EI KATUMISIA

Kirjoittanut Anna Taipale (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Chillaan Havaijin saarella ja syön "lanailla" munakasta. Kuthumi on vieressäni, ja meillä on pientä rupattelua, joka kääntyy kerroksittain kotiinpaluuseen. Kun nautin sateisesta säästä ja tunnen merituulen, Kuthumi lähettää kuvaa/tunnetta, miten hänellä oli tapana (kun ei kävellyt) istua verannalla monsuunikauden aikana, kun hän kävi kotimaassaan ja oli yksin.

Innokkaana tutkimaan saarta ja nauttimaan sielukodistani täysillä, olenkin sen sijaan ollut sairaana muutaman päivän – kokemus joka on antanut tervetullutta maadoittumista ja tilan, joka tuo pintaan ahdistusta ja juttuja. Mitä syvemmin olen sallinut tämän levon ja nollauksen, sitä suuremmaksi katumuksen ja kaipauksen mainingit ovat kasvaneet sydämessäni.

Katumusta siitä, ettei ole jalkeilla. Pelkoa siitä, että jää jostain paitsi. Katumusta jälleen yhdestä viivästymispäivästä luovassa projektissani (ja yleiskatumusta siitä, että olen laittanut luovuuteni sivuun muiden töiden vuoksi). Kaipausta suhteeseen joka jäi taakse muutama vuosi sitten, kaivaten kauniin elämän jakamista jonkun turvallisen ja rakastavan kanssa. Sielukkaiden ja tasavertaisten yhteyksien kaipausta. Pettymystä siitä, että muut eivät täysin kohtaa ja on tehtävä kompromisseja. Hajonneiden suhteiden pehmeitä, mutta vielä näkyviä arpia.

Kun nämä tunteet tulevat pintaan suodattamatta, oivallan, että tämänhetkinen kaipaus liittyy suurelta osin tämän elämän lopullisuuteen, hyvästeihin ihmisille, joita olen rakastanut, kaivaten jo kaikkia paikkoja ja maisemia, joita olen kutsunut kodiksi. Tuntiessani ihmismatkaani, nousee muistoja ensimmäisten kehokokemusten uutuudesta ja viattomuudesta – niin kevyitä, niin ohikiitäviä, sisään ja ulos, puhdasta iloa – ja sitä seuraavista ihmiselämän kokeiluista, taisteluhaavoista, viisaudesta, iloista, vastoinkäymisistä ja yksinkertaisista ihmeistä.

Kaikki tämä kaipaus ja katumus ei kumpua niinkään nykyisestä ihmisitsestäni, vaan siitä, että se on ollut monien entisten elämien punainen lanka/teema, joka tulee nyt pintaan ja kotiin integroitavaksi. Voi, syvää niiden sieluni ilmaisumuotojen surua, jotka luulivat elämänsä "haaskatun", marttyyrien jotka kuolivat tyytymättöminä, missiot keskeneräisenä, maailman ollessa edelleen sotkua ja sydämet korjaamatta.

Mutta se on vain havainto, että jokin on haaskattu tai hukattu. Havainto erillisyydestä, vähemmästä kuin täydellinen, olemisesta jossain tai jonkun muun kanssa, kuin meidän tarvitsee olla, illuusio ajasta. Koskaan ei ole mitään, mitä sielu ei ole. Sielu on katumus, epäily, pelit, flunssa joka rasittaa kehoa, alati kehittyvän itserakkauden löytäminen, ihmismatka – ja kaikki sen yli.

Osallistuin hiljattain Time Traveling -työpajaan (= aikamatkustus), jossa puhuimme todennäköisyyksistä verrattuna mahdollisuuksiin. On samaan aiheeseen liittyvä nauhoitus (täällä), joka julkaistiin monta vuotta sitten ja jonka olen kuunnellut aina silloin tällöin, ja pidän sitä hyvin koskettavana ja soveltuvana omaan matkaani. Se auttoi minua oivaltamaan, että pysymme enimmäkseen melko suljettuna itseltämme.

Tämä limittyi havaintoon, jonka tein työskennellessäni asiakkaideni kanssa. Aistin heidän energiansa ja tunsin eron heidän elämänsä rajoittuneen ja kaavamaisen kehityskaaren ja niiden kultaisten mahdollisuuksien välillä, joita kupli heidän energiassaan, mutta harvoin niitä hyödynnettiin tai valittiin toteuttaa. Sitten aloitin omanlaiseni terapian, jossa pelkän ihmisille kanavoimisen sijasta, voin "potkimalla persuuksille" inspiroida heidät ottamaan täyden vastuun elämästään ja energiastaan. Monet ottavat, ja silloin tapahtuu syvää transformoitumista ja unelmia ilmentyy. Tietysti se on ollut myös oma matkani koko ajan. Näkemykseni mukaan, mahdollisuuksiemme tietoinen hyödyntäminen vaatii sisäistä turvallisuutta, myötätuntoa ja henkisen ohituksen lopettamista. Se merkitsee viisauskäsitteiden integroimista JA potkujen antamista loputtamalle parantamiselle, rajoittuneille perspektiiveille ja arvottomuusmalleille.

Minulle päätöstekijä on aina ollut itserakkaus – lahjat joita olemme valmiita antamaan itsellemme. Joskus tuo lahja on rehellinen ja läpikotainen itsemme tarkasteleminen, kohdaten ja irtipäästäen (ei katsoen läpi sormien tai kieltäen) kuvitteelliset esteemme – häpeä, kateus, vertailu, epäily, vastuuttomuus ja syyttely. Nämä pelit pitävät usein kirkkaimmat mahdollisuutemme loitolla. Vaikka nuo rajoittuneet perspektiivit itsestämme ovat sielun ilmaisumuotoja yhtä paljon kuin mikä muu tahansa, silloin kun uskomme olevamme vähemmän täydellinen ja esitämme pikkuihmisen osaa, sitä vedämme puoleemme energiastamme (tai tiedostamatta käskemme) – pienen ihmisen todennäköisyyksiä.

On myös mahdollisuus kaikkien osiemme hyvin virtaavaan yhdistymiseen tässä ihmisverryttelypuvussa - eläen ilossa ja rakkaudessa sen kanssa, kuka todella olemme. Silloin kun ei ole mitään saavutettavaa ja kaduttavaa, ei ole vastarintaa energiani kokemiseen sen pirstoutumattomassa virrassa. Tämä myötätuntoinen prisma vapauttaa minut lopultakin kokemaan valitsemiani mahdollisuuksia, ilmentämään sydämeni unelmat. Tunnen, että siitä syystä nuo aspektit/puolet nostavat päätään nyt – he ovat saaneet muistion, että heidän nimetty ylösnousijansa ei halua enää näperrellä rajoittuneiden näkemysten kanssa.

Se ei välttämättä tarkoita, että ihmiselämästä tulee jotenkin täydellistä tai stressitöntä, tai etten enää koskaan pelaa mitään pelejä. Mutta sallin itseni myös nauttia elämästä ja valitsen "ison virtani" – kuten kutsun sitä – valmiina (joskus takellellen) hyppäämään jyrkänteiltä, jos on tarvetta, valmiina kaikkiin tunteisiin ja tuntemuksiin, kun niitä tulee, valmiina esittämään ihmisosaa täysillä, pirstoutumattomana itsenäni.

Siis, kun hyvin luultavasti lähdet tästä ihmiselämäkokemuksesta ilman katumisia, täydellisyydessäsi, mitä valitsisit elämääsi nyt?

Jos ihmisheikkouksia, pelejä, kummallisuuksia ja kaikkia elämän yleisiä törppöilyjä ei olisi tarkoitus ottaa liian vakavasti? Jos itse asiassa mikään ei olisi väärin, minkä lahjan antaisit itsellesi?

Mitä valitsisit, jos sallisit sydämesi laulaa, antaisit itsesi tulla hulluksi, et kerrankin olisi niin järkevä (tai olisit kerrankin järkevä, jos se palvelisi hyvinvointiasi)?

Mitä valitsisit, ilman katumisia?

***

Kirjoittajan kommentti: uusi sieluilmaisuni, YouTube-kanava "Soul and Stuff", on paikka, jossa puhun itserakkaudesta (jatkuvasti laajentuva intohimoni), ihmiselämästä kaikkine typeryyksineen, loistoineen, hauskuuksineen ja paskoineen – ja omasta psykologiamuodostani. Ja jos olet valmis myötätuntoiseen ja transformoivaan persuuksille potkimiseen, yksityissessioita on tarjolla netissä sivustoni kautta annataipale.com. 

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.