle neuvoja ja ohjeita."

"No miksi et kertonut minulle? Ja mistä tiesit, että he eivät olleet salaseurasta? He voivat olla hyvin petollisia."

"Sinähän aina pyydät minua käyttämään intuitiotani Fay," sanoi Tony vinosti hymyillen. "Ja koska älyni petti minut, päätin noudattaa neuvoasi. Ja intuitioni näistä ihmisistä tuntui hyvältä. He kysyivät tiesinkö jonkun, joka pystyisi viemään todistusaineiston oikeisiin käsiin ja kun kerroin heille sinusta, he ehdottivat, että ottaisin yhteyttä. Ja sekin tuntui oikealta. Mutta he pyysivät, etten kertoisi sinulle, että he olivat olleet minuun yhteydessä."

"Mutta missä sinä olet ollut, Tony?" kysyi Edward. "Fay sanoi, että hävisit."

"Olen ollut täällä ylhäällä. Leiriytyneenä metsässä."

"Olet ollut täällä koko ajan? Joten se on sinun vuokra-autosi levähdysalueella?"

"Kyllä. Allianssi pyysi, että en menisi kotiin sen jälkeen kun olin tavannut Fayn. He sanoivat, että minun pitäisi hylätä älypuhelimeni ja tulla tänne, leiriytyä ja odottaa kuljetusta. Joten jätin Micran paikkaan, josta sitä ei heti löydettäisi, tulin bussilla kaupunkiin, vuokrasin auton ja leiriytymistarvikkeita ja tulin tänne."

"Voi Tony. Minulla taitaa olla huonoja uutisia," tunnusti Fay. "Autostasi. Pelkäänpä, että se on lunastuskunnossa."

"Hyvä luoja - oliko se se kauko-ohjausjuttu mistä puhuit?"

"Oli."

"Oi Fay. Oletko kunnossa?"

"Kyllä, olen kunnossa. Onnistuin pääsemään ulos. He yrittivät tappaa minut myös tulipalossa, mutta sekään ei onnistunut."

"Se metsäpalo - sekö oli heidän aiheuttamansa?"

"Kyllä, se oli tuhopoltto. He yrittivät myös ampua minua, mutta epäonnistuivat siinäkin."

"Vau. Sinullahan on aika mahtavat suojelijat!"

"Tiedän!" virnisti Fay. Hänen suojelusenkelinsä oli todella tehnyt ylitöitä.

"Onko todistusainesto vielä sinulla?" Tony kysyi.

"Ei alkuperäistä. Vein sen Venäjän lähetystöön."

"Ihanko totta? Hyvin tehty, Fay!"

"Mutta eikö sinulla ole muita kopioita?" kysyi Fay.

"On, minulla on yksi mukanani."

"Koska nyt ihmettelen miksi allianssi ollenkaan halusi sotkea minut asiaan. Jos he alunperinkin aikoivat poimia sinut mukaansa ja viedä turvaan, tottahan he voisivat ottaa todistusaineiston mukaan samalla kertaa, eivätkö voisikin?"

"No minä luulin että se oli vakuudeksi. Tiedäthän, siltä varalta etten selviäisi."

"Niin tietenkin. Niin sen täytyy olla."

"Jep."

"Vaikka kuitenkin..." ja kun epäilys alkoi kasvaa hänen sisällään, Fay tunsi punan nousevan kasvoilleen. "Älä nyt käsitä minua väärin, Tony - en syytä sinua mistään. Ajattelen vain ääneen. Eikö ole mahdollista, että pääsyy minun mukaanottamiseeni oli harhauttaa salaseura sinun kannoiltasi? Vetää heidän huomionsa? ... Sillä sinähän tässä olet se, joka täytyy pitää turvassa. Sinun täytyy olla oikeudessa todistamassa tombolasta... Joten mietin olinko minä vain houkutuslintu?"

"Mikä selittäisi," hän jatkoi, "miksi he eivät halunneet sinun kertovan minulle, että olivat olleet sinuun yhteydessä. Tarkoitan, jos olisin tiennyt, että he aikovat hakea sekä sinut että todistusaineiston itse, en olisi ollut niin motivoitunut, niin vakuuttava roolissani, enhän?"

Mutta Tony säästyi vastaamasta, koska sillä hetkellä pilvikerros heidän yläpuolellaan kirkastui ja lentävä lautanen ilmestyi siitä ja alkoi laskeutua ääneti kohti kukkulan lakea, samalla kun ryhmä tuijotti ylöspäin ällistyneenä ja vetäytyi taaksepäin.

"Fay?" kuului Edwardin ääni, hieman tukahtuneena.

"Edward," vastasi Fay, kääntämättä katsettaan.

"Taivaalta näyttää olevan laskeutumassa lentävä lautanen."

"Kyllä, tiedän. Katson sitä."

Alus jatkoi äänetöntä laskeutumistaan.

"Fay?"

"Niin, Edward?"

