VILLIEN VIISAUS

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
26.4.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen oppinut liittämään rauhan siihen, että minua vaivaavat asiat ovat poissa.

Olen vähän tyytymätön tähän määritelmään. Jokin sanoo minulle, ettei se ole luonnon tapa toimia. Kissani, nuo kotieläimet jotka ovat säilyttäneet esi-isiltä perityn kesyttömän tiedon, vaikuttavat rauhallisilta suurimman osan ajasta. Ne saattavat olla aktiivisia, mutta yleensä ne ovat rauhassa itsensä ja ympäristönsä kanssa.

Olen melko varma, että villielämillä, puilla, hyönteisillä ja luonnolla yleisesti ei ole luetteloa rauhassa olemisen kriteereistä. Ei ole vaatimuksia, miten asioiden täytyy olla, jotta voi kokea tasapainoa, mielentyyneyttä … rauhaa.

Juuri tällä hetkellä mikään ei ole pielessä lähiympäristössäni, kehossani, mielessäni tai tunteissani. Siksi voin sallia rauhan. Ja kuitenkin se tuntuu jotenkin halvennetulta, koska olen vaatinut rauhaa ponnistelemaan, ennen kuin myönnän sen.

Kenties odotan liikaa, kun sovellan itseeni samoja standardeja kuin luonnon viisauteen. Eläimiä ja Gaian luonnon olentoja ei rasita tämä hermostunut mieli.

Jossain joogi kuiskaa: "No, sinä typerys, jos vain meditoisit, tajuaisit sen."

Mietin, onko joillekin meistä meditoinnin rauhallisuuden välttäminen oma harjoituksensa. Kun maailma ja me olemme edelleen tässä mullistuksessa, kenties tarvitaan levotonta mieltä. Ainakin jotkut meistä tarvitsevat, ainakin osan ajasta.

Pidän tuosta ajatuksesta paljon enemmän, kuin ajattelen itseäni liian kurittomana tai laiskana pitämään kiinni meditointiharjoituksesta.

*****

Ajattelen, että minulla on omalla tavallani meditatiivisia hetkiä pitkin tyypillistä päivää. Niitä tulee usein toiminnan keskellä, kuten ajoittainen tavaroiden lajittelu/karsiminen, johon olen taipuvainen. Kulutin tässä taannoin paljon aikaa yhden huoneen perusteelliseen järjestämiseen ja siivoamiseen, ja tuo aika tuntui tarkoitukselliselta ja tyyneltä – aivoni ikään kuin olivat sivussa, ja henkiosani tarkkaili, muttei häirinnyt.

Avasin ikkunan ja vilkaisin tavarakasoja, jotka tasoilla odottivat järjestämistä. Tahattomasti livahti ajatus, houre totuudesta: luojan kiitos, että tämä kaikki on tässä! Minulla on vielä jotain tekemistä.

Hyvänen aika. Ajattelinko juuri niin? Pelkään hankkiutua eroon tavaroista, koska sitten minulla ei olisi mitään tekemistä? 

Vihaan yleistää sitä elämäni ja itseni muihin alueisiin, mutta siinä se on. Roikunko edelleen eri kivuissa ja myllerryksissä – fyysisissä tai tunnepuolella – koska tarpeeni selvittää ne antaa minulle tarkoituksen?

*****

Pitkähkön ostosreissun jälkeen Trader Joe'silla oivalsin yhden asian, joka ei sisälly rauhallisuuteeni: olla käyttämättä tukahduttavaa maskia ja olla hieman hälytystilassa koko ajan, kun minun pitäisi käyttää sitä. Minulle ei ole tullut mieleen, että tuo maskipakko aiheutti minussa melkein alkukantaista epäluuloisuutta, mikä on vasta nyt alkanut hävitä.

Tuo pakko peruttiin Kaliforniassa useita kuukausia sitten (paitsi terveydenhuollon tiloissa). Olen odottanut sen palauttamista – jonkin väärän päättelyn perusteella, mihin auktoriteetit päätyvät pelatessaan "pyöritä pyörää" -peliä "tieteellä" ja "kansan terveydellä". He voivat yrittää uudestaan syksyllä, mutta tällä erää uskon, että julkinen mielipide olisi massiivisesti sitä vastaan.

Ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, minusta tuntui todella ok:lta, hyväksyvältä ja neutraalilta jokaisen osalta, jolla näytti olevan eri perspektiivi maskikysymykseen. Kenelläkään ei ole mitään syytä käyttää maskia ulkona, kuitenkin he käyttävät edelleen. Olen lopultakin siinä paikassa, että huomaan maskin käyttäjät ulkona, mutta siinä ei ole minulla mitään latausta.

Kaupan ulkopuolella oli yksi maskia käyttävä asiakas, joka veti desinfiointipyyhkeitä automaatista pyyhkiäkseen kärryjensä kahvan. "Haluatko sinä?" hän kysyi.

"Ei kiitos, en usko, että bakteereista tarvitsee olla huolissaan", vastasin hymyillen.

"No, se on järkevää", hän totesi. Ja mietin, oivalsiko hän, miten hän leimasi itsensä kuuraamalla kärrynsä kahvaa.

*****

Kun olemme ihmismuodossa, miten voimme olla muuta, kuin vähän villi ja vähän kesytetty?

Joskus näen vanhojen miesten etäisen sinisissä silmissä arktisen suden levossa, odottamassa kutsua. Omassa sydämessäni asuu kenties pantteri, keskiyönmusta, kiiltävä, hiljainen, vaaniva.

Sanotaan, että olemme moniulotteisia olentoja, jotka on typistetty omalla tietoisuuden tai uskon puutteella ja kahlittu gravitaatiolla ja muilla kolmannen ulottuvuuden ominaisuuksilla. Itse puolestani tartun tuohon näkemykseen, että voisin olla pantteri tai lohikäärme tai susi, noissa ulottuvuuksissa joita en pysty koskettamaan mielikuvituksettomilla ihmissormilla, vaikka miten haikeasti venyttäisin käteni korkealle.

Kenties unissa. Kenties unissa. Pyydän nähdä unta panttereista, susista, lohikäärmeistä ja muodonmuuttamisesta. Hopeanhohtoinen lohikäärme, joka loistaa omasta sisäisestä valostaan ja sinkoutuu taivaalle villin ilon kera.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.