RAKAS MESTARI ... MIKSI ON EDELLEEN NIIN VAIKEA HYVÄKSYÄ KEHONI TÄLLAISENA?

Koonnut Carolina Oquendo (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

HUOMAUTUS KOKOAJALTA: Rakas shaumbra, kun valmistelin tämän kuukauden artikkelia, oivalsin, että suurin osa siitä, mitä ajattelemme itsestämme ja kallisarvoisesta kehostamme, tulee tuolta suulaalta (ja ankealta) pikkuääneltä päässämme. Tunnet sen, eikö vain? Siltä joka ei osaa pitää suutaan kiinni, vaikka sille tarjoaisi pipareita koko loppuelämän ajaksi.

Niinpä muuttamaan asioita ja tekemään dialogista "helpommin sulavaa" (tahatonta sanaleikkiä), olen keksinyt/keittänyt kokoon mehukkaan ja ajatuksia herättävän opiskelijatarinan. Ota rennosti, rentoudu ja valmistaudu siihen, että mieltäsi kutitetaan/huvitetaan

Vastuuvapauslauseke: tämän uuden lähestymistavan sivuvaikutuksia voi olla liiallinen nauru, mielen laajentuminen ja uutta rakkautta omituista ja epätäydellistä itseäsi kohtaan. Nauti!

***

Aurinko oli laskemassa vuorten taa, luoden kultaisen hehkun kampuksen ylle. Oli yksi noita iltapäiviä, jolloin voisit joko chillata nurmikolla tai lysähtää paistattelemaan ihanassa säässä. Mutta kummallista kyllä, paikka oli tyhjempi kuin elokuvateatteri pandemian aikaan. "Mitä hemmettiä on tapahtunut? Menikö minulta jokin muistio ohi tai jotain?" ajattelin itsekseni, kun tepastelin ulos asuntolasta.

Vaikka minulla ei ollut varsinaisesti kiljuva nälkä, oli päivällisaika ja sisäinen kello muistutti, että oli aika syödä. Lähdin matkaan ja seurasin polkua, joka johti suoraan kahvilaan. Ruokaa, upeaa ruokaa! Olin päiväunelmoinut siitä jo jonkin aikaa. Kenties se oli vain kiukuttelevaa ahdistustani, kuten tavallista, mutta kieltäydyin jäämästä siihen. Minulle riitti hypertietoisuus tälle päivälle. Halusin vain hetken herkullista ja autuasta turtuneisuutta.

Kävellessäni kahvilaan ja lähestyessäni tiskiä jähmetyin yhtäkkiä kuin mehujääpuikko. Voi ei, on päätösaika. Mitä ihmettä minun pitäisi syödä? Farkkuni olivat salaliitossa minua vastaan ja olivat tunti tunnilta tiukemmat, ja joogahousuistani oli tullut viime aikoina minua kaikessa tukeva kumppanini. Himoitsin vain hiilareita, 24/7!

No, anna tulla! Miten minun pitäisi olla tämä ruumiillistunut mestari, kun en kykene pysymään edes samassa vaatekoossa? Kaikki mitä syön, tuntuu saavan minut leviämään kuin ilmapallo! Eikä tuo vanha nesteiden kerääntymisen tekosyy huijaa enää ketään. Oli ollut vaikea katsoa peilikuvaani viime aikoina, ja harkitsin vakavasti peilin poistamista kylpyhuoneesta.

Eksyneenä sisäiseen kehokuvadraamaani, minulta meni melkein ohi, kun joku selvitti kurkkuaan takanani. Ja tiesin tarkkaan, kuka se oli. Voi ei, ei, ei! Se on mestari. Miksi polkujemme piti ristetä juuri tänään? Nyt tiedän, miksi kampus oli tyhjä! Onko jonkin Facebook-sivu hänen aikataulustaan tai jotain? Viisaustasoni oli aivan pohjalukemissa, eikä minua todellakaan huvittanut verbaalinen sparraaminen hänen kanssaan.

Okei, käyttäydy viileästi. Vedä syvään henkeä, valmensin hiljaa itseäni, päättäen pelastaa sen arvokkuuden, mitä minulla oli vielä jäljellä, ja paeta minimivahingon kera. Pakotin hymyn kasvoilleni ja hitaasti käännyin ympäri tervehtimään häntä ja pyytämään anteeksi, että olin pysäyttänyt jonon tahattomasti. Mutta juuri sillä hetkellä se iski minuun kuin pistokoe maanantaiaamuna.

Tajusin lopultakin, mikä minua todella vaivasi – ja melkein kompastuin omiin jalkoihini tuossa yllätyspaljastuksessa.

Mestari nauroi, tuo tunnusomainen tietävä (ja joskus ärsyttävä) hymy kasvoillaan, ja sutkautti: "Okei, ystäväni, päästä se suustasi! Mitä tuossa pienessä päässäsi tapahtuu?"

"Mestari", aloitin keräten rohkeuttani. "Miksi on edelleen niin hemmetin vaikea hyväksyä kehoni juuri tällaisena?"

Hänen katseensa porautui minuun voimakkuudella, joka vetäisi vertoja supernovalle. Oli selvää, että hän mittaili minua, yrittäen päättää, olinko todella valmis siihen viisauteen, jonka hän oli valmis pudottamaan. Tuolla hetkellä mietin, olisiko helpompaa pyytää innottomasti anteeksi ja paeta paikalta, aivan kuten olin tehnyt muutaman viime päivän. Mutta ei, tiesin, että hän ei päästäisi minua koukusta niin helposti. Ei tänään.

Hän kallisti päätään istumapaikkoja kohti ja elehti ääneti minua seuraamaan. Asetuimme yhteen loosiin, ja yllätyksekseni hän työnsi höyryävän kulhollisen pastaa ja kylmän ja raikkaan limsan minua kohti. Tuo aromi tanssi härnäävästi ympärilläni, herätti makunystyräni ja laukaisi mielihalujen kuoron. Ja kuten aina, tuo ärsyttävä ja kutsumaton ajatus törmäsi näihin juhliin: Tiedäthän, että siinä on tuhoton määrä kaloreita, eikö niin? Anna sen olla, sisko! Alistuneen huokauksen kera kokosin raudanlujan tahdonvoimani ja pidin käteni kuuliaisesti sylissä.

Skannaten minua puolihuolimattomasti päästä varpaisiin, mestari aloitti: "Ihmisidentiteetti on ohjelmoitu tavoittelemaan täydellistä ihmistä – kaunis keho, upeat kasvot, moitteeton taju vaatetuksesta ja tietysti muodista, rikkautta rikkauden yli, enemmän älykkyyttä kuin kenelläkään, kyky tehdä ihmeitä heilauttamalla vain käsiään, ja tietysti suklaahippukeksin tuoksua koko ajan. Mutta", hän jatkoi vakavalla äänellä, "se on suuri illuusio.

"Et saavuta koskaan täydellistä ihmistilaa. Se on saavuttamaton. Et koskaan ylösnouse tuossa tilassa."

"Mutta mestari", huokasin. "En todellakaan ajattele tavoittelevani täydellisyyttä. Haluan vain tuntea oloni mukavaksi ja tyytyväiseksi omissa nahoissani. Onko se todella liikaa pyydetty? Eikö se ole koko ruumiillistuneena mestarina olemisen idea?"

Hän piti hetken tauon, epäilemättä pyöritellen silmiään sisäänpäin, puhdisti hieman päätään ja mumisi jotain, mikä muistutti läheisesti tältä: "Voi luoja, anna minun kaikki kestää!"

Kehoni hätkähti tahattomasti, mutta olin päättäväinen selkeiden vastausten etsinnässäni. Suoristaen hartiani olin valmis moitteisiin, joita hänellä olisi varastossa minua varten.

"Olet yrittänyt tutustua itseesi ja tehdä itsestäsi täydellisen, tehdä itsestäsi sellaisen puhtaan, "pyhempi kuin sinä" -ihmisen", hän selitti, äänessä häivähdys sarkasmia. "Ylösnousseet mestarit eivät tehneet sitä. Miksi sinun pitäisi? Heillä oli häiriöitä! Ongelmia! Haasteita!

"Tiedätkö, mikä lopulta sai heidät tulemaan ylösnousseiksi mestareiksi?" hän kysyi kujeilevalla äänellä.

Odottamatta vastaustani hän vastasi omaan kysymykseensä. "Hyväksyminen. He päästivät irti tuosta tarpeesta määritellä itsensä, löytää itsensä, tuntea itsensä, parantaa itsensä ja tehdä itsestään täydellisen.

"He tulivat uupumuksen pisteeseen ja sanoivat: "Tämä etsintä, tämä epätoivoinen etsintä, on uuvuttavaa. Annan periksi. Helvettiin koko henkinen polku ja kaikki sen kirjat ja työpajat ja varustukset ja kaikki muu – helvettiin se kaikki! Se oli tässä!"

"Tuolla hyväksymisen hetkellä se selvisi. Sitten he saivat hyvät naurut, jokainen heistä. Ja sitten sillä ei ollut merkitystä. Sillä ei ollut merkitystä, että he eivät olleet täydellisiä, koska he eivät koskaan olisi.

"Sillä oli merkitystä, että he hyväksyivät. Sillä oli merkitystä, että he rakastivat itseään, oikkuineen päivineen – laiha pankkitili, ylipaino, typerät pienet lihasnykimiset tai kummalliset asiat, joita teette, paha tuulenne, kärsimättömyytenne, todellisen ymmärryksen puute siitä henkisestä olennosta, joka olette.

"Mitä tahansa pidät viallisena, epätäydellisenä, mitä tahansa luulet asioiksi, joita sinun täytyy työstää – unohda se.

"Ja sitten yhtäkkiä sinä vain olet. Et yritä tehdä mistään täydellistä. Et yritä löytää itseäsi. Nyt vain olet. Siinä luovia energioita syöksyy nyt sisään sanoen: "Hyvä! Tämä ihminen ei enää yritä vain selvittää kaikkea. Hän tekee sen."

"Mieli voi hidastaa. Tarve yrittää tehdä asiat oikein tai täydellisesti, tai vanhojen gurujen jonkinlaiset harhaiset ihanteet lentävät ikkunasta ulos. Silloin voit istua tässä tänään ja sanoa: "Olen mestari. En välitä, mitä he sanovat. Olen mestari. Olen mestari." Se on näin yksinkertaista."

Yksinkertaista? Tein siitä pilkkaa sisälläni. Jos se olisi yhtä yksinkertaista kuin kengännauhojen solmiminen, olisin päihittänyt sen kauan sitten! Turhautuminen pulppusi sisälläni, mutta tukahdutin tarpeeni antaa sen räjähtää. Enhän halunnut päätyä hänen koeaikalistalleen tai olla taas tekemisessä hänen lemmikkilohikäärmeensä kanssa. Halusi huutaa hänelle. Ihmiselämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, ja se on fakta!

Istuin siinä kihisten kiukusta, mutta päätin pitää asiat kohteliaina ja suuni supussa. Hajamielisesti aloin tökkiä nyt jo haaleaa pastaa lautasella ja sitten kapinahengen ja mielihalun kera, joka ei ollut kaikonnut, sanoin: "Olkoon, hemmetti!" ja otin haarukallisen. Tiesin, ettei minun pitäisi syödä sitä nyt, mutta pyhä guacamole, se oli herkullista. Mielihyvä ja turhautuminen tanssivat eloisesti kasvoillani, mikä sai mestarin napsauttamaan sormiaan, säikäyttäen minut.

"Hei ... elä kuin mestari. Elä niin, kuin haluat elää, ei niin, kuin luulet, että sinun pitäisi elää!" hän huudahti, selvästi ilkikurinen häivähdys silmissään.

"Haluan sinun alkavan ymmärtää, että kaikki konventionaaliset ajatukset, tieteet, uskomusjärjestelmät, eivät päde enää. Et ole rajoittunut niihin! Olet vapaa nousemaan tuolistasi ja menemään massatietoisuuden yli."

Tuijotin häntä, osittain vaikuttuneena ja osittain vihaisena. Sitten tiuskaisin.

"Mestari, onko sinulla aavistustakaan, mitä olen yrittänyt tehdä kaikki nämä vuodet kanssasi?" möläytin kykenemättä hillitsemään ärtymystäni. "Teen kaiken tämän – kuuntelen sinua, käyn pitkillä kävelyillä, "päästän irti" dieeteistä ja odotuksista, yritän paeta massatietoisuudesta, "sallin", työstän itseäni – kaiken tämän, jotta voin lopultakin elää kuin ruumiillistunut mestari, kuin sinä! Ja nyt haukut minut siitä, etten tee sitä oikein?" Se siitä kiukkuni kontrolloimisesta ja haluttomuudestani olla tekemisissä hänen "lemmikkinsä" kanssa.

Hän katsoi minua, ovelan virnistyksen levitessä hänen kasvoilleen, ikään kuin hän olisi tähdännyt siihen koko ajan – ravistella minua kuin marakassia.

"Päästä irti kaikesta siitä työstä, jota olet tehnyt itseesi", hän sanoi.

"On se sitten yritystä pudottaa painoa, olla mukavampi ihminen, olla henkisempi, hioa teräviä särmiä, olla parempi vanhempi, olla parempi kumppani – ihan sama mitä se on – pyydän sinua päästämään siitä kaikesta irti nyt.

"Päästä kaikesta siitä irti, erityisesti yrityksestä olla henkisempi, yrityksestä olla ruumiillistunut mestari. Päästä kaikesta siitä irti.

"Ei ole enää mitään työn tekemistä siihen. Nyt kyse on vain sallimisesta.

"On kyse kaiken sen sallimisesta, mitä olet tehnyt, mitä olet työstänyt. On kyse kaiken sen kärsimyksen, kaikkien niiden vastoinkäymisten, kaiken sen hämmennyksen, sallimisesta. Anna sen kaiken mennä. Nyt on kyse vain sallimisesta."

Ja noiden erosanojen myötä hän asteli pois, jättäen minut istumaan yksin pöytään, puoliksi syöty pasta ja jälki-istuntolappu ainoina seuralaisinani. Tuijotin niitä, ajatusten pyöriessä mielessäni. Mitä hemmettiä minun pitäisi tehdä nyt? No, tein sen, mitä jokainen itseään kunnioittava opiskelija tekisi: nappasin laukkuni ja marssin suoraan jälki-istuntoon, toivoen, että lohikäärme antaisi minulle vähän armoa tällä kertaa.

Lähteet:
Mestarit-sarja: shoud 10
e2012-sarja: shoud 8
Intohimo 2020 -sarja: shoud 5
Kulje eteenpäin -sarja: shoud 9
ALT-sarja: shoud 6

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.