HomeViestejäShala Mata6.4.2010 - Sisäisen suhteemme tarkastelua

6.4.2010 - Sisäisen suhteemme tarkastelua

SISÄISEN SUHTEEMME TARKASTELUA

Kirjoittanut Shala Mata (shala.lightworker.com)
6.4.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Silläkin riskillä, että tämä kuulostaa toistamiselta, "suhde" kaikissa muodoissaan on syvällisen ja merkittävän tarkastelun kohteena huhtikuussa. Maaliskuun energia-asetelmat olivat todellakin "värähtelyversionpäivityksiä" ja nyt huhtikuussa tunnemme voimakkaan kutsun tarkkailla sisäistä suhdettamme elämämme kaikkiin puoliin.

Kuulostaa raskaalta ja tosiasiassa syvällinen henkilökohtainen tarkastelu on matka, joka vaatii aikaa ja uutteruutta. Ulkoisen elämämme jokainen piirre on yksi suhdemuoto, sillä olemme "suhteessa" kaiken kanssa. Keho, työ, ystävät, perhe, tunteet, ajatukset ja uskomukset. Monet ovat tunteneet tarvetta vetäytyä ja kalibroitua uudelleen maaliskuun 21. päivän päiväntasauksesta saakka. Koskaan ei ole vain yhtä tapahtumaa tai ajankohtaa, mutta mielellään annamme jonkin lineaarisen aikajanan sille, miten tunnustelemme tietä elämämme läpi.

Maaliskuussa vastaanotetut valokoodit loivat tiedostamisen ja muutoksen syvemmän tason, missä kaikki tuntui erilaiselle, vaikka näytti samalta - paikka missä täytyi rakentaa silta kiinnekohtaan, mikä oli syvemmällä kuin koskaan. Havainto mikä meillä on itsestämme, kun "haarukoimme" 3D/5D-suhdettamme, on todella vaatinut uutta sitoutumista ylösnousemusprosessiimme.

Aikatunteemme muuttuu dramaattisesti, kuten on tapahtunut useita vuosia. Olen tuntenut parin viime viikon ajan ympärilläni "aikakuplan", tuntenut hiljaisuutta ja halua vain olla tekemättä mitään. Sopeudumme korkeamman taajuuden suuriin aaltoihin ja nyt on aika tarkkailla kaikkea ulkoisessa maailmassa merkkinä sisäisestä värähtelysuhteestamme ja -kumppanuudestamme.

Huhtikuu on voimakkaan energian kuukausi, mikä muokkaa tehokkaasti sisäistä suhdetta sydäntilassamme ja luo tilaisuuden nähdä selvemmin ne ulkoiset suhteet ja kumppanuudet, joita parhaillaan koemme. Kysymys "mitä tunnen tällä hetkellä" on syvällisin avain sen värähtely-yhteensopivuuden ymmärtämiseen, mikä meillä on ajatuksissa tai tunteissa elämämme ihmisten kanssa. Määrittelemme jatkuvasti uudelleen tässä uudessa energiassa sen, mikä tuntuu hyvältä ja kohottavalta, suodattamalla vanhoja uskomuksiamme tai havaintojamme siitä, kuka olemme ja kenen tai minkä kanssa olemme värähteellisesti yhteensopiva.

Suhteissa usein heijastamme uskomuksiamme siitä, miltä niiden pitäisi näyttää ja tuntua, ja tämä perustuu kokemuksiimme ja odotuksiimme. Teemme tätä kaikenlaisissa suhteissa. Huhtikuu voimistaa sitä osaa jokaisessa heijastuksessa, mikä on värähtelyltään yhteensopiva sellaisen vanhan mallin tai uskomuksen kanssa, mikä meillä on ollut itsestämme ja elämässämme olevista ihmisistä. Tämä aika on merkittävä tilaisuus nähdä, mitä tulee esiin jatkuvasti vanhana ja vanhanaikaisena tai jonain uutena ja iloisena. On helppoa langeta kovaan henkilökohtaiseen kritisointiin, kun vanhat mallit vaikuttavat olevan edelleen osa meitä, mutta kyse on yksinkertaisesti uudesta tilaisuudesta valita muutos ja päästää irti.

Sisäinen tarkastelu sydämen kautta sallii sen, etteivät vanhat tuomitsemiset ole niin latautuneita tunnekuormasta, ja se tarjoaa selkeämmän näkemyksen siitä valtavasta mahdollisuudesta, minkä jokainen hetki sisältää tien puhdistamiseksi uusille ilon tunteille, kun arvoimme uudelleen ja päästämme irti kaikesta rajoittuneisuuden tai pelon tunteesta.

Valokehomme sisältää uusia taajuus- ja värähtelykoodeja ja se punoo uutta energiaa hitaasti fyysiseen, tunne-, mentaaliseen ja henkikehoomme. Tämä voi tuntua pakahduttavalta ja fyysisesti uuvuttavalta. Monet joille olen puhunut, ovat valittaneet väsymystä, kehosärkyä, päänsärkyä, vatsavaivoja ja irrallisuudentunnetta. Esiintyy myös aivojen sumuisuutta ja kyvyttömyyttä laittaa ajatuksia tunnistettavaan.

Transformoimme monia henkilökohtaisen todellisuutemme kerroksia, kun integroitumisaallot tuovat jatkuvasti esiin kiireellisyyden tai jumissa olemisen tunnetta - polariteetti on taas kerran upeana opetusvälineenä. Vastauksemme tai reaktiomme integrointiin on taas kerran avaintekijä siihen, miten ilmennämme ajatuksiimme kätketyt opetukset. Kehitymme nopeasti ja ravistelemme itseämme vapaaksi vanhoista kollektiivisista havaintotavoista ja malleista. Huhtikuu on toiminnan kuukausi, mutta syvällä sisäisellä tasolla ja meidän on oltava läsnä ja tarkkana tunnelaukaisimista, jotka voivat siirtää meidät syvemmälle evoluutioimpulssiin.

On tärkeää muistaa, että kaikki mikä on läsnä elämässämme tällä hetkellä, on oire tai symboli värähtelystämme ja taajuudestamme. Mitään sellaista ei koeta, mikä ei ole suorassa suhteessa ajatuksiimme ja uskomuksiimme. Kaivaudumme syvemmälle ja syvemmälle suhteidemme käsittelemättömiin ydinosiin jumalaisessa suunnitelmassamme. Vaatii suurta rohkeutta puhdistua ja paljastua niiksi mestareiksi, joita todella olemme, ja hyväksyä vastuu siitä, että me yksin luomme ja muutumme.

Sydämemme on suurin opettajamme ja viisauden säilyttäjä. Se ravitsee ja tukee totuutta sielumme matkasta tuomitsematta ja osoittaa meille suunnan, mihin edetä. Huhtikuun toimintaa on tarkkailla ajatuksia ja tunteita ikään kuin tehokkaalla mikroskoopilla. Sillä hetkellä kun havaitsemme itsemme suhteessa omaan todellisuutemme, vaikutamme muutokseen - pelkällä havaitsemisella. Huhtikuu esittää kysymyksen "mitä todella haluat" ja sitten tarjoaa energiaa niiden askelten ottamiseksi, jotka tuovat aikomuksemme värähtelyvastineen todellisuuteemme. Tunnemme sen, mitä halumme, siitä miltä se tuntuu. Jos se tuntuu kohottavalta, iloiselta ja sallivalta, se on värähtelyltään yhteensopiva sydämemme kanssa. Jos se tuntuu joltain sitä vähemmältä, niin meillä on suurenmoinen tilaisuus ryhtyä toimeen tai ottaa askel, mikä tuntuu oikealta - tuomitsematta tai syyttelemättä.

Meihin vaikuttavat kovasti jokaisen kuukauden kosmiset asetelmat. Merkurius perääntyy 17.4. - 11.5. Tämä asetelma tukee syvää sisäistä tarkastelua ja pyrkimystä hiljaiseen pohdiskeluun. Monet tuntevat tarvetta kurssikorjaukseen, kun tarkastelun syvyys saa aikaan sysäyksen uusiin johtopäätöksiin.

Uusikuu 14.4. ja täysikuu 28.4. sekä tukevat aikaa tutkia ja sukeltaa syvälle tunteisiimme että antavat tilaisuuden laajentua pidemmälle aitoon transformoitumiseemme.

Lempeä, kiltti ja salliva ovat taas kerran toimintaenergiana tällä muutos- ja kasvukuukaudella. On tärkeää ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin tunteakseen tukea, kun otamme lisää valoa vastaan tietoisuuteemme. Tapahtuu paljon oppimista, kun "surffaamme" suhteillamme ja kuten aina, tärkein suhde meillä on itsemme kanssa.

Jumalaisen feminiinivalon sykkivät aallot yhdistyvät syvästi jokaisen meidän sisällä, mikä luo alustan pyhän feminiinisyys- ja maskuliinisuusvärähtelyn täydelliselle tasapainolle. Tämä alusta tai perusta sisältyy kaikkeen - ihmisiin, paikkoihin tai asioihin - rakkaan Maaäitimme pinnalla ja sisäiset henkilökohtaiset muutokset tapahtuvat kollektiivialustan sisällä. Universumimme laajenee aina niin kuin me, vaikka tässä kuussa tuntumme ikään kuin supistuvan. Keskittykää henkilökohtaiseen laajentumiseenne tietäen, että meitä rakastetaan ja kunnioitetaan siitä rohkeudesta, mitä vaaditaan olaksemme niitä mestareita, joita todellisuudessa olemme.

Jokainen suhde muuttuu tänä monumentaalisena aikana ja jokainen suhde antaa meille ikkunan syvään ymmärrykseen. Nauttikaa tulevista tarkastelupäivistä ja keskittykää aikomukseen tuntea iloa ja laajentumista.

Muistakaa, että nauraminen on nopein tapa tuntea sielumme ja annettu tai saatu hymy on enkelin suudelma. Olemme kaikki yhteydessä tänä mahtavana aikana ja tällä yhteisellä matkalla.

Jatkakaa upean valonne säteilemistä!

Rakkaudella ja siunauksin palveluksessa,
Shala

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

< PrevNext >