HomeViestejäEmmanuel DagherJoulukuu 2022 - Joulukuun 2022 energiaennuste - kultainen kompassi

Joulukuu 2022 - Joulukuun 2022 energiaennuste - kultainen kompassi

JOULUKUUN 2022 ENERGIAENNUSTE – KULTAINEN KOMPASSI

Kirjoittanut Emmanuel Dagher (emmanueldagher.com)
Joulukuu 2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hei ystäväni,

kun yhdistymme tällä tavalla tänään, tunnen ykseydentunteen lisääntyvän maailmassa. Miten siunattuja olemmekaan, kun voimme yhdistyä tällä tavalla ja kokea tämän matkan yhdessä.

Joulukuu antaa meille kuristuksen joihinkin asioihin, joita tulee 2023 ja sen jälkeen. Nämä muutokset tuntuvat innostavilta, tukevilta ja uusilta, kuitenkin niissä on tuttuudentunnetta. Se saa meidät rauhoittumaan ja tuntemaan, että olemme kotona.

Tätä tunnetta, että olemme kotona itsessämme, monet meistä ovat kaivanneet elämien ajan. Niinpä ne tukevat energiat, joita tulee tällä hetkellä ja jotka auttavat meidät tuntemaan enemmän rauhaa, toivotetaan varmasti tervetulleeksi avosylin. Toisin sanoen, olemme eeppisen kotiinpaluun partaalla.

Ikään kuin tuhannen vuoden kuivuus olisi lopultakin loppumassa, ja kaikki mikä on ollut kuivaa ja karua, täydentyy nyt ja tulee jälleen vehmaaksi.

Kuitenkin monilla meistä on edelleen paljon fyysistä ja tunnepuolen epämukavuutta. Vaikka epämukavuus voi tuntua musertavalta, se palvelee myös katalyyttinä suurien muutosten tapahtumiselle.

Tiedä, että se mitä nyt tapahtuu, on osa tuota prosessia, ja kaikki minkä läpi menemme, esittää tärkeää roolia matkallamme korkeampiin tietoisuustiloihin.

Jos meistä tuntuu tällä hetkellä, että olemme pirstoutunut, uupunut, ärsyyntynyt, tunteellinen, vihainen tai jollain tavalla epätasapainossa, se merkitsee vain, että tapahtuu liikettä ja mieli tarvitsee vähän lisää aikaa integroida.

Silloin kun mieli kokee paljon muutosta kerralla, se voi usein tuntea jonkin menettämisen uhkaa. Niinpä se tekee ylitöitä ja tekee kaikkensa pitääkseen kiinni siitä, minkä se luulee menettävänsä.

Juuri nyt, enemmän kuin koskaan, on erinomainen aika ilmaista aikomus muistuttaa itsellemme päivittäin, että olemme paljon suurempi kuin ne ajatukset, tavat ja uskomukset, joihin mielemme identifioituu.

Koska käymme läpi monia päivittäisiä muutoksia, mieli menee helposti ”taistele, pakene tai jähmety” -moodiin, koska se ei oikein osaa muutakaan. On siis tärkeää olla lempeä itsellemme tämän integrointiprosessin ajan, olla joustava muutoksissa, joita tapahtuu kaikkialla ympärillämme, ja olla rakastava tukijärjestelmä mielellemme ja auttaa sitä hyväksymään se laajentuminen, jota koemme nyt.

Aika parantua

Tämä joulukuu tarjoaa meille tilaisuuden parantaa ydinhaavat, joita meillä ehkä vielä on – yksilöinä henkilökohtaisessa elämässämme ja kollektiivisesti maailmassa.

Asiat jotka näyttivät mahdottomilta analyyttiselle mielelle, tulevat nyt enemmän ulottuville ja osaksi jokapäiväistä elämää.

Parantuminen tulee itsemme sallimisesta palata rauhantilaan.

Voimme tietää, että siellä missä on rauhaa, on virtausta, vaivattomuutta, rakkautta, eheyttä, iloa, luovuutta ja yltäkylläisyyttä.

Jos tuohon vaivattomuuteen ja virtaukseen siirtymisen sijasta, parantumisodotukseemme liittyy tarve korjata jotain, päästä eroon jostain, kontrolloida tai pakottaa jotain tapahtumaan, syyttää jotain, piilottaa tai kieltää jokin tai olla sallimatta itsemme tuntea jotain, meille tulee haastavammaksi kokea parantuminen.

Rauhan salliminen ensisijaiseksi prioriteetiksemme luo mahdollisuuden pysyvälle parantumiselle. Todellinen rauha on perusta sen maailman luomiseen, jossa on ykseyttä, rakkautta ja yltäkylläisyyttä kaikille.

Näemme nyt monien maiden ympäri maailmaa irtautuvan ideologioista, jotka ovat edistäneet kulttuurienvälistä jakautumista ja yhteydettömyyttä. On nyt kollektiivinen prioriteetti, joka luo perustan paljon kirkkaammalle tulevaisuudelle kaikille, ei vain harvoille valituille.

Mielessämme saattaa olla tervettä skeptisyyttä, tapahtuuko kaikki tämä oikeasti, kaiken sen jakautumisen vuoksi jota mielemme on ehdollistunut näkemään maailmassa.

Tämä on täysin ymmärrettävää ottaen huomioon, että ennen vei vuosikymmeniä tai vuosisatoja, ennen kuin mitään todellista muutosta alkoi näkyä.

Kuitenkin kun asiat kehittyvät jatkuvasti nopeammin, tulee helpommaksi huomata muutokset, joita tapahtuu kaikkialla ympärillämme.

Henkilökohtaisessa elämässämme ajankohtaiset energiat luovat meille tilaisuuden nousta niiden vanhojen tarinoiden yläpuolelle, joita olemme luoneet itsellemme ja jotka estivät meitä parantumasta.

Joitain näitä tarinoita ovat mm.:

Siihen uskominen, että
* jokainen ajatuksemme on varmaan totta
* mielen täytyy toimia pelko- ja uhritietoisuudessa
* tarvitsemme hyväksynnän joltain itsemme ulkopuolella
* olemme rikki ja tarvitsemme ”korjauksen”
* on puutetta, eikä meillä ole riittävästi itsellemme ja muille
* meidän ei ole sallittua tuntea tunteitamme
* olemme väärinymmärretty, eikä kukaan voi oikeasti ymmärtää meitä
* tarvitsemme jotain itsemme ulkopuolelta tekemään meistä onnellisen (romanttinen sielukumppani, tietty elämäntyyli, tietty kehotyyppi jne.).

Kaikki nämä tarinat, jotka mieli loi itsesuojelun vuoksi, voi nyt lopettaa, jotta voimme palata siihen rauhaan, joka on aina ollut sen kaiken alla.

Ytimessämme olemme rauha.

Kun sisäiset tarinamme tulevat pintaan parannettavaksi ja lopetettavaksi, on tärkeää antaa itsellemme lupa tuntea kaikki tunteemme, tuomitsematta itseämme.

Jokainen ajatus, emootio ja tunne, joka meillä on koskaan ollut, ansaitsee tulla myönnetyksi ja saada ehdottoman rakkautemme.

Tämän tiedostaen, kuvittele se tilaisuus, joka meillä on parantua täysin elämässämme.

Kultainen kompassi

Joulukuu on hyvin energinen kuukausi. Avain menemiseen helpommin tämänhetkisen energiajakson läpi on maadoittua myötätuntoon.

Teemme tämän ravitsemalla fyysistä, tunne-, mentaali- ja henkikehoamme. Teemme sen myös ymmärtämällä ja ruumiillistamalla sen, mitä myötätunto on.

Todellinen myötätunto antaa meille tilaisuuden nähdä ja rakastaa niin, kuin universumi näkee ja rakastaa. Todellinen myötätunto sallii meidän rakastaa itseämme ja toisia siitä pyhästä, syvän sisäisen tietämisen paikasta, että olemme kaikki ehjiä, pyhiä ja jumalaisia universaaleja olentoja, joita ei ole koskaan oikeasti satutettu tai vahingoitettu millään tavalla.

Tietysti mielemme yrittää vakuuttaa muuta, mutta niin on vain siksi, koska se yrittää pitää meidät turvassa parhaan kykynsä mukaan. Myötätunnon avulla pystymme katsomaan puute-, pelko- ja rajoittuneisuustarinoiden ja -illuusioiden ohi.

Myötätuntoa ei pidä sekoittaa sympatiaan. Kun sympatisoimme, alennamme värähtelyämme unohtamalla, että me ja kaikki muut olemme täydellisiä ja ehjiä olentoja. Tämä saa meidät ruokkimaan sitä pelko-. puute- ja rajoittuneisuusympäristöä, johon ympärillämme olevat ehkä uskovat.

Meidän on hyvin tärkeä tiedostaa myötätunnon ja sympatian ero tässä.

Monet meistä jotka ovat luonnostaan empaattisia, ovat sympatisoimisen eksperttejä. Empaatteina monilla meistä on taipumusta haluta pelastaa kaikki ja auttaa kaikkia ympärillämme.

Tämä on upea ominaisuus. Usein se kuitenkin johtaa siihen, että ruokimme tiheitä energioita ympäristössämme.

Liian usein ihmiset, paikat ja kokemukset ympäristössämme jatkavat silloin puute-, pelko- ja rajoittuneisuustarinoitaan, koska he tuntevat meidän vahvistaneen nämä kokemukset sympatiallamme tai tarpeellamme pelastaa heidät.

Myötätunto alkaa itsestä. Kun sitoudumme ensin rakastamaan itseämme ja hyväksymään itsemme täysin, pystymme sitten vilpittömästi ankkuroimaan enemmän jumalaista rakkautta ja myötätuntoa maailmaan ympärillämme ­– tavoilla jotka voimaannuttavat muita, eivätkä tiedostamatta vahvista heidän uhritunteitaan.

Myötätunto kohottaa meitä ja ympäristöämme jumalaisen rakkauden taajuuteen. Myötätunto on kultainen kompassi, joka sallii meidän navigoida suurten muutosaikojen läpi vaivattomammin ja iloisemmin.

Olet lahja!

Vaikka asiat saattavat vaikuttaa melko kaoottisilta toisinaan, Henkesi tiesi ennen tulemistaan tähän toimintamalliin, että voittaisit sen kaiken ja kohottaisit ihmiskuntaa takaisin todelliseen luontoonsa – rakkauteen.

Miten voimakas oletkaan päätettyäsi olla oleellinen osa tätä kollektiivista siirtymistä korkeampiin tietoisuustiloihin. Tämä teko on sankarillinen, ja universumi, korkeampi itsesi, oppaasi, kaikki valo-olennot ja minä kunnioitamme sinua päätöksestäsi vastata kutsuun tukea ihmiskuntaa tällä tavalla.

Olet lahja meille kaikille.

Kiitos, että päätit olla täällä nyt ja viitoittaa tietä meille kaikille harmonisoitumiseen sydänkeskeisen todellisuuden kanssa, läsnäolollasi, teoillasi, sanoillasi, lahjoillasi, taidoillasi ja viisaudellasi.

Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun,

Emmanuel

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >