VARO JUONIPALJASTUSTA – VASTAUS VIIME KUUKAUDEN ARVOITUKSEEN
Kirjoittanut Pepper Lewis (www.pepperkeenlewis.com)
14.6.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Viime kuussa jaoin kanssanne arvoituksen Gaialta, ensimmäisen laatuaan. Tässä se on uudestaan, jos se on mennyt sinulta ohi. Yritä vastata kysymyksiin, ennen kuin luet Gaian vastauksen.
Neljä ystävää kohtaa risteyksessä.
Sitten saapuu kaksi ei-ystävää.
Seurauksena on riita.
Neljä ystävää kohtaa risteyksessä.
Yhtäkkiä tulee kaksi maanulkopuolista muukalaista.
Kaksi ystävistä voi nähdä nuo muukalaiset, toiset kaksi eivät voi.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Neljä ystävää kohtaa risteyksessä.
Kaksi uskoo, että on maailmanloppu.
He ovat tulleet sanomaan hyvästi.
Toiset kaksi ovat varmoja, että uusi maailma on alkamassa.
He ovat tulleet kutsumaan toiset mukaan.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Mitä yhteistä näillä kolmella tapahtumalla on?
Näillä tapahtumilla on kaksi yhteistä tekijää. Neljä ystävää ja heidän kohtaamisensa risteyksessä (nelihaarainen) samaan aikaan. He näkyivät itselleen ja toisilleen. Sitä ystävät tekevät. He eivät tienneet, mitä tai keitä muita he voisivat kohdata. He eivät kohdanneet tienhaarassa ja miettineet, kumpaan suuntaan lähteä. He kohtasivat risteyksessä, mikä merkitsee, että heillä oli ainakin kolme muuta tietä valittavana. Jokainen ystävä oli jo kulkenut yhtä tietä ja pystyi kuvailemaan sitä yksityiskohtaisesti muille. Heidän jakamansa yksityiskohdat antoivat heille kaikille muutaman vinkin siihen, mikä olisi muuten tuntematonta.
Mitä tapahtui, kun kaksi ei-ystävää saapui? Hekin miettivät, minkä tien valita. Neljä ystävää jakoi sen informaation, jonka he olivat kertoneet ei-ystäville, jotka päättivät olla uskomatta siihen. Ollessaan epäileviä, ei-ystävät uskoivat, että heitä huijattiin. Silloin riita alkoi. Ei-ystävät eivät kyenneet erottamaan totuutta valheista, kun he olivat olleet petollisia liian usein. Kokemus ei ollut vielä opettanut heitä luottamaan muihin, jotka eivät olleet heidän kaltaisiaan.
Mitä tapahtui, kun kaksi muukalaista saapui? Yksi ystävistä tervehti heitä huolettomasti, toinen pelkäsi ja päätti nopeasti, että muukalaiset olivat varmaan vihamielisiä. Kaksi jotka eivät voineet nähdä noita muukalaisia, eivät tienneet, mitä pitäisi ajatella tilanteesta. He ihmettelivät, miksi he eivät voineet nähdä, mitä heidän ystävänsä näkivät, tai miksi he eivät voineet olla samaa mieltä, kuten he usein olivat. Muukalaisetkin olivat epävarmoja. Toinen uskoi, että Maan ihmiset olivat älykkäitä ja ystävällisiä. Toinen uskoi, että ihmiset olivat typeriä ja vihamielisiä. Ottaen huomioon sen erikoisuuden, että kohdataan niin kummallisissa olosuhteissa, risteyksessä jossa oli täysin uusia mahdollisuuksia, he kaikki päättivät antaa niiden muiden ihmisten mielipiteiden olla vaikuttamatta, jotka eivät olleet edes läsnä. He kaikki ojensivat käden ystävyydessä.
Mitä tapahtui, kun neljä ystävää ei ollut enää yhtä mieltä siitä, mitä tapahtuisi seuraavaksi – loppu vai uusi alku? Jokainen oli varma siitä, että hän oli oikeassa, mutta oli valmis myöntämään, että saattaisi olla väärässä. He tekivät päätöksen. Se oli lopullinen. He päättivät, että heidän ystävyytensä kestäisi minkä tahansa mahdollisen tapahtuman, vaikka he olisivat erossa jonkin aikaa. Kaksi meni tietä, joka johti mahdolliseen loppuun. Toiset kaksi valitsi tien, joka johti mahdolliseen alkuun. Ennen eroamistaan he sopivat tapaavansa tässä tai toisessa risteyksessä jonain toisena aikana. He tiesivät, että he löytäisivät taas toisensa.
Mitä sinä olisit tehnyt kussakin kolmesta kohtaamisesta? Vielä parempi, mitä tulet tekemään?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.