LUOTA LOHIKÄÄRMEESEEN
Kirjoittanut Diana Gilbert (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Monta vuotta sitten, kauan ennen kun tiesin Adamuksesta ja Crimson Circlestä, näin lohikäärmeeni saapuvan. Se lähetti pelkoaallon lävitseni, mikä on mielenkiintoista, koska minulla ei ollut mitään todellista käsitystä lohikäärmeestä silloin.
Tämä suurenmoinen, suomuinen peto ilmoitti läsnäolostaan ensimmäisen kerran unitilassa. Tuossa unessa leijuin sen edessä ja katselin täysin lumoutuneena, kun se ui hiljaa satamaan. Kurkotin varovasti varpaallani koskettamaan sen kuonoa nähdäkseni, oliko se totta – ja kavahdin kauhusta, kun sen suuri ja painava kuono sukelsi syvemmälle veteen. Mieleni sanoi jotain tällaista: "Hyvät hyssykät … se on totta!" Näkymä laajeni sitten taas, ja tulin tietoiseksi useista laitureista ja varastoista paikassa, joka varmaan oli ollut aiemmin vilkas teollisuussatama. Huomasin, että varastorakennusten takana oli pieni luola jyrkän savikallion juurella. Luolaan oli käpertyneenä toinen lohikäärme, joka oli sikeässä unessa. Tämä lohikäärme oli paljon pienempi kuin ensimmäinen, ja herätessäni tuosta unesta tuntui hieman levottomalta.
Pikakelaus shoudiin 3.7., ja kuuntelen Adamuksen puhuvan shaumbrojen siirtymisestä uuteen vaiheeseen, itserakkausvaiheeseen. Hän sanoo, että Maa on rakkauden planeetta – paikka jossa sieluolennot kokivat ensimmäisen kerran rakkauden, eikä sitä tunnettu ennen tätä koko luomakunnassa. Hän sanoo myös, että nuo alkukokemukset rakkaudesta olivat joskus traumaattisia, ja jokin resonoi sisälläni.
Adamus jatkaa sanoen, että kun sallimme itserakkauden, pintaan tulee pimeitä nurkkia ja rankkoja muistoja. Ja huokaisten syvään tunnustan, että minun täytyy sallia lisää integrointia. Ja silloin lohikäärmeuneni tupsahtaa esiin. En ole koskaan unohtanut sitä, ja alan miettiä noita kahta lohikäärmettä – merkitsivätkö ne jotain sellaista, kuin Oivaltamista edeltävä lohikäärme ja Oivaltamisen jälkeinen lohikäärme. Sitten alan kyseenalaistaa itseni, koska en ole koskaan kuullut kenenkään muun puhuvan kahdesta lohikäärmeestä, ja kysyn: "Miksi minä? Onko minulla liikaa jumiutunutta energiaa yhdelle lohikäärmeelle?"
En voi alkuunkaan kertoa, miten paljon jumiutunutta energiaa olen muuttanut. Pelkkä sen ajatteleminen saa painamaan pään käsiin. Kun olin ensimmäistä kertaa tekemisissä CC:n kanssa, minulla oli jo jonkinlainen ymmärrys Oivaltamisesta. Mutta odotin mahdollisesti sen tapahtuvan salamaniskun lailla, koska suurimman osan elämästäni olen ehdottomasti tiennyt, että huoneessa oli erittäin iso ja tumma elefantti ja salamaniskuvaihtoehto olisi ollut todella erinomainen ratkaisu sen välttämiseen – paitsi että toisessa huoneessa oli toinen elefantti nimeltään "energiani vastustaminen". Tobias olisi saattanut sanoa tätä energiatörmäyksen reseptiksi.
Tietysti haluaisin kertoa teille, että olin rentoutunut Oivaltamiseeni hyvin mestarillisella tavalla, mutta totuus on täysin vastakohta. Valitettavasti minun täytyy sanoa, että vastustin sitä koko matkan, ja se on tuntunut enemmänkin kuolemaa uhmaavalta uroteolta, kuin miltään muulta. Monta, monta kertaa olen tuskaillut, miksi päätin tehdä Oivaltamiseni tällä tavalla.
Lapsuuden vakava trauma ja kaltoinkohtelu jättivät minut hauraaseen ja psyykkisesti kompleksikseen tilaan. Jokapäiväisessä todellisuudessani tunsin pakahtuvani ahdistaviin ajatuksiin ja pelkoihin, mikä pumppasi adrenaliinia kehoni läpi. Tunsin äärimmäistä haavoittuvuutta ja elin hypervalppaassa tilassa, peläten jatkuvasti jonkinlaista tuhoutumista. Mutta en pelännyt ainoastaan ulkopuolisia uhkia – oli myös hyökkäyksiä, joiden tiedän nyt tulleen pimeiltä aspekteiltani, mikä saattoi tehdä minusta sekavan.
Olin paennut perhetilannetta heti, kun pystyin, mutta olin loppujen lopuksi päätynyt juoksemaan päin itseäni, törmäämään itseni kanssa. Tiesin tarvitsevani apua ja löysin intuitiivisen parantajan, ja hän kertoi minun olevan vanha sielu, joka oli traumatisoitunut, ei hullu. Hän puhui minulle asioista, jotka tiesin syvällä sisälläni, mutten osannut ilmaista niitä sanoin. Hän ehdotti myös, että jos elämässäni olisi vaikeita tilanteita, minun ei pitäisi olla huolissani, koska se olisi tarkoituksenmukaista. Hän selitti, että on asioita, jotka estävät yksilöä tulemasta sellaiseksi, kuka hän todella on, ja että kaikki tapahtuisi jumalaisen oikeaan aikaan ja jumalaisen oikeassa järjestyksessä. Hän varoitti minua myös olemaan jäämättä kiinni tuohon energiatukokseen. "Ehdottomasti ei!" sanoin. Hän antoi minulle erään terapeutin kortin.
Tuon terapeutin elintärkeä tuki auttoi minua käsittelemään lapsuuden tapahtumat, ja aloin ymmärtää, että olin enemmän kuin nuo kokemukset. Kehitin paremman ymmärryksen henkiluonteestani ja aloin työskennellä energiani kanssa, ja vaikka tunnistin tämän osani, en mahdollisesti ymmärtänyt sen merkitystä. Terapeutin parhaimmista ponnisteluista huolimatta, minulla oli sanomaton uskomus, että olin hyvin paha ihminen ja kaikki oli minun vikani. Se oli uskomus, josta en pystynyt päästämään irti. Perimmiltään sidoin tuolla informaatiolla itseni väärien ja oikeiden asioiden pakkopaitaan, ja elämästäni tuli jäykempää, koska yritin käyttää sitä välttääkseni konfliktia tai tilanteita, joiden ajattelin mahdollisesti vahingoittavan minua. Aloin pelätä myös negatiivisia energioita.
Samaan aikaan mestari-itseni esitteli minulle elämässä tilaisuuksia, jotka torjuin tarkoittamatta sitä. Näin oli osittain, koska pelkäsin näiden tilaisuuksien heittävän bensaa tuohon sisäiseen pimeyteen, mutta myös koska mistä tahansa tilanteesta löysinkin itseni, se tuntui aina väärältä. En koskaan ollut aivan varma, oliko tuo tunne jonkinlainen varoitusmerkki, ja suljin sen ja käännyin pois.
Joskus nuo tilaisuudet olivat pieniä, kuten kaunis sormus jonka näin jalokivikaupassa. Mestari kommunikoi tuosta kivestä, missä sormessa minun pitäisi käyttää sitä ja miksi, mutta järkytyin nähdessäni sen maksavan koko viikon palkan – "En voi!" Tarkoitan, että kenties tämä oli jonkin mahtailevan aspektin tekosia?! Ja mitä jos muut pimeät aspektit teilaisivat minut niin suuren summan tuhlaamisesta? Joskus vasta jälkikäteen monen vuoden päästä oivalsin, että ne olivat olleet kultaisia tilaisuuksia.
Pohdin usein näitä hukattuja tilaisuuksia. Mietin, miten Oivaltamiseni olisi ollut erilaista, jos olisin rohkeasti tarttunut niihin. Sanon "rohkeasti", koska uskoakseni yksi tilaisuuksista olisi johtanut silloin järkyttävään tapahtumaan. Elämäntilanteeseen joka olisi työntänyt minut reunan yli, todelliseen energiatörmäykseen, vapauttaen traumatisoituneet ja kärsivät aspektit, jotka olivat jumissa tuhoutumiskauhussaan, ja loppujen lopuksi avaten uusia mahdollisuuksia minulle. Epäilemättä en olisi pitänyt siitä, ja se olisi ollut pahimpien pelkojeni toteutumista. Mutta kuin jonkinlaisena homeopaattisena lääkkeenä, olen vetänyt puoleeni joka tapauksessa monia samanlaisia elämän tapahtumia, jotka ovat vaatineet veronsa, erityisesti fyysisestä kehostani. Enkä ole pitänyt siitäkään. Osa minua toivoo, että olisin tehnyt sen kertaheitolla, koska uskon, että tässä vaiheessa Oivaltamiseni ei olisi ollut yhtä julma.
Tuntuu oudolta pelätä ja vastustaa sitä, mikä rakastaa minua eniten ja mikä minun tapaani haluaa korkeinta hyvääni. Olen todellakin ollut pettynyt itseeni siitä, että olin niin hukassa ja hämmentynyt ja annoin pelon tulla tielle, silloin kun minun olisi oikeasti pitänyt olla viisaampi. Mutta vaikka suuri osa kehityksestäni on ollut hyvin epämukavaa, ihmisitseni nauttii nyt suuresti ymmärtäessään kaiken viisauden ja kauneuden siinä. Kuin autokolari takaperin, olen nähnyt osieni lentävän takaisin yhteen, integroituvan ja tulevani taas ehjäksi. Minulla on nyt toinen mahdollisuus elämässä täysin uudella tavalla. Kaikkiin niihin kysymyksiin joita olen koskaan esittänyt itselleni siitä, miksi olen tällainen, on nyt vastattu. Ei enää kamppailua ja taistelua, koska vedän nyt vain kunnolla syvään henkeä ja imen itseeni omaa energiaani, vapaana tekemään nyt niitä uusia ja rohkeita valintoja, joita olisin aina halunnut tehdä.
Nyt kun pohdiskelen tätä uutta itserakkausvaihetta ja sitä, miten elämäni on transformoitunut tähän mennessä, ihmettelen optimistisesti, onko tuon toisen lohikäärmeen nyt aika herätä. Mutta sitten mieleni osallistuu taas ja varoittaa minua tiukasti antamaan sen olla! Ajoitus on aina täydellinen.
*****
Diana Gilbert asuu Christchurchissa, Uudessa Seelannissa, josta hänet löytää useimmiten sohvalta. Hän asuu rakkaan ragdoll-kissansa, Peanutin, kanssa, joka muistuttaa hänelle joka päivä, että rakkaus on totta. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.