ADDIKTOIVA VANHA ENERGIA
Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
12.8.2017 Stamford, Connecticut
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tässä on yksi paljastus siirtymisestä valoon vanhasta energiamenneisyydestä. Onko mieleesi juolahtanut koskaan, että jotkut niistä vanhan energian asioista joita olet kokenut, aiheuttavat itse asiassa riippuvuutta? Onko mahdollista, että kohdatessaan uusia ajattelutapoja, uusia mahdollisuuksia ja lupauksen, ettei ikäännyt yhtä nopeasti, ihmiset itse asiassa VALITSEVAT jäädä pimeyteen? "En minä", saatat sanoa. No, kenties sinun pitäisi ajatella vielä vähän. Olemme KAIKKI jollain tasolla addiktoituneet alempaan tietoisuuteen, koska sieltä olemme tulleet.
Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.
Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Stamfordissa.
*********
Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Kumppanini astuu sivuun, kuten aina, ja nyt annan teille viestin, josta hän ei tiedä. Homma toimii niin, rakkaat ystävät, että informaatio jota annetaan verhon toiselta puolelta, ei ehkä ole odottamaanne informaatiota, ja se annetaan tavoilla, joita ette ehkä ole ajatelleet.
Tänään tulee paljastus, joka menee vanhan ja uuden energian eroihin pidemmälle kuin koskaan. Tänään kumppanini yritti asettaa näyttämön [seminaarissa], jotta ymmärtäisitte, että ennen vuotta 2012 oli energiaa, jota teillä ei enää ole. Se on energiaa, jossa ette käy uudestaan, eikä se tule takaisin. Uudenlainen energia alkaa asettua tälle planeetalle, ja se on täynnä täysin uutta todellisuusmallia.
Muuttuvat ideat aiheuttavat toimimattomuutta monilla
Olemme kertoneet teille aiemmin, että nämä uudet toimintamallit aiheuttavat usein hämmennystä, koska asiat eivät ole niin, kuin ennen. On usein pettymystä, ja jotkut ovat sanoneet: "No, asiat eivät tapahdu uudessa energiassa niin, kuin olisin luullut. Ei ole sellaista kuin ennen. Luulin, että tulisi vain paremmaksi." Ei, kyse ei ole vanhasta toimintamallista, joka tulee vain paremmaksi. On täysin uusi energia-alku vanhan lähtiessä pois.
Uusi energia on täynnä tunteita, jotka ovat täysin erilaisia, reaktioita jotka ovat täysin erilaisia, ja odotuksia jotka ovat täysin erilaisia. Näihin asioihin piiloutuu totuus, ja tuo totuus on, että ihmishengessä ja siinä tapahtuu kehitystä, miten muutatte ajatuksenne tietynlaisista asioista. Koska nämä asiat eivät tapahdu kaikille samalla tavalla, on usein siirtymä-, muutos- ja uudelleenkalibrointijakso.
Ihmiskunta alkaa hitaasti tuntea enemmän myötätuntoa ja tulla vähemmän kriittiseksi toisia ja heidän kulttuureitaan kohtaan. Tapahtuu sekoittumista, mutta tuossa prosessissa erottuvat kuitenkin ne, jotka eivät tunne näin. Jotkut heistä ovat niin vihaisia uudelle energialle, että he hyökkäävät turhautuneena pettymystä tuottavilla ja sopimattomilla tavoilla. Jotkut ovat muodostaneet armeijoita ja jotkut tarttuvat toimeen yksin, mutta he kaikki osoittavat merkittävää heräämistä muutoksiin valossa ja pimeydessä. Epätasapainoa ja epäloogisia toimia on tuloksena, kun on niitä, jotka kuolevat estääkseen asioita muuttumasta. Rakkaat ystävät, en kuitenkaan halua puhua tästä, koska olemme puhuneet siitä aiemmin. Noita asioita tapahtuu hitaasti havainnossa siitä, kuka teistä on tulossa, ja ongelmissa joita näyttäytyy sen tietoisuusmuutoksen myötä, joka teillä parhaillaan on – valon ja pimeyden taistelu.
Tänään haluan puhua valon ja pimeyden erosta, joka alkaa näkyä ja on suurempi kuin koskaan. Kyse on siitä, miten hahmotatte asiat vanhemmassa energiassa, verrattuna siihen, miten hahmotatte asiat uudessa energiassa. Lähinnä haluan näyttää teille, mitä tapahtuu, kun raahaatte vanhaa energiaa täysin uuteen valoon – vastustusta!
Olemme kertoneet teille aiemmin, että tämä on aikaa, jolloin ei voi enää "istuskella aidalla". Ette voi väittää olevanne valotyöntekijä, myötätuntoinen ihminen, ja sitten olla olematta myötätuntoinen ihmisiä kohtaan. Ette voi päättää yhtenä päivänä olla yhtä ja sitten toisena päivänä toista. Näin oli vanhemmassa energiassa, ja siinä oli suurta petosta. Olemme kertoneet teille aiemmin draamasta, jota ihmiset luovat usein uudestaan ja uudestaan, koska se sopii heille ja toimii heillä vanhemmassa energiassa. Näin on, koska ihmiset kiinnittävät huomiota heihin ja he saavat, mitä haluavat. Mutta tämä on muuttumassa, ja uudessa energiassa nämä ihmiset huomaavat usein jäävänsä ilman, heitä ei oteta mukaan, heidän kanssaan ei olla samaa mieltä ja heidät jätetään taakse. He huomaavat, etteivät uudet energiat ole lainkaan verrattavissa siihen vanhaan todellisuuteen, joka heillä oli. He ovat turhautuneita, koska vanhat tavat eivät toimi enää.
Vanhan energian riippuvuus
Prosessit ja menettelytavat joihin monet luottivat ja joilla saatiin tuloksia ennen, alkavat nyt muuttua eivätkä toimi enää. Mutta olemme sanoneet sen aiemmin. Tänään haluaisin kertoa teille, miten addiktoivaa vanha energia on. Haluaisin alkaa näyttää ja kertoa esimerkeillä asioista, joista olemme puhuneet aiemmin vain marginaalisesti. On aika käsitellä laajemmin joitain mielenkiintoisia asioita.
Voiko pimeys olla addiktoivaa?
On vaikea kuvata, miten ihmiset voivat tulla riippuvaiseksi jostain, joka on toimimatonta ja pimeää. Yö on pimeä, ja jos olette selviytyneet tietyllä tavalla, koska ette voineet nähdä, ja yhtäkkiä sytytetään valo, monet kaipaavat aikaa, jolloin oli pimeää! Tämä johtuu siitä, että he osasivat navigoida pimeässä, mutta he eivät tiedä, miten valossa navigoidaan.
On niitä, jotka ovat tottuneet kamppailutoimintamalliin. Tämän he ovat ymmärtäneet ja tunteneet normaaliksi. Niinpä silloin kun valoa tulee ja sitten on hyväntahtoisuutta, iloa ja myötätuntoa, he kaipaavat vanhoja kamppailupäiviä uudestaan ja uudestaan. Tuntuu uskomattomalta, että joku haluaisi sellaista, kun esitellään jotain paljon parempaa! Kuvitelkaa kamppailun ja kärsimyksen loppuvan ja se korvataan hyväntahtoisella odotuksen ja valon asenteella. Kuitenkin monet ovat viettäneet niin paljon aikaa kamppaillen, kärsien, valittaen ja reagoiden, että he eivät näe valoa. Vaikka se näytettäisiin heille, he eivät voi ymmärtää sitä eivätkä he halua sitä. Miten niin voisi olla? Onko tästä esimerkkejä? Kyllä, rakkaat ystävät, siitä on esimerkkejä, jotka voitte nähdä nyt.
Ajankohtaiset tapahtumat
Ollaanpa ajankohtaisia, ja puhutaan siitä, mitä tänä päivänä tapahtuu. Selitän taas jotain, mikä tuntuu uskomattomalta ja antaa esimerkin erosta pimeän energian ja valoenergian välillä. Katsotaanpa, miten addiktoivaa pimeys on, vaikka valo voisi luoda uskomattomia ratkaisuja ongelmiin. Sen sijaan on joitain, jotka ovat niin panostaneet vanhaan energiaan ja jotka haluavat kieriskellä siinä, minkä he ennen tunsivat, että he eivät näe valossa sitä aarretta, jonka eteen he ovat tehneet koko elämänsä työtä. Ihmisillä on ongelma: heillä on taipumus haluta jotain, mihin ovat tottuneet, ymmärtämättä edes, että se on pimeyttä ja kenties toimimatonta.
Haluan antaa teille esimerkin, joka on hyvin, hyvin ajankohtainen. Ei kauankaan sitten, noin vuonna 2011, Pohjois-Koreassa tapahtui jotain. Edesmenneen diktaattorin poika otti vallan. Emme mainitse hänen nimeään kanavoinnissa, mutta tiedätte kaikki, kenestä puhun. Pojasta tuli keisari yhdessä yössä, ja hän oli opiskellut egopohjaisen isänsä kanssa. Hän oli opiskellut myös lännessä, vaikkakin toisella nimellä. Hän siis tietää, keitä te olette, rakkaat ystävät, ja hän tuntee tämän maan kulttuurin. Vuonna 2011, vuotta ennen muutosta, hän oli risteyksessä. Puhuimme siitä kanssanne silloin, ja nyt viemme sen toiselle tasolle.
Minäpä kysyn teiltä jotain. Tietäen, mitä hän halusi epätoivoisesti itselleen, niin mitä olisitte tehneet, jos olisitte ollut hän? Tarkastellaanpa asiaa. Vuonna 2011 hän seisoo korkealla jyrkänteellä. Vuoteen 2012 mennessä hän ottaisi vallan maassaan, ja hänestä tulee kaiken näkemänsä keisari. Hän on oppinut, mitä hänen vanhempansa opetti, ja koko elämänsä hän on katsellut isänsä egoismia. Niinpä hän on omaksunut tuon menetelmän johtajan elämäntavaksi. Hän tarvitsee mainetta ja vaikutusvaltaisuutta vielä enemmän kun isänsä. Siis ennen kaikkea hän haluaa olla kuuluisa. Ennen kaikkea hän haluaa olla kansansa näkemä ja rakastama. Tämä on hänen ensisijainen fokuksensa ja se, mitä hän oppi isältään. Muotti on valmis.
Laittakaa siis itsenne hänen paikalleen, jos voitte. Olette tuo poika, ja pystytte nyt seuraamaan isän Pohjois-Korean linjaa tai parantamaan sitä. Poika alkoi tehdä päätöksiään 2012, kun tuli määräys, että hän oli keisari ja kansapuolueen puheenjohtaja, voitaisiin sanoa. Hän alkoi tehdä päätöksiä hallinnostaan. Siis taas kerran, olette hän hetken aikaa. Mitä voisitte tehdä nyt puhtaalta pöydältä? Mikä voisi saada aikaan jotain, mitä haluatte enemmän kuin mitään tällä planeetalla – mainetta, omaisuutta ja kunnioitusta? Mitä voisitte tehdä, mikä saisi melkein palvomaan ja ihannoimaan teitä, näkemään teidät tärkeänä, "sinä miehenä"? Mitä voisitte tehdä nyt, tuossa risteyksessä 2012? Ja kerroimme teille, että hän missasi sen. Hän missasi sen. Kaikkea mitä hän halusi, ei koskaan nähty, koska se oli valossa. Sen sijaan hän valitsi itse asiassa oman kuolemansa.
Jos hän olisi nähnyt tulevan valon, jopa egoistisessa ajattelutavassaan, jos hän olisi ymmärtänyt mitään muuta planeetan ajankohtaisista energioista, kuin oman pimeytensä ja kumouksellisuutensa, kaikki olisi erilailla tänä päivänä. Ajatelkaa sitä hetki. Mitä te olisitte tehneet? Tässä on vaihtoehto: kontrolloiden täysin omaa maataan hän olisi voinut olla sellainen, jonka tämä planeetta olisi laittanut jalustalle koko hänen elämänsä ajaksi – koko hänen elämänsä ajaksi! Ensimmäiseksi hän yhdistäisi pohjois- ja eteläkorealaiset ja yhdistäisi perheet kaikkien noiden selkkausvuosien jälkeen. Hänet olisi tunnettu näiden kahden Korean hyväntahtoisena isänä – koko elämän ajan. Sitten hän luopuisi kaikista sota-ajatuksista. Hän ymmärtäisi, että se on toimimatonta ja epäloogista ja aiheuttaisi kauhua hänen kansalleen. Sen sijaan hän olisi "suuri maailmanrauhan johtaja" "uuden" maansa ja lännen välillä. Hän menisi Yhdistyneisiin kansakuntiin New Yorkissa ja kaikkialla ympärillä olisi hurrausta ja suosionosoituksia seisaaltaan! Planeetta rakastaisi häntä. Hän olisi kaikkien lehtien kannessa. Jokainen näkisi hänet maailman sankarina, planeetan palvomana ja ihailemana jonkin sellaisen tekemisestä, mitä kenelläkään ei ole koskaan ollut rohkeutta tehdä. Hänet olisi nähty ikäistään viisaampana, ja se olisi ollut päätös, joka toisi hänet valoon, auttaen hänen kansaansa vaurauteen ja onnellisuuteen – mitä juuri hän halusi – saaden kaikki kunnianosoitukset, jotka hän mitenkään voisi saada koko elämänsä aikana, ja mennen historiaan Maan muuttamisesta. Hän olisi saavuttanut elämänsä perimmäisen tavoitteen.
Mitä hän siis teki? Oletteko lukeneet lehtiä viime aikoina? Onko pimeys niin addiktoivaa, ettei hän voinut nähdä sitä? Kyllä. Hän ei koskaan nähnyt sitä. Välittömästi hän tappoi sukulaisen, joka olisi voinut haastaa hänet. Hän oli "oma herransa", ankkuroitunut pimeyteen ja hän missasi tilaisuutensa täysin. Kaikki mitä hän oli koskaan halunnut nuorena miehenä, isänsä hyvin kouluttamana, kaikki mitä hän oli koskaan halunnut, oli hänen ulottuvillaan tuona vuonna, ja hänen tekemänsä päätökset veivät hänet rypemään sellaiseen, mikä ennen toimi. Kuitenkin hän on nyt hylkiö, joka nostaa kätensä vanhan energian puolesta, aiheuttaa ongelmia planeetalle ja luulee, että tätä hänen on tarkoitus tehdä – eikä hän kestä pitkään. Haluan kertoa teille, että näin addiktoivaa vanha energia on. Kultalaatikko oli suoraan hänen edessään, ja hän missasi sen.
Onko hän yksin? Entä te?
Millainen riippuvuus vanhassa energiassa on teille? Jatkatteko asioiden tekemistä, joiden luulette olevan ehdottomasti oikein, ja toimitte näkemysten kera, jotka on annettu teille siinä vanhassa energiassa, jossa edelleen kieriskelette? Tietysti lukiessanne tätä sanotte: "En minä." Muistakaa tuo Korean johtaja. Hän luulee edelleen olevansa oikeassa eikä hän koskaan nähnyt sitä. Miten paljon olette panostaneet kamppailuun? Minulla on uutisia. Ette voi tehdä sitä pitkään. Ensinnäkin menetätte ystäviä. Ette voi enää väittää olevanne yhtä ja olla toista.
Aloitetaanpa tämän opetuksen laajentaminen. Jos pimeys on niin houkuttelevaa, vaikuttaako se johonkin muuhun? Vastaus? Se vaikuttaa ehdottomasti kaikkeen muuhun. On kokonainen teollisuudenala, josta olemme kertoneet teille ja joka kaatuu lopulta, koska se on kehitetty vanhemmassa energiassa, se on toiminut vanhemmassa energiassa ja siitä puuttuu lahjomattomuus. Tämä ala on iso lääketeollisuus. Olemme kertoneet teille, että sen kaatuminen lähestyy, ja nuo asiat paljastetaan sisältä. Se milloin tämä todellisuudessa tapahtuu, riippuu teistä, koska tämä on maanne kehittyvän tietoisuuden vapaa valinta. Katsotaanpa kuitenkin hetki – ei tuota tapahtumaa, vaan mihin se saattaa sitten johtaa.
Iso lääketeollisuus on panostanut vanhaan ajatukseen, että synteettinen kemia on vastaus parannukseen. Tämä ajatus on ollut yleinen vuosikymmeniä, ja monet tuntevat, että se on korkeinta käytettävissä olevaa teknologiaa. Kuitenkin valossa alkaa ilmestyä täysin toinen ajatus: ihmiskeholla on toteuttamatonta tietoisuutta, ja se on itse asiassa mestariparantaja! Ihmiskeho on suunniteltu korjaamaan itsensä. Älkää siksi laittako vierasta kemiaa siihen, vaan selvittäkää, miten sille annetaan hienoja ja yksityiskohtaisia ohjeita itsensä parantamiseen. Tehkää niistä korkean teknologian ohjeita, jotka informoivat sitä parantamaan itsensä!
Voitaisiin sanoa, että tämä on homeopatiaa laajennettuna. On tulossa prosesseja, jotka ymmärtävät, että tämä ihmiskehonne on paljon parempi, kuin kukaan kemisti on koskaan oivaltanut, ja uusi energia alkaa paljastaa tämän faktan. Vastaus parantumiseen ei ole kemia. Vastaus terveyteen ja parantumiseen on puhua ihmiskehon "fiksulle osalle" ja antaa sille ohjeita hyödyntää aiemmin tuntemattomia järjestelmiä, jotka ovat valmiita saamaan aikaan spontaanin remission ja muuta.
Muistatteko kanavointini "nuorentumismallista" tai siitä, että teillä kaikilla on kehossanne "alkusoluja" (soluja joissa on koko kehon piirustus ja hyvin nuoria kantasoluja)? Nämä kumpikin olivat selostuksia järjestelmistä, jotka ovat fiksuja ja valmiita luomaan uusia soluja ja parantamaan tavoilla, jotka näyttävät taianomaisilta! Mutta ne täytyy "ohjeistaa".
Rahoitus laahaa perässä jonkin aikaa
Miten paljon rahaa luulette investoitavan vanhoihin tapoihin? Tällä hetkellä on teollisuusinvestointi, joka epäonnistuu. Joten luuletteko, että kaikki tämä raha investoidaan sitten uusiin menetelmiin? Vastaus on "ei" – ei välittömästi. Aivan kuten Pohjois-Korean johtajan sokeus, vanhat tavat ovat aivan liian addiktoivia. "Pitäkää samana", huudetaan. "Kaatuminen on väliaikaista", sanotaan. "Se on aina toiminut, ja se tulee aina toiminaan." Monet investoijat menettävät omaisuutta. Toimimattomuus näkyy jo selvästi. Kun laitatte medianne päälle illalla, paljon siitä mitä kuulette mainoskatkoilla, on sitä, miten kemia ei toiminut! Nyt saatte tilaisuuden liittyä muihin ja haastaa oikeuteen lääketehtaita huonosta kemiasta! Luuletteko, että jokin alkaa hajota? Niin tapahtuu. Nimittäin ne rypevät jo jossain, joka saa ne epäonnistumaan. Ne mainostavat, miten rikki tuo järjestelmä on. Iso lääketeollisuus ja niiden investoijat eivät näe vielä tulevaa valoa, vaikka siitä alkaa tulla toimimaton niiden silmien edessä.
Päälääketieteellä on sama riippuvuus
Ajatelkaa niitä, jotka ovat opiskelleet lääketiedettä. He opiskelevat vuosia ja vuosia ja sitten vannovat valan: "Älä vahingoita." Heistä tulee hienoja lääkäreitä, jotka tekevät parhaansa ihmisten auttamiseksi. Sitten kuvioon tulee mukaan hämmästyttävä ei-standardin-mukainen parannuspaljastus, mutta se ei sovi heille, koska se ei ole sitä, minkä heille on opetettu toimivan. Itse asiassa monille heistä kerrottiin koulutuksen aikana, ettei se toimi lainkaan! Vanhemmassa toimintamallissa heidän lääketieteellinen koulutuksensa jota opettivat heidän arvostamansa opettajat, informoi, että homeopatia ja kaikki, mitä se edusti, ei ollut lainkaan tiedettä.
Monet uskovat tämän edelleen, myös tuon ylivoimaisen uuden todisteen myötä, että on asioita, joita ei yksinkertaisesti tiedetty silloin. Siis olkaa varautunut siihen, että myös monet lääkärit torjuvat uuden, todistettavissa olevan tieteen! Syynä on, että he kieriskelevät riippuvuudessaan siihen, minkä he luulivat olleen täsmällistä ja minkä he luulivat toimineen. Heistä on melkein pettämistä edes tutkia sitä! Se on noiden erittäin hyvin opettajien pettämistä, jotka kertoivat heille jotain täysin muuta.
Nuoremmat lääkärit ja tutkijat tulevat sanomaan: "Katsokaa, pystyn todistamaan tämän uuden lähestymistavan sinulle. Katso tätä, katso tätä todistetta, joka meillä on. Ota päivä kanssani, ja tarkastele tätä hämmästyttävää todistetta!" Monet lääkärit sanovat: "Ei kiitos." Nuoremmat tutkijat sanovat: "Miksi ei? Ei sinua satu sen näkeminen!" Ja he sanovat: "Koska en usko sitä." Tässä tilanteessa ei ole edes järkeä, mutta se edustaa sitä, miten addiktoivaa vanha energia on. Pitäkää silmällä sitä, myös omien lääkärienne osalta. Ihmisluonne sanoo, että jos jokin toimi ennen, se toimii uudestaan. "Tämän ymmärrän. Tätä teen. Älä näytä minulle mitään uutta, koska minulle opetettiin, että se mitä sinulla on, ei voi yksinkertaisesti toimia."
Rakkaat ystävät, fysiikan ja biologian löydöt muuttavat kaiken, ja yhtäkkiä aurinko tulee ulos [vertauskuva]. Yhtäkkiä on uusia ideoita. Voitteko kuvitella kehottavanne joitain historian suurimpia keksijöitä lakkaavan tekemästä? Voisitteko kertoa Wrightin veljeksille, että he olivat hulluja? Kahden polkupyöräntekijän pitäisi lakata yrittämästä luoda moottoroitua lentoa? Olisiko jonkun pitänyt kehottaa Louis Pasteur'ä lakkaamaan uskomasta "bakteereihin"? Miten tyhmä voit olla – näkymättömiä mikro-organismeja? Se on fantasiaa! Voitteko katsoa Teslaa ja sanoa: "Se on typerää! Tapat ihmiset sähköiskuun tuolla järjestelmällä"? No, on niitä, jotka itse asiassa sanoivat juuri nuo asiat heille kaikille! Epäilijät olivat investoineet vanhoihin toimintamalleihin, jotka olivat niin addiktoivia, että he uskoivat niihin. Sama asenne tulee pian. Vaihdetaanpa tämä vähän henkilökohtaisemmaksi.
Henkilökohtainen metafysiikka
Rakkaat ystävät, jos kasvoitte metafysiikassa, kenties kutsutte itseänne oppineeksi, koulutetuksi ja shamanistiseksi. Jos olette tehneet sitä vuosia, tunnette prosessit ja miten ne toimivat. Kenties olette ollut parantaja hyvin, hyvin pitkään ja olette ylpeä tiedoistanne? Teidän pitäisi olla. Olette auttaneet planeettaa, olette auttaneet kaikkia ympärillänne. Sitten yhtäkkiä energia alkaa muuttua. Energiataajuudet joiden kanssa olette työskennelleet ja jotka yhdistävä teidät "lähteeseen", alkavat liikkua. Asiat alkavat hidastua tai eivät toimi lainkaan. Kuitenkin jonkun osoittaessa tämän teille, niin sen sijaan, että katsotte sitä ja sanotte: "Näytä minulle lisää", sanotte: "Suljen tämän oven, koska en halua mennä siihen. Energia on aina samaa. Se on ok minulle. Se palaa entiselleen. Olen vain vähän huonovointinen tällä hetkellä. Minä odotan."
Niinpä kysyn: Toimiiko se teillä? Onko elämä iloista? Parantajat alkavat kadottaa yhteyden, joka heillä on ollut. Myös meditoijat alkavat kysyä, mihin Henki on mennyt: "Istun alas enkä tunne sitä enää." Olemme kehottaneet vuosien ajan monia teistä odottamaan, että "Jumalan taajuus sisällänne alkaa värähdellä korkeammalla tasolla"! Se alkaa päästä korkeammalle, kuin koskaan ajattelitte mahdolliseksi, mutta jatkatte virittymistä vanhempaan, alempaan taajuuteen ja odotatte kaiken toimivan. Ei toimi!
Ajatelkaa sitä, oikeasti. Mikä on ilotekijänne? Jos olette virittyneet korkeampaan taajuuteen, tunnette sen! Jos Jumala on totta teille, taajuus on alkanut nousta ja verho alkaa olla kevyempi, vanhemmat tavat eivät ole läheskään yhtä tehokkaita. Planeetan magneettiverkko on muuttunut, mikä sallii uuden tietoisuuden, ja vanhalla sielulla ja valotyöntekijällä viritetään kaikki. Oletteko käyttäneet sitä hyödyksi? Oletteko katsoneet itseänne ja sanoneet: "Okei, kaikki ne asiat jotka tiesin, ovat ehkä – vain ehkä – muuttuneet vähän." Vai sanotteko: "Tiedän, mitä teen. Minulla on vuosien kokemus, ja tällä tavalla asiat toimivat." Onko tämän tutkiminen liian henkilökohtaista?
Vanhat sielut kuuntelevat ja lukevat tätä. Te olette niitä, jotka lopulta siirtyvät valoon, mutta vanha energia on hyvin addiktoivaa, hyvin addiktoivaa! Melkein kaikissa tekemisissänne asiat alkavat muuttua.
Uskotteko tarinan Pohjois-Korean johtajasta, joka on torjunut melkein välittömästi sen, että koko planeetta olisi ihaillut häntä koko elämän ajan ja hän olisi saanut kaiken uneksimansa? Hän ei koskaan nähnyt sen tulevan, koska hän tiesi vain sen, mikä toimi pimeässä. Hän tunsi vain vanhan tietoisuuden ajattelun. Kerron teille tämän: jos olet valotyöntekijä, on aika astua valoon. Ne asiat jotka luulit tuntevasi hyvin, saattavat muuttua vähän. Tähän sisältyy se, minkä uskot totuudeksi. Kun alatte sytyttää valon pimeässä huoneessa, näette uusia asioita. Kenties totuutenne perustui asioiden näkemiseen hämärästi pimeydessä ja sen olettamiseen, mitä ne olivat? Mutta kun nämä samat asiat valaistaan, ja näette ne selvästi, totuus paljastuu täysin! Totuus voi muuttua ajan paljastusten perusteella. Se muuttuu, kun valo sytytetään.
Se joka astuu valoon, elää paljon pidempään, rakkaat ystävät, koska on turhauttavaa jäädä paikkaan, jota ei ymmärrä tai joka pahenee, pelkästään siksi, että luulette tietävänne, mitä teette, ettekä muutu. Tämä ikäännyttää kaikkia teitä.
Siis vetoomus on tämä. Ympärillänne on seurue, joka tulee luovasta lähteestä. Se on täällä, koska sielullanne on osa Jumalaa sisällään, ja se hakkaa päästäkseen ulos laatikosta, jossa pidätte sitä! Tuota laatikkoa kutsutaan "vanhaksi, additoivaksi energiaksi". Rikkokaa tuo laatikko! Kuunnelkaa, teidän ei tarvitse koskaan poisoppia sitä, minkä tiedätte, mutta valoa katsoessa voitte parantaa sitä ja mennä seuraavalle tasolle kauneudessa ja ilossa ja tasaisessa siirtymässä, ei vaikeassa. Tämä on uutta energiaa, ja uudet toimintamallit vain odottavat teitä. Vain odottavat!
Puhun parantajille, jotka käyttävät edelleen kaikkia menetelmiä, joita he ovat tottuneet käyttämään, pelkästään siksi, että nuo menetelmät ovat toimineet ja toimineet vuosia. Nyt sanomme: "Haluaisitteko tuplata kaiken sen tehokkuuden, mitä teette?" Jotkut sanovat: "Haluaisin, mutta tunnen tämän vanhan tavan paremmin kuin minkään muun, ja siksi aion pysyä siinä. Se on riittävän hyvä minulle." Minäpä kerron sinulle jotain, vanha sielu. Synnyit ollaksesi täällä muutoksen ja tämän siirtymän aikana, siirtyäksesi uusiin toimintamalleihin ja näyttääksesi valoa toisille. Tästä syystä olet täällä, ja tästä syystä synnyit. Ei palvele ihmiskuntaa tai planeettaa jäädä pimeään vain siksi, että olet tottunut siihen.
Kuuntele, kerron sinulle, että siirtymän kädet on ojennettu luovasta lähteestä sinua kohti. Ne sanovat: "Tästä syystä olet täällä! Mene valoon pelkäämättä, mitä se saattaisi tuoda. Se ei järkytä sitä, minkä olet jo oppinut, ja se parantaa sitä kovasti. Prosessissa sinä itse alat muuttua. Sydämessäsi on enemmän iloa, enemmän myötätuntoa ja enemmän tietoa. Ajattele tätä."
Kuvittele tasapaino, jota sinulla ei ole ollut koskaan ennen. Kuvittele kypsyys, jossa uutta, intuitiivista informaatiota lentää sinulle lähteistä, joista et ole vielä edes tiennyt. Nämä ovat asioita, joita olet pyytänyt. Mitä sellaista olet kokeillut viimeisten 20 vuoden aikana, mikä ei toiminut? Kokeiletko sitä uudestaan? Vastaus on "ei". Ja kysymme, miksi. Sanot: "Koska se ei toiminut." Oletko koskaan ajatellut, että kenties ajoitus oli huono? Kokeilit sitä vain liian aikaisin. Kokeile sitä uudestaan. Älä perusta tulevaisuuttasi sille, mitä tapahtui menneisyydessä. Se tarvitsi uutta energiaa.
Tällaisia tapaamisia pidetään hyvästä syystä, jotta voitte tavata ja tuntea toisenne ja löytää valon. Saatte olla muiden samanmielisten ihmisten kanssa, jotka saattavat auttaa teitä löytämään tasapainon, koska he tietävät ehkä jotain, mitä te ette tiedä. Kaksi tai useampi yhdessä voi luoda enemmän. Siitä syystä olette täällä. Siitä syystä olette päättäneet jatkaa tämän lukemista.
Jätän sen siihen. On suuren rakkauden, suuren muutoksen ja suuren myötätunnon alkamisen aika. Täällä olette maailmassa, jossa valtaosa kansalaisista ja maista haluaa tulla toimeen – ja se on uutta. Menneisyydessä yksi tasapainoton johtaja on pystynyt saamaan koko maailman sotaan vuosiksi. Nyt yhtäkkiä sitä ei hyväksytä. Sen sijaan koko planeetta haluaa oikeasti rauhaa. Halutaan lapsille joitain, mitä muilla sukupolvilla ei ole koskaan ollut. Kulttuuri toisensa jälkeen – vaikka ovat hyvin erilaisia – ymmärtää sen lähtökohdan, ettei sota toimi, eikä ole koskaan toiminut. Maapallo joka tuntee kollektiivisesti tällä tavalla, nujertaa lopulta ne, jotka haluaisivat muuta.
Olemme kertoneet teille, mitä on tulossa. Olemme kertoneet teille, että villikortilla nimeltään Trump on tulossa lisää asioita, jotka ovat hurjia. Tämä aiheuttaa merkittävän muutoksen vanhaan järjestelmään. Kerroimme teille sen melkein vuosi sitten. Kerroimme teille, että pimeä armeija kukistetaan, ja kehotimme teitä odottamaan merkittävää muutosta.
Siis rakkaat ystävät, tämä on pimeyden ja valon välinen risteys kenties aikana, jolloin ette odottaneet kuulevanne siitä. Kerromme teille, että asiat muuttuvat nopeasti ja jos haluatte kontrolloida elämänne todellisuutta, teillä on kaikki valinnanvara luopua esteistä ja nähdä, mikä on uutta. Teillä on kyky alkaa ymmärtää paremmin, miksi olette täällä, ja ottaa siitä kädestä kiinni, joka on ojennettuna teille ns. luovasta lähteestä.
Uudet lapset
Tämä pimeys jossa kasvoitte – ymmärrättekö ja oivallatteko, ettei lapsillanne ole sitä? Tähän uuteen energiaan tulee suoraan lapsia, jotka eivät koskaan koe tuota pimeyttä. He tietävät ainoastaan uuden magneettiverkon – he tietävät vain tuon luontaisesti fiksun kehon, joka parantaa itsensä. He tietävät intuitiivisesti, että sodat eivät ratkaise mitään. He taistelevat pimeyttä vastaan isommin kuin mikään, mitä te teette. Ei ole mitään ymmärrystä joillekin asenteillenne, koska nämä lapset näkevät vain valon logiikan. Heidän kärsivällisyytensä on rajallinen niitä kohtaan, jotka ovat edelleen riippuvaisia jostain, mitä he eivät ole koskaan kokeneet ja mikä ei intuitiivisesti toimi.
Heillä ei ehkä ole mitään tekemistä metafysiikan kanssa, mutta kaikella tavalla uuden ihmisolennon kanssa. He eivät ole ehkä henkisiä, kuitenkin heillä on kaikella tavalla tekemistä sisäisen Jumalan kanssa. Se on uusi ihminen, jossa henkisyys ei ole välttämättä valinta, vaan jotain mikä on peritty totuutena. Tämän kanssa he syntyvät – luontainen ymmärrys, että he ovat osa luojaa ja että tasapaino ja rauha on kaikkien ihmisten esisijainen tavoite. He katsovat teitä ja sanovat: "Eivätkö kaikki tiedä tätä?"
Kuulostaako tämä vanhalta energialta, jossa te kasvoitte? Rakkaat ystävät, älkää odottako näitä lapsia. Teidän tarvitsee olla riittävän kypsä nyt näkemään valo, luopumaan vanhasta ja kohtaamaan uusi energia päättäväisesti.
Ja niin se on.
Kryon
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.