"Sinulla on lupa sanoa, 'Mitäs minä sanoin'."

"Hyvin ystävällistä, Edward."

"Voi, ei siinä mitään, rakas tyttö."

"Mitäs minä sanoin."

Alus hidasti kun se lähestyi kukkulan huippua.

"Fay?"

"Niin, Edward?"

"Mitä luulet, pitäisikö juosta karkuun?"

"Minä en kyllä aio, mutta voit kyllä jos haluat."

Alus asettautui pehmeästi ruoholle. Mutta kun luukku avautui, omituiselta näyttävän muukalaisen sijaan, jota naapurit puoliksi odottivat, tavallisen näköinen nainen astui nurmikolle ja puhui heille tavallista englantia.

(No oli hänellä haalarit, joissa oli allianssin salaisen avaruusohjelman tunnus, mutta muuten hän oli aivan tavallisen näköinen.)

"Tony Harris?" hän sanoi, lukien vanhanaikaisesti paperista, "ja Fay Woodruff?"

"Täällä," sanoi Tony.

"Ja täällä," sanoi Fay.

Meitä on pyydetty hakemaan teidät ja viemään turvalliseen paikkaan, osana todistajansuojeluohjelmaa. Odottamaan salaseuratribunaaleja. Oletteko valmiit lähtemään?"

"Tiesin kyllä, että minua tullaan hakemaan," sanoi Tony, nauraen helpotuksesta, hieman hysteerisen oloisesti. "Mutta en odottanut lentävää lautasta."

"Viemme teidät paikkaan joka on Maan ulkopuolella. Maa ei ole turvallinen tällä hetkellä."

"Ja minutkin on kutsuttu?" kysyi Fay.

"Kyllä, sinut on kutsuttu."

Hän katsoi ystäviään ympärillä - Tony silmät suurena innostuksesta ja Edward kulmat kurtussa huolesta.

"Onko sinun pakko mennä?" Edward kysyi. "Luulin, että sinun kohdaltasi vaara oli ohi. Eikö niin?" hän kysyi naiselta.

"Vaaraa on nyt varmasti vähemmän kuin oli, ja paljon vähemmän kuin tohtori Harrisilla," hän vastasi, ja sanoi Faylle, "Tarjous on olemassa, mutta sinun ei tarvitse ottaa sitä."

Kuinka mukavaa, ajatteli Fay. Kaikki haluavat minut, eikä minulla näytä olevan valinnanvaraa.

Hän käänsi huomionsa oppaisiinsa. Onko totta, että voin valita? Kyllä, he sanoivat, voit valita. Ja onko totta, että tehtäväni oli olla houkutuslintu? hän kysyi heiltä kun pääsi alkuun. Kyllä, he sanoivat, Tehtäväsi oli olla houkutuslintu. Ja hän tunsi heidän hilpeytensä. Ette kertoneet sitä minulle, hän huomautti. Et kysynyt, he vastasivat. Tyypillistä.

No niin, tahaton houkutuslintu. Hyvin suojeltu, kauniisti huolehtittu, mutta houkutuslintu kaikesta huolimatta. Se oli oikeastaan vähän nöyryyttävää.

Mutta ei väliä. Totta, hänen Tehtävänsä ei ollut osoittautunut niin tärkeäksi tai hohdokkaaksi kuin hän oli ensin kuvitellut. Mutta pääasia oli, että hänestä oli ollut hyötyä. Ja auttanut pitämään Tony turvassa. Ja sen tekemällä auttanut saamaan salaseuran oikeuden eteen.

Mutta juuri nyt? Enemmän kuin mitään muuta hän halusi vain mennä kotiin nukkumaan omaan vuoteeseensa, kevään helistessä ikkunan ulkopuolella ja pöllöjen huhuillessa siinä, mitä oli jäljellä metsästä. Ja palata antamaan henkisempi panos maailman muuttamiseen. Eikä painostaa oppailta enempää tehtäviä vähään aikaan.

"Kiitoksia tarjouksesta," hän sanoi allianssin naiselle, "Mutta luulenpa, että pysyn täällä, jos siitä ei ole vaivaa."

"Oletko varma?" kysyi Tony.

"Kyllä, olen varma," hän vastasi. "Mutta tiedätkös luulen, että tulen näkemään sinut uudestaan ihan lähitulevaisuudessa. Joten menehän kokemaan seikkailu. Lennä Kuuhun tai jonnekin. Pysy turvassa, lepää ja näytä sitten salaseuralle, okei?"

"Älä huoli, näytän kyllä."

He halasivat. Tony ja nainen nousivat alukseen ja lautanen kohosi pilvikerroksen läpi ja katosi.

Jonkin ajan kuluttua seitsemän naapuria lakkasivat tuijottamasta taivaalle ja tuijottivat toisiaan sen sijaan.

Edward veti syvään henkeä. "No niin," hän sanoi, "Se taisi olla siinä. Haluaako kukaan kaakaota?"

Loppu