ERÄÄN MATKAAJAN MUISTIINPANOJA

Kirjoittanut Dalur eli Dale Presly (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Matkaaja ei palaa koskaan siihen, mistä lähti.

Luen nuo sanat, ja laitan Erään matkaajan muistiinpanot pöydälle viereeni. Tutut esineet tulevat näkyviin, kun auringon varhainen valo täyttää huoneen. Kaikki on paikoillaan, myös minä. Suljen silmäni ja muistelen alkua.

Hiljaisuus. Hiljaisuus on alku. Ei sanaakaan tarinankertojilta – kuitenkin olemme tässä, tuntien tietämme muotoihin, jotka ryömivät, lentävät ja uivat. Tunnen vetoa vesikehoihin, sulavalinjaisiin luontokappaleisiin, jotka sallivat minun astua hiljaa sisään. Liha- ja luurajat ovat tiukat vapaalle hengelle, ja vaatii useita yrityksiä koota itseni sisään. Meren luontokappaleet esittelevät minulle nestemäisen maailman, joka helpottaa gravitaation vaikutusta, vaikka tunnen painetta, kun sukellamme. Sitä seuraa outo, uusi aistimus – tarve hengittää. Hetkiä myöhemmin ammumme pintaan ja hyppäämme ilmaan. Ne käyttävät aisteja paikallistamaan itsensä, mutta minua kiehtoo se, että meriolennot kommunikoivat. Kaikki tietävät, missä muut ovat.

Vedän henkeä. Tiedostan, että istun tuolilla ja koira haukkuu kaukana, kun rajat hämärtyvät ja ihmistarinat lipuvat pois. Kellun geometristen muotojen meressä, mitä ei voi kuvata sanoilla.

Opin laittamaan itseni elävän muodon sisään, mutta vaikka nuo kehot eivät kuulu minulle, huomaan, että tulee vaikeaksi lähteä. Joka kerta kun menin johonkin noista sulavalinjaisista luontokappaleista, pysyin siinä vähän kauemmin, kunnes lopulta unohdin, miltä kehon ulkopuolella oleminen tuntui. Ensimmäistä kertaa tunsin erillisyyttä.

Eläinmuotojen mukana seuraamisella oli rajansa. Elämiä oli kaiken muotoisia ja kokoisia, mikä teki kommunikoinnista lähes mahdotonta. Muutama fiksu tyyppi ehdottaa, että kaikki kehot ottaisivat standardimuodon.

Standardoidut kehot edesauttavat yhteisöjä, mutta jotta yhteisöt voivat olla vuorovaikutuksessa, kaikkien kehojen täytyi hahmottaa maailma samalla tavalla. Mieli vaati päivitystä.

Menemättä yksityiskohtiin, mieltä muutettiin niin, että pian kaikki olivat samalla sivulla – sopiva vertauskuva, koska nyt olemme valmiita kertomaan tarinoita. Ensin tarinat ovat yksinkertaisia, mutta ei kauaakaan, kun ne ovat kerrostuneita ja kietoutuneita. Kenenkään mieleen ei koskaan juolahtanut, että tarinoissa oli gravitaatio, veto joka sitoi meidät niin tiukasti, ettei edes kuolema vapauttanut tarinankertojaa. Muiden tapaan eksyin ihmistarinoihin, kyvyttömänä muistamaan, kuka olin ennen Matkan alkamista.

Aurinko oli siirtynyt huoneessa koskettamaan tuolia, jolla istuin, kun mieleeni juolahti, että jos pystyin laittamaan itseni kehoon, pystyisin käyttämään kehoa mennäkseni ihmistarinoiden yli. Avasin silmäni. Muistin tarinan alun, mutta en, miten se loppui. Ei ole mitään mallia, miten ihmistarinat lopetetaan. Kuolema laitettiin ihmiskokemukseen uloskäynniksi tarinasta, mutta harva ihminen vapautui siitä kehon kuollessa. Tarinapirstaleet menivät muihin ulottuvuuksiin, mikä lopulta veti meidät takaisin kehoon ja toiseen tarinaan.

Olin lukenut tarpeeksi romaaneja tietääkseni, että parhaat loppuivat päähenkilön kuolemaan. Nyt minä olin tuo päähenkilö, enkä halunnut kokea kuolemaa niin, kuin olin kokenut aiemmissa elämissä. Viimeinen tarina tarvitsi jonkin käänteen, yllätyslopun joka vaati radikaalia perspektiivimuutosta. Tällä kertaa päästäisin irti tarinasta ennen kuolemaa, sallien tarinan loppua jatkaessani vielä elämää.

Kumarrun ottamaan Muistiinpanot. Siinä se oli ensimmäisellä sivulla, tuo käänne tarinaan, jota en ollut ymmärtänyt aiemmin – matkaaja ei koskaan palaa siihen, mistä lähti. Voin katsoa taaksepäin, mutta en voi palata takaisin, koska havaintotapani on muuttunut. Oikeasti ei ole alkuja tai loppuja, on vain perspektiivimuutoksia. Katson huonetta. Mikään ei ollut siirtynyt. Kaikki on paikoillaan, paitsi minä.

Jatkoin Muistiinpanojen lukemista.

Alku ja loppu ovat suhteellisia termejä, mutta hyvin todellisia, silloin kun Matkaaja vedetään toistuvien tarinoiden kiertoon. Matkaaja löytää lopulta, missä hän on ihmiskokemuksen kaarella, ja tuo tarinat viisaudeksi. Kysymys tuossa kohtaa Matkaajalle on, pysyykö hän ruumiillistuneena vai poistuuko maaulottuvuudesta kokonaan.

Valo täytti huoneen. Mietin, tuntevatko meren luontokappaleet kehon ikääntyvän. Ainakaan niiden ei tarvinnut kamppailla tuhansien tarinoiden gravitaation kanssa, kuten minun. Se oli paradoksi – minusta ei tuntunut vanhalta, mutta kehoni tuntui kantavan palasia jokaisesta tarinasta, jonka olin koskaan elänyt. Kai voisin tuoda tarinani viisaudeksi JA jäädä kehoon? Yksi asia oli varma: pidentääkseni oleskeluani tässä ulottuvuudessa, tarvitsin kevyemmän version kehosta, joka minulla on nyt.

Mitä Muistiinpanot sanovat siitä haasteesta, että jää ruumiillistuneeksi ilman tarinaa? Käänsin tuon sivun esille ja aloin lukea.

Ihmiskokemuksen saattaminen loppuun, pysyen kuitenkin ruumiillistuneena maaulottuvuudessa, on ainutlaatuinen polku Matkaajalle. Tuollaisen tarinoiden jälkeisen elämän yksityiskohdat ovat tuntemattomia, koska harva ihminen tulee tätä tietä. Se tiedetään, että tarinoiden jälkeisessä elämässä on hyötyjä keholle, jotka lopulta muuttamat kuoleman kehityskaarta. Matkaaja on vapaa valitsemaan, miten ja milloin hän poistuu maaulottuvuudesta, ottaen mukaansa sen, mistä tulee valokeho.

Tobias kutsuu tätä eroamis/jakautumiskohdaksi (point of separation), ja olin nyt tuossa kohtaa. Tiesin, missä olin ihmistarinoideni kaarella, mutta kuolema oli aina villikortti. Nykyajan ihmisinä emme ole koskaan täysin ymmärtäneet elämän ja kuoleman suhdetta. Meistä tuli taitavia luomaan tarinoita, muttemme koskaan ymmärrä, miten ne vaikuttavat kehon energiamalleihin. Vaikka keho on suunniteltu tulemaan paremmaksi iän myötä, toistuva tarinakierto ikäännytti kehoa ja toi usein sairautta. Se mikä alkoi sukeltamisena (johonkin) kehoon, vei minut syvälle ihmiskokemukseen. Nyt minun oli tultava pintaan.

Katson ulos ikkunasta. Viimeinen luku – jos sitä voisi kutsua niin – on käsikirjoittamaton ja unenomainen, mitä on mahdoton kuvata. Tuntuu, kuin olisin näyttämöllä – en näyttelijänä, vaan yksinäisenä hahmona penkillä, tarkkaillen ympärilläni pyöriviä tarinoita, epävarmana mistä ne alkavat tai mihin ne loppuvat.

***

Dalur (tunnetaan myös nimellä Dale Presly) sanoo: "Henkilöhistoriassa ei ole tolkkua tarinan jälkeisessä elämässä. "Erään matkaajan muistiinpanoja" on lähinnä sitä." Häneen voi ottaa yhteyttä journeyer.org -sivuston kautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.