TANSSINI APOKALYPSIN KANSSA

Kirjoittanut Marko Urosevic (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Tein sen! Selvisin jotenkin Apokalypsiin! Lukemattomien elämien odotuksen jälkeen, olen lopultakin tässä. Mutta miten?" kysyin itseltäni.

Olen kirjoittanut romaanin yrittäen vastata siihen kysymykseen, miten pääsin tähän elämään, mutta mitä tapahtui tässä elämässä? "Miten pääsin tähän?" pohdin.

Sitten yhtäkkiä tarina alkoi kehittyä mielessäni. Oivalsin, että itse apokalypsi toi minut tähän.

Oli kesäilta 2018. Muistan juosseeni puistoon, jossa silloinen vaimoni kävelytti pientä koiraamme.

"Hei, minun täytyy kertoa sinulle jotain. Se on todella tärkeää", sanoin hänelle hätäisellä äänelläni.

Hän nosti tyynesti koiran syliinsä, sytytti tupakan ja sanoi: "Mitä se on?"

Hän oli tottunut toistuvaan rutiiniini etsiä jotain, kuka ties mitä, mutta hänellä oli edelleen kärsivällisyyttä uteliasta mieltäni kohtaan.

"Siis, mitä se on?" hän kysyi uudestaan.

"Apokalypsi tulee!" huudahdin kaikella dramaattisuudella, jonka sain kerättyä.

"Siistiä", hän vastasi tyynesti ja pyöritteli silmiään.

Vaimolle tämä oli vain yksi tyypillinen Marko-hetki, kun innostuin jostain uudesta, ja siitä tuli minulle pakkomielle.

"Kerron sinulle! Se on tulossa! Laskin sen! Se tapahtuu viimeistään 2046. Olen tosissani!" Sanoin, yrittäen lisätä dramaattisuuttani.

"Kulta, olet outo! Onko kaikki ok? Viime vuonna päätit, että olisit maailman tervein mies, ja nytkö sinun täytyy kertoa maailmalle apokalypsistä?" hän kysyi huolestuneena siitä, että aviomieheltä oli mennyt järki.

"Tiedän, että luulet sen olevan peliä, mutta kerron sinulle! Se on totta! Kaikki tiede todistaa sen. Maan magneettikentän fysiikka, arkeologia, geologia, puhumattakaan raamatusta, Platosta ja kaikista muista vanhoista pyhistä kirjoituksista ja myyteistä!" vastasin, yrittäen saada hänet ymmärtämään kaikki ponnisteluni tämän mysteerin ratkaisemiseksi.

"Marko, sinusta on tullut superouto", hän sanoi kävellessään pois, pudistellen päätään.

Muutaman viikon kuluttua vaimo oli poissa, ja koiramme hänen mukanaan. Minulle jäi tyhjä asunto, 200.000 dollaria velkaa ja "voi minua raukkaa".

Silti jatkoin etsimistä ja etsimistä, kunnes lopulta kompastuin Adamukseen ja Crimson Circleen. Sitten kaikki muuttui. Unohdin kokonaan vanhan, pakkomielteisen häiriötekijäni, joka oli pelastaa maailma tuhoutumiselta. Nyt minulla oli uusi "harrastus": pelastaa itseni.

Loppujen lopuksi minulla ei ollut vaihtoehtoa. Valitsin olla valaistunut, mutta siinä oli yksi ongelma – olin rahaton ja sydämeni oli särkynyt. Bisnekseni oli kiinni covidin vuoksi, ja vaimoni oli karannut uuden poikaystävänsä kanssa.

Minut oli riisuttu alasti. Jäljellä olin vain minä, mestarini ja "Devian the Boss", hänen lemmikkilohikäärmeensä. Ympärilläni oli pieni aspektikyläni, jossa olimme kaikki yhtä suurta perhettä kaikkine draamoinemme. Mutta minä olin ainoa, joka pystyi kokemaan sen.

Kysyin itseltäni, miten jouduin tähän. Olen kiva kaveri, yritin vain parhaani. En tajua sitä. Minulla ei ole enää mitään.

Ensimmäinen ihminen joka antoi minulle vastauksen, oli ... et ikinä usko: strippari.

Ystäväni päättivät yhtenä päivänä viedä epätoivoisen ystävänsä strippiklubille, toivoen saavansa hänet pois kurjuudestaan. Hyvin haluttomasti annoin periksi. Se oli ensimmäinen kertani sellaisessa paikassa.

Ajattelin: "Mitä kolme mestaritanssijaa tekee strippiklubilla? Tosi kummallista!"

Ystäväni lähestyivät yhtä noista kauniista naisista ja kysyivät, voisiko hän tanssia minulle. He kertoivat hänelle, että vaimoni oli juuri jättänyt minut ja olin surkeassa kunnossa. Katsoin häntä surullisilla kasvoillani, toivoen, että hän tuntisi sääliä minua kohtaan.

Hän katsoi minua leveästi hymyillen ja sanoi vain: "Onneksi olkoon!"

Pum, se osui. Tuolla hetkellä oivalsin, että olin esittänyt koko ajan "minua pikkuraukkaa". Jumitin omassa kristallivankilassani. Vaimoni ei jättänyt minua outojen pakkomielteideni, vaan uhri-itseni vuoksi. Tietenkin!

En voinut uskoa, että vaadittiin strippari heijastamaan minulle oma mestarini, näyttämään minulle, että esitin pientä. Hänhän tunsi minut parhaiten. Hän tiesi, mitä se vaatisi.

Siltä varalta, että mietit, mitä tuona iltana tapahtui, niin päädyin opettamaan hänelle, miten näkee, kun tekee pyörähdyksen, miten suuntaa varpaansa ja venyttää käsivartta. Meistä tuli hyvät ystävät. En voi olla opettamatta. Mitä voin sanoa – se on, kuka olen.

Valitsin tanssia tieni valaistumiseen. Kävin SES:n, Aspektologian, Thresholdin ja lopulta saavuin Havaijille ensimmäiseen live-tapahtumaani. Melkein hukuin varsinaista työpajaa edeltävänä päivänä.

Muistan vieläkin Adamuksen naureskelun, kun hän sanoi: "Millaista oli "hukkuminen" massatietoisuuteen, Marko?"

Silloin oivalsin täysin: "Voi paska, tämä ei ole peliä. Tämä koko valaistumisjuttu on totta!"

Siitä huolimatta jatkoin tanssimista. Oli edelleen vähän "draamatihkua" ja paljon komediaa, kunnes yhtenä iltana saavutin melkein Oivaltamiseni suihkussa. Sanon "melkein", koska kun se yritti tulla sisään, en halunnut uskoa sitä.

Kysyt, miksi. Yksi perspektiivi on, etten tuntenut olevani sen arvoinen, ja toinen on, että halusin tehdä sen tyylillä. Valitsin jälkimmäisen – teethän sen vain kerran!

Heräsin kesäpäivänseisauksessa 2021 keskeltä Manhattania, taisteltuani koko yön omien epäilysteni kanssa. Heräsin, ja sanoin lopulta: "EI ENÄÄ!"

"Voi vittu tätä!"

"Haista vittu, epäily."

"Olen valaistunut!"

"Tässä se on, olen valaistunut olento!"

Juoksin ulos hotellista ja aloin kävellä – ei hajuakaan, missä. Seuraava asia jonka muistan, on, että olin Central Parkissa ja istuin Shakespearen ja Kristoffer Kolumbuksen välissä kyynelten virratessa kasvojani pitkin.

"Olen valaistunut, hitto soikoon!" julistin vielä kerran.

Kuten voit kuvitella, kukaan ympärillä ei oikeasti välittänyt. Ihmiset vain jatkoivat kävelyä ja katsoivat tätä outoa heppua, joka itki ja puhui puluille ja haukalle.

Myöhemmin oivalsin, että nuo pulut olivat kavereitani: rakastettu St. Germain, Koot Hoomi ja Maria Magdaleena – niin haluan uskoa. Ja haukka oli tuleva itseni, joka tuli onnittelemaan minua valinnasta hyväksyä Oivaltamiseni.

Seurasi itserakkausaalto toisensa perään, sekä valtava tunne omasta kauneudesta, joka näytti minulle, että kaikki on minä ja on aina ollut. Sitten pelästyin yhtäkkiä.

"Voi paska, älä kuole. Älä poksahda ulos ja lähde, Marko. Meidän täytyy jäädä. Se on viimeinen hommani – haluan jäädä ja nauttia elämästä kerrankin, hitto soikoon", sanoin itselleni.

Myöhemmin samalla viikolla, ollen vielä krapulassa kokemuksestani, opetin oppilaalleni, miten tehdään "spiraalikäännös" valssissa, ja sanoin: "Christine, sain valaistumiseni. Olen nyt valaistunut heppu!"

Oppilaani katsoi minua kaikella rakkaudella ja naureskeli. "Se on kaunista, Marko, mutta teenkö nyt 1/8 vai 3/8 käännöksen tässä?" hän vastasi pyyhkäisten toteamukseni sivuun.

"Olen vakavissani, kerron sinulle!" sanoin yrittäen vakuuttaa hänet. "Olen valaistunut."

"Kultaseni, jos sinä olet onnellinen, minä olen onnellinen!" hän sanoi antaen minun pitää fantasiani.

Olin niin huumaantunut, että menin myös erään henkilökuntani jäsenen luo ja löpisin saman. "Elefanttiegoni" ei voinut muuta, kuin jakaa innostukseni.

"Marko, se on mahtavaa. Hyvä sinä! Muuten, älä sitten unohda tehdä palkkalistaa tänään. Viime viikolla unohdit tehdä sen ajoissa!" hän vastasi hörppien Starbucks-kahviaan, täysin kiinnostumattomana toteamuksestani.

Vaikka ihmisitseni oli pettynyt siihen, mitä valaistuminen oikeasti oli, jatkoin edelleen tanssimista siinä. En osannut levitoida tai sulattaa timantteja, mutta nyt olin aina selkeä. Mottoni oli: "Jos en pidä jostain, en tee sitä!"

Tämä tuo minut lopulta päivään 22.3.2023 ja "Taivaan ristin päivään". Päivään jota olin sieluni kanssa odottanut tuhansia, jos ei miljoonia, vuosia. Shambrojen H-hetki.

Siitä oli kulunut neljä kuukautta, kun lähdin "Syyttelymaasta". Tarkoitan mantereelta ja "Jästikylästä", kaupungista jossa asuin. Muutin Havaijille, todelliseen paratiisiin maan päällä. Integroin monia elämiäni, päästin irti kaikista epäilyksistä ja peloista, ja minusta tuntui, ettei ollut enää mitään irtipäästettävää. Olin vapaa kaikesta – tai niin luulin. Tarkoitan, että kirjoitan jopa kirjaa, ihan oikeasti! Olen valmis, antaa tulla!

Katselin Geoffia, Lindaa ja koko henkilökuntaa ja ajattelin: "Tässä se on. Olemme lopultakin tässä." Melankolia valtasi minut. Ikivanha missio oli tässä. Teimme sen.

Kun tuli se hetki, jolloin rakastettu St. Germain pyysi meitä kaikkia menemään alttarille ja päästämään irti kaikesta, mikä ei palvellut meitä, ajattelin: "No, minulla on kaikki hyvin. Minulla ei ole enää mitään."

Tuolla hetkellä tunsin lempeän äänen sanovan: "Anna se, Marko. On aika päästää irti!"

Tämä ihmetytti minua.

"Minulla ei ole enää mitään", vastasin.

"Ihan oikeasti, Marko, anna minulle akaasiasi likakaivo", sieluni pyysi.

"Mutta rakastan menneisyyttäni", sanoin, yrittäen neuvotella oman sieluni kanssa.

"On aika, Marko! Anna se minulle – se on ohi!" hän vastasi.

Kyynelten kera otin kaikki tarinani "akaasiasta", lempitutistani, ja ojensin ne sielulleni.

"Tässä, ota ne", sanoin nyyhkyttäessäni nyt kuin lapsi, jolta vanhempi otti hänen lempilelunsa.

Lopun tiedätte kaikki – menimme kaikki Taivaan ristiin. Ainoa tunne jonka voin keksiä kuvaamaan sitä, olisi loppuunsaattamisen tunne. Se oli yksinkertaisesti eeppistä!

Kun juoksin Taivaan ristin "porteista", minusta tuntui kun NBA:n pelaajalta, joka heitti ylävitoset kaikkien Crimson Circlen enkelien kanssa kummallakin puolella, saapuen lopulta kotiini, omaan sieluuni.

Tapahtuman jälkeen jokainen siellä ollut oli sanaton. Tarkoitan, että mitä voisi sanoa? Ei yksinkertaisesti mitään.

"Hetkinen, missä on draamahetkeni, missä on huipennus, jonka lupasit, Adamus?" ajattelin myöhemmin samana päivänä suihkussa. "Ei ollut maanjäristyksiä, avaruusaluksia, tulivuorenpurkauksia. Oliko tämä vain joku vitsi?"

Tuolla hetkellä tunsin mitä kauneimman ja rakastavimman energiahalauksen, jonka voi saada vain omalta sielultaan. "Olen tässä kiittämässä sinua, että vapautit minut", enkeli sanoi.

"Odotin aioneita tätä hetkeä, ja tulin kertomaan sinulle, että rakastan sinua ja olen ylpeä sinusta! Olen nyt vapaa ikivanhasta sitoumuksestani! Sellaisesta joka tehtiin kauan ennen Maata. Olemme vapaita, Marko! Olet vapaa. Ei enää missiota. Nyt on vain intohimo."

Kun itkin silmät päästäni, oivalsin, että Saint Germain oli oikeassa kaiken aikaa. Loppujen lopuksi se oli henkilökohtaista. Kyse oli aina vain omasta apokalypsistäni.

Tuolla hetkellä Maata edeltävä enkelini tuli luokseni ja palautti sen osan, joka jätettiin taakse, ennen kuin tulin Maahan: kullankeltainen enkelisydämeni.

"Se on nyt sinun, olet vapaa", hän sanoi ja lähti enkelisiivillään, liitäen vapaana sieluni tyhjiön läpi.

Tämä kokemus sai oloni tuntumaan kokonaiselta/täydelliseltä ja kuitenkin tyhjältä. Sieluni lauloi eheydenilolla, kun taas ihmiseni tunsi menettäneensä osan identiteetistään, mission.

Tässä olen nyt 23.3. ja kirjoitan tätä pikkutarinaa – uutta tarinaa. Tarinaa joka kirjoitetaan sielun puhtaasta intohimosta. Olen ripustanut missiokenkäni seinälle – se kaikki on ohi. Olemme menossa uuteen, käsikirjoittamattomaan tulevaisuuteen, uuteen energiaan.

Kunnioitan teitä, rakkaat shaumbrat, muinaiset parhaat ystäväni. On ollut melkoinen matka. Paljon kyyneliä, naurua ja draamaa. Mutta teimme sen, ja olemme nyt vapaita liitelemään, minne tahansa valitsemme.

***

Marko on hyvin taitava ammattitanssija, joka on voittanut monia kilpatanssimestaruuksia ja on kahden Fred Astaire Franchise Dance Studion ylpeä omistaja. Kauniilla Havaijin isolla saarella asuen, hän nauttii elämän yksinkertaisista iloista ­– maistellen suklaata ja kahvia, samalla jatkaen intohimoisesti luovaa kirjoittamista, tanssia ja tekoälyllä luotuja taideprojekteja. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla tai hänen tanssistudionsa nettisivujen kautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.