RAKAS MESTARI … PETTÄÄKÖ KEHONI MINUT?

Kirjoittanut Carolina Oquendo (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

IHMINEN

Katsoin testiä, uskomatta näkemääni: olen raskaana?

Se ei ollut ilon hetki. Se oli sokki – ei-haluttu, odottamaton ja pelottava. Muistan seisseeni vessassa, tuijottaen tyhjyyteen ja ajatellen: ”Tätä ei voi tapahtua.” Pelkäsin eniten sitä, että kehoni oli tehnyt valinnan ilman minua.

Mutta ei se ollut. Ei sillä tavalla.

Itse asiassa se mitä tapahtui, oli varhaisten vaihdevuosien alku, kuten sain selville.

Sain diagnoosin helpotuksen, hämmennyksen ja kummallisen kivun saattelemana, jota en pystynyt nimeämään. Ja silloin alkoi sota – ei lapsen kanssa, jota en saanut, vaan kehon kanssa, jota en enää ymmärtänyt.

Kokeilin kaikkea pysäyttääkseni sen. Kääntääkseni suunnan. Viivyttääkseni tapahtumien kulkua. Lisäravinteistani tuli rituaaleja. Valinnoistani tuli neuvotteluja. Sisäinen ääneni – ainakin se jonka pystyin kuulemaan – kuulosti olevan aina vain enemmän paniikissa: ”Tee jotain. Korjaa tämä. Älä anna tämän olla loppu.”

Mutta mikään ei auttanut. Oireet etenivät, strategioistani välittämättä. Näytti siltä, että kehoni oli lakannut pyytämästä lupaa.

Tunsin oman kehoni pettäneen minut.
Halusin kehoni tekevän yhteistyötä, palautuvan nopeasti, pysyvän mukana.
En halunnut kuumia aaltoja klo 2 yöllä, tai sitä painoa joka hiipi sisään ja kieltäytyi lähtemästä.
En halunnut avata kaappiani miettien, mikä vielä sopii.
En halunnut tuntea itseäni näkymättömäksi – tai vielä pahempaa, sivuutetuksi.

Halusin tuntea taas, että olen haluttava. Hallinnassa. Oma itseni.

Mutta totuus oli, etten edes tiennyt enää, mitä ”oma itseni” merkitsi.

Lannistuneena menin lopulta lääkärin vastaanotolle. En etsinyt ihmeitä. Vain jotain tekemään siitä siedettävää.

”Hikoilen yhä öisin”, kerroin hänelle. ”En saa nukuttua. Käsiini sattuu. Lihon ilman syytä. Minusta tuntuu vieraalta omassa kehossani.”

Lääkäri ei katsonut ylös tabletistaan.

”Jep. Se on vain osa vanhenemista”, hän sanoi värittömästi. ”Sinun täytyy vain opetella selviytymään. Ja samalla kun olet siinä, tee mitä tahansa, jotta pääset eroon tuosta painosta.”

Selviytymään.

Kävelin ulos tuosta steriilistä huoneesta turtana, tuon yhden ainoan sanan tyhjentämänä. Selviytyä. Ikään kuin en voisi tehdä nyt mitään muuta, kuin kestää kaiken sen hitaan hajoamisen, mitä olin rakastanut kehossa.

Ja sitten tunsin joitain – outoa vetoa, kuin joku olisi katsellut minua. Ei tunkeilevaa, ainoastaan … päivänselvästi läsnä. Hiljainen katse joka hipaisi ihoani, pyytäen tulla kohdatuksi.

Ja siellä, odotushuoneessa, istui joku – jalat ristissä, levollisena, maadoittuneena, mahdottomana olla huomaamatta. Ei lääkäri, ei hoitaja – mestari.

En tunnistanut mestaria ensin. Mutta kehoni liikkui vain kohti … häntä. Miestä? Naista? En tiennyt enää.

MESTARI

Olin odottanut jo jonkin aikaa. En ollut varma, näkisikö hän minut tänään.

Hän ei tiennyt sitä vielä, mutta hän oli ylittänyt juuri kynnyksen. Ei sellaista jota leimaavat rituaalit tai julistukset. Hiljaisemman. Sellaisen jossa jokin vanha pelkästään … lakkaa pitämästä kiinni.

Kun hän lopulta katsoi ylös ja katseemme kohtasivat, hän näytti vähän säikähtäneeltä.

Helpottuneelta ehkä.

Kuin hän olisi jossain syvällä tiennyt, että hänen tarvitsi puhua kanssani.

Hän istahti viereeni, ja vähän pettymystä roikkui edelleen hänen ihossaan.

Ja odotin.

Mestarit tekevät niin.

Lopulta hän sanoi: ”Se ei toimi enää. Olen menettänyt kontrollin.”

”Hyvä”, vastasin. ”Se merkitsee, että tarina on lopultakin lakannut teeskentelemästä olevansa totuus.”

”Itse asiassa”, jatkoin. ”Sinulla ei koskaan ollut kontrollia. Sinulla oli ehdollistuminen. Se mikä kuolee, ei ole nuoruutesi – vaan se harhakuva, että arvosi oli sidottu siihen.”

Hän räpytti silmiään. Näin hänen etsivän logiikkaa, jotain vinkkeliä sen korjaamiseen.

Ja sitten hän kuiskasi: ”Siis mitä? Annan vain periksi? Annan kehoni romahtaa ja toivon parasta?”

Hymyilin.

”Lakkaat tekemästä.
Sallit.
Lakkaat yrittämästä peruuttaa sellaista, mikä ei ollut koskaan väärin.
Annat uudelleenjohdotuksen tapahtua loppuun.”

Hän katsoi minua, silmät etsien, yrittäen tajuta merkityksen – mutta se leijaili saavuttamattomiin. ”Mutta minusta tuntuu, että olen hajoamassa”, hän sanoi lopulta, sanojen laskeutuessa kuin tunnustus.

”Ei, rakas. Et ole hajoamassa – olet murtautumassa vapaaksi.
Kehosi ei ole ongelma. Se ei pettänyt sinua.
Todellinen petos on uskoa, että sen täytyi ansaita rakkautesi.”

Hän oli hiljaa, joten jatkoin.

”Yrität jatkuvasti palata takaisin, palauttaa sen version sinusta, joka ei ollut koskaan oikeasti sinun. Mutta tämä keho – tämä viisas, muuttuva ja rytminen keho – ei ole loppumassa. Se on saapumassa perille.”

Hän katsoi käsiään, kuin nähden kaikkien niiden versioiden painon, joita hän oli yrittänyt muotoilla.

Ja pitkän aikaa vain olimme siinä – hengittäen, tuntien, läsnäolossa.

”Minun täytyy lakata yrittämästä palata siihen ainoaan versioon hänestä, jonka luulin olleen rakastettava”, hän sanoi viimein.

Pysyin hiljaa, antaen hänen tuntea syvälle kehoonsa – suodattamatta, kieltämättä. Sitten hän jatkoi:

”Minun täytyy antaa kehoni olla ydinolemukseni ilmaisua, ei todiste arvostani. Sen ei ollut koskaan tarkoitus olla valuuttaani maailmassa. Ei todisteeni. Eikä ehdottomasti projekti.”

Vedin syvään henkeä ja lisäsin, mestarina ihmiselle:

”Kehosi ei pettänyt sinua. Se ei vain ole enää halukas kutistamaan itseään turvallisuusilluusion vuoksi. Hän on valmis kantamaan nyt täyden valosi. Voitko antaa hänen tehdä sen?”

En sanonut muuta. Tila välillämme sisälsi kaiken.

Hän sulki silmänsä, ja muutama kyynel vieri hiljaa hänen poskiaan pitkin.
Ei surusta – vaan tunnistamisesta.
Lopultakin sen ymmärtämisestä, mikä oli ollut aina totta.

Ja kun hän nousi lähteäkseen, ei tapahtunut mitään paljastusta.
Oli vain hiljainen vakaus hänen askelissaan.
Ei kevyempiä. Ei vapaampia. Ainoastaan … hänen.

Ja se riitti. 

Mestarin sanat tässä tarinassa perustuvat Adamuksen kanavointeihin:
Mestarit-sarja – shoud  7
SEURAAVA-sarja – shoud 7
e2012-sarja – shoud 10
Vapaus-sarja – shoud 10

***

Carolina on ollut Crimson Circlen henkilökuntaa vuodesta 2021 ja valvonut asiakaskokemusta ja data-analyysiä viimeisen vuoden. Hänen matkansa shaumbrana alkoi virallisesti 2011, jolloin hän sai vielä iloa planeetan pelastamisesta ympäristöinsinöörinä. Mutta vasta vuonna 2015, pudottuaan melko karusti sen oivaltamiseen, ettei hän oikeasti nauttinut valitsemastaan elämästä, hän päätti muuttaa kurssia ja omistautua yhdistymiselle sisäiseen tietämiseensä ja viisauteensa, ja tehdä parhaansa päästäkseen itseluomiensa rajoitusten yli. Koska, Metallican viisailla sanoilla, ”millään muulla ei ole merkitystä.” Carolinaan voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.