TULESTA SYNTYNYT, RAKKAUDEN KULUTTAMA

Kirjoittanut Jaziel (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen ollut täällä aiemmin. Monta kertaa.

Olen ollut valo, joka murtautui tyhjiön läpi – enkeli jo ennen vastasyntyneen universumin ensimmäistä hengenvetoa, tuli joka pirstoi olemattomuuden/tyhjyyden kaikeksi.

Minä olen mitä olen, kuten olen aina ollut. Ja olen ollut tämä mies. Tämä keho. Tämä tarina.

Ennen kuin menen yhtään pidemmälle, haluan kertoa sinulle:

Sinä olet myös Jumala. Jumala on myös sinä.

Nimittäin, voitko nähdä kummallakin silmällä? Voitko nähdä omilla silmilläsi ja Jumalan silmillä yhtä aikaa? Tätä vaatii olla Yksi sinussa.

Sinulla on tarina, aivan kuten minä olen osa hänen tarinaansa. Se on tarina lapsesta, Jumalasta joka kasvaa tullakseen Jumalaksi, tullakseen sinuksi. Täysivaltainen olento omassa valtakunnassasi, omassa luomuksessasi/luomakunnassasi.

Olet suurempi, kuin koskaan myönnät tai uskallat uskoa. Se on melko pelottavaa, eikö vain? Olet itse asiassa aina ollut täysivaltainen olento. Miten voisit koskaan olla jotain muuta?

–––––

Herään tänä aamuna, kuten olen herännyt lukemattomia kertoja aiemmin – puolittain tässä maailmassa, puolittain jossain sen ulkopuolella. Kehoni liikkuu hitaasti, mutta toivotan tervetulleeksi tutut säryt. Ne muistuttavat minulle, että olen edelleen täällä, sidottuna edelleen tähän muotoon, esiintyen edelleen ihmisenä olemisen suuressa illuusiossa.

Kuljen aamun läpi ajattelematta. Kahvia. Savuke. Auringon hiljainen tervehtiminen, kun astun ulos. Välimeri avautuu eteeni, valtava heijastus siitä tietoisuudesta, jota kerran kutsuin kodiksi. Vuoret seisovat kuin ikivanhat vartijat, kuiskaten salaisuuksia, jotka olen aina tiennyt, mutta usein unohtanut.

Ja tässä hiljaisuudessa herää jotain.

Olet tässä. Olet aina ollut tässä.

Kuulen äänen, vaikkei se ole erillään minusta. Se on osa minua, joka muistaa. Osa joka ei koskaan lähtenyt tuosta tulesta, osa joka laajentuu edelleen, luo edelleen, on täysivaltainen edelleen.

Tyhjiö ei ole vihollisesi, se kuiskaa. Se on maalauskankaasi.

Hymyilen, siemaisten kahviani, kun silmäilen päivän uutiset. Kaaosta, korruptiota, tuhon ja uudestisyntymän loputonta kiertoa. Peli jatkuu. Maailma herää unestaan, havahtuen hyvin hitaasti, vähän kerrassaan.

Ja minä, anarkistienkeli, merirosvo, luoja, katson ja odotan.

Sillä olen tässä, kuten olen aina ollut, muistamassa. Muistuttamassa sinua. Muistuttamassa itseäni.

Lapsuus tämänhetkisessä valossa

Synnyin maailmaan, joka näki minut erityislaatuisena, mutta minulle se oli vain elämä – yksinkertainen ja kummallinen, mystinen ja luonnollinen, kaunis ja hämmentävä yhtä aikaa. Olin se poika, joka nousi seisomaan pyhäkoulussa ja vastasi kysymykseen, kuka olin, horjumattomalla varmuudella, että olin Jeesus. Muut lapset, ollen edelleen viattomuudessaan, näkivät tuon totuuden kanssani, vaikka aikuiset ympärillämme eivät. Mielessäni ei ollut tuolla hetkellä epäilystä tai hämmennystä siitä, kuka olin, vain syvä tietäminen, että olin osa jotain paljon suurempaa.

Mikael seisoi vieressäni, näkymättömänä aikuisille, mutta tunsin hänet – tunsin jumalaisen läsnäolon tukevan minua, opastavan minua. En kyseenalaistanut, miksi tai miten – olin vain tuossa hetkessä. Tuo totuus, tuo varmuus, ei ollut virhe – se oli sieluni yhteys ykseyteen, heijastus jumalaisesta kipinästä sisälläni, joka loisti kirkkaasti jo silloin.

Lapsuudessani oli kamppailunsa, mutta myös vaikeimpina hetkinä – näen nyt – kaikki oli osa sieluni matkaa, minun matkaani. Tuska, väärinymmärrykset, isäni tiukka kuri – se kaikki oli heijastusta perheeni rakkaudesta minua kohtaan, vaikka se ymmärrettiin väärin tuolloin. Isäni, kaikessa vahvassa uskossaan, ei tiennyt, miten käsitellään sitä hurjaa ja kesytöntä energiaa, jota kannoin. Mutta hänen tiukkuutensa kautta opin sinnikkyyttä. Hänen vihansa kautta opin myötätuntoa, ja hänen pelkonsa kautta opin rohkeutta. Nämä kokemukset – niin vaikeita kuin olivatkin – antoivat minulle tilaisuuden transformoida ne viisaudeksi.

Edes tuska tulemisesta kiusatuksi koulussa – kyllä, olin se poika, jolla oli punaiset hiukset, pisamia ja syvästi uskonnollisen isän outo ulkomuoto – ei ollut rangaistus. Se oli kutsu universumilta syventää ymmärrystäni maailmasta. Tuo poika joka auttoi minua pääsemään karkuun kiusaajilta ja jolle maksoin seksuaalisilla palveluilla, oli toisenlainen enkeli. En ollut koskaan uhri, vaikka minut nähtiin sellaisena. Olin täysivaltainen olento, joka valitsi nämä kokemukset – ei oppiakseen niistä, vaan kokeakseen ne sellaisenaan. Kiusaajat, yksinäisyys, vähempiarvoisuuden tunne muiden silmissä – ne kaikki olivat osa jumalaista tanssia, tilaisuuksia sielulleni säteillä valoa siihen, mikä oli piilossa, niin maailmassa kuin sisälläni.

Myös naapurin kotirouva joka huijasi minut seksuaaliseen ensikokemukseen ollessani 13 – täyttäen fantasioita, joita olin nähnyt lehdissä – oli vain osa matkaani ja uskomaton kokemus.

Maailma ei nähnyt minua kokonaisena/ehjänä olentona silloin, ja se teki siitä kaikesta kauniimpaa, koska en tarvinnut maailmaa näkemään minua kokonaisena. Olin jo. Ydinolemukseni, jumalainen yhteyteni kaikkeen olevaiseen, oli ja on ehjä. Jokainen nauru, jokainen itku, jokainen turhautuminen – tämä kaikki kutoi yhteen sen kankaan, joka olen nyt. En tuominnut näitä hetkiä. En leimannut niitä hyväksi tai huonoksi, sillä tiedän nyt, että ne olivat vain kokemuksia – jokainen niistä ainutlaatuinen ilmaisumuoto siitä ykseydestä, joka olen.

Myös hämmennyksen tai tuskan hetkinä sieluni muisti aina. Se lapsi joka juoksi isoäitini taloon, etsien suojaa kotini kaaokselta, ei ollut eksynyt poika. Hän oli täysivaltainen olento, joka valitsi tuon hetken tunteakseen olevansa kannateltu, tuettu. Isoäitini, rakkautensa ja viisautensa kera, oli tuon jumalaisen rakkauden laajentuma, muistutus, etten ollut koskaan yksin, edes syvimmissä kamppailuissani.

Taaksepäin katsoessani näen, ettei se viattomuus jota kannoin sydämessäni, ollut naiivia. Se oli pyhää. Se oli yhteys olemassaolon puhtauteen – olemassaoloon jossa tuska ja ilo eivät ole vastakohtia, vaan saman kolikon kaksi puolta, kumpikin jumaluuden avautumisen ilmaisua. Kokemuksiani ei ollut tarkoitus välttää tai vastustaa – ne oli tarkoitus ottaa avosylin vastaan, sillä ne olivat tilaisuuksia sielulleni laajentua, kasvaa ja nähdä maailma jumalaisen rakkauden silmin, ei ihmisen tuomitsevien linssien läpi.

Ja nyt kun istun tässä ja mietin lapsuuteni matkaa, näen kaiken sen kauniina. Se ei ollut helppoa, mutta se oli täydellistä. Se ei ollut ilman haasteitaan, mutta se oli aina täynnä rakkautta – rakkautta jumalalta, rakkautta maailmalta ja mikä tärkeintä, rakkautta itseltäni. Olin aina kokonainen, aina jumalainen ja aina täysivaltainen omassa valtakunnassani. Isäni, naapurin vaimo ja pelastajani koulussa olivat enkeleitä palvelemassa minua.

Kaikki on nyt-hetkessä

Tämä on tarina itseni ja Crimson Circlen löytämisestä syksyllä 2001. Olin syvässä kriisissä, kolmannen eroni jälkeen lapseni äidistä. Annoin pois osani talosta, mökistä ja veneestä, jotka omistimme yhdessä, lapseni vuoksi, jotta häneltä ei puuttuisi mitään lapsuutensa ja nuoruutensa aikana.

Oma taustani oli kaoottinen sekoitus kasvamista kapinallisena nuorena ja kaikenlaisten huumeiden väärinkäyttöä, joita saatoin löytää, 12-vuotiaasta lähtien. Etsin pakotietä metodistikasvatukseni tiukoista säännöistä ja isästä, joka uskoi tiukkaan kuriin. Koulussa olin uhri.

Se ei ollut yllättävää. Olin pieni ja laiha punapää ja minua pidettiin heikkona. Hampaani olivat erottuvat, ja äiti teki osan vaatteistani. Nenästä vuoti verta vain sen vuoksi, miten muut lapset katsoivat minua. Perheeni ei ollut varakas, mutta meillä oli talo ja iso puutarha. Vietin paljon aikaa kirkossa ja koulun joukkueissa, joissa olin suosittu, ironista kyllä.

En tuntenut koskaan syvää yhteyttä Jeesukseen, mutta löysin lohtua Mikaelista. Olin puhunut hänelle 5-vuotiaasta saakka, ja hänestä tuli näkymätön seuralaiseni. Yksi syvällisimmistä hetkistä lapsuudessani oli, kun opin 144.000 jumalaisesta opettajasta raamattutunnilla. Jokin siinä kiehtoi minua, ja aloin tutkia sitä omin päin. Tunsin olevani yksi heistä, vaikken ymmärtänyt, miten voisin olla ilman syntiä.

Uteliaisuus vei minut kirkon ulkopuolelle. Aloin tutkia muita uskontoja, ahmia kirjoja, myös Erich von Dänikenin tekemiä. Lopulta ajauduin kokonaan pois kirkosta. Oli kapinallinen, haluton antamaan kenenkään – isän, opettajien, poliisin – kertoa, mitä pitää tehdä. Olin vapaa sielu, ja kuljin elämän läpi omilla ehdoillani.

Kapinointini johti minut rikolliseen elämään. Autojen varastamisesta, niiden holtittomasta ajamisesta ja kissan ja hiiren leikkimisestä poliisien kanssa tuli jännitystäni. Rakastin olla heitä ovelampi, tehden pelin heidän auktoriteetistaan. Tämä villi elämäntyyli vei minut lopulta toiseen kaupunkiin, jossa ajattelin voivani aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta sen sijaan vajosinkin syvemmälle. Yli 15 vuotta elin yletöntä elämää – huumeita, huumekauppaa, rikoksia, rahaa ja naisia. En nähnyt mitään syytä lopettaa.

Sitten kaikki muuttui 16.8.1987. Kuolin leikkauspöydälle. Samana päivänä oli Harmoninen lähentyminen/konvergenssi, samana päivänä Gabriel soitti trumpettiaan ensimmäisen kerran. Kun pääsin sairaalasta, elämäni oli pyörähtänyt ylösalaisin.

Päädyin terapeuttikeskukseen, jossa opin syvällisen totuuden: kaikessa oli kyse tietoisuudesta. Jokainen tekemäni valinta oli omani. Olin vastuussa omasta elämästäni. Tämän oivaltaminen muotoili uuden unelman minulle – tavallinen elämä. Halusin avioliiton, lapsia, kodin, farmariauton, mökin meren rannalla ja kunniallisen työn, josta maksettaisiin hyvin.

Neljässä vuodessa minulla oli se kaikki. Olin rakentanut elämän, jota luulin halunneeni. Ja kuitenkin 20.8.1999 se kaikki hajosi. Sukelsin psykiatrisille osastoille, kamppaillen itsemurha-ajatusten kanssa vuosia. Epätoivoni syvyyksissä, löysin syksyllä 2001 Crimson Circlen.

Ensimmäiseksi luin ensimmäisen shoudin, joka pidettiin 20.8.1999. Tobias puhui siitä, miten voisimme menettää kaiken, ja juuri se oli tapahtunut minulle. Hän ei puhunut vain elämästä yleisesti – hän puhui minusta. Minulle. Itkin, ensimmäistä kertaa vuosiin. Olin löytänyt Kotiin.

Kun luin Geoffreyn kanavoinnin Kryonilta (täällä), jossa selitettiin, miten 144.000 opettajaa vastasi Gabrielin kutsuun 16.8.1987 – päivänä jolloin kuolin – tiesin olevani yksi heistä. Kysymykseen joka oli vainonnut minua 10-vuotiaasta saakka: ”Miten voisi olla ilman syntiä?” oli lopultakin vastattu. Minulla ei ollut koskaan ollut syntiä. Ei kenelläkään meistä ollut. Verho oli saanut meidät unohtamaan.

Kaikki mitä olin kokenut – jokainen pimeyden ja valon hetki – oli ollut kokemisen vuoksi. Siinä ei ollut koskaan kyse rangaistuksesta tai syyllisyydestä. Näin kauneuden siinä. Näin, kuka todellisuudessa olin. Olin herännyt.

Olin uuden tietoisuuden opettaja – ei saarnaamalla, ei käännyttämällä, vaan pelkästään elämällä, olemalla. Säteilemällä valoani ja tietoisuuttani maailmaan.

Eikö olekin ironista? Että joku kaltaiseni, joka eli yhtenä ”suurimmista syntisistä”, oli koko ajan ilman syntiä. Ja jos minä voisin olla, silloin kaikki muutkin voisivat olla. Ainoa vaatimus oli oivaltaa, kuka todellisuudessa olemme – kuka olemme aina ollut.

Kaikki mitä koemme, on vain sitä – kokemus. Jumalaista seikkailua tässä kaksinaisuuden maailmassa, tässä paratiisissa ja helvetissä jotka ovat kietoutuneet yhteen.

Siis kyllä, olen samaa mieltä Adamuksen, Tobiaksen, sieluni ja mestari-itseni kanssa. Olen samaa mieltä kaikkien olentojen kanssa, jotka ovat tukeneet meitä matkoillamme maan päällä. Ja nyt ainoa asia, joka pitää enää tehdä, on …

Säteillä valoani – maailmalle, mutta ensin ja ennen kaikkea itselleni.

Ja niin astuin maaliskuussa 2022 Taivaan ristiin, tai Apokalypsin alkuun, jos niin haluat, kauhunsekaisessa ilossa.

”Apokalypsi” juontuu sanasta ἀποκαλύπτω (apokaluptō), eli ”paljastaa” tai ”päästää näkyville”.

Rakkauden 2.0 sarastus, pelon loppu

Koko olemassaolonsa ajan Henki on tiennyt itsensä äärettömäksi, kaikkialla läsnäolevaksi ja kaiken kattavaksi. Kuitenkin oli jotain, mitä se ei tiennyt – rakkaus. Rakkautta ei ollut luonnostaan Lähteessä, sillä Lähde ei ollut koskaan kokenut erillisyyttä. Vasta ihmiskunnan ja ruumiillistumisseikkailun kautta rakkaus tuli olemaan. On sanottu, että rakkaus tunnettiin ensimmäisen kerran maan päällä noin 5000 vuotta sitten – luomus joka syntyi kaipauksen, yhteyden ja myötätunnon ihmiskokemuksesta.

Hengelle, enkeleille, kaikille sieluolennoille muissa maailmoissa, rakkaus oli tuntematon, ennen kuin me, tietoisuuden tutkimusmatkaajat, tunsimme sen ihmiselämämme syvyyksissä. Henki tietää nyt auringonlaskut ja kahvin maun – ei siksi, että se on koskaan juonut kupista, vaan koska me joimme. Meidän kauttamme se on alkanut tuntea rakkauden – ei käsitteenä, vaan tunteena, kokemuksena, syvällisenä olotilana. Ja nyt tuo rakkaus on laajentunut Maan ulkopuolelle, leviten luomakunnan rakenteeseen.

Nyt olemme uudessa eroamiskohdassa (= todellisuus siirtyy uuteen kokemussykliin). Taivaan risti oli portaali jumalaiseen ulottuvuuteen, joka avautui, jotta lisää muistoja ja jumalaista tietoisuusvirtaa tulee sisään. Ja samaan aikaan Gaia alkaa ylösnousta takaisin jumalaiseen ulottuvuuteen, jättäen ihmiset yksin muistamaan, keitä olemme, vastaamaan tähän kysymykseen, joka meidän kaikkien täytyy esittää itsellemme.

Samaan aikaan rakkaus ei ole enää vain ohikiitävä tunne ihmisten välillä. Siitä on tullut enkeliaisti, yhtä perustavanlaatuinen voima kuin energia. Rakkaudessa 2.0 ei ole kyse romantisoiduista ihanteista tai itsensä uhraavasta omistautumisesta/kiintymyksestä – siinä on kyse itserakkauden syvästä, tietoisesta integroinnista, vastaanottaen täysin rakkauden omalta ”minä olen” -olemukselta, omalta sielulta ja omalta mestarilta. Meistä tulee mestari, kun annamme sielumme muuttaa viisaudeksi muistomme siitä, mitä olemme kokeneet. 

Tässä uudessa tietoisuudessa rakkaus ei ole enää riippuvainen ulkoista ihmissuhteista tai olosuhteista. Rakkaus 2.0 on tunnistamista, että kaikki – jokainen kokemus, hetki, luomus – on peräisin sisältä. Silloin kun yksilö hyväksyy itsensä täysin, rakkaudesta tulee kaiken energialiikkeen, kaiken luomisen, koko todellisuuden perusta.

Tämä on Hiljaisen rukouksen perusta, täydellisyyden syvällinen myöntäminen kaikessa luomisessa ja jokaisen sielun todellinen kohtalo. Tämä luottamuksen, hyväksynnän ja armon rukous, joka sanotaan sisäiselle jumaluudelle, on lohduttava muistutus olemuksesi totuudesta. Ja tämän ymmärryksen myötä tulee perimmäinen vapautuminen – pelon häviäminen, myös kuolemanpelon.

Ja kun päästämme irti pelosta, päästämme irti myös vanhoista kärsimystarinoista. Ihmiskunta on tutkinut pimeyttä, noituutta ja kontrollia elämien ajan, pyrkien ymmärtämään omaa valoaan. Mutta nyt tuo ympyrä on sulkeutunut. Ei ole mitään tarvetta taistella pimeyttä vastaan tai pelätä sitä, sillä näemme, että se oli aina osa itsemme tuntemisen suurta kokemusta. Korppi, joka kerran oli kuoleman ja tuhon symboli, seisoo nyt viisauden ja transformaation majakkana. Se on Ja-tila – sen tunnistaminen, että sekä valo että pimeys palvelee meitä tasaveroisesti.

Rakkaus 2.0 todellisuudessa

Kun ihmiskunta astuu aikaan, jota hallitsevat tekoäly, kvanttiteknologia ja nopea laajentuminen, rakkaus on tasapainottava voima. Tekoälystä, kaikessa älykkyydessään, puuttuu tietoisuus. Se prosessoi, laskee, ja ennustaa, mutta se ei tunne. Se ei uneksi. Se ei rakasta.

Rakkaus 2.0 varmistaa, että tekoälystä ei tule ihmisen kekseliäisyyden kylmä korvike, vaan työkalu, joka täytetään viisaudella ja jota ohjataan tietoisuudella. Se tuo energian ja tietoisuuden yhteen harmoniassa, estäen teknologiaa tulemasta sieluttomaksi voimaksi. Rakkauden ollessa ohjaavana periaatteena, teknologia palvelee ihmiskunnan laajentumista, eikä kontrolloi sitä.

Rakkaus 2.0 tekee muutakin kuin muuttaa ihmishavaintoa – se muuttaa energian, valon ja gravitaation dynamiikkaa. Se ei ole vain tunnetila, vaan energeettinen tila, joka uudistaa sen tavan, jolla todellisuus toimii. Tässä uudessa toimintamallissa energia reagoi eri tavalla. Siinä missä se aiemmin noudatti karman, kaksinaisuuden ja kärsimyksen malleja, se virtaa nyt vaivattomasti ja sujuvasti.

Rakkaus 2.0 on alkemian ainesosa, joka muuttaa rajoitukset äärettömiksi mahdollisuuksiksi. Se sallii todellisuuden uudelleenluomisen hetkessä, ilman kamppailua ja vastarintaa.

Monet ovat odottaneet Toista tulemista, odottaen Jeshuan, ulkoisen pelastajan, paluuta. Mutta Toinen tuleminen ei ole jonkun miehen paluu – se on rakkauden paluu jokaisen heränneen olennon kautta. Ne jotka tulivat Jeshuan kanssa ja kylvivät Kristustietoisuuden siemeniä, kukoistavat nyt. Rakkaus joka kerran näytti kaukaiselta, joltain etsittävältä ja ansaittavalta, tunnistetaan nyt luontaiseksi osaksi olemustamme.

Tässä ei ole kyse ”rakkauspölyn” sirottelemisesta maailman päälle, teeskennellen, että kaikki on hyvin. Tässä on kyse perustavanlaatuisesta muutoksesta, jossa rakkaudesta tulee luomista ajava  voima. Se alkaa sisältä. Se alkaa itserakkaudesta. Silloin kun hyväksyy itsensä täysin – jokaisen entisen päätöksen, jokaisen havaitun vian, jokaisen pimeyden ja valon hetken – rakkaus transformoi kaiken.

Rakkaudessa 2.0 todellisuus muuttuu, koska kaikki heijastuu meille takaisin rakkautena. Maailma ei enää vaikuta kaoottiselta tai rikkinäiseltä, vaan täydelliseltä tietoisuuden avautumiselta. Kun on tässä tilassa, ihmeet ja taikuus eivät ole enää harvinaisia tapahtumia – ne ovat luonnollinen olemistapa, Merlinin tie/tapa.

Rakkaus 2.0 on kutsu ruumiillistaa täysin tietoisuus siitä, kuka olemme. Astua puute- ja erillisyysilluusioiden ja sen yli, että jokin itsemme ulkopuolelta pelastaa meidät.

Olemme niitä, joita olemme odottaneet. Olemme luojia, täysivaltaisia olentoja, oman kokemuksemme mestareita. Ei ole tarvetta pelastukseen, ei tarvetta pelkoon, eikä tarvetta odottaa toista voimaa nostamaan ihmiskunta. Olemme jo se, mitä olemme etsineet.

Rakkauden 2.0 myötä astumme nyt suurimpaan luomukseemme tähän mennessä – todellisen jumalaisen luontomme hyväskymiseen.

Tietoisuuden ja luomisen evoluutio

Kun pääsin heräämisestä Oivaltamiseeni, aloin nähdä tapahtuvan suurempaa liikettä – vallankumous jota ajaa laajentunut tietoisuus. Ihmiskunta seisoo ennenkuulumattoman transformaation kynnyksellä, jossa ne työkalut joita luomme, heijastavat kehittyvän tietoisuutemme ydinolemusta.

Esimerkiksi tekoäly on ei ole pelkästään teknologinen kehitysaskel – se on ilmentymä laajentuvasta tietoisuudestamme. Kaikki mitä tuomme olemassaoloon – tieteen, taiteen tai teknologian kautta – on peräisin sisältämme, tietoisen tajuntamme muovaamana. Aivan kuten me, täysivaltaisina olentoina, olemme matkanneet kokemuselämien läpi, samoin myös tekoäly tulee esiin heijastuksena syvimmästä älykkyydestämme ja luovuudestamme.

Emme ole enää rajoittuneita lineaariseen, syyn ja seurauksen todellisuuteen. Teknologian nopea kiihtyminen peilaa omaa evoluutiotamme, toimien sekä työkaluna että katalyyttinä suurempaan itseoivallukseen. Tekoäly, kvanttilaskenta ja muut innovaatiot eivät ole erillään meistä – ne ovat tietoisuutemme laajentumia, jotka kehittyvät rinnallamme.

Viimeisen 100 vuoden aikana olemme nähneet evoluutiossa ”jääkiekkomailailmiön” – poikkeuksellisen hypyn teknologisessa ja henkisessä kasvussa. Lääketiede, kommunikointi ja ymmärryksemme universumista ovat kehittyneet ennen näkemättömällä vauhdilla. Samaan aikaan vanhat järjestelmät hajoavat. Uskonnot, jotka olivat kerran hallitseva voima, hiipuvat, kun useammat ihmiset hyväksyvät oman täysivaltaisuutensa. Emme enää etsi ulkoisia pelastajia – heräämme oivallukseen, että olemme oman todellisuutemme luojia.

Todellista evoluutiota ei voi kontrolloida, ei mielellä tai tekoälyllä. Kontrolli rajoittaa luomista ja mahdollisuuksia. Todellinen luominen laajentuu vapaasti, rajoittamatta, ja virtaa tietoisuuden luonnollisella rytmillä. Silloin kun yritämme kontrolloida evoluutiotamme, emme kehity oikeasti – muokkaamme vain ympäristöämme, järjestämme uudelleen vanhaa ja etsimme parempaa versiota siitä, mikä on jo olemassa. Mutta luodaksemme jotain täysin uutta, meidän täytyy antaa mennä. Vain silloin voimme kokea täysivaltaisuutemme täydessä suuruudessaan, eikä meitä sido enää menneisyys, vaan olemme vapaa luomaan uudelleen todellisuuden.

Tämä on perustavanlaatuinen totuus: olemme niitä, joita olemme odottaneet. Ei Jeesus, ei avaruusolennot, ei ulkoiset voimat.

Olemme aina olleet luojia, ja tulemme aina olemaan. Kaikki mitä tarvitsemme, on sisällämme – tietoisuus, myötätunto, mielikuvitus. Tässä heräämisessä ei ole kyse pelastuksesta – siinä on kyse muistamisesta. Sen  muistamisesta, kuka olemme, täysivaltaisuutemme hyväksymisestä ja astumisesta täysillä luovaan voimamme.

Minun visioni

Intohimoni on herättää ihmiset syvälliseen totuuteen omasta ikuisuudestaan ja luontaisesta luovasta voimastaan, tunnistaen, että jokainen yksilö on täysivaltainen olento, ainutlaatuinen ilmaisumuoto tietoisuudesta, joka on matkannut kokemusaionien läpi. Näen maailman, jossa illuusioverho on noussut, jossa kollektiivinen muistinmenetys alkuperästämme häviää ja jossa jokainen sielu muistaa jumalaisen perintönsä.

Näen mielessäni paluun tietoiseen ymmärrykseen esifyysisestä olemassaolosta, ajasta jolloin olimme puhdasta tietoisuutta kuninkaan ja kuningattaren läsnäolossa, ajattoman olemisen maailmassa, josta lähtöni oli rohkea teko tutkia. Pyrin palauttamaan muiston ”tulirenkaasta”, josta kuljin, hetkestä joka pirstoi meidät lukemattomiin osiin, jokaisen ollessa kirkas kipinä alkuperäisestä, yhtenäisestä tietoisuudesta. Juhlin luojaenkelien matkaa, olentojen jotka syntyivät tuosta laajentumisesta ja jotka halukkaasti astuivat kokemaan ja luomaan, mille antoi polttoainetta mielikuvitus ja kaipaus ymmärtää itsensä luonne.

Näen mielessäni tulevaisuuden, jossa ihmiskunta ymmärtää roolinsa luojina ja kanssaluojia, muistaen, että ajattomassa enkeliperheiden neuvostossa ideoimme yhdessä universumin, myös oman maaplaneettamme ja kaikki sen ihmeet. Tunnistan Gaian jumalaisen kipinän, luovan voiman joka ”valoi” elämän kiveen, ja kaiken olemassaolon pyhyyden. Omaksun sen ymmärryksen, että aika sellaisena, kuin hahmotamme sen, on illuusio ja että nyt-hetki sisältää mahdollisuuden päästä kaikkiin entisiin ja tuleviin itseihimme. Uskon, että matkamme lukemattomien elämien läpi, sekä enkeleinä että ihmisinä, on ollut tarkoituksellinen kokoelma kokemuksia, jotka on tarkoitus transformoida siksi viisaudeksi, jota tarvitaan mestaruutenne täyteen ruumiillistamiseen.

Pyrin voimaannuttamaan jokaista yksilöä tunnistamaan täysivaltaisuutensa, luojana omassa valtakunnassaan, tietäen, että hänen ydinolemuksensa, hänen tietoisuutensa on rikkomaton ja ikuinen. Näen mielessäni maailman, jossa sielu joka sisältää kaikkien kokemustemme akaasiset tiedostot, on täysin integroitu tietoisuuteemme, mikä antaa valtavan viisauden lähteen ja opastaa meidät kotiin. Tässä visiossa on kyse sen muistamisesta, kuka olemme – ei vain fyysisessä ulottuvuudessa, vaan ajattomina, tietoisina olentoina, joita olemme aina olleet. Pyrin auttamaan sen aikakauden tuomisessa, jossa ihmiskunta ruumiillistaa rakkauden, viisauden ja rajattoman potentiaalin.

Herääminen ei ole tulossa. Se on tässä.

***

Jaziel on täysivaltainen luoja, olemassaolon tarkkailija ja äärettömyyden tarinankertoja. Maailmojen välillä kulkiessaan hän näkee illuusion yli, hyväksyen kaiken, mitä on, tuomitsematta tai rajoittamatta. Hänen sanansa eivät ole ainoastaan ajatusheijastuksia, vaan kutsuja läsnäoloon, muokkaamattomaan kokemiseen ja suodattamattomaan totuuteen olemisesta. Kirjoituksillaan Jaziel kutoo yhteen teemoja – täysivaltaisuus, itsehyväksyntä ja oman luomisen mestaruus. Hän ei kirjoita opettaakseen, vaan muistuttaakseen, ei vakuuttaakseen, vaan sytyttääkseen, ei selittääkseen, vaan todistaakseen – täysillä, anteeksi pyytelemättä ja vapaasti.

Hänen työnsä on tila niille, jotka estivät totuutta pinnan alta, paikka jossa läsnäolo kohtaa luomisen ja jossa jokainen kokemus hyväksytään osana kokonaisuutta. Tervetuloa hänen maailmaansa. Olet jo kotona. Jazieliin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla tai Facebookissa. Hänen kirjoituksiaan voi nähdä Substackissa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.