HomeViestejäMuita kirjoittajiaHeinäkuu 2020 - Marife Lopez - Poistumiskiellon 43. päivä

Heinäkuu 2020 - Marife Lopez - Poistumiskiellon 43. päivä

POISTUMISKIELLON 43. PÄIVÄ

Kirjoittanut Marife Lopez (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Laura avasi toisen silmänsä ja katseli asuntoaan. Kaikki vaikutti samalta kuin kaksi minuuttia sitten. Hän kohensi lootusasentoaan lattialla ja sulki silmänsä taas.
 
Syvään henkeä.
 
Kutsun mestarini olemaan kanssani.
 
Jälleen hän kurkisti, tällä kertaa toisella silmällään ja veti uudestaan henkeä.
 
Valitsen turvallisen paikan.
 
Uusi hengenveto ja kyllä, uusi huokaus. Roikottaen olkapäitään, hänestä tuntui lannistuneelta. Oli poistumiskiellon 43. päivä, eikä tähän mennessä ollut tapahtunut mitään. Hän ei ollut varma, mitä odottaa, mutta eikö tämän pitänyt olla SITÄ Oivaltamisen aikaa?
 
"Kyllä, et voi työstää Oivaltamistasi", hän kertoi itselleen suoristaen jalkansa. "Mutta poistumiskielto on niin tylsä juttu." Hän ajatteli kaikkia näitä päiviä pelkkää syömistä, elokuvien katselemista ja kaappien siivoamista. Hän huokasi taas.
 
"Pim-pom."
 
Hätkähtäen Laura ajatteli nopeasti: "Kuka se voi olla? On sunnuntai, joten se ei voi olla supermarketin toimituspalvelu. Perheeni asuu liian kaukana. Tuskin tunnen naapureitani …"
 
Nyt joku hakkasi ovea melko kärsimättömästi. "Huhuu!"
 
Huhuu? Puolimatkassa ovelle Laura pysähtyi varmana, ettei hän tuntenut ketään, joka huutaisi "huhuu!" hänen ovellaan. Hän sipsutteli varovasti lähemmäs ja pidätti hengitystään, ettei tuo ihminen varmasti kuulisi häntä, ennen kuin hän näkisi, kuka se oli. Hitaasti, haluamatta paljastaa läsnäoloaan, hän siirsi ovisilmän kantta ja katsoi suoraan valtavan kokoista vihreää silmää. Täysin järkyttyneenä hän vetäytyi taaksepäin ja nielaisi.
 
"Ei, se on mahdotonta. Se ei voi nähdä minua … vai voiko?" Vaadittiin hänen koko rohkeuttaan katsoa uudestaan, ja kyllä, epäilemättä, valtava vihreä silmä katsoi suoraan häntä, tarkkaillen.
 
"Huhuu! Tiedän, että olet siellä. Olen nähnyt sinut. Avaa ovi ja päästä minut sisään."
 
Laura veti syvän henkeä ja avasi ovea vähän. "Kuka sinä olet?"
 
"Etkö tunnista minua? Olet kutsunut minua jo päivätolkulla. Olen kuullut sinut, mutta minulla oli vähän kiire lähteäkseni." Hän hymyili Lauralle ja työntyi ovesta. Ennen kuin Laura ehti reagoida, rouva oli jo olohuoneessa. Hänellä oli päällään pitkä keltainen villatakki, hyvin laskeutuva vihreä hame ja punaiset lenkkarit. Nenällä roikkuivat suuret silmälasit.
 
"Kerro minulle nyt, Irina, mikä tämä kiireellinen ongelmasi on? Haluaisin ratkaista sen ja palata mökkiini."
 
"Nimeni on Laura", hän vastasi. "Eikö sinun ole tarkoitus tietää sitä mestarinani?"
 
"Höpsispöpsis", ilmestys heilautti vähättelevästi kättään. "Laura, Irina, Maria – kaikki on sama minulle. Miten odotat minun tietävän, mikä on se nykyinen ilmaisumuoto, joka kutsuu minua? Ne ovat kaikki samanlaisia – valittavia ja kitiseviä olioita. 'Hetty-täti, olen niin yksin.' 'Hetty-täti, miksi olen niin masentunut?' 'Hetty-täti, miksi olen niin köyhä?' 'Hetty-täti, tätä' ja 'Hetty-täti, tuota.'"
 
Hän katsoi Lauraa taas, arvioiden tätä. "Olet kaikkea muuta kuin nuo muut, Laura. Siis mikä on se syy, miksi kutsuit mestariasi?"
 
Lauran kädet olivat nyrkissä. Osa hänestä oli vihainen, toinen osa oli vähän hämmästynyt. "Minua kehotettiin kutsumaan mestari asumaan tänne kanssani ja olemaan enemmän läsnä elämässäni."
 
"Ja miksi haluaisit tehdä sen?" Hetty-täti sanoi tiiraillen intensiivisesti.
 
Laura luuli nähneensä välähdyksen noissa silmissä, ja hän olisi voinut vaikka vannoa, että ne olivat muuttuneet vihreistä keltaisiksi. Hän epäröi: "No, eikö mestarin pitäisi olla täällä, lähellä minua, viisauttamassa kaikkea, kun tulen Oivaltamiseeni?"
 
Hetty-täti maiskautti kieltään paheksuvasti ja huokaisi: "Voitko kuvitella mitään tylsempää, kuin istua täällä arestissa kanssasi, viisauttaen samalla? Ei, mestarilla on parempaakin tekemistä, kuten kalastaminen, ratsastaminen ja vaeltelu, muutamia mainitakseni. Nimittäin meidän ulottuvuudessamme ei ole poistumiskieltoa."
 
"Mutta jos mestari ei ole täällä kanssani viisauttamassa, miten tiedän, teenkö tätä Oivaltamisjuttua hyvin? Miten tiedän, olenko luonut turvallisen tilan aspektien palaamiselle? Mistä minä tiedän sen?"
 
Siinä se oli taas, tuo kellahtava hehku Hetty-tädin silmissä: "Aa, haistan epäilyä. Eikö juuri tämä ole se varsinainen ongelma?"
 
Nyt Laura oli varma. Nuo silmät olivat muuttuneet vihreistä kirkkaan keltaisiksi hänen katsellessaan, ja pupillit olivat vinokulmaiset. Lauraa puistatti. Kuka tämä nainen oli? Avaruusolento? Matelija? "Minulla ei ole epäilyjä", hän kiukustui. "Haluan vain tehdä oikein."
 
Hetty-täti pudisti päätään: "Tunne sisältä. Sinulla on epäilyjä, mutta älä huoli, se on normaalia. Lakkaa vertailemasta itseäsi toisiin ja kuuntele sydäntäsi. Tällä hetkellä etsit vastauksia itsesi ulkopuolelta, mikä ei salli luottamuksen itseesi kasvaa. Vedä syvään henkeä ja salli."
 
Laura toljotti suu ammollaan, kun ihan hänen silmiensä edessä Hetty-täti muuttui vihreäksi lohikäärmeeksi. "Kuka sinä olet?"
 
"Olen lohikäärmeesi, ja valitsin nimeksi Hetty-täti, koska se sointuu pipareiden ja kaakaon kanssa, eikö vain?" Lohikäärme virnisti ja väläytti täydellisiä hampaitaan. "Rakas Laura, luota, että Oivaltamisesi tapahtuu luonnostaan, hiljaa. Päästä irti kaikesta itsesi ulkopuolisesta etsimisestä, ja mestari ilmaantuu." Puhuessaan lohikäärme haalistui hitaasti ja lopulta hävisi kokonaan näkyvistä.
 
Laura seisoi siinä, tärisi ja hengitti. Hän hengitti, kunnes rentoutui ja tunsi sydämensä keventyvän.
 
"Pim-pom."
 
Hätkähtäen hän meni ovelle ja avasi sen heti. Hänen edessään seisoi Juan Sánchez-Villalobos Ramírez, eli hahmo jota Sean Connery esitti "Highlander – kuolematon" -elokuvassa.
 
"Tervehdys!" hän sanoi. "Olen Juan Sánchez-Villalobos Ramírez, Espanjan kuningas Kaarlen päämetallurgi, palveluksessasi."
 
Laura toljotti taas suu ammollaan. "Mitä?"
 
Juan huokaisi: "Etkö tajua sitä, lapsi? Olen mestarisi ja täällä palveluksessasi. Päästä minut nyt sisään, ja laitetaan vähän popcornia, kun ryhdymme viisauttamaan. Luulin, että Hetty-täti teki sen selväksi, että sinun täytyy vain tiedostaa epäilyksesi, hengittää ja päästää irti. Sitten minä tulisin sisään." Ja samassa hän työntyi tuossa valtavassa sulkahatussaan ovesta.
 
"Ai, no …" Laura huokaisi ja sulki oven.
-----------------
 
Marife asuu Espanjassa, 1000 km länteen syntymäpaikastaan ja 1000 km itään esi-isiensä syntysijoilta. Useiden kulttuurien ja monien kielien keskellä hänet kasvatettiin tunteeseen, että on ikuisesti kulttuurillisesti hämmentynyt nomadi. Ilman kulttuurillisia, uskonnollisia ja poliittisia rajoituksia hän on pystynyt liitelemään elämän läpi kuvitteellisella penkillä (vaikka hän pitää enemmän termistä "sieluroikkuminen") ja nauttimaan ihmiskäyttäytymisen tarkkailusta. Nyt hänen identiteettinsä – Laura/Irina/Marife/kuka tahansa – viimeiset riekaleet ovat vaarallisen lähellä lopullista häviämistä. Voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla mfe.lopez@yahoo.es.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >