TOUKOKUUN ENERGIAENNUSTE: PELKO JA LÄHEISYYS
Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
3.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
(Editoiden puhtaaksikirjoitettu Leen videosta)
Hei ja tervetuloa toukokuun 2013 energiaennusteeseen. Olemme sisällä tässä kuussa. Olen Denverissä ja ulkona on hyvin meluisaa, paljon autoja, joten edes puistot eivät tuntuneet houkuttelevilta, ainakaan meidän tarkoitustamme varten.
On siis mielenkiintoista. Koska monin tavoin minusta tuntuu, että sisällä oleminen on teema, mitä monet teistä käyvät läpi - tuntevat olevansa sisällä itsessään. Ei siksi että olette vetäytyneet maailmasta - täysin päinvastoin, kaiken sen katalysoivan voiman vuoksi, mitä tapahtuu ulkoisessa mielessä niillä, jotka työskentelevät tietoisuutensa ja energiakehonsa kanssa tietoisesti. Huomaatte, miten paljon nopeampi sisäisen purkamisprosessinne on.
Niinpä kaiken tämän purkamisen myötä toukokuun teemoja ovat pelko ja läheisyys.
Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä, koska usein meillä on syvemmän läheisyyden pelkoa, ennen kuin pääsemme syvempään läheisyyteen.
Jos ajattelet menemistä jonkun kanssa treffeille, missä kaikki meni hyvin, niin pohtiessasi, miltä sinulta tuntui minuutteja tai tunteja ennen treffejä, huomaat, että usein olet vetänyt vähän taaksepäin tai ollut hermostunut. Ja olen puhunut paljon tästä periaatteesta - supistumis- ja laajentumistanssista, mitä käymme läpi.
Se on sisään- ja uloshengitystä ja siksi elämä on jatkuvaa spiraalimatkaa. Kyse ei ole määränpäästä, minkä saavuttaessasi yhtäkkiä kaikesta tulee Zen. Myös "zen-mäisimmät" ihmiset, joita olen tavannut, kokevat kaikki edelleen aaltoja ja elämän vaihteluja.
Käsittelette kaikki eri yksityiskohtia tässä kuussa, kuten me kaikki, mutta teemat liittyvät pelkoon ja läheisyyteen.
Pelko on kuin virus. Se leviää todella nopeasti.
Esimerkiksi, jos puhuisin paniikissa teille tässä energiaennusteessa ja tulisin todella kameraa kohti sanoen: "Teidän on tehtävä tämä! Ja blaa, blaa, blaa" (Lee nojaa eteenpäin ja puhuu hyperpelokkaasti), kokisitte hyvin erilaisen energian sen sijaan, että olen vain keskuksessani ja puhun keskittyneesti. Ja meillä on taipumusta imeä ja omaksua energiaa.
Joillakin teistä ruudun toisella puolella oli ehkä "huh!"-reaktio siihen, mitä juuri tein ja sen energiaan. Ja minä vain vähän ylikorostin, mutta se havainnollistaa asian ydintä. Eli sitten kun alat nähdä ja lukea hienovaraista pelkoenergiaa, mikä yrittää levittäytyä ulospäin, sinusta tulee immuunimpi sen imemiselle.
Esimerkiksi jos joku elämässäsi kertoisi sinulle isoa tarinaa siitä, mitä hänellä tapahtuu elämässään tai mitä maailmassa tapahtuu, ja hänestä tulisi paljon pelkoa kertoessaan, monien teidän olisi vaikea kuunnella hänen sanojaan, koska hänestä tuleva energia on hyvin dominoivaa teille. Niinpä saatatte lähteä tilanteesta ajatellen: "Luoja, en muista, mitä hän sanoi, mutta sitä oli vaikea kuunnella."
Sinun täytyy sitten kysyä: mitä jää kehoosi tuon keskustelun jälkeen, miten paljon pelkoa otit sisääsi?
Ei siksi, että on paha asia imeä mitään, vaan koska sinulla on vaihtoehto tiedostaessasi sen. Nimittäin elämme planeetalla, missä kaikkea virtaa sisään ja ulos. Ja usein ajattelen, että erityisesti länsimaissa meillä on liian suuri taipumus uskoa, että voimme kontrolloida asioita, joita emme voi. Voimme liikkua asioiden kanssa, voimme virrata asioiden kanssa, voimme tulla magneettisemmaksi. Mutta kontrollia ei oikeasti ole sillä tavalla, miten ihmisen egomieli haluaisi.
Jos siis kukaan teistä (ja tämä koskee monia) tuntee tällä hetkellä ihmisten ympärillään olevan painolasina sen vuoksi, miten paljon he käyvät läpi, niin se on kehä. Siis myötätuntoisuus tarpeessa olevia kohtaan on upea asia, mutta se ei merkitse, että olet itse tuossa tilanteessa tulevaisuudessa - syyllisyyden ei pitäisi olla motivoiva tekijä siinä, miksi haluat auttaa ihmisiä, koska monet ihmiset pitävät yllä syyllisyyttä: "Jos en auta heitä, kuka auttaa minua?" No, olen sanonut tämän aiemmin: olemme palapeli ja löydämme itseemme sopivat palat, löydämme aina itseemme sopivat palat - ihmiset jotka auttavat.
Jos siis joku on todella tarpeessa, mutta hän ei tunnu ihmiseltä, jota voit auttaa, niin ehkä tuet häntä ohjaamalla muualle, tai luotat siihen, että hän löytää apunsa. Koska tuollaiset voimakkaat energiat vaikuttavat meihin syvästi - kuten juuri havainnollistin pelosta.
Jos siis olet jonkun sellaisen lähellä, jonka energian kanssa et ole harmoniassa ja hän työntää tunteita ja pelkoja ulos kehostaan, muista, että siinä on eroa, päästääkö irti jostain vai työntääkö sen jollekin toiselle.
Jos siis olen vihainen, minulla on vaihtoehto. Jos joku katalysoi vihaani, voin joko tuntea tuon vihan, poistua paikalta ja antaa sen huuhtoutua kehoni läpi, tai voin kohdistaa sen häneen huutamalla. Silloin toinen ihminen saa sen vihan, minkä huudan häntä kohti. Tämä voi johtaa joko tappelun alkamiseen (koska olen laukaissut hänen oman vihareaktionsa) tai hän menee ehkä toiseen suuntaan, tulee uhriksi ja nielee sen, minkä olen juuri kumauttanut häneen. Ja hän kanniskelee sitä mukanaan.
Kun vihaisena ihmisenä näen energian mennen häneen jollain tasolla ja tunnen sen kehossani, olen vapaa - tai niin luulen. Tietysti saan vain väliaikaisen hengähdystauon, mutta se on hengähdystauko. Se ei tietenkään ole tietoista, mutta koen antaneeni toiselle osan tästä tunteesta, mistä en pitänyt.
No niin, laajemmalla tasolla tällaista energiavaihtoa tapahtuu koko ajan. Mutta monilla meistä on käynnissä tällä hetkellä hienovarainen prosessi, missä mahdollistamme itsellemme suuremman tilan ottamisen kehomme sisällä - tilan minkä ulkopuolella meitä pyydettiin kasvatuksemme mukaisesti elämään. Kasvatuksemme yhteiskunnassa sanoi: mene töihin, hanki palkka, mene naimisiin, ota lainaa, hallitus huolehtii sinusta. Kaikki samoja asioita, joiden vuoksi tiedämme monien ihmisten olevan nyt sydän särkyneenä ja järkyttyneenä, koska uskomus siitä, että nuo asiat tukisivat heitä, todistetaan nyt epätodeksi.
Eikä kyse ole siitä, ettei universumi tue meitä, sillä se tukee. Mutta silloin kun olet elänyt yhteiskunnan systeemissä ja uskonut, että tuo systeemi oli universumi, tämä suruprosessi tulee monille, jotta he päästävät irti tuosta ajatuksesta.
Monet ihmiset jotka käyvät läpi tuota suruprosessia, eivät ole päässeet vielä omaan sisäiseen alkemiaansa. Ja he pääsevät. Ja mitä enemmän maailma käy läpi asioita muutaman seuraavan vuoden aikana, sitä enemmän ja enemmän energia-alkemiasta tulee normi.
Mutta tällä hetkellä se on kasvun ja suuremman kommunikoinnin ja tutkimisen jaksossa, joten paljon asioita nousee esiin. Mutta tuossa nousemisessa on tämä syvemmälle menemisen pelko - läheisyys. Ja tämä on seuraava askel, mikä meidät kutsutaan ottamaan ihmisinä.
Monet meistä siis työntävät läheisyyden pois tai eivät korjaa läheisyyden satoa näiden kuilujen ja ismien vuoksi, joita tulee ulos meistä. Jos siis olen esimerkiksi hermostunut treffeille menemisestä ja tuo hermostuneisuus näkyy käyttäytymisessäni ja sulkee minut, niin tuo henkilö ei luultavasti saa yhteyttä kanssani.
Sanoessani tämän olen vähän varovainen, koska tiedän sen saavan ihmismielen jossain osassa ajattelemaan hermostuneisuuden kaltaisten asioiden kontrolloimista tai piilottamista enkä puhu lainkaan siitä. Sanon sitä, että on jotain sotkua läheisyydessä sinun ja toisen ihmisen välillä. Tämä on täysin luonnollista. Älä siis pelkää menemistä tuohon tanssiin tai sitä, ettet "saa asioita oikein" ensimmäisellä kertaa, koska todellisuudessa ei ole "oikein saamista". Sitä ei ole muualla kuin omassa mielessäsi.
Ja kuulen monista ihmisistä, jotka nyt vaihtavat aikomuksesta toimintaan, mikä on mahtavaa. Aikomus on upea asia ja siihen on syynsä, että se oli suosituin aihe henkisen itsensä kehittämisen yhteisössä useita vuosia, koska sitä oli kehitettävä. Mutta nyt se on kehitetty, se on kehossa ja nyt se on otettava käyttöön. Tämä tapahtuu naittamalla aikomus toiminnan kanssa.
Miten voimme tuottaa tietoisemman aikomuksen tietoisten toimiemme avulla?
Läheisyyskin siis muuttuu (kuten kaikki muu) ja läpinäkyvyys tulee enemmän esiin ja tämä tuo pelon esiin ihmiseläimessä, koska tämä ei ole ollut historiallinen malli. Ja aina kun muutamme kuvioita, pelko tulee esiin meissä. Silloin kun pelko tulee esiin, pelkäämme usein sitä, miten käsittelemme pelon, joten peräännymme ja suljemme taas läheisyyden ja avautumisen.
Olkaa siis halukkaita käsittelemään pelko. Yksi mahdollisuus jokapäiväisenä harjoituksena tällä hetkellä on tarkistaa säännöllisesti sisältä, miten pärjäät, jos olet niitä ihmisiä, jotka mainitsin aiemmin eli jotka tukevat monia ihmisiä. Erityisesti jos huomaat, että tunnet olevasi epätasapainossa, yritä katsoa taaksepäin, missä olet juuri ollut ja mikä laukaisi tilanteen. Mutta mikä tärkeintä, sano vain itsellesi:
"Päästän irti siitä, mikä ei ole minun" tai "Päästän irti siitä, mitä minun ei ole tarkoitus pitää."
Voit keksiä sanat. Voit keksiä itsellesi sanat, jotka ovat sopivammat omaan kieleesi tai tapaasi nähdä asiat. Mutta tällaisten sanojen käyttäminen on tehokasta.
Se mitä sanomme, antaa suurelle osalle energiastamme luvan elämässämme. Ja usein se mitä sanomme, johtaa siihen, miten päästämme energiaa ulos itsestämme. Näin useimmat ihmiset toimivat - eivät kaikki, mutta useimmat. Niinpä samalla tavalla jos käytät sanojasi uudelleenkalibroimaan energiaasi, se tekee sen puolestasi.
Ja se on myös hyvin tärkeää, koska monet teistä kuulevat kaikenlaisia muita sanoja päässään, kun käytte läpi tätä avautumista suurempaan läheisyyteen ja tätä tanssia pelon ympärillä - maailman pelon, maapelon, ihmispelon - löytäen oman asemanne tuossa pelossa.
Olen puhunut käden laittamista sydänkeskukselle (rinnan keskellä) ja siitä, miten maadoittavaa ja keskittävää tämä on. Ja se on erittäin tärkeää tällä hetkellä, koska sydän murtuu auki isosti ja tuskallisesti. Tee siis näin, jotta tarkistat sydämesi säännöllisesti, päästät irti toisten peloista, mutta olet myös enää hyväksymättä itsetuomitsemista.
Huomaat ehkä enemmän itsesi tuomitsemista, koska sinulla on nyt suurempi tietoisuus ja suurempi tarkkailija sisälläsi. Tuo suurempi tarkkailija aiheuttaa sinulle järkytyksen joka kerta, kun huomaat jotain.
Esimerkiksi huomaat olevasi hermostunut mennessäsi tekemään jotain, mistä et koskaan olisi uskonut olevasi hermostunut. Ja alat kuulla: "Voi, kenties minun ei pitäisi tehdä tätä, kenties minun ei pitäisi tehdä tätä." Ja sitten suutut itsellesi, kun et usko itseesi, ja ilmestyy toinen tuomitseva ajatus, kuten: "Luoja, miksi en usko itseeni?" Näe nyt, että tämä on täsmälleen samaa energiaa kuin itseesi uskomattomuus, koska kaikki on energetiikkaa.
Vaihtoehtona on sanoa: "Voi, vau. Näen, etten usko itseeni. Sepä mielenkiintoista." Juhli sen näkemistä ensimmäisenä askeleena puhdistamiseen.
Teidän monien tarkkailijaosa on melko uusi tällä hetkellä. Et siis aina luota tähän osaasi riittävästi antaaksesi sille tarkkailijavaltuudet, erityisesti jos sinulle on uutta, että olet kehittänyt uuden osan sisäiseen kollektiiviisi. Usein kyse on monista hahmoista, jotka pyrkivät integroitumaan ja etsivät ykseyttä toistensa kanssa.
Sinun on siis opittava luottamaan tähän tarkkailijaan. Ja tämän vuoksi myös sanon, että on hyvä katsoa taaksepäin tiettyjä tilanteita, joita on tapahtunut elämässäsi ja jotka saivat sinut pois tasapainosta. Tarkkailijasi on "huippulukemissa" tällä hetkellä, vaikka tappelisitkin sen kanssa, vaikka kamppailisit, koska itsetuomitsemisen juurilla on vahva ote. Ja jos sinulla oli hyvin vaikeita kokemuksia lapsuudessa, joissa olet aina ollut itsetuomitsemisen kohteena, ei ole helppoa vain pestä kehoa. Se vaatii aikaa.
Siis sydämeltä tarkistaminen on tärkeää, kun tanssit tätä suuremmalle läheisyydelle avautumisen tanssia universumin kanssa, kuten kaikki muutkin. Vanhemmat rakenteemme eivät usein vaatineet läheisyyttä. Meillä oli työpaikka, asuimme talossa, kenties emme oikein tunteneet edes naapureitamme.
Tämä kaikki on muuttumassa ja se muuttuu nopeammin ja nopeammin ja nopeammin.
Tämän kuukauden teemoja ovat siis avautuminen läheisyydelle, omien sisäisten pelkojemme käsitteleminen tai oppiminen päästämään irti toisten peloista ja myös itsensä tuomitseminen. Nähden, että itsetuomitseminen lähtee, ja näin kehittäen luottamuksen sisäiseen tarkkailijaan, joka näkee itsetuomitsemisen.
(Nauraen) Tuomitsin juuri itseni siitä, etten ole ollut kovin selkeä tässä energiaennusteessa, mikä luultavasti merkitsee, että joillekin teistä se on totta, muttei ole lainkaan minun asiani tietää, miten se vaikuttaa teihin, eikä sillä ole merkitystä. Ilmestyin paikalle ja se riittää.
Tämä on toinen totuus, mikä meidän on muistettava. Se on yksi tapa, mikä on auttanut minua vuosien saatossa, kun olen ollut liian kriittinen itselleni.
Jos ilmestyt paikalle, olet elossa. Ja se riittää.
Tämä johdattaa minut viimeiseen asiaan. On joskus hyvin, hyvin pelottavaa olla nyt-hetkessä.
Rakastan hetkessä olemista ja kuitenkin olen huomannut viime aikoina monia hetkiä, jolloin astun eteenpäin ja joskus änkytän mennessäni, sanon ikään kuin: "Vau, mitä tämä on kehossani, mikä tulee esiin vuosien takaa?"
Maailmassa on tällä hetkellä valtavasti ratkaisuihin ja tulevaisuuteen liittyvää voima ja meidät verhotaan siihen, jos seuraamme vain valtavirtamediaa tai jos emme ole tehneet omaa tutkimustamme ja lähteneet elämään.
Niin paljon kuin maailmassa on pelkoa tällä hetkellä, niin on myös valtava määrä elämää ja valtava määrä avautumista, ja useammat ja useammat ihmiset alkavat saada ja luoda tätä kokemusta. On siis fantastista aikaa lähteä elämään hetkessä.
Se voi olla pelottavaa ihmiseläimelle. Se voi olla pelottavaa keholle. Ja on pelottavaa, kun olet joskus läheisyyden tai ystävällisyyden johtaja jonkun kanssa, jonka tunnet aluksi vähän perääntyvän läheisyytesi vuoksi. Mutta jos voit olla riittävän kärsivällinen ja kohdella tuota ihmistä, kuin kohtelisit lastasi - ja auttaisit lapsesi tuon vetäytymisen läpi - niin hän vetää sinut pois pelostasi tai epäröinnistäsi tulevaisuudessa. Tämä johtajuuden ja johdettavana olemisen pyörä voi pysyä liikkeessä meissä yhteisönä.
Tässä oli siis toukokuun ennuste.
Muutamia tulevia asioita vielä … Tulen Englantiin heinäkuussa, mistä olen innostunut, ja pidän tapahtumia Lontoossa ja Manchesterissä. Ne ovat nettisivuilla.
Pidän myös yhden päivän erityistyöpajan hyvän ystäväni Wendy Kennedyn kanssa kesäkuussa LA:ssa ja taaskin yksityiskohdat löytyvät nettisivuilta ja laitan ne myös tämän videon loppuun. Se on nimeltään "The Expanded Self". Siinä työskennellään päivä yliherkkyyden ja rajakysymysten kanssa ja myös opitaan, miten ollaan laajentuneempi maailmassa. On puhetta, mutta myös muutamia harjoituksia, joten siitä tulee upea päivä. Toivottavasti näen joitain teistä siellä.
Lee
x
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.