LENNÄ, UUSI OLENTO, LENNÄ
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
17.3.2025
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
se mitä tapahtui muutaman viime tunnin aikana, on työntänyt teidät uuteen maailmaanne tavoilla, joita ette vielä ymmärrä. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Äskettäiset universaalit muutokset, jotka jatkuvat muutaman seuraavan päivän, ovat pakottaneet teidät avaamaan sisäiset viestinne uuteen aikaan ja paikkaan.
Kenties huomaatte tätä tapahtuvan pieninä palasina. Tai kenties valtaviin kimpaleisiinne vaikutetaan yhtä aikaa. Sillä ei ole merkitystä, miten tai milloin se tapahtuu, koska se tapahtuu muutamana seuraavana päivänä. Sitä ei ole enää, mitä oli, erityisesti teillä jotka olette aloittaneet siirtymänne.
Luultavasti uskotte, että muutoksenne on huomattavampi, koska aloititte siirtymänne vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Se ei ole välttämättä totta. Jokaisella teistä on paikkansa tässä siirtymässä. Siis, jotkut jotka ovat valmistautuneet vuosikymmeniä, saattavat huomata hienoista muutosta, kun taas toiset joilla on sama määrä valmistautumisaikaa, huomaavat elämänsä kääntyneen ylösalaisin tai nurinpäin muutamassa minuutissa tai tunnissa.
Tietysti tuo viime toteamus varmistaa, että monet teistä haukkovat henkeään pelosta, sillä oletatte sen merkitsevän, että jokin epämiellyttävä vaikuttaa elämäänne. Mutta koska siirryitte pelosta rakkauteen, siirtymähetkissänne on kyse valosta, pelon sijasta.
Pelkopäivänne ovat ohi. Ei siksi, että me jotka olemme universumeista, kerromme näin olevan, vaan koska ette ole enää 3D:tä ja hyväksytte sen lähtökohdan, että valo leviää koko olemukseenne ja elämäänne.
Vaikka monet teistä haluavat uskoa tämän olevan totta, pelkäätte, että todellisuutenne on edelleen sitä pelkoa, jonka säilytitte 3D-maaelämä toisensa jälkeen. Mukaan luettuna pelkorajatoteamukset, kuten ”Tämä on huono asia, mutta se on Jumalan tahto”, tai ”Olisi voinut olla pahempi tilanne, jos tämä olisi tapahtunut”. Kaupankäyntiä itsenne kanssa hillitsemään pelkoanne.
Tuollaiset pelkorajat eivät päde enää. Se on, mitä on. Oikeutus tai sokerikuorrutus ei ole enää tarpeellista. Peloista, toimista, iloista, kiinnostuksista ja rakkaudesta on tullut teidän vastuunne. Jos ette pidä jostain toiminnasta tai fraasista, muutatte sitä.
Sen sijaan, että toivotte jonkun tai jonkin pelastavan teidät, koska hän on viisaampi, vanhempi, menestyvämpi tai älykkäämpi kuin te, huomaatte, että teillä on kaikki tarvittavat kyvyt. Esimerkiksi kuvitelkaa, että kotinne on tuhoutunut. Mitä haluatte tehdä sille? Kopioida sen, mikä teillä oli? Muuttaa kotinne paikkaa? Siirtyä eri elämäntyyliin? Muuttaa kotinne muotoilua? Ja niin edelleen. Mikään sisällänne ei indikoi, että kotinne tuhoutuminen on siunaus ylähäältä, vaan sitä suunnittelun vapautta, jota olette kaivanneet. Kuka olette nyt? Ei, kuka olitte. Ja näin ollen löydätte uusia taitoja luoda sopiva elämä itsellenne.
Vaikka tuo viime esimerkki saattaisi tuntua pelottavalta, ette ole enää riippuvainen siitä, että muut luovat sen, mitä tarvitsette, koska teillä on tarvittavat taidot tyydyttää omat tarpeenne – ei anomisen, haluamisen, toivomisen ja rukoilemisen perinteisessä 3D-muodossa, vaan taidot olemuksessanne.
Ette laajenna pelkoelementtejä. Sen sijaan romutatte pelon, koska teidän ei enää tarvitse olla riippuvainen muista. Olette täydellinen paketti, jonka ei tarvitse pelätä mitään ulkopuolista voimaa, kuten teidät koulutettiin tekemään 3D-elämä toisensa jälkeen.
Suurin osa 3D-elämän muutoksista on muiden panoksen tai energioiden varassa. Pelkonne kehittyivät, koska ne joista olitte riippuvainen, olivat usein epäluotettavia tai taitamattomia.
Muutamassa seuraavassa päivässä opitte, että voitte saada kaiken pelkästään julistamalla, että kaikki on hyvin maailmassanne, ja odottamalla, että tuo fraasi pitää paikkansa. Ei enempää eikä vähempää. Riippumatta siitä, onko tuo henkilö tuolla samaa mieltä arviostanne tai teoistanne, kaikki on hyvin teidän maailmassanne.
Mutta jos jatkatte riippuvuutta muista, mukaan lukien hallitukset, ystävät, sukulaiset, työnantajat tai puoliso, huomaatte, että vähän muuttuu maailmassanne tai aivan ehdottomasti, taitosetissänne.
Silloin lennätte vapauteen olla – jos uskallatte.
Teillä ei ole mitään menetettävää, sillä 3D-maailmanne on loppunut, ja kaikki voitettavaa, koska taitonne ovat valmiita ja aktivoitumaisillaan. Sallikaa itsellenne vapaus olla, mukaan lukien ne unelmat jotka näyttivät epärealistisilta 3D:ssä. Sitten toimikaa siitä aiheutuvien ajatusten mukaan.
Olet vapaa lentämään pois 3D-pelosta. Lennä, uusi olento, lennä. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.