HomeViestejäAluna Joy19.6.2013 - Onko rakkautta?

19.6.2013 - Onko rakkautta?

ONKO RAKKAUTTA?
 
Kirjoittanut Aluna Joy Tähtivanhimpien kanssa (www.alunajoy.com)
19.6.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Tarkkaillessamme maailmaa muutaman viime viikon aikana, olemme nähneet hienovaraisia ja joskus vähemmän hienovaraisia tapahtumia, jotka ovat osoittaneet meille vanhan maailman alkavan hajota sisältä ulospäin ja uusia perustoja rakennettavan uudessa maailmassa. Korkeampia taajuuksia tulvii planeetalle ja huuhtelee kaikkia, kaikkea ja koko elämää aina vain voimakkaammilla valoaalloilla.
 
Henkilökohtaisella tasolla tämä voimakas valo työntää meidät intensiivisesti perustasolle, missä kyseenalaistamme kaiken, myös tarkoituksemme ja koko olemassaolomme. Näemme todellisuuden sellaisena, kuin se oikeasti on, emmekä sellaisena, millainen haluamme sen olevan. Se sokerikuorrutus millä ennen päälystimme ongelmamme, sulaa pois. Tunnemme olevamme vereslihalla ja alistuneita tälle uuden tason kosmiselle totuusseerumille ja itsetuntomme voi näyttää menevän vessanpöntöstä alas. Tunnemme, että meidät sysätään olemassaolomme reunalle monissa suunnissa kerralla. On vaikea pysyä keskuksessaan ja pitää pää veden pinnalla. Olemme turta ja väsynyt hämmennyksestä ja kamppailusta. Kuitenkin tiedämme sydämessämme, että tämä on menossa johonkin, ja tämä usko pitää meidät liikkeessä. Todellisuudessa emme ole niin jumissa, miltä tuntuu.
 
Emme pidä sitäkään, minne "hyvin koulutettu" mielemme on menossa. Mieli horjuu edestakaisin, upeista visioista melko synkkiin paikkoihin. Saatamme myös ajatella ääripäissä. Ehkä ajattelemme: "Olemmeko heränneet ja ylösnousseet?" vai "Olemmeko menettäneet taistelun ja pimeys voittaa?" Tämä tunteiden "kärrynpyörä" on itse asiassa todellinen, kun kaksinaisuuden viimeisiä tulehtuneita jäänteitä huuhdellaan, mikä jättää meille sen harhakuvan, että maailma on polarisoituneempi kuin koskaan. Tämä on totta kolmen asian vuoksi. 1) Olemme lopultakin valmis näkemään kaiken juuri sellaisena, kuin se on. 2) Valtavat valosykkeet puhdistavat pois kaiken epäkelvon energia ja heräämme vanhoille ja pitkäaikaisille ongelmille. 3) Koemme planeetan ulkopuolista vastustusta ylösnousemuksellemme. (Kerron tästä lisää vähän alempana.)
 
Näissä energioissa tulee aina vain vaikeammaksi ankkuroida tai kontrolloida elämässämme mitään, mikä ei ole täysin harmoniassa näiden korkeamman taajuuden valosykkeiden kanssa. Jos emme ole jo päästäneet irti ja antautuneet tarpeeksi, nämä valoaallot pyytävät meitä saavuttamaan uuden antautumistason. On aika, jolloin meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää hetkestä toiseen, ilman mitään tulevaisuutta edessämme ja mennyt historia hämärtyy nopeasti. Mutta meidän täytyy jatkaa yrittämistä ja pysyä liikkeessä.
 
Mitään tai ketään ei jätetä koskemattomaksi, kun tämä ulottuvuus menee tehosekoittimen läpi ja muuttuu kosmiseksi kompostiksi. Luova universumi kaivaa esiin sen puhtaimman valomuodon, minkä ankkuroimme tänne, ja heittää loput universaaliin kompostiin. Ainoa keskipisteemme tässä ailahtelevasti pyörivässä maailmassa on luottamus omaan totuuteemme, mikä tulee sydämemme tietämisestä. Meitä pyydetään olemaan rauhassa mahdollisimman paljon ja astumaan etäämmälle todistamaan tätä uskomatonta transformaatiota.
 
"Ilman luottamusta lopputulokseen kaikki meditaatiomme ja positiiviset energiaheijastuksemme 21.12. tai jonain muuna aikana ovat haaskausta. Luottamus on avain valoaikakauden ankkuroimiseen puhtaana ja täydellisenä." -Amorah Quan Yin
(Lähetämme Amorah'lle paljon rakkautta matkalla seuraavaan sieluseikkailuunsa. Amorah kuoli 13.6.)
 
Kummallista kyllä, nämä ajat eivät ole yllätys. Tähtivanhimmat ovat kertoneet vuosia, että uusi maailma ilmestyy esiin kuin kukka kompostista. He eivät vain kertoneet meille, miten tekisimme tämän esiinilmestymisen tai mistä tuo komposti tulisi tai miten tämä vaikuttaisi meihin henkilökohtaisesti. Tosiasia on, ettei kukaan tiedä, miten tämä tapahtuu. Luulen, että alamme nyt saada kuvan siitä. Tämä totuus voi olla brutaali ja vapauttava. Tämä transformaatioprosessi muuntaa jokaisen meistä - alkaen vanhan itsemme perustasta ja suhteestamme vanhaan 3D-maailmaan.
 
Planeettatasolla ne harhakuvat ja valheet joita on jatkettu maailmassa ikuisuuksia ihmiskunnan kontrolloimiseksi ja energiamme "viljelemiseksi", huuhdotaan pois. Tämä on häiritsevää niille, jotka luulevat olevansa hallinnassa, ja vapauttavaa niille, jotka ovat eläneet tavallisten yhteiskuntarajojen ulkopuolella. Vanhan maailman järjestelmät alkavat hajota jalkojemme alla. Samalla kun maailmanlaajuiset harhakuvamme kuolevat tuskallisesti pois, alamme saada uusia inspiroivia paljastuksia. Alamme omaksua näitä uusia energioita ytimessämme.
 
Aktivoivat avaintransformoijat, ilmiantajat, totuuskapinalliset ja järjestelmän tuhoajat ovat nyt paikoillaan maapallon kaikissa järjestelmissä. Heidät on sijoitettu niille alueille ja he ovat mukana niissä ammateissa ja liiketoiminnoissa, missä tietoisuus on epäsynkronissa ja epäharmoniassa korkeampien valotaajuuksien kanssa. Nämä urheat sielut ovat valtavia laukaisijoita itseä palvelevien maailmanjärjestelmien muuttamisessa maailmaksi, mikä palvelee ihmiskuntaa ja ykseyttä. Maailma tulee joka päivä läpinäkyvämmäksi, eikä kukaan voi enää piiloutua mihinkään. Kaikki mikä ei ole linjassa uuden maailman puhtauden ja nuhteettomuuden kanssa, yksinkertaisesti putoaa pois … askel askeleelta.
 
Nyt temppuna on saapua perille vahingoittumattomana ja kukoistaa kuin ihastuttava ja hienostunut lootus hedelmällisen kompostin päällä. Tämä ei ole uutta aluetta hengellemme, mutta se on sitä kehollemme. Elämme nyt yrityksen ja erehdyksen "opi kulkiessasi" -jaksossa. Tosiasia on, ettemme todellisuudessa tiedä aivan vielä, mitä teemme, mutta voimme löytää sujuvan tavan käsitellä henkilökohtaista ja maailman transformaatiota.
 
Asioita jotka voivat auttaa … Seuraa sydäntäsi joka hetki. Pidä elämä mahdollisimman yksinkertaisena. Pysy läsnä. Elä hetkestä toiseen. Mene virran mukana … siis jos voit löytää sen :) Pysy liikkeessä. Jatka asioiden kokeilemista, kunnes löydät sen, mikä toimii. Älä kiinnity siihen, että mikään toimii ennen odottamallasi tavalla. Älä ota mitään henkilökohtaisesti. Suunnitelmia tehdään, suunnitelmat epäonnistuvat ja suunnitelmat muuttuvat joksikin muuksi hetkessä. Paljon transformoituu tekemään meille kompostin, mistä kasvaa. Pian elämme läsnä olevassa hetkessä - siinä nyt-hetkessä mitä olemme kaikki pyytäneet.
 
Mutta nyt-hetkikään ei ole sitä, mitä olisimme toivoneet sen olevan. Olemme kuvitelleet, että oleminen läsnä olevassa hetkessä olisi mukava ja rauhallinen paikka, mutta tämä ei ole välttämättä totta. Voimme tuntea ahdistusta, masennusta ja rauhaa samanaikaisesti näinä outoina aikoina. Jumala tai kaikkien asioiden Luoja tuntee kaiken … koko ajan … tuomitsematta tai kiinnittymättä. Tunnet sanonnan: "Ennen valaistumista hakkaamme puita ja kannamme vettä. Valaistumisen jälkeen hakkaamme puita ja kannamme vettä." Sillä on merkitystä, miten reagoimme nyt-hetkeen, ei sillä, mitä se sisältää.
 
Esimerkki, kymmenen vuotta sitten jouduin auto-onnettomuuteen äkillisessä ukkosmyrskyssä. Valtavan vaikutuksen aktivoimana sinkosin ykseyden tilaan kaiken kanssa. Tunsin äärimmäistä iloa jäätävästä ja kylmästä sateesta, mikä lankesi ylleni, ja samaan aikaan tunsin uuden Lähi-idän sodan äärimmäistä kauhua ja kaikkea siltä väliltä. Tunsin elämäni kamalinta tuskaa sekä loputonta iloa ja kiitollisuutta. Olin kaikkialla kerralla ja yhtä kaiken kanssa. Se ei ollut pelkkää rakkautta ja valoa, eikä se ollut pelkkää tuskaa ja kärsimystä. Olin läsnä nyt-hetkessä silminnäkijänä ja osallistujana elämässä. Tunsin yhteyttä kaikkeen tuomitsematta mitään hyväksi tai huonoksi, oikeaksi tai vääräksi. Se tuntui upealta, luonnolliselta ja myös pelottavalta. Vaikka istuin siinä käsivarsi murskana, tunsin silti rauhaa ja ykseyttä kaiken elämän ja Jumalan kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan tuolloin, että tämä onnettomuus valmistelisi minua tähän transformaatioaikaan.
 
No niin, Tähtivanhimmat tietävät, että halusit maailman muuttuvan hetkessä. He tietävät myös, että saatat tuntea henkisten opetusten, kannattajajoukkojen ja perinteiden huijanneen sinua. Totuus on, että henkemme olisi voinut hypätä välittömästi. Olemme olleet valmis lentämään pitkän aikaa. Mutta muista, että otamme mukaan fyysisen kehon tällä kertaa. Kaikki nämä henkiset opetukset, kannattajajoukot ja perinteet valmistelivat henkeämme. Mutta mikään ei valmistellut kehoamme siihen, minkä kohtaamme nyt. Kun olemme saaneet tämän prosessin tehtyä, tämä viisaus on perintömme tuleville sukupolville. Mutta nyt kehomme päästää edelleen irti negatiivisista muistoista, vanhentuneesta ohjelmoinnista ja historiasta.
 
Tämä voi olla tuskallinen ja uskomattoman hidas prosessi henkemme perspektiivistä. Meistä ehkä tuntuu, että olemme kaksi ihmistä yhdessä: toinen on valmis hyppäämään (sydän) ja toinen sanoo: "Hei, odotas hetki … en tiedä tästä" (mieli). Teemme tätä jojoilua jonkin aikaa, kun kehoamme rokotetaan jatkuvasti uusilla korkeammilla taajuuksilla. Meidän on kunnioitettava tämän prosessin kumpaakin puolta. Älä siis murehdi etenemistäsi, koska liikettä eteenpäin ei voi pystyttää tässä kohtaa. Vaikka muutaman viime kuukauden aikana emme ole tunteneet juuri inspiraatiota ja intohimoa, alamme nyt hitaasti siirtyä pois vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon "hohdottomasta kuolleesta kylästä".
 
Mitä siis nyt tapahtuu, mikä estää ja miksi emme ole jo perillä?
 
Hyvin suunniteltu ulottuvuusmuutos tapahtuu lukemattomilla ulottuvuustasoilla ja sen on tapahduttava kaiken kerralla. Kaikkien ulottuvuuksien alapuolellamme ja yläpuolellamme on ylösnoustava nuhteettoman synkronistisesti. Yksi ulottuvuus ei saa hypätä edelle tai laahata perässä. Kaiken on noustava yhdessä yhtenä. Ilmeisesti tämä on melko vaikea prosessi järjestää. Vaikka meillä on ollutkin monia koeajoja ja kenraaliharjoituksia aionien aikana, on valtava universaali ponnistus saada kaikki lukemattomat ulottuvuuskerrokset linjaan ja hyppäämään samanaikaisesti.
 
Sanotaan vain tässä ilman pelkoa (kysyin koko sydämestäni, pitäisikö minun kirjoittaa tästä), että jotkut melko turbulentit, planeetan ulkopuoliset energiat ovat yrittäneet estää ja pysäyttää henkilökohtaista ylösnousemusprosessiamme 22.12.2012 lähtien. (Ekspertit useissa osissa maailmaa vahvistavat tämän.) Olemme varmaan saaneet nämä planeetan ulkopuoliset energiat todella huolestumaan jo. Ne yrittävät pitää meidät eksyneenä päättämättömyyteen ja epäilyyn. Ne yrittävät estää meitä tuntemasta, mitä on oikein tehdä kullakin hetkellä. Viime aikoina olemme voineet olla niin päättämättömiä, että tunnemme olomme jähmettyneeksi ja turraksi. Jotkut meistä tuntevat ehkä olevansa niin hukassa ja niin pimeässä paikassa, että haluamme heittää pyyhkeen kehään. Jotkut ihmiset ovat lähteneet jo luotamme.
 
Sanotaan tässä vain, että nämä matalamman värähtelyn energiat epäonnistuvat tässä yrityksessä estää meitä. Nämä yritykset tekevät meistä vain selkeämpiä ja vahvempia valossa. Tämä ei toimi niiden kannalta kovin hyvin pitkässä juoksussa. Tähtivanhimmat ovat sanoneet vuosia, että olemme voitokkaita. Nekin jotka ovat lähteneet kehostaan, rakentavat nyt siltoja meille. Emme saa nyt lopettaa juuri, kun tehtävä on lähestymässä loppuaan. Tiedän, että tämä alkaa kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, mutta kaiken luomisen arvoisen saaminen kehoon tai kehosta voi vaatia paljon työtä.
 
Kun ovet ulottuvuuksien välillä alkoivat avautua 22.12.2012, jotkut näistä planeetan ulkopuolisista häiriköistä, pimeistä olennoista jne. hyppäsivät edellä tahrattomiin ylempiin ulottuvuuksiin ja menivät aina kahdeksanteen ulottuvuuteen saakka. Niiden energia on pilannut ja vioittanut näitä korkeampia ulottuvuuksia, mikä on tehnyt niistä sopimattomia meidän siirtymisellemme … tällä erää. On elintärkeää olla kärsivällinen. Haluamme varmistaa, että astumme tahrattomaan, puhtaaseen ja selkeään ulottuvuuteen ankkuroimaan uuden maailman. Haluamme tämän uuden syklin kasvavan siksi paratiisiksi, mitä olemme kuvitelleet vuosikymmeniä.
 
Aivan kuten meillä on suunnitelma rakentaa paratiisi tässä uudessa syklissä, näillä pimeillä, planeetan ulkopuolisilla olennoilla on vastasuunnitelma. Ne ovat tehneet töitä maailman voimien kanssa, jotta muutoksen tapahtuessa ne eivät menettäisi kontrollia ja hallintaa uudesta ulottuvuudesta. Mutta ne ovat menettämässä kontrollin riippumatta siitä, miten paljon ne yrittävät estää sen. Niiden ponnistelut ovat turhia. Taas kerran Tähtivanhimmat sanovat, ettei tämä suju kovin hyvin niiden kannalta, mutta ne yrittävät kovasti silti.
 
Nämä vampyyrimaiset olennot/energiat eivät ole ainoita olentoja universumissa. Meilläkin on jumalaista, maan ulkopuolista, "valovoimaista" superapua. On lukemattomia jumalaisia, tukea antavia, planeetan ulkopuolisia valoneuvostoja, jotka tekevät nyt ylitöitä puhdistaakseen ja selvittääkseen ylemmät ulottuvuudet meitä varten. Myös he ovat täällä auttamassa tämän uuden maailman rakentamisessa. He tekevät itsensä tunnetuksi meille, sitten kun aika on oikea. Tämä siivousprosessi voi viedä niinkin kauan kuin kolme, neljä vuotta (tämä kaikki riippuu massojen positiivisista toimista). Tuossa kohtaa (2016) olemme 100%:sti vapaita ja puhtaita Linnunradan pimeän repeämän transformaatioenergiasta. Sitten kun tulemme pimeän repeämän toiselle puolelle, tunnemme, että koko tämä aika oli vain kummallista unta. Tulemme myös ulos sumuisesta tyhjöstä ja meistä tulee selkeämpiä siinä, mitä meidän täytyy luoda tulevaisuuttamme varten.
 
Tämä planeetan ulkopuolinen sekaantuminen on saanut meidät tuntemaan, että olemme eläneet epävarmuustilassa. Kuitenkin samaan aikaan tunnemme, että aika viheltää ohitsemme niin nopeasti, että se on hämmentävää. Intensiivisyys on sitä luokkaa, kuin eläisi painekattilassa ilman mitään todellisia ulkoisia todisteita siitä, miksi tunnemme näin. Hyppyämme on pidätelty vain lyhyen aikaa. Emme pysty siirtymään tähän uuteen maailmaan, niin kuin alun perin suunniteltiin (alkaen 22.12.2012). Tähtivanhimmat sanovat, että "uusi talonne on vähän likainen". Mutta tilanne korjataan nopeasti.
 
Hyvä uutinen on, että on suuri tilaisuusikkuna, valtavan valovoimien kiihtymisen kera, 20./21.6. (päivänseisaus) - 23.6. (vuoden suurin kuu). Haluaisitko laittaa tuon valosi töihin? Jos näin on, jaa tämä viesti verkostoillesi mahdollisimman nopeasti.
 
EHDOTUS: virrattaa 4.-8. ulottuvuuteen valtava määrä rakkautta, myötätuntoa, harmoniaa, tasapainoa ja rauhaa.
 
Kutsumme sinut osallistumaan ja tukemaan neljän päivän massiivista valaistun sydänenergian aaltoa vastavaikuttamaan ja neutralisoimaan sitä pahanilkistä, sameaa ja epäkelpoa energiaa, mikä on saavuttanut 4.-8. ulottuvuuden. Tämä on massiivinen, neljän päivän maailmanlaajuinen rakkausevoluutio 20.-23.6. Tee tätä niin usein, kuin aikasi sallii. Tämä saa aikaan 96 tunnin "rakkausevoluution" 4.-8. ulottuvuuteen. Tämä on yhtenäinen ja kollektiivinen siivousprosessi, mille antavat polttoainetta maapallon parhaimmat ja kirkkaimmat valotyöntekijät (P.S. Tämä olet sinä!). Tämä auttaa valaistuneita tähtiperheitämme ja planeetan jumalaisia valoneuvostoja tässä siivousponnistuksessa.
 
Muista, ettei tämä ole valon taistelua pimeyden voittamiseksi. Sota ja konflikti ovat vanhan maailman ja kaksinaisuuden tapa. Fokuksena on heijastaa valoamme ja sydäntämme näihin ulottuvuuksiin ja näin transformoida kaikki 3D:n ja planeetan ulkopuolisten vaikutusten soluttama negatiivinen energia. Tähtivanhimmat kertovat, että tämä neljä päivää on erittäin voimakasta aikaa, missä on suuri tilaisuusikkuna tämän työn tekemiseen. Myös heinäkuun loppupuolella, joidenkin hyvin voimakkaiden suurkolmioiden aikana, on toinen suuri tilaisuus auttaa jumalaista, maan ulkopuolista sieluperhettämme.
 
P.S. Pyydämme anteeksi, ettemme antaneet teille enemmän aikaa suunnitella näitä tärkeitä päiviä verkostonne ja sieluperheidenne kanssa, mutta elämme ja teemme tätä työtä hetkessä. Raphael ja minä lähetämme omaa rakkauttamme ylempiin ulottuvuuksiin Mount Shastalla hyvän aikaa näiden 96 tunnin aikana. Nyt tiedämme, miksi meidät kutsuttiin sinne! Siunausta ja rakkautta hämmästyttävälle sieluperheellemme.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >