HomeViestejäMuita kirjoittajiaElokuu 2021 - Mareike Schauf - Muut ihmiset ovat minä - se on totta, shaumbra!

Elokuu 2021 - Mareike Schauf - Muut ihmiset ovat minä - se on totta, shaumbra!

MUUT IHMISET OVAT MINÄ – SE ON TOTTA, SHAUMBRA!

Kirjoittanut Mareike Schauf (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuuntelin juuri Master's Life 14 – Soul Encounters. Se toi selkeyttä ja vahvistusta kokemukseen, joka minulla oli 11 vuotta sitten. Muut ihmiset ovat harhakuva. Tosiasiassa he ovat vain me itse, naamioituneena muiksi ihmisiksi, kuten Adamus sanoo. Olen odottanut kauan, että hän kertoisi meille tämän, koska kokemuksessani 11 vuotta sitten oivalsin juuri sen. Kenties tämä on edelleen kummallinen ajatus monille shaumbroille ja jotain, mitä he eivät pysty vielä tuntemaan. Tästä syystä haluan jakaa kokemukseni toivoen, että tosielämän kertomus joltain ihmiseltä maan päällä tuo vähän lisävaloa asiaan.

Vuonna 2010 oli Peterin kanssa. Se oli erittäin stressaava on-off-suhde, enkä ole erityisen ylpeä siitä, mutta tietysti siinä oli tolkkua tuolloin. Halusimme mennä Peterin kanssa joen rantaan telttailemaan yhdeksi yöksi. Joskus aiemmin olimme tehneet matkan Schleiin Pohjois-Saksassa, ja osasin löytää kauniita leiripaikkoja luonnosta: hanki hyvä kartta ja etsi pikkutiet, jotka johtavat joen rantaan. Olimme löytäneet yhden sellaisen asuinpaikkamme Worpsweden ulkopuolelta.

Peterin oli tarkoitus poimia minut pakattuun autoonsa maanantaina iltapäivällä, mutta minusta tuntui erittäin pahalta – minulla oli niin paljon kipuja, että koko viikonloppu oli tuntunut helvetiltä. Minulla oli aina kipuja, kipuja, kipuja. Se oli hallinnut elämääni heräämisestäni saakka 2006. Peter oli yksillä typeristä festivaaleistaan, joilla käytettiin runsaasti huumeita, ja oloni oli niin kurja, etten olisi ollut surullinen, jos häneltä olisi mennyt tapaamisemme ohi. Samaan aikaan toivoin, että – kuten tavallista – löytäisin tasapainoni, ennen kuin hän saapuisi. Mutta niin ei käynyt tällä kertaa. Kun Peter saapui, minun olisi pitänyt peruuttaa koko reissu, mutta en saanut sitä aikaiseksi. Niinpä kokosin itseni, pakkasin tavarani autoon ja lähdimme.

Muistan huomanneeni, miten onnellinen ja rentoutunut Peter oli, ja se ärsytti minua, mutten antanut sen näkyä, koska tunsin, että se olisi epäreilua. Kun pääsimme valitsemaamme paikkaa, siellä oli jo yksi auto sekä kalastaja istumassa joen penkereellä. Seisoskeltuamme vähän aikaa Peter käveli tuon kaverin luo, joka sanoi, että tuo paikka kuului kalastuskerholle, ja voisimme unohtaa leiriytymisen sinne. Hän ei henkilökohtaisesti välittäisi, mutta joku kerhosta ajaisi meidät varmasti pois myöhemmin.

Huomasin myös, ettei tämä paikka ollut niin syrjäinen, kuin olin muistanut. Läheiset talot olivat yli kilometrin päässä, mutta koska maisema oli täysin tasaista, ne näkyivät selvästi – kuten myös me näkyisimme, erityisesti kun leiritulemme palaisi pimeässä.

Minusta tuntui edelleen kamalalta ja odotin, että Peter luopuisi retkestä hetkenä minä hyvänsä. Mutta hän ei luopunut – päinvastoin, hän oli hyvin rentoutunut ja sanoi, että tuo kaveri häviäisi pian ja sitten voisimme asettautua mukavasti sinne. Peter oli kertonut minulle, että tuollaisissa tilanteissa hän laittaisi aina mielessään valtavan lasikuvun päälleen. Muut voisivat nähdä hänet, mutta kukaan ei pääsisi lähelle häntä tuon lasin läpi, joten hän olisi turvassa ja suojassa. Ja minun pitäisi vain odottaa ja katsoa.

Tämä menetelmä ei toiminut minulla lainkaan. Se oli vain mentaalinen affirmaatio, johon en uskonut. Mutta Peter oli niin täysin vakuuttunut "ajatusvoimastaan", että hän säteili totaalista rentoutuneisuutta ja turvallisuutta – ja ainakin vähän siitä säteili minuun.

Pian kalastaja ajoi pois, ja purimme tavaramme. Peter pystytti teltan, ja minä menin keräämään puita. Olin iloinen saadessani olla yksin jonkin aikaa – toivoen edelleen, että voisin jotenkin löytää tieni selkeyteen ja saada kivun häviämään. Kokeilin kaikkea mahdollista itseni tyynnyttämiseen, mutta mikään ei auttanut.

Kun palasin, Peterin ongenvavat olivat vedessä ja hän piti huolta leiritulesta. Istahdin alas, mutta koska minusta tuntui paskalta, en pysynyt olemaan mukavasti. Olin epätoivoinen. En pääsisi tästä illasta läpi niin suuren kivun kera, mutta en halunnut antaa periksikään, koska tiesin, että se voisi olla erittäin mukavaa. Ennen kaikkea minulla oli tunne, että jos lähtisin kotiin nyt, kaikki olisi menetetty. Se olisi uusi vaihe elämässäni kipujen kera, joita en enää pystyysi kestämään, ja kaikki olisi ohi.

Yritin tasapainottua vielä vähän pidempään, ja sitten annoin vain periksi. Muistan istuneeni siinä, Peterin kohentaessa tulta, ja painuin makuualustalle. Avasin suun kertoakseni Peterille, miten pahalta minusta todella tuntui ja että meidän täytyisi pakata tavarat ja lähteä kotiin – ja silloin jotain tapahtui.

Tuli valaistuminen.

Tässä liikkeessä, kun painauduin taaksepäin alustalle, maailmani avautui. Ikään kuin taivas olisi yhtäkkiä repeytynyt, kuin maailmani ympärillä olleet muurit olisivat hajonneet, romahtaneet ja hävinneet. Maailmasta tuli yhtäkkiä äärettömän laaja ja valtava. Sain käsittämättömän shokin ja päästin ilmoille jotain: "Voi paska!" mitä Peter ei tuntunut kuulevan lainkaan.

Ennen kuin ehdin edes pelästyä, yhtäkkiä kaikki oli pakahduttavan kaunista. Tunnistin – en silmilläni, vaan koko olemuksellani – että kaikki maailmassa olin vain MINÄ. Kaikki täällä olen minä. Kaikki luonnossa, puut, taivas, kaikki mitä näin, kaikki mitä ympärilläni oli – kaikki se olin minä itse. Ei ollut ketään muuta. Olin ainoa täällä, VAIN MINÄ!

En olisi yllättynyt, jos olisin löytänyt itseni toiselta puolelta, kuolleena, koska tämä oivallus oli kuin perimmäinen ratkaisu. Aivan kuten rikostarina loppuu heti, kun tappaja saadaan kiinni, tiesin, että kaikki elämän mysteerit oli juuri ratkaistu. Mutten kuollut. Ok minulle.

Olin niin innostunut ja hämmästynyt ja täynnä iloa, että halusin välittömästi kertoa Peterille, mitä olin juuri oivaltanut – mutta sitten näin, miten naurettavaa se olisi. Miksi minun pitäisi kertoa Peterille, kun hänkin oli vain minä itse??!! Olin vain minä, eikä ketään muuta. Siis pidin suuni kiinni ja hämmästelin, nauttien vain hiljaa itsekseni.

"Vain minä olen täällä!" -oivallus oli hyvin vapauttava. Kukaan ei voisi sanella minulle mitään tai käskeä minua mihinkään. Jos halusin, voisin jopa tappaa ihmisiä tai tehdä ilkeitä asioita, eikä kukaan välittäisi, koska ei ollut ketään!!! En halunnut tietenkään tehdä sitä, mutta pelkästään sen tietäminen, että voisin, oli hyvin vapauttavaa – ja myös järkyttävää – ottaen huomioon, miten kova olin ollut itselleni aiemmin, kun en ollut uskaltanut sanoa edes "ei" muille.

Valitettavasti aistimus joka minulla oli, on sanoinkuvaamaton. Myöhemmin ajattelin kättä, joka on upotettu mustaan maalipurkkiin niin, että vain puhtaat sormenpäät tulevat esiin. Siihen saakka olin kokenut itseni yhtenä sormena "täällä" ja erillään minusta oli monia muita sormia "tuolla", joiden kanssa voin olla jotenkin tekemisissä. Mutta nyt tiesin, että olin koko käsi. Kaikki mitä havaitsin, olin kuin ääretön määrä sormia omassa kädessäni. Kaikki se olin minä – en ollut vain ennen huomannut tuota yhteyttä muihin osiini.

Olin usein lukenut valaistumiskokemuksista, joissa joku tuntee, että "kaikki on yhtä", mutta nämä sanat eivät tulleet mieleeni tämän kokemuksen aikana. Minulle "kaikki yhtä" merkitsee, että olen vain osa kokonaisuutta. Se mitä koin, on, että KAIKKI olen MINÄ. Minä olen kokonaisuus. Ei ole mitään eikä ketään muuta. Olen kaikki osat. Peter on minä. Mutta minä en ole Peter. Koska on vain minä. Kyllä, on kenties muita Petereitä, monia muita muualla, muissa ulottuvuuksissa, joita en havaitse ja joista en edes välitä. Tiedän vain: tämä Peter on minun Peterini. Hän on ainoa täällä, koska minä olen täällä. Hän on minun.

Ja sitten, siinä leiripaikallamme, katsoin taivasta kohti. Tai kenties vain huomasin sen katsomatta ylöspäin. Taivas oli ääriään myöten täynnä minun energiaani, ikään kuin kaikkialla, niin kauas kuin silmä siintää, pyöri pieniä energiaolentoja innostuneena ja loistaen minulle ilossa. Ne olivat niin ilahtuneita, että olin lopultakin tunnistanut ne. Ne loistivat minulle hyvin odottavana, sinkoillen ja pyörien ympäriinsä. Kaikki oli täynnä eloisuutta ja innostusta, kun ne odottivat minun kertovan niille, mitä pitää tehdä hyväkseni.

Olin liian pakahtunut päättääkseni mitään tuolla hetkellä, liian kiireinen kaiken sen sisäistämisessä. Mutta tiesin, että energiani olisi aina siinä ja minulla oli maailman kaikki aika antaa sille määräyksiäni.

Nyt näin nuo talot kaukana, niiden valot olivat jo syttyneet, ja yhtäkkiä tiesin: nuo ihmiset ovat täällä suojelemassa meitä, varmistamassa, että voimme nauttia retkestämme rauhassa. Ne eivät anna kenenkään sellaisen tulla ohi, joka voisi häiritä meitä. Yhtäkkiä minulle antoi valtavaa turvallisuuden tunnetta, että nämä talot olivat näkyvissä.

Sitten ilta kehittyi omalla tavallaan. Paistoimme ruokaa, istuimme leiritulella puoli yötä, joimme olutta ja myöhemmin kömmimme telttaan. Mitään poikkeuksellista ei tapahtunut, mutta kaikki oli nyt erityistä minulle. Olin täynnä iloa ja rakastin olla niin hereillä ja selkeä. Kipuni oli hävinnyt täysin tuolla valaistumisen hetkellä.

Kerran, illan suhteellisen varhaisessa vaiheessa, kun menin keräämään lisää puita, ajattelin, miten voisin käyttää selkää tietoisuuttani suhteessa Peteriin. Meillä oli aina ollut paljon ongelmia, ja myös ajomatkallamme olin ollut hyvin ärsyyntynyt hänen ärsyttävistä bile- ja huumetarinoistaan. Ja niin päätin, että halusin Peterin olevan oikeasti läsnä kanssani tänä iltana. Ei ajatukset muualla harhaillen eikä hänen typerät aiheensa määrittämässä iltaamme. Kyse on meistä nauttimassa yhteisestä ajastamme täällä.

Ja se juuri tapahtui! Meillä on hyvin, hyvin syviä ja intiimejä keskusteluja, ja jaoimme lämpimiä ja rakkaudellisia tunteita. Kun lopulta kömmimme telttaan, harrastimme jopa seksiä. Olin ollut Peterin kanssa puolitoista vuotta, ja aivan ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta, en ollut pitänyt seksistä hänen kanssaan. Siinä oli jokin pielessä, ja olin aina helpottunut, kun hän ei ollut sillä tuulella. Mutta nyt halusin seksiä hänen kanssaan – tai paremminkin halusin rakastaa häntä – koska se ei ollut vain seksiä sillä tavalla, kuin Peter halusi. Ei, nyt se oli sellaista, mitä minä rakastin – hyvin hellää, ilman mitään päämäärää tai painetta, hidasta ja hiljaista. Se oli kaunista. Sen jälkeen en pystynyt lakkaamaan koskettelemasta häntä, koska olin niin täynnä rakkautta ja hellyyttä.

Mutta Peter väsyi ja nukahti pian, ja se sattui, koska tiesin nyt, että olimme ikuisuuksien päässä toisistamme, kun kyse oli rakkaudesta ja hellyydestä. Se riitti, että tämä ilta oli ollut hyvin, hyvin kaunis, mutta tiesin, että tarvitsin täysin erilaisen kumppanin kyetäkseni nauttimaan täysin omasta rakkaudestani. Tämän oivaltaminen oli helpotus, sillä nyt voisin lakata yrittämästä muuttaa Peteriä tai itseäni. Tuona yönä nukuin ilman kipuja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, kehoni rennompana kuin koskaan aiemmin.

Miten mukavaa, jos tarinani päättyisi tähän, mutta tuo selkeys ei kestänyt edes päivää. Edessä oli vielä paljon vuoristorataa ja hyvin paljon lisää irtipäästämistä ja sallimista.

Taaksepäin katsoen sanoisin, että en ollut valmis antamaan energiani todella palvella minua. Jos tuo valaistunut tila olisi kestänyt, olisin katsellut hämmästyneenä, kun sätin ja kidutan itseäni. En olisi osannut lopettaa sitä, enkä siksi olisi jäänyt Maahan paljon pidemmäksi aikaa. Selkeys hävisi, koska halusin jäädä, joten tarvitsin muutaman vuoden lisää ottaakseni selvää, miten käytetään energiaani tavalla, joka antaa minun nauttia elämästäni täysillä.

Nyt Oivaltamiseni on tulossa takaisin, jäädäkseen, koska olen nyt valmis. Voin lopultakin sallia kaiken sen rakkauden itseäni kohtaan, joka on sisälläni, joten energiani voi vain palvella minua rakastavimmalla ja tyydyttävimmällä tavalla.

Shaumbra, rakastathan itseäsi. Koko universumissa ei ole ketään, joka ei rakasta – koska täällä ei ole muita kuin sinä.

******

Mareike Schauf asuu ja työskentelee elämänvalmentajana/neuvojana Worpswedessä Pohjois-Saksassa. Fyysinen kipu on monien vuosien saatossa pakottanut hänet toistuvasti vetäytymään täysin sisälleen, mistä hän on joka kerta herännyt jokin uuden tietoisuuden kera itsestään. Voit käydä hänen nettisivuillaan täällä ja ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >