HomeViestejäAluna Joy28.5.2010 - Teeskentele, kunnes onnistut

28.5.2010 - Teeskentele, kunnes onnistut

TEESKENTELE, KUNNES ONNISTUT

Kanavoinut Aluna Joy Yaxk'in (spiritlibrary.com)
28.5.2010 Palenque, Meksiko
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Palenquen pyhässä paikassa Meksikossa voimme nähdä valon palaavan hyvin voimakkaana. Se on säkenöivää, tavallaan kummallista, sateenkaarenväristä ja melkein läpinäkyvää valoa. Tämä kaikki on hyvin tuttua minulle, koska tämä on samanlaista energiaa, jota tunsin 20 vuotta sitten tässä samassa paikassa, kun Tähtivanhimmat kertoivat minulle profetian, vision tulevaisuudesta. Olin luopunut tämän vision unelmasta. Mutta on selvää, että Palenque on heräämässä eloon, syntymässä uudeksi maailmaksi ja niin olemme mekin. Tämä laukaisee meissä asioita, jotka ovat täysin odottamattomia ja uusia. Emme tiedä, mitä seuraavaksi tulee. Voin tuntea tapahtumia ja transformaatioita olevan tulossa, koska voin tuntea niiden hautuvan, mutta minulla ei ole mitään kerrottavaa niistä aivan vielä. Energia on edelleen liian uutta. Mutta jokin on muuttumassa ja Palenque on ehdottomasti kohoamassa.

Tällä uudella valolla on jotain tekemistä maanjäristysten kanssa, joita on tapahtunut ympäri maapalloa. Tämä uusi valo on kiihdyttänyt aktiivisuutta Tulirenkaassa. Haitin maanjäristys liittyi maailmanlaajuisen karman irtipäästämiseen. Jumalalle kiitos niistä rohkeista sieluista, jotka ottivat tämän itselleen koko planeetan puolesta. Chilen valtavaan maanjäristykseen mennessä maapallo oli tyhjentänyt valtavan tilan tämän uuden tulemista varten ja saatoin tuntea valtavan valomäärän virtaavan sisään.

Kun olimme maaliskuun 20. päivä (päiväntasaus) Palenquessa, olimme kahden maanjäristyksen välissä - joista toisen tunsimme. Toinen oli pohjoispuolellamme (Jaliscon rannikko, Meksiko 20.3.10 klo 21:33:04, 4.7 yksikköä) ja toinen oli välittömästi eteläpuolellamme (Chiapas, Meksiko 20.3.10 klo 21:55:50, 5.3 yksikköä). Myös nämä maanjäristykset vapauttivat valtavan määrän negatiivista energiaa maasta. Tätä maanjäristykset tekevät. Silloin kun negatiivista energiaa vapautetaan, annetaan tilaa uudelle valolle täyttää tyhjiö.

Tämän tapahtuman jälkeen monet alkoivat tuntea tiukkuutta rinnassa, koska uusi valo puhdistaa sillan pään ja sydämen väliltä. Kaikki tämä tuleva valo kiihdyttää ihmisiä ja ravistuttaa varmasti maailmaamme. Se aktivoi uuden sydämemme. Tämä on yksi monista syistä, miksi matkustaminen tietyille pyhille paikoille, jotka sisältävät tiettyä sydänlaatua, on hyvin tärkeää. Ne istuttavat meihin puhtaita tulevaisuuden taajuuksia, jotka auttavat meitä sopeutumaan uuden maailman paljastumiseen. Palengue on yksi sellainen paikka ja yksi syy, miksi palaan tänne aina uudestaan ja uudestaan.

Tämä on ihmisille aikaa olla rohkea ja pelkäämätön. Meidän on oltava pää selvänä ja sydän avoimena sille, mitä seuraavaksi tulee. Kun pelkäämme, menetämme kyvyn kuulla omaa totuuttamme. Tiedämme kadottaneemme yhteyden omaan totuuteemme, silloin kun meidän on soitettava ystäville ja kysyttävä: "Mitä tapahtuu?" tai "Mitä minun pitäisi tehdä nyt?" Näinä odottamattomina aikoina on ymmärrettävää, että tarvitsemme ehkä apua soittamalla luottoystäville saadaksemme selvyyden. Tästä syystä tarvitsemme toisiamme hyvin paljon tällä hetkellä, koska meiltä katoaa aika hetkellisesti, jolloin menetämme vähän malttimme. Olemme ihmisiä. Mutta muistakaa, että pyydämme apua vain, koska epäilemme itseämme ja epäily on pelon muoto. Heti kun sallii pelon hallita itseään, ei voi parantua, ei voi päästä totuuteensa ja on väliaikaisesti irti hengen valosta. Epäilemme itseämme, mutta tiedämme myös olevamme täynnä valoa.

DNA sisältää muistin kehossamme ja muisti on uskomattoman mekaaninen. Olemme tottuneet tekemään asioita tietyllä tavalla. Meillä on monia tiedostamattomia tapoja, mitkä pitävät meidät urassa. Silloin kun rikomme tuon tavan ja teemme jotain eri tavalla, ensimmäisenä tunnemme jonkinlaista pelkoa. Syke kiintyy, aistit korostuvat ja kämmenet saattavat hiota jne. Tämä on vain ihmisluonne. Kun tätä uutta valoa tulvii planeetalle, kohtaamme paljon uusia ja jännittäviä asioita hyvin nopeasti peräkkäin. Uusi maailma uusine tapoineen on nyt paljastumassa.

Jos voi päästä ohi pelon pelkäämisen, niin pelko voi itse asiassa olla hyvä merkki paljastamaan, minne pitää mennä. Luullakseni on kirja nimeltään "Tunne pelko ja tee silti". Teidän ei tarvitse ostaa kirjaa, koska otsikko sanoo kaiken. Tietysti on pelättäviä asioita. Te ette ota käteenne korallikäärmettä viidakossa tai taputa mölyapinaa, mutta jos tunnette vähän pelkoa, se merkitsee, että olette tekemässä jotain uutta. Se merkitsee, että tanssitte uutta tanssia. Se merkitsee, että opettelette jotain uutta. Jos siis olette sitoutunut kasvamiseen, elämä tuntuu vähän pelottavalta. Tiesittekö, että pelko ja jännitys/innostus on täsmälleen sama taajuus kehossa? Kyse on vain siitä, että pelko on jännitystä, joka on tuomittu. Kyse on samasta psyykkisestä reaktiosta, paitsi innostus on hyvä tunne, mutta pelko ei ole kovin hyvä.

Halusin jakaa tämän nyt, koska meillä on epäilyksiä - jokaisella meistä. Tätä tapahtuu erityisesti, kun saamme näyn tai inspiraation tai tunnemme pienen valolampun syttyvän päässämme. Sanomme "Vau!" Mitä siis tapahtuu seuraavaksi? Seuraavassa hetkessä epäilemme inspiraatiota tai oivallusta. Epäilys tulee esiin, koska saamme itse asiassa pikku kurkistuksen siihen, kuka todellisuudessa olemme! Emme halua omistaa sitä, kuka todellisuudessa olemme. Mutta on aika, jolloin opettelemme tekemään sitä.

Epäily seuraa aina totuutta. Siksi meidän täytyy sivuuttaa epäilyt ja kiinnittää huomiota totuuksiimme. Joka kerta kun meillä on kokemus tai ajatus, joka kohottaa meitä, joka saa meidät tuntemaan "vau!", kenties meidän pitäisi kiinnittää huomiota siihen. Sellaisiin ajatuksiin kuin "Kenties ei ole niin hullua luoda taivas maan päälle. Kenties olemme tosiaan täynnä valoa. Kenties olemme suurenmoisia. Kenties olemme osa Jumalaa." Mutta epäilemme nopeasti näitä oivalluksia. Kuitenkin taas kerran, jos voimme päästä yli epävarmuuttamme ympäröivästä pelosta, epäily voi olla todella mahtava tunne, koska se on opasmerkki totuuteen ja valoon sisällämme. Surullista kyllä, ilmestyksen kaltaiset hetket otamme itsestään selvyytenä. Epäily mitä tunnemme itsestämme, on valhe, ja juuri saamamme ilmestys on totuus.

Tässä on esimerkki. Miten moni teistä on pannut merkille, että kun joku kritisoi teitä, otatte sen heti "onkeenne" ja haudotte sitä koko päivän. Mutta jos joku sanoo teille kohteliaisuuden, usein vähättelette sitä. Monet meistä tekevät näin. Joskus kun saamme näitä kauniita ajatuksia itsestämme ja harmonisen maailman lupauksesta, ne livahtavat meiltä huomaamatta. Mutta sen jälkeen tulee välittömästi tuskallinen epäily. Tämä sattuu ja se saa huomiomme. Huomaamme aina tuskan, koska se on niin luonnotonta sille, kuka todellisuudessa olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa.

Kun siis elätte elämäänne ja mielenne höpöttää, kuten se tekee, ja teillä nousee epäilys, käsittäkää, että tuota tunnetta ei tule koskaan, ellei juuri ennen sitä tapahtunut suurta oivallusta. Kaapikaa siis vähän taaksepäin mielessänne ja palatkaa sen totuuden valoon, minkä juuri saitte. Lakatkaa antamasta energiaa tai huomiota tuolla "päläpälälle", mitä mielenne nauhoittaa ja soittaa uudestaan ja uudestaan. Mieli on kuin tuo pikkumies olkapäällänne sanomassa: "Kuka helvetissä luulet olevasi? Miksi luulet voivasti tehdä tämän?" Muistakaa, että mielenne on mekaaninen, ja se vain soittaa uudestaan, mitä sinne on päästetty. Sydämenne ei valehtele, mutta päänne valehtelee. Totuus on, että luomme ja teemme kaiken. Kuka tahansa meistä voi ilmentää unelmamme. Epäily on ainoa asia, joka seisoo tiellä. Jos vain seuraamme sydäntä, voimme ilmentää unelmamme.

Kaikista niistä unelmista, joita teillä on sisällänne ja joita ette usko voivanne ilmentää tai joiden ajattelette olevan liian kaukana ulottuviltanne, kerron, että voitte ilmentää ne. Koska te kaikki tunnette minut nyt tällaisena kuin olen, teillä ei ole aavistustakaan siitä, millainen olin aiemmin ja mitä minulta vaati päästä tähän. Minä muistan, kuka olin silloin, kun olin epäilyksi kutsutussa vankilassa. Tiedän, että jos minä voin elää unelmani, niin kuka tahansa voi. No niin, asioiden laittamiseksi perspektiiviin ajattelen, että elän vain pientä osaa unelmastani. Älkää ajatelko, että elän sitä kaikkea. Mutta tämä myös antaa minulle enemmän tavoiteltavaa. Tarvitsemme tavoitteen saadaksemme maustetta elämään. Tiedän, että on enemmän… On ja tulee olemaan enemmän. Mutta ainakin nyt toivon meneväni oikeaan suuntaan.

Yksi asia jonka Tähtivanhimmat haluavat minun kertovan teille, on, että katsokaa noita hurjia unelmia, joita teillä on sisällänne… noita villejä ja kahjoja unelmia, joita teillä on itsestänne - he haluavat teidän olevan sitä. Kuvitelkaa tai teeskennelkää, että ne tapahtuvat jo. Silloin kun teette näin, kerrotte universumille, että haluatte luoda, ja universumin on toimittava sen mukaisesti. Silloin kun alatte käyttäytyä, niin kuin eläisitte unelmaanne, elätte sitä. Näyttelijöillä on upea työ, koska he voivat esittää eri osia. Kun he oikein uppoutuvat johonkin rooliin, heillä ei ole epäilyä siinä. Universumi sanoo: "Ai, Meryl Streep haluaa esittää Julia Childiä." Melko pian hän yhdistyy rooliin ja siitä tulee osa sitä, kuka hän on. Miksi näin on? Koska universumi antaa teille sen, mitä haluatte. Ehdottomasti mitä tahansa, mitä haluatte, koska tahansa haluatte ja niin paljon kuin haluatte. Teidän on vain alettava näytellä, kuin niin olisi. Luottakaa itseenne ja seuratkaa sydäntänne. Teidän täytyy teeskennellä, kunnes onnistutte siinä.

Tähtivanhimmat haluavat myös kertoa, että on hyvä kehittää runsaasti itsetuntoa, jotta voi pitää kiinni tuosta unelmasta, että voitte tehdä ja olla mitä tahansa. Tähtivanhimmat haluavat teidän vievän asian vähän pidemmälle. Tämä on kotitehtävä. Kirjoittakaa luettelo kaikista upeista ja hämmästyttävistä asioista, joita tiedätte olevanne (vain omia silmiänne varten). Nouskaa ylös aamulla ja lukekaa se itsellenne. Sitten vakuuttakaa sitä. Sanokaa: "Okei, minä olen tämä henkilö." Pyytäkää saada palvella ehdottomasti parhaalla tavalla, millä voitte, ja kävelkää ulos huoneesta olettaen, että se on totta. Joka päivä tulee helpommaksi vakuuttaa. P.S. Voitte lisätä luetteloon, koska tahansa haluatte. Löydätte lisää hämmästyttäviä asioita itsestänne, mitä enemmän teette tätä.

Tuleminen maan päälle on ollut monille meistä kuin vuoristorata-ajelua. Menette vuoristorataan ja ylös ensimmäistä mäkeä ajatellen: "Vau, tästä tulee upeaa." Sitten pääsette huipulle ja sanotte: "Mitä oikein ajattelin?", ja haluatte päästä pois kyydistä mahdollisimman pian. Mutta ette pääse, koska olette jumissa, ja menette alas - viiletätte huutaen, kiljuen ja nauraen. Pääsette pois ja sanotte: "Vau! Se oli upeaa. Haluan mennä uudestaan." Eikö? Muistakaa, että ilmoittauduimme tänne. On aika muuttaa pelko valaistuun muotoonsa ja se on jännitystä/innostusta.

Kun päästämme irti pelosta ja otamme askeleen pidemmälle tulevaisuuteemme, saamme, mitä Tähtivanhimmat sanovat "hyväksi kamaksi", koska rikomme vanhoja malleja ja teemme jotain, mitä emme ole koskaan ennen tehneet. Tässä tapahtuu kasvamista. Olemme täällä auttamassa ihmiskuntaa tuntemaan omaa jännitystään, ei pelkoaan… ja auttamassa heitä kuulemaan oman totuutensa. Siksi luet tätä. Tiedätkö, miten upeaa se on?

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

< PrevNext >