SINISILMÄISYYTTÄ
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
15.1.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Hmm, tässä on häiritsevä ajatus.
Mitä jos ihmisten tuominen polvilleen, kuten jotkut kommentaattorit niin värikkäästi asian ilmaisevat, on osittain auttamassa meitä oppimaan, miten otetaan vastaan apua?
Tai tunnistetaan/tunnustetaan, että tarvitsemme apua ja että tuota apua on saatavilla, puhumattakaan sen pyytämisestä.
Apua voi löytää ennen kaikkea, uskoakseni, omasta äärettömästä itsestämme. Noista monista korkeampien ulottuvuuksien itseistä, joista olemme fyysinen ilmaisumuoto tällä hetkellä, kuten on kuvannut esimerkiksi Alex Collier.
Noilla korkeammilla itseillähän vaikuttaa olevan rikkomaton yhteys Henkeen, kaikkeen olevaiseen ja kaikkiin hyväntahtoisiin valo-olentoihin, joilla ilmeisesti on hinku vain auttaa meitä.
Ja mitä jos, omassa rajallisessa "kyvyttömyydessäni", se kaikki on apunani, jos olen vain valmis pyytämään sitä?
*****
Täytyy sanoa, että on melko mukava käyskennellä pihalla upean ja pitkäaikaisen maisemoijan, Alfredon, kanssa, keskustella rikkaruohoista ja käyttää "risiininsiemenpellettejä" torjumaan goffereita ja ruiskuttaa sienenestoainetta dymondiaan …
"Minun on vaikea kitkeä mitään lonkkani vuoksi", selitän vähän anteeksipyytelevästi.
Ikään kuin minun pitäisi olla fyysisesti täysin kykenevä kaikkeen.
Kerrankin en hiipinyt takaisin sisälle tuntien, että olisin pakoillut vastuutani ja siirtänyt sen jollekin muulle.
Ei. Se on yhteisvastuuta. Käyttää resursseja tavalla, joka hyödyttää minua sekä maisemoijaa ja hänen työntekijöitään kannattavaa työtä tekemällä. Tässä kohtaa palvelujen ostaminen on edelleen se tapa, jolla monet ihmiset länsimaisessa yhteiskunnassa saavat asiat tehtyä.
*****
Monet kanavat ovat sanoneet, että Gaia pyysi apua noin 80 vuotta sitten, ja välittömästi alkoi aulista apua säteillä valoenergiana Maahan.
Hyvänen aika, jos tämä massiivinen arkkienkeli pyysi apua, kuka minä olen olemaan liian ylpeä tekemään saman?
Se on osittain ylpeyttä. Se on myös syvään juurtunutta ohjelmointia, vanhaa mallinnusta, kuten tri Peebles on kutsunut sitä, ja toimimista edelleen tuona pienenä tyttönä, jolle annettiin varhain tehtäväksi ottaa vastuu itsestä ja jota ylistettiin kaikkien asioiden tekemisestä itse. Se on hän, tuo rakas pieni sielu, joka on haluton nostamaan kätensä ja uikuttamaan, apua …
Kenties ylpeys on tässä tapauksessa taas yksi pelon sivujuonne.
Mitä jos pyydän apua, eikä kukaan vastaa?
Mietin, miten monessa elämässä, ja myös tässä elämässä, tuo käsi on nostettu eikä pyyntöön ole vastattu.
Miten kamala hylkäämisten taakka se on ollut. Ja kenties näin on monilla meistä.
*****
Havaitsen ristiriitaa silmäillessäni artikkeleita tai videoita. Kommentaattorit, kuten Mel K, Ann VanderSteele ja Scott McKay, rummuttavat itsevastuuta. Viesti näyttää olevan: älä odota, että sinut pelastetaan. Jos luotamme toisten saavan meidän pois tästä sotkusta, emme opi, miten estetään se katastrofaalinen hajoaminen tapahtumasta uudestaan, minkä olemme "sallineet".
Toinen näkökulma on, joskus näiden samojen ihmisten kannattama, että pimeyteen suuntautuneet voimat jotka ovat hallinneet Maata ja orjuuttaneet ihmiskuntaa vuosituhansia, täytyy poistaa, ennen kuin voimme toipua, parantua ja siirtyä valoon lajina ja planeettana.
Kumpi se on, kaverit? Pitäisikö meidän pitää huoli itsestämme? Vai onko meidän sallittua pyytää apua, silloin kun on liian vaikeaa?
*****
Arvelen, että jokaisella on henkilökohtainen käännekohta. Antautumiskohta, hetki jolloin pysähdymme, emme hievahda, tuijotamme jotain projektia tai ratkaisematonta konfliktia toisen ihmisen kanssa, tai on jokin muu luonteenlujuustesti.
Ja sanomme: en aio yrittää tehdä tätä itse.
Siinä saattaa olla haluttomuutta. Avunpyyntö on parhaimmillaankin vastahakoista.
Mutta pyydämme.
Arvelen, että se mitä näemme nyt maailmanlaajuisesti, ei ole ainoastaan ihmismassojen heräämistä moniin totuuksiin, vaan unenpöpperöisten silmien räpyttelyä, katsoen ympärille kauhuissaan.
Hei … tämä on hemmetin sekamelska! Onko siellä ketään, jolla on muutama ratkaisu vedettävänä hihastaan? Voisin touhuta yksin ja yrittää tehdä asioita paremmaksi … mutta ehkä voimme koota resurssit ja löytää helpomman tavan yhdessä.
Kun useammat ihmiset alkavat tiedostaa, että äärettömästi apua on aina saatavilla, jos vain pyydämme, luulen meidän saavan paljon enemmän apua, kuin edes sinisilmäisimmät optimistit ovat koskaan kuvitelleet.
Kiedon nyt tuon sinisilmäisen optimistin viitan ympärilleni ja lähetän vilpittömän aputoiveeni ulospäin kaikkeen olevaiseen ja sisäänpäin kaikkeen, mitä minä olen.
Miten paljon