HomeViestejäLee Harris3.12.2013 - Joulukuun energiaennuste: Ihmisen ja hengen yhdistäminen

3.12.2013 - Joulukuun energiaennuste: Ihmisen ja hengen yhdistäminen

JOULUKUUN ENERGIAENNUSTE: IHMISEN JA HENGEN YHDISTÄMINEN
 
Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
3.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
(Editoiden puhtaaksikirjoitettu Leen videoviestistä)
 
Hei ja tervetuloa joulukuun energiaennusteeseen.
 
Olisimme nauhoittaneet ulkona tänään, kun olin Marcin kanssa kukkuloilla pitkän aikaa yrittäen löytää suojapaikan raivokkaalta tuulelta, mikä puhaltaa Bouderissa tänään. Meidän oli tultava sisälle näiden seinien sisäpuolelle, jotta voisitte kuulla, mitä sanon. Ja minusta tämä tuntuu erittäin vertauskuvalliselta tämän hetken elämälle. "Harjoituksena" näyttää olevan, että meitä pyydetään päivittäin antautumaan koko ajan - astumaan etäämmälle, suojautumaan kaaokselta ja löytämään sisäisen rauhan.
 
Maailma kokee kaaosta ja ristiriitaa enemmän kuin koskaan ennen, tietoisuuden kohoamisen ja avautumisen vuoksi. Siis nämä kaksi kulkee käsi kädessä ja useimmilla ihmisillä joiden kanssa puhun tai olen vuorovaikutuksessa - itseni mukaan luettuna - ulkoisessa elämässä niiden asioiden määrä on nousussa, mitkä pyytävät huomiotasi tai tarvitsevat jotain sinulta tai jotka ovat ristiriitaisia.
 
Niinpä pitääkseen itsensä keskittyneenä ja kyetäkseen antamaan positiivista energiaa niille asioille, joita tulee kohti, on löydettävä oikeasti oma keskuksensa ja muistettava, kuka olet kaiken sen keskellä, mitä tapahtuu maailmamme tarinassa tällä hetkellä. Koska se mihin kiinnität huomiosi ja keskityt ja mitä alat ajatella, voi vaikuttaa kovasti siihen, mitä sinulle seuraavaksi tapahtuu.
 
Jos siis esimerkiksi luet tietyn uutisen, mikä verhottu pelkoon ja suunniteltu aiheuttamaan pelkoa, voit omaksua sen, ottaa sen kehoosi ja sitten seuraavassa asiassa mihin menet, tuo pelko kulkee kehossasi.
 
Tästä syystä meille kaikille on tärkeämpää, ettemme enää pysähdy selvittämään vain, miten työskennellään mielen kanssa tai miten kehosta tehdään terveempi. Kyse on nyt koko olemuksen prosessista. Koko aistiolemuksesi - ajatukset, tunteet, energiakenttä, fyysisyys - pyytää, että sitä tarkastellaan, se nähdään, se yhdistetään ja integroidaan kanssasi. Siksi monilla teistä on toistuvia unia menneistä tilanteista, entisistä rakkaista elämässänne, kenties konfliktien ratkaisemista unien tai päiväunien tai näkyjen kautta, koska teitä pyydetään yhdistämään rakkaudella enemmän ja enemmän ja enemmän itsessänne.
 
Tässä on pari pientä tasapainottumisvinkkiä, jotka luulen antaneeni viime kuukausina, mutta kertaan vielä. Vatsa on kehossa hyvin tärkeä keskus, mikä liittyy turvallisuuteen, ihmissuhteisiin ja lankoihin, jotka kulkevat ihmisten ja ristiriitaenergioiden välillä. Jos siis koet jotain vaikeaa ihmissuhteissa, konfliktin jonkun tai itsesi kanssa tai jos et vain tunne turvaa, niin työskentele vatsasi kanssa. Joka päivä vain muutaman minuutin - ja voit tehdä tämän niin monta kertaa, kuin haluat - laita käsi vatsallesi ja kun hengität sisään ja ulos, keskitä huomiosi käteen ja vatsaan.
 
Joku teistä voisi sanoa: "No, minulla on kova kiire, päässäni pyörii paljon asioita". No, juuri tästä syystä teemme sen. Sallimme tuon kiihkeän toiminnan keskittyä muualle ja sen aikana hermojärjestelmä alkaa rauhoittua ja voit alkaa mennä keskittyneempään ja suunnatumpaan energiaan kuin tuo pirstoutunut ja kaoottinen energia.
 
Tästä syystä meditointi toimii hyvin monilla ihmisillä. Kyse ei ole vain siitä sisämaailmoihin pääsemisestä, minkä meditointi antaa. Monilla ihmisillä (jotka eivät koskaan pääse tai eivät ole vielä päässeet tuolle meditoinnin tarjoamalle tasolle), pelkkä istuminen hiljaa paikallaan kehonsa kanssa, ollen läsnä ja päästäen irti kaikesta ulkoisesta joksikin aikaa, on hyvin hyödyllistä tämän sisäisen järjestelmän voimalle ja sille, mitä voi tuoda ulkoiseen maailmaan elämänvoimana. Siis pari harjoitusta: yksi on vatsa ja hengittäminen.
 
Toinen osa on - ja olen puhunut tästä paljon: älä unohda sanojesi aikomusvoimaa. Siis esimerkiksi käytän usein lausetta: "Palaan omaan energiakenttääni. Palaan omaan energiakenttääni." Ja tämä tapahtuu silloin, kun tunnen liikaa uppoutuneeni toisten ihmisen energiakenttiin tai huomaan olevani vähän epätasapainossa ja oivallan, että olen ollut liian kiireinen. Niinpä sanomalla: "Palaan omaan energiakenttääni", saan kerättyä kaikki palani, jotka ovat ehkä jääneet toisten ihmisten luo, ja palautan ydinvoimani. Ydinvoimamme on aina täällä - vaikka se olisikin siirtynyt keskuksemme ulkopuolelle, se ei voi lähteä täysin.
 
Mutta se voi mennä energiakenttämme reunalle, silloin kun olemme pois keskuksesta, ja meidän tarvitsee silloin saada se takaisin keskukseen, aina kun alamme tuntea vähän huteruutta järjestelmissämme. Tämä huteruus voi näyttäytyä ajatuksissa, tavallista voimakkaammissa tunteissa tai aistitietoisuuden kautta.
 
Voit tehdä tämän myös jokaisen kanssa, jonka kanssa tunnet olevasi vähän sotkeutunut energeettisesti. Ja tätä tapahtuu paljon tällä hetkellä, koska pyrimme ihmiskollektiivina todella selvittämään tuskaa ja avautumaan. Ei pelkästään sen vuoksi, mitä ulkoisessa maailmassa tapahtuu, vaan tämä on solutason energialiikettä, mitä tapahtuu meille kaikille. Meitä pyydetään yhdistämään ihminen ja henki.
 
Monilla teistä jotka olette olleet hyvin henkisiä pitkän aikaa ja olette nauttineet henkisestä toiminnasta, on luultavasti rankkaa, kun pyydetään palaamaan takaisin ihmisyyteen ja muistamaan, että olette myös ihmismuodossa planeetalla aikana, jolloin läsnäoloanne tarvitaan. Eikä tämän ole tarkoitus kuulostaa siltä, että sinusta tehdään planeettaevoluution orja - kyse on vain siitä, että kuolemme täysin tietäen, että olemme valmis kuolemaan.
 
Niinpä silloin kun kuolemme, sekä sielumme että fyysinen kehomme on valmis lähtemään. Jos siis elämme vielä, niin on mielenkiintoista uteliaana katsoa, mitä minulla on vielä koettavana täällä. Koska tiedän monilla teistä olevan vielä "En halua olla tällä planeetalla" -varjotarina. Itselläni on varmasti ollut se muutaman kerran. Tiedän, että monilla muillakin ihmisillä on. Mutta totuus on, että tälle sydänenergia-aallolle ja -kasvulle mikä voi tuntua hyvin haastavalta, on itse asiassa sitä helpompi avautua ja vastaanottaa se, mitä enemmän rentoudut elämässäsi.
 
Jos et siis ole kokenut tätä kovin paljon elämässäsi tai olet tilanteessa, missä sinulla on lapsia ja kiireinen työ ja elämä, sinun täytyy vain alkaa varata pieniä aikoja säännöllisesti tämän tekemiseen. Se voisi olla neljä minuuttia viisi kertaa päivässä ja tuo 20 minuuttia yhteensä muuttaa paljon energiakentässäsi.
 
Tehdessäsi tämän huomaat toisten vaatimukset sinulta. Miten moni teistä tällä hetkellä huomaa, että toiset ihmiset vaativat enemmän, kuin tunnet mukavaksi tai voit antaa? Hyvin monet teistä käyvät läpi rajojen asettamista, etsien paikkansa sanoa "kyllä" ja "ei" rakkaudella. Ja rakastavana oleminen rajojensa kanssa on perimmäinen tavoite.
 
Jos et voi tehdä jotain jollekin, mitä hän todella haluaa sinun tekevän, et voi vain luottaa, että hän löytää täydellisen ihmisen tekemään sen täydelliseen aikaan (koska muuten se tuntuisi oikealta sinulle), vaan voit olla rakastava ja myötätuntoinen hänelle, koska tiedät itse, millaista on, kun tarpeita ei tyydytetä.
 
Vaikket siis voikaan aina ymmärtää jonkun motiivia olla vaativa, yritä tuntea sydämestä sydämeen hänen kanssaan, ja vaikka tunnetkin oman tai hänen sydämensä olevan kiinni tai havaitset hänen olevan kenties vähän haavoittunut, voit silti olla rakkaudessa hänen kanssaan, koska olemme kaikki olleet haavoittuneita ja muutamme edelleen rajojamme koko ajan. Rakastavia rajoja. Tämä johtaakin minut viimeiseen asiaan: olemme kadottamassa maskuliinisen "väärin ja oikein" -ajattelumallin maan päällä parhaillaan ja se on pelottavaa.
 
Jos siis ajattelet, mikä on oikein tai mikä on hyvää tai mikä on huonoa siinä, mikä sai sinut kehittymään tähän kohtaan, olet ehkä vähän hermostunut noiden opasteiden menettämisestä nyt - sellaisten opasteiden kuin "oikein tai väärin" tai jokin harjoitus ja annat itsesi vain elää. Todella elää. Nimittäin elämme energiaverkoissa toisemme kanssa ja nämä verkot on rakennettu sopimuksille.
 
Siis esimerkiksi minulla voisi olla sellainen energiaverkko ystäväni kanssa, että hän tulee aina luokseni kamalassa kunnossa ja yritän aina auttaa häntä tuntemaan olonsa paremmaksi ja sitten pidämme hauskaa. Ja meillä saattaa olla tuo energiaverkko välillämme, koska minulla on historiassani, että esitän tuota roolia. Ratkaisen siis jotain siihen liittyen, että pysyn tiukasti tuossa roolissa hänen kanssaan. Ja hänellä on historiassaan, ettei hänestä koskaan huolehdita, joten hän tarvitsee parannusta siihen liittyen.
 
Mutta pointtina on, että sinulla on voinut olla näitä verkkoja joissain pitkäaikaisissa suhteissa kauan. Ja nyt ne vain napsahtavat auki. Menetämme vanhat verkot. Ja ne poksahtavat - se on nopeaa. Ja se on järkytys meille, koska emme ole tottuneet siihen kollektiivina.
 
Mutta mitä enemmän olet itsessäsi ja keskuksessasi ja olet utelias siitä, mitä se on, sitä paremmin tunnet ja koet maailman ja puhdistuminen auttaa siihen tällä hetkellä. Jos tunnet olevasi vähän huonovointinen, puhdista fyysinen keho. Tee, mitä voit - anna sille parempaa ruokaa, anna sille lisää liikuntaa. Kokeile jotain erilaista - koska olen tietoinen, että monista ihmisistä tuntuu siltä, että heitä vedetään pinnan alle. Ja pahinta mitä voit tehdä siinä tilanteessa, on ajatella, että teet jotain väärin tai sinulta menee jokin ohi.
 
Me kaikki voimme parhaan kykymme mukaan vain yrittää tehdä jotain erilaista. Kokeile joka päivä jotain uutta. Olen ollut tässä prosessissa pitkään, mutta erityisesti viime kuussa olen panostanut siihen, mitä tarvitsen, miltä minusta tuntuu. Koska olen huomannut, miten paljon enemmän on voimakasta energiavaihtelua. Ja tekemällä sen olen onnistunut säilyttämään voimaytimen myös joissain haastavimmissa asioissa ympärilläni. Mutta tuon uuden tavan luominen oli yritys- ja erehdysprosessi minulle ja fokusoitumisprosessi. Minun täytyi vain olla halukas fokusoitumaan. Hengitetäänpä syvään hetken.
 
Oivallan, että olen juuri antanut teille kuorman lisäinformaatiota aikana, missä olemme täynnä informaatiota. Niinpä kehotan teitä unohtamaan kaiken, mitä juuri sanoin. (Naurua) Ja jos se auttaa sinua muistamaan siitä jotain, olen innoissani. Ja jos ei, niin unohda kaikki.
 
Ja jos otat vain yhden asian puheestani, niin muista, että sinun on luotettava itseesi. Ja jos sanot: "No, en voi luottaa itseeni tämän tai tämän tai tämän vuoksi", niin tee sen ratkaisemisesta tärkein painopisteesi muutaman seuraavan kuukauden ajan, koska sinun täytyy luottaa. Sinulla on maaplaneetalla hyvin epätavallinen ja hämmästyttävä kokemus hyvin nopeasti muuttuvana aikana, mikä voi joskus saada meidät kaikki ihmettelemään, kuka veti maton jalkojemme alta.
 
Mutta totuus on, että me vedimme tuon maton. Tiesimme aina täsmälleen sen aikatunnelin, minkä läpi kuljemme nyt. Ja jos katsot muinaisihmisten profetioita, tästä ajasta ennustettiin erittäin paljon.
 
Ja jos katsot tapahtumien yksityiskohtia, se on juuri sitä, mitä odotimme tapahtuvan energeettisesti. Ongelmana on, että mielemme on niin koulutettu olemaan katsomatta energiaan ja katsomaan sen sijaan ulkoisia yksityiskohtia, ettei siinä ole aina tolkkua, jos emme tiedä, mitä yksityiskohtaa koemme.
 
Niinpä näet, että jos elät yksityiskohdista, ole ikuisesti voimaantumaton. Jos elät ydinolemuksesta, sisäisestä kehosta, aisteista, elämäsi alkaa herätä henkiin. Ja voimaannutat itseäsi. Tämä on se uusi toimintamalli, mihin nyt siirrymme.
 
Vietä siis tässä kuussa aikaa itsesi kanssa aistillisesti, miltä se näyttääkin sinulla (tanssi, kuntoilu, luovuus, kosketus). Palaan helmikuussa näihin ennusteisiin.
 
Tammikuussa tulee ennuste, mutta se on vuosiviestini, mikä on joillekin teistä tuttu, ja se on vähän eri ilmiasussa. Se julkaistaan 1.1., joten pitäkää sitä silmällä. Ja jos haluat olla kanssani henkilökohtaisesti, olen Boulderissa 14.12. tapahtumassa nimeltään "Open to Your Highest Potential" ja pidän saman tapahtuman Amsterdamissa 4.1.
 
Sitten 19.1. on koko päivän työpaja Sloveniassa, Ljubljanassa nimeltään "Living Your Power". Jos joku teistä tuntee vetoa olla siellä, olen mielelläni kanssasi henkilökohtaisesti. Se saa aikaan kokonaan toisen energiamuutoksen.
 
Ja toivotan teille kaikilla paljon rakkautta vuoden 2013 viime päiviin. Toivon, että saatte hyvää aikaa hyvien ihmisten kanssa ja hyvää aikaa itsenne kanssa :-)
 
Pitäkää huolta itsestänne, nähdään ensi vuonna.
 
Hei sitten.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >