HomeViestejäBrenda Hoffman6.12.2021 - Ruoka on valmista!

6.12.2021 - Ruoka on valmista!

RUOKA* ON VALMISTA!

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
6.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

*suom. huom. sananmukaisesti keitto

Rakkaat ystävät, teillä on luultavasti tunnepuolen uupumusta – enemmän kuin pystytte kuvaamaan muille. Sillä pienikin muutos rutiiniinne vaatii teiltä erityisponnistelua, mikä voi olla teistä hämmentävää ja uuvuttavaa.

Tänä joulunaikana on jatkuvia aikataulumuutoksia ja vaatimuksia, mikä pätee useimpiin vuosiin. Erona on, että tänä vuonna voimakkaat universaalit energiat pommittavat teitä.

Olette väsynyt kohta heräämisen jälkeen, ja kuitenkin toisinaan kyvytön nukkumaan, sitten kun sallitte itsenne antautua tuolle uupumukselle. Kenties jotkut teistä huomaavat olevansa toiminta- ja uupumusmalleissaan samanlaisia, kuin omat lapsenne pieninä.

Niin se on, että synnytätte itseänne. Tässä toteamuksessa ei ole mitään uutta, sillä me jotka olemme universumeista, olemme kertoneet teille samaa vuosikausia. Erona on, että aiemmat energiat jotka räjähtivät ympärillänne ja lävitsenne, olivat minimaalisia verrattuna tähän.

Niin on syystä. Ihmiset ovat luoneet sekä ahdistusta että iloa vuoden tämän ajankohdan ympärille. Vuodenajat/kaudet vaihtuvat, kuten on aina ollut. Ja sama pätee astrologisiin kuvioihin. Vuosien saatossa ihmiset lisäsivät juhlapyhiä ja juhlallisuuksia siihen, mitä on aina ollut Maassa. Tänä vuonna te ja universumit annoitte näille vuosittaisille kausi-/astrologisille tapahtumille lisäpuhtia sen pyyntönne tuloksena, että Maa siirtyisi nopeasti lähelle tämän kalenterivuotenne loppua. Näin on, koska nämä Maan luonnolliset tapahtumat loivat täydellisen keiton merkittävälle siirtymälle.

Olette ikään kuin pohtineet tämän ihmeellisen keiton tekemistä aioneita, ja samalla laittaneet sivuun ainesosia. Laitoitte keittonne kattilaan liedelle, kun aloititte oman siirtymänne, ja kuumensitte sitä hitaasti. Jokainen siirtymämuutos jonka koitte, lisäsi uuden aineen, kunnes kaikki ainekset olivat kattilassa ja kiehuivat pian valmistuvaksi ateriaksi.

Koska keittonne kiehuu nyt täysillä, teistä tuntuu, kuin teitä heiteltäisiin sinne tänne ja tekisitte ylitöitä saadaksenne valmiiksi keittoluomuksenne. Kuten kaikissa resepteissä, keitollanne on loppukohta. Tuo loppukohta on lähellä uuden kalenterivuotenne ensimmäistä päivää.

Vaikka analogiamme on hauska, se ei kuvaa pelkojanne siitä, että kaikki on menetetty, että maailma on menossa päin helvettiä eikä teistä koskaan enää tunnu pysyvältä tai mukavalta – kaikesta siitä päinvastaisesta huolimatta, mitä me jotka olemme universumeista, kerromme teille.

Älkää yrittäkö muutamaan seuraavaan päivään "lukea" itseänne tai ketään – vain olkaa. Sillä aivan kuten mausteisessa keitossa, yksittäiset ainesosat eivät tunnu kovin tärkeiltä, ennen kuin ne on yhdistetty uudeksi kokonaisuudeksi. Näin on nyt teillä ja kaikilla. Uuden ihmisolemuksenne/olemisenne ainesosat sekoittuvat uudeksi kokonaisuudeksi. Jotkut olivat alussa osa tuota keittolientä (edelläkävijät), ja muita lisättiin reseptin vaatimalla tavalla. Jotkut lähellä keittämisen alkamista (välittömät seuraajanne), toiset sitten kun aineisosia tarvittiin. Kaikki ajoitettuna täydellisesti lopputuloksen kannalta – 5D-ihmisten (ja sen yli) herkullinen keitto.

Kenties ihmettelette, miksi teidän täytyi olla lieden ääressä niin kauan. Te edelläkävijät olette liemi, alkukohta, ja kun kuumennutte uusilla energioilla, jokainen uusi ainesosa kypsyy tai valmistuu nopeammin.

Niinpä teistä tuntuu, kuin melkein koko elämänne olisi ollut lieden ääressä seisomista. Ja että uudet tulokkaat voivat olla yhtä lahjakkaita kuin te, mutteivät yhtä omistautuneita. Teistä ehkä tuntuu, että "nuorilla klopeilla" se on liian helppoa.

Me jotka olemme universumeista, toivomme teidän säilyttävän kuvan itsestänne keiton liemenä, joka vaatii pidemmän valmistumisajan, mutta ne jotka seuraavat, saavat aikaan lopullisen maun. He tarvitsevat teitä tuotteensa viimeistelemiseen, aivan kuten te tarvitsette heitä lisäksi omaanne.

Ei ole mitään tarvetta uskoa, että muut ovat enemmän tai vähemmän lahjakkaita, kuin te tässä uudessa maailmassa. Vaan tietää, ettei ilman toinen toistaan olisi mitään keittoa.

Siis on aika laittaa sivuun keskustelut oikeasta ja väärästä, siitä mitä hän sanoi, tai hän sanoi. Ne ainesosat joista olette nyt tolaltanne, ovat pian luomuksen mausteita. Antakaa niin olla.

Ja tietäkää, ettei siirtymäajan pituus ole tärkeä asia. Sillä te kaikki päätitte, missä vaiheessa halusitte tehdä siirtymän. Hioitte taitojanne siitä aikaa varten, jolloin lisäisitte eniten aromia, eniten luovuutta, tähän ihmeelliseen uuden maailman keittoon. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >