Luxonia

  • Increase font size
  • Default font size
  • Decrease font size
Home Viestejä Solara Maaliskuu 2017 - Uuden todellisuuden piirustus

Maaliskuu 2017 - Uuden todellisuuden piirustus

Print

UUDEN TODELLISUUDEN PIIRUSTUS
 
Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote maaliskuun 2017 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Maaliskuu tuo meille kvanttityrskyn valtavia aaltoja sekä henkilökohtaisella tasolla että kollektiivina. Voimme jo tuntea energian rakentuvan tätä varten. Kuten tiedämme nyt, kaikki muutokset eivät ole välttämättä helppoja tai kauniita. Ne vaativat meitä jatkuvasti ottamaan pois kaksinaisuuden vääristyneet lasit ja katsomaan kaikkien ulkoisten vaikutelmien yli. Kvanttityrsky haastaa meidät jatkamaan ultravalppaana siinä, mihin keskitymme.
 
On tunne, että koko maisemaamme – sekä sisäistä että ulkoista – järjestetään kovasti uudelleen, vaikka jotkut asiat saattavat ulkoisesti vaikuttaa samoilta kuin ennen. Tämän vuoden jokainen kuukausi tuo meille lisää tekijöitä, jotka ovat vaarassa. Tiedämme, että olemme menneet jo kovasti "ei paluuta" -kohdan yli.
 
Meillä on ehkä ollut aiemmin hyvin järjestynyt ja jokseenkin ennustettava elämä, ja nyt tuntuu siltä, että melkein mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Tämä saa meidät tuntemaan äärimmäistä levottomuutta ja vaatii meitä olemaan ultratietoinen koko ajan. Monet mukavista, normaaleista päivittäisistä tavoistamme on rikottu ja omahyväisyyttämme pirstotaan jatkuvasti. Mutta aivan kuin vankilasta vapautuminen, tämäkin saa tuntemaan, että olemme enemmän hereillä, innostuneempi, energisempi ja enemmän elossa!
 
Koska tapahtuu merkittäviä muutoksia ja koemme ärsyttävien energioiden ristitulta päivittäin, meistä saattaa olla hankalaa navigoida jatkuvasti transformoituvaa maisemaa. Laajentunutta havaintotapaamme käyttäen, meidän täytyy jatkuvasti kehittää uusia taitoja ja uusia "laatikon ulkopuolisia" ratkaisuja voidaksemme päästä kustakin päivästä läpi. Meidän täytyy asettaa koordinaateiksemme astua vapaaksi kaksinaisuudesta ja asua täysin uudessa todellisuudessa. Auttaa myös kovasti, kun keskitymme maailmaan, jota haluamme luoda, emmekä kaikkiin asioihin, joiden tiedämme olevan pielessä kaksinaisuudessa.
 
Olemuksemme sisällä tapahtuu paljon toimintaa. Se vastaa tietokoneen "virusskannausta", joka viilettää kaikkien tiedostojen läpi nähdäkseen, mitkä ovat viallisia ja täytyy korjata tai tuhota. Sama prosessi tapahtuu tällä hetkellä sisällämme. On kevätsiivouksen aika riippumatta asuinpaikastamme maailmassa. Koko kuukauden "skannaamme" olemustamme ja päästämme irti vanhentuneista uskomuksista ja käyttäytymistavoista, vanhoista tavoista tehdä asioita ja kaksinaisuuspohjaisista havainnoista. Siivoamme ja järjestämme uudelleen myös kätkettyjä nurkkia elintilassamme, kuten varastohuoneet ja kaapit. Tämä avaa meidät vastaanottamaan lisääntyneen luomisvirran.
 
Tuntematon on täynnä ja raskaana ja uuden syntymä on lähellä. Monet meistä voivat tuntea voimakkaasti, että jotain massiivista rakentuu lähihorisontissa – jotain sellaista saapuu, mitä emme ole voineet nähdä aiemmin.
 
Olemme astumassa täysin uuteen tietoisuusulottuvuuteen. Seisomme laajentuneen "tässä ja nyt" -pyörän keskipisteessä. Kun meistä tulee aidompi ja totuudenmukaisempi, samankeskisiä ympyröitä ilmestyy ympärillemme. Pyörässä on ympyröitä ympyröiden sisällä. Nämä samankeskiset ympyrät luovat uuden todellisuuden piirustuksen. Ne ovat avaimemme astua ulos kaksinaisuudesta.
 
Kun lakkaamme näkemästä itsemme pelkästään normaaleina ihmisinä, jotka elävät normaalia elämää, ja näemme itsemme laajentuneen "tässä ja nyt" -pyörän keskipisteessä oman maailmamme kuninkaana tai kuningattarena, tapahtuu suuri muutos. Emme ole vain tasapainoinen ja voimaantunut, vaan olemme asettunut kaksinaisuuden ulko- ja yläpuolelle. Tämä on paikka, jossa voimme olla tehokkain positiivisen ja kestävän muutoksen tuomisessa planeetalle.
 
Kun ankkuroimme olemuksemme lisää aitouteen, uusia ja suurempia ympyröitä ilmestyy. Tämä ei ole pelkästään ydinitsemme laajentumista – siinä on myös sen jännittävää uutuutta, kuka meistä on tulossa. Laajennamme tietoisuutemme aivan uudelle alueelle, joka on tunnetun kartan ulkopuolella täysin.
 
Näihin samankeskisiin ympyröihin on kylvettynä tekijöitä, joita haluamme tai joita meidän tarvitsee ilmentää elämäämme. Todellisen tarkoituksemme kristallinuolet ovat siellä. Ne näyttävät meille ainutlaatuisia tapoja, joilla voimme parhaiten palvella planeettaa ja ihmiskuntaa. Aidot kumppanimme, aidot ihmisemme ja aidot kotimme on myös kylvettynä näihin ympyröihin. Mutta jos meillä on tällä hetkellä neljä näkyvää ympyrää pyörässämme ja se mitä haluamme ilmentää, on kahdeksannessa ympyrässä, voimme ilmentää sen vasta, kun laajennamme tietoisuutemme sisältämään kahdeksannen ympyrän.
 
alt
 
Emme voi lähteä pyörämme keskipisteestä ja juoksennella etsimässä kahdeksatta ympyrää. Emme voi yrittää napata sitä ilmasta ja vetää itsellemme. Sen etsiminen tai yrittäminen pakottaa tapahtumaan ei toimi. Emme voi selvästi nähdä suurempia ympyröitä, joita emme vielä täysin elä. Ensin meidän täytyy yhdistää ne jokapäiväiseen elämäämme.
 
Meidän täytyy seistä vahvana ja aitona laajentuneessa "tässä ja nyt" -pyörässämme, kunnes se laajenee luonnostaan. Emme voi sallia itsemme olla pienempi, kuin oikeasti olemme, ja asua vain yhdessä tai kahdessa ympyrässämme. Ja voisin lisätä, että jos emme kunnioita ympyröitä, joita meillä jo on, yhdistämällä ne täysin jokapäiväiseen elämämme, ne saattavat hyvinkin hävitä takaisin näkymättömään.
 
Ilmentymättömiin ympyröihimme on kylvettynä kaikki, mitä eniten haluamme voidaksemme toteuttaa sen, kuka olemme ja miksi olemme täällä, jokaisella mahdollisella tasolla. Nämä siemenet ovat kuin jalokiviä ripoteltuna lankaan, ja ne kimaltavat auringossa. Nämä siemenet samankeskisillä ympyröillä laajentuneessa "tässä ja nyt" -pyörässä korvaavat ne suljetut järjestyksemme, joista on tullut liian lineaarisia, koska olemme nyt lähtemässä kaksinaisuuden lineaarisista malleista. Ne ovat myös erilaisia kuin se, mitä koodattiin solumuistipankkeihimme juuri, ennen kuin tulimme tälle planeetalle. Ne olivat ohjeita ja muistoja, jotka toivat meidät tähän paikkaan, mutta eivät vie paljon pidemmälle.
 
Emme ole kohdanneet näitä siemeniä aiemmin. Tämä johtuu siitä, että ne tulevat AN:n uudesta todellisuudesta, joka tuo uuden raikkaan elementin. Meidän on aika harmonisoitua täysin uuden todellisuuden piirustukseen.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.