ASTU HOLOKANNELLE
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
28.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Sen löytäminen, että fyysinen universumimme on muodostunut täysin eri tavalla, kuin luulimme, on vähän kuin joku, joka Star Trekin holokannen ohjelmassa näkee yhtäkkiä vähän todellista avaruusalusta ja kyseenalaistaa oman tajunsa siitä, "mikä on totta". –Richard Gentle
Olen muistellut San Franciscon Chinatownia. Vanhoja miehiä istumassa oviaukoilla, päällään tupsukoristeinen silkkipäähine ja kirkkaasti kuvioidut kimonohousut ja -paita. Joillakin heistä oli pitkä, kiertynyt kynsi toisen käden pikkusormessa, joka kasvoi viisisenttisenä spiraalina. Ei voinut kuin tuijottaa tuollaista odottamatonta näkyä.
Minulla on romantisoitunut muisto tuosta kaupungista, koska en ole ollut siellä hyvin pitkään aikaan. Siellä käyminen on epämääräisellä listallani "jossain kohtaa tehtävistä asioista". Mutta kun näen tämänhetkisiä kuvia kodittomien telttakaupungeista, siivottomista kaduista, hämäristä kujista ja kerrostaloista, en ole varma, kannattaako minun vaivautua. Vaalittuja kokemuksia ei voi toistaa. Se piiskuinen herkkukauppa, josta sain aitoja New York -tyylisiä rinkeleitä ennen ranskantuntia Alliance Françaisessa, on luultavasti muutettu Starbucksiksi.
Tämä on ongelmana, kun elää vuosikymmeniä. Todellisuus ei sovi yhteen muistojen kanssa, ja muistot ovat epäluotettavia.
*****
Minun ei tarvitse matkustaa kauas kokeakseni tämän ristiriidan. Se tapahtuu aina, kun menen Santa Barbaran keskustaan. Kymmenen minuutin ajomatka Goletasta ei vie minua siihen puoliuniseen kuljeskelufiilikseen, jota odotan sen perusteella, että asuin ja työskentelin keskustassa 1980- ja 1990-luvulla, vaan paikkaan joka tuntuu liian kiireiseltä, vieraalta ja epäystävälliseltä.
Jos ajattelen olevani henkisellä polulla, näyttää siltä, että minun pitäisi lakata olemasta huolissani siitä, että rakastamani kaupungit huononevat korjauskelvottomiksi. Minulla pitäisi olla uskoa, että mitä tahansa vahinkoa ja tuhoa onkin tehty kaikille Maan fyysisille aspekteille, ne oikaistaan. Loppujen lopuksi, sehän on "Nova Gaia" – uusi Maa. Ei "vanha ja väsynyt Maa, joka vain rumenee ja hajoaa".
Henkistyyppisenä ihmisenä minulla on luultavasti velvollisuus ottaa käyttöön massiivisen tehokas lasersädemäinen visualisointi/ilmentämiskykyni ja tehdä se.
Haluan alkaa nähdä uusin silmin, mutta en ole varma, riittääkö luonteenlujuuteni pitämään minut tuossa kurssissa, kunnes näen fyysisenä todellisuutena sen, mitä näen noilla uusilla sisäisillä silmillä. Vaikeuteni hypätä koko sydämelläni tähän ilmentämisvillitykseen johtuu siitä, että edelleen vaikuttaa olevan ylitsepääsemätön viive ilmentämisaikomuksesta unelmamme materialisoitumiseen.
*****
Muistan sen ilon, kun lähdin lomalle ensimmäisestä, collegen jälkeisestä työpaikastani lainopillisena sihteerinä. En ollut sopeutunut puurtamaan klo 9–17 oltuani suhteellisen vapaa Kalifornian yliopistossa, ja oli poikkeuksellisen arvokasta saada kokonaiset kaksi viikkoa, joita eivät jonkun muun aikataulut rajoittaneet. Lomailu lähtemättä edes kaupungista tuntui herkulliselta ja turmeltuneelta.
Kuljeskelin keskusta-asunnostani satamaan ja laiturin päähän. Ostin rantarihkamaa omalaatuisesta Devil and the Deep Blue Sea -kaupasta, nautin kahvia katsellessani kalastusveneiden tulevan ja menevän ja purjelautailijoiden roiskauttavan itsensä veteen ja oikaisevan itsensä nauraen. Nautin tilapäisestä vapaudestani.
Toivon hartaasti, ettei minun olisi tarvinnut palata töihin noiden kahden viikon päätyttyä. Vaikka ymmärsin, että minulla odotettiin olevan työpaikka, kuten melkein kaikilla muillakin tuntemillani ihmisillä, olin salaa katkera universumille, ettei se elättänyt minua, jotta olisin voinut kirjoittaa kirjoja, mitä sydämeni halusi. Ei vain ennen töitä ja niiden jälkeen, vapaa-ajan harrastuksena. Ei elämän typistettynä sivutoimena, vaan pääelämänäni.
Raapustin päiväkirjaani, kun istuin laiturin piknikkipenkillä, kynän kaivertaessa uria paperille ajatusteni voimalla. Tällaista haluan elämäni olevan. En halua istua toimistossa kaiken päivää naputtelemassa haastekirjeitä ja testamentteja. Haluan vapautta. Haluan elämän olevan, kuin tämä loma.
Tiesin, että useimmat ihmiset leimaisivat tuollaisen halun itsekkääksi ja epärealistiseksi. Kuka elättäisi minut, reilu parikymppisen kirjoittajan ilman ansioluetteloa, jotta voisin kirjoittaa romaaneja ja runoja? En ollut renessanssiajan taitelija, jolla on varakas mesenaatti pulittamassa mammonaa elättämään minut.
Ei, tyttöseni, menet takaisin työpaikkaasi, ja pysyt siellä, koska sillä tavalla maailma toimii.
*****
Tänä päivänä istun tässä kirjoittamassa kaikessa rauhassa, uurastamatta epäkiinnostavassa työpaikassa. Totta, en käyskentele laiturilla Santa Barbarassa. Mutta katselen lempeän tuulenvireen keinuttavan kukkia ja kuuntelen tikkojen ja varisten juttelevan takapihallani Goletan esikaupunkialueella. Minun ei tarvitse mennä ikkunattomaan koppiin ja viettää näitä Santa Barbaran upeita päiviä naulittuna ergonomisesti oikeanlaiseen tuoliin, tuijottaen tietokoneruutua ja odottaen innolla lounastuntia päivän ainoana kohokohtana.
Pitkäaikainen unelmani on ilmentynyt. Yli 40 vuotta myöhemmin, ja eri muodossa kuin olisin voinut koskaan kuvitella, näytän lopultakin saaneen toiveeni.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuiskaa Universumi.
Jos oikeasti on aikamatkustusteknologiaa, kyky kelata itsemme takaisin elämämme aiempaan versioon ja sieltä kutoa uudelleen noiden vuosien kuvio, rakastaisin tehdä tuon matkan. Seuraisin sitä aikajanaa, jolla tapahtuu jotain maagista julistettuni haluni vapauteen. Mesenaatti ilmestyy. Minulle annetaan vapaus kirjoittaa koko päivän, tarvitsematta istua naputtelemassa jonkun muun sanoja IBM Selectricillä.
Kirjoittaisin kaikki ne romaanit, jotka olisin kirjoittanut. Minulla olisi ollut ne kokemukset, jotka minulla olisi ollut tuona aloittelevana ja sitten menestyksellä julkaisseena kirjailijana.
Se on yksi aikajana. Ja sitten kun olisin levittänyt tuon aikajanan, tuosta hetkestä tähän, voisin palata takaisin aikakoneeseen ja tuohon hetkeen ja valita vielä toisen reitin.
Se on kuin elämän holokansi. Luoden, mitä haluamme – ei vain nykyisyydestämme ja tulevaisuudestamme, vaan myös menneisyydestämme.
*****
Mahdollisten aikajanojen monilukuisuus, pelkästään yhdestä nykyelämästäni, on niin hämmästyttävä, etten voi alkuunkaan tajuta mitään osaa siitä mielelläni.
Oletan, että siihen on hyvä syy, miksi ihmiset – tai ainakin useimmat ihmiset – eivät pysty aikamatkustamaan eivätkä tietoisesti tietämään niitä monia samanaikaisia elämiä, joita ehkä koemme.
Mieleeni juolahtaa, että meillähän on oma aikakone. Mielikuvitus ja muisti, muisti ja mielikuvitus. Erityisesti muisti, joka esittää elämämme tarinasäikeitä Kaiken olevaisen kudelmassa.
Olen melko varma, että muistoni ovat virheellisiä. Oliko Chinatownissa oikeasti vanha mies, jolla oli pitkä, kiertynyt sormenkynsi? Istuinko tuon piknikkipöydän ääressä joskus 1980-luvulla ja tallensin toiveitani päiväkirjaan?
Kenties tuo vanha mies, jolla oli kiertynyt kynsi, oli jossain elokuvakohtauksessa? Kenties tuo piknikkipöytä oli aallonmurtajalla eikä laiturilla.
En halua maalata menneisyyttäni kaipauksen ja katumuksen siveltimellä. Se on yksi asia, jota voin kontrolloida ja jonka voin ilmentää välittömästi. Voi suodattaa kokemukseni tummennetun tunneprisman läpi, tai kirkkaan prisman, joka näkee ja hyväksyy valinnat, joita tehtiin, ja polut jotka valittiin.
Ja jos uskon salaa, että jonain päivänä voin matkustaa ajassa taaksepäin ja muuttaa noita valintoja ja polkuja, ja kokea sen elämän, jonka olisin halunnut saada, en näe siitä mitään haittaa.
Jos mikään oikeasti on mahdollista … kenties huomenna herätessäni huomaan, että kirjoittamani romaanit täyttävät korkean puisen kirjahyllyn. Hohtavakantisia ensipainoksia ja aistikkaasti muotoiltuja pokkareita uusintapainoksina.
Astu sisään holokannelle, oikeanpuoliselle näyttämölle. Toteuta se!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.