Energiaennuste
EEPPISEN TRANSFORMAATION VUOSI
Kirjoittanut Emmanuel Dagher ( www.magnifiedmanifesting.com)
Joulukuu 2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Hei upea ystäväni!
Kun vuosi 2011 lähestyy loppuaan ja tarkastelemme lyhyesti taaksepäin, mitä tämä vuosi on tuonut henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen elämäämme, tulee selväksi, että 2011 on ollut eeppisen transformaation vuosi.
Sen huomaaminen, että olemme jo tässä
Tapojen ja ehdollistumisen tuloksena monilla meistä (myös tietoisissa yhteisöissä) on ollut taipumusta etsiä aina sitä seuraavaa suurta "asiaa", "tapahtumaa" tai "kokemusta", jonka tunnemme saattavan meitä lähemmäs odotettuja muutoksia, joita pidämme välttämättöminä todistamaan, että todella "heräämme". Vaikka innostuksen tunne niistä hämmästyttävistä mahdollisuuksista, joita meille on ehkä varastossa, on tervettä, voimakas keskittyminen koko ajan "seuraavaan" voi todellisuudessa estää meitä panemasta merkille sen taianomaisen transformaation, mitä nyt jo tapahtuu.
Tehdäänpä pikainen inventaario joistain vahvistuksista, joita meillä on ollut tänä vuonna kertomassa, että olemme tosiaan siirtyneet korkeamman maailmanlaajuisen tietoisuuden aikakauteen. Yhteiskunnallisen muutoksen alueella Lähi-itä viitoitti tietä vuoden alussa ja käy edelleen läpi radikaalia kasvojenkohotusta siirtyen pois vanhanaikaisesta pelkotaktiikasta, mitä tuon alueen johtajat ovat luoneet tuhansia vuosia. Ihmiset kaikilta elämän alueilta eivät nyt enää salli itseään "johtavan" niiden harvojen valittujen, jotka ovat kukoistaneet tekemällä pelosta suuren osan kansansa päivittäistä elämää. Vuoden alusta yhteiskunnallinen muutos on levinnyt ympäri maapalloa ja se on nyt selvempää kuin koskaan "Vallatkaa Wall Street" -liikkeen myötä. Riippumatta siitä, miten paljon media yrittää väheksyä tätä liikettä, se on kestänyt riittävän pitkään aloittaakseen muutoksen maailmanlaajuisessa keskustelussa, tämän keskustelun perustan ollessa: miten me yhteiskuntana astumme takaisin jumalaiseen voimaamme sen sijaan, että annamme voimamme harvoille ja valituille?
Muutos alkaa tuntua myös rahoitusjärjestelmissä. Muutaman viime kuukauden, kuten olen maininnut jossain aiemmissa ennusteissa, maailman finanssi- ja pankkijärjestelmän purkaminen on ollut hyvin käynnissä. Esimerkiksi, jos katsotaan tapahtumia Euroopassa ja USA:ssa voimme nähdä, että jotkut maat kamppailevat tosissaan pitääkseen kiinni vanhasta tavasta tehdä asioita ja sen tuloksena niiden talous alkaa jo romahtaa. Tämä luo epävakaan ilmapiirin, mikä vuorostaan aiheuttaa aaltovaikutuksen ympäri maailmaa. Itse asiassa 28.11. Euroopan johtajia tuli USA:han keskustelemaan, miten pystytään pääsemään pois tästä talouskriisistä, mikä on saatu aikaan. Tämä liike on ehdottomasti merkki, että olemme merkittävän läpimurron partaalla, koska asioiden vanhat tekotavat eivät enää toimi.
Toinen vahvistus vanhan toimintamallin "höyryn loppumisesta" hyvin nopeasti on, ettei mikään voi pysyä enää piilossa internetin sosiaalisen median upean keksimisen myötä. On kyse sitten pääministereistä, mediayritysten johtajista, maineikkaista jalkapallovalmentajista tai kenestä tahansa, joka toimii vilpillisesti, kaikki tulee esiin maailman nähtäväksi. Monet näkevät tätä tapahtuvan ehkä myös omassa elämässämme. Ei ole mitään pelättävää, silloin kun ei ole mitään kätkettävää. Vaikka monet juuri kertomistani vahvistuksista saavat ihmiset ajattelemaan omaa perustansa ja siirtymään paniikkiin, kaikki nämä kokemukset tönivät meitä vain päättämään, että elämme vilpittömästi ja rehellisesti aina.
On monia muita maailmanlaajuisia muutoksia, joita koimme kuluneena vuotena geologisten ja ilmastomuutosten kautta ja jotka myös vahvistavat, että Äiti Maa järjestäytyy uudelleen tukeakseen kollektiivista tietoisuusmuutostamme. On tehty myös uusia löytöjä. Äskettäin Perusta löydettiin toisen maailman olennon jäänteitä, mikä ravisteli asioita tiedeyhteisössä: emme ehkä olekaan ainoita olentoja universumissa. Oli myös muutamia tärkeitä löytöjä, jotka menivät vähän huomaamatta ohi ja jotka osoittivat, että toisia planeettamme kaltaisia maailmoja todella on kosmoksessa. Lopulta nämä asiat saavat pitoa ja tulevat esiin. Tietysti monet meistä ovat tienneet elämää olevan kaikkialla universumissa, se on kuitenkin upea askel oikeaan suuntaan, että myös massat tajuavat sen.
Aivan kuten kaikki näyttää muuttuvan ulkoisesti, se on peilikuvaa siitä, miten muutumme sisältä. Vuosi 2011 on lisännyt kovasti herkkyyttä meissä kaikissa. Herkkyys on itse asiassa upea merkki, että meistä on tulossa puhtaampia ja tietoisempia energiasta eikä meidän enää tarvitse sietää energiaa, mikä ei ole harmoniassa suurimman parhaamme kanssa. On kyse sitten herkkyydestä ruualle, vanhoille tavoille joita meillä vielä on, ihmisistä joita on ympärillämme, tuotteista tai elokuvista joita katsomme, on tärkeää nähdä, tekevätkö nämä asiat elämäämme paremmaksi vai ottavat siitä pois.
Nekin jotka eivät ehkä ole luokitelleet itseään herkäksi, alkavat tuntea muutoksia. Meidän tehtävämme, jotka olemme aina olleet herkkiä, on astua todella esiin ja auttaa niitä, joilla ei ole aavistustakaan siitä, mitä heidän sisällään ja ympärillään tapahtuu. Tiedän, että tuntuu haastavalta toisinaan edes haluta auttaa, koska monilla meistä "herkistä" ei ole ollut ketään tukemassa. Nyt meillä on kuitenkin tilaisuus osoittaa itsellemme, miten paljon olemme oikeasti kehittyneet, päättämällä auttaa toisia, jotka ehkä kamppailevat.
Me olemme niitä
Äskettäin kuulin ihmisten jossain tietoisissa piireissä ilmaisevan pettymyksensä, ettei "mitään tapahtunut", kun Maya-kalenteri loppui 28.10. ja siirryimme 11.11-energiaportaalin läpi. Energiapäivämäärät palvelevat vain ankkurikohtina muistuttaen meille, että oman aikomuksemme voimalla kanssaluomme uutta maailmaa. On mielenkiintoista tarkkailla, miten ihmiset reagoivat eri tavoin. Olen pannut merkille, että ne jotka keskittyvät kovasti siihen, että jonkin/joku heidän ulkopuolellaan pelastaa tai korjaa maailman, ovat jatkuvasti pettyneitä useimpiin asioihin elämässään. Ne jotka ovat käsittäneet, että me olemme oman elämämme luojia ja niitä, joita olemme odottaneet, ovat jatkuvasti tietoisia kaikesta taianomaisesta transformaatiosta, mitä luomme tällä hetkellä. Nämä ovat tavallisesti ihmisiä, jotka tekevät aktiivisesti oman osansa niiden muutosten toteuttamisessa, joita olemme nähneet planeetalla.
Tämä johtaa minut viestiin, jonka sain hiljattain meditoidessa. Viesti oli, että jos jatkuvasti etsimme jotain/jotakuta ulkopuoltamme puuttumaan tilanteeseen tai pelastamaan meidät siltä, minkä hahmotamme vaikeiksi olosuhteiksi, estämme itseämme saamasta elämää muuttavia oppitunteja ja lahjoja tuosta kokemuksesta. Näissä arvokkaissa oppitunneissa ja lahjoissa lopetamme mallit, jotka johtavat meidät noihin hyvin vaikeisiin kokemuksiin. Jos siis jatkuvasti etsimme "pelastusta" ja sanotaan, että jossain kohtaa se myös tapahtuisi, niin löytäisimme tavan päästä suoraan takaisin samaan vaikeaan tilanteeseen, missä olimme ennen pelastamista. Miksi? Koska emme ole oppineet niitä oppitunteja, joita oli tarkoitus oppia tuon kokemuksen luomisesta. Kun päätämme ottaa täyden vastuun siitä, että olemme oman elämämme luoja, ja olemme valmis kulkemaan kaikkien kokemustemme läpi tietäen, että niissä on monia lahjoja ja siunauksia, voimme alkaa vetää puoleemme todellisuutta, joka on enemmän harmoniassa suurimman vision kanssa, joka meillä on elämästämme ja maailmasta.
Ajan nopeutuminen
11-11-portin ja Maya-kalenterin loppumisen jälkeen lineaarinen aika näyttää nopeutuneen moninkertaisesti. Monet meistä ovat äärimmäisen väsyneitä ja monet ongelmat, jotka tunsimme jo ratkaisseemme, ponnahtelevat taas pintaan. Tämä palvelee mittarina siitä, miten pitkälle olemme päässeet sisäisessä parantumisessamme. Jos nämä vanhat ongelmat edelleen laukaisevat meidät, se vain kertoo siitä, että meillä on vielä vähän työtä tehtävänä. Jos näin ei käy, tiedämme, että olemme siirtyneet eteenpäin. Tavallisesti suurten energiamuutosten jälkeen meidän tarvitsee antaa itsellemme aikaa integroitua uusiin energioihin. Tätä tapahtuu tällä hetkellä. Vaikka niitä hetkiä tapahtuu useammin, jolloin olemme selkeitä ja tunnemme olevamme superyhdistynyt kaikkeen, koemme ehkä edelleen energeettisiä ylä- ja alamäkiä, jotka lopulta tasaantuvat. Väsymyksen tunnetta voi tulla myös tuloksena kaikesta siitä moniulotteisesta työstä, mitä teemme unitilamme aikana. Jos herätessä tunnemme edelleen kovaa väsymystä, aivan varmasti työskentelemme toisissa maailmoissa.
Meille annetaan nyt tilaisuus hidastaa vähän, pitää tauko ja pohdiskella kaikkia niitä siunauksia, mitä tämä vuosi on tuonut meille - kyllä, myös näennäisissä haasteissa, joita kutsun mielelläni siunauksiksi valepuvussa. On erinomaista aikaa ilmaista kiitollisuuttamme sisäiselle universumillemme siitä, että siirtymisestä korkeampaan tietoisuuteen maailmanlaajuisesti on tehty hyvin todellinen kokemus. 2011 on ollut eeppisen transformaation vuosi, eikö vain?
Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun
Emmanuel
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.