HomeViestejäJudith Kusel25.8.2024 - Puhdistusta sisällä ja ulkona

25.8.2024 - Puhdistusta sisällä ja ulkona

PUHDISTUSTA SISÄLLÄ JA ULKONA

Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
25.8.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sen valtavan laajentumisen myötä, mitä suunnattomat kosmiset energiat ja auringonpurkaukset ”kaatavat” päällemme ja sisällemme, olemme valtavassa puhdistusvaiheessa.

Olen tehnyt vuosia puhdistustyötä, purkaen tunnelatauksia ja entisten elämien kaavoja, ja kuitenkin niitä tulee vielä esiin vapautettavaksi.

Voin ymmärtää tämän, sillä vanhoina sieluina meillä on ollut monia inkarnaatioita maan päällä, ja joka elämässä olemme olleet tekemisissä hyvin monien sielujen kanssa, ja erityisesti Atlantiksen romahduksesta lähtien tämä on pahentunut.

Olen tehnyt työtä Egyptin energioiden puhdistamiseksi jo kauan ennen, kuin menin sinne 2019, ja sen jälkeen, ja mielenkiintoisesti tänä aamuna minulle kerrottiin, että kun koko pyramidit ja pyhät paikat ympäri maailmaa – eivät vain Egyptissä – heräävät nyt täysin ja nousemme lopultakin 5D- ja 7D-tilaan, ainoastaan omat sielumuistipankkimme eivät herää, vaan myös kollektiivin muistipankit.

Uskon, että tästä syystä ihmisiä kiehtoo kovasti Egypti, vaikka täytyy sanoa, ettei itselläni ole mitään halua palata sinne uudestaan.

Kuitenkin tiedän, että minulla on ollut siellä monia elämiä aiemmin. Minulle näytettiin tänä aamuna, että hyvin paljon jumiutunutta energiaa ja astraaliolentoja jne. puhdistetaan erityisesti Egyptistä, sen vuoksi mitä siellä tapahtui. Siihen liittyi kaikenlaisia synkkiä asioita, mikä aiheutti sen tuhoutumisen. Kaikki tämä vapautetaan nyt hyvin syvillä ja syvällisillä tasoilla.

Taas kerran, tässä ei ole tuomitsemista, vaan myötätuntoa, kun alussa Egypti oli hyvin puhdas, kun Atlantiksen korkeat papittaret jotka pysyivät uskollisena Yhden laille, menivät sinne säilyttääkseen tietonsa ja rakentaakseen uudelleen sivilisaation sen raunioille, mikä kerran tunnettiin Leijonavaltakuntana.

Heidät muistetaan Leijonajumalattarissa, kuten Sekhmet jne. jotka olivat siellä tosiaankin kauan ennen Atlantista.

Mutta sitten se sama ryhmäkunta, joka aiheutti Atlantiksen tuhoutumisen, alkoi soluttautua Egyptiin ja teki samoja vanhoja asioita.

No, nuo samat vanhat asiat eivät päde enää. Kaikki vapautetaan nyt, ja tällä on heijastevaikutus koko planeettaan, kun kaikki on yhteydessä ja kaikki pyramidit maan päällä – useimmat edelleen tuntemattomia, tutkimattomia ja kartoittamattomia – ovat yhteydessä tavoilla, joista emme ole edes tietoinen.

Minulle kerrotaan aina, että ihmisten tietoisuustasot ja energiavärähtelyt olivat liian matalia, ja näin heistä tuli tietämättömiä niistä. Monet heimot eivät ainoastaan vartioineet niitä, vaan myös suojelijat ja vartijat, ja muinaisolennot.

Tämä tosiaankin vapauttaa meidät kaikki menneisyyden kaikista varjoista kollektiivitasolla.

Näin ollen, siellä missä nämä muistipankit ovat nyt auki, on aika vihdoin antaa anteeksi ja päästää irti kaikesta häpeästä, syyttelystä ja syyllisyydestä.

On aika pyytää, että kaikki jäljellä olevat sopimukset, koukut, siteet, lupaukset, valat, verivalat, kahleet – tuntemattomat tai tunnetut kaikista elämistä – vapautetaan nyt, erityisesti jos on ollut elämiä Egyptissä ja Atlantiksella.

Joka kerta kun jotain tällaista vapautuu, enemmän valoa voi virrata sisään, ja tämä lisää valomääräämme, mutta myös tietoisuustasoamme, ja kolmannen silmämme 92 kammioita voi avautua vielä lisää, sekä sydämemme ja solar plexuksemme 33 terälehteä, sekä alemmat chakrat, kurkku ja ylemmät chakrat.

Voimme seuraavina vuosina päästä 22 chakraan, niin kuin meillä oli auki Lemurian ja Mun aikoina.

Kyllä, meitä nostetaan uuteen alkuun, uuteen elämään ja uusiin elämänmuotoihin, kun uusi Maa tekee itsensä tunnetuksi nyt kaikilla tasoilla.

Kiitä kaikkea, mitä on ollut koskaan ennen, sillä se on palvellut meitä kaikkia.

Otetaan nyt kuitenkin uusi täysin vastaan avoimin sydämin ja mielin, ja lisäksi tietäen, ettei mikään ole enää entisensä.

Judith Kusel

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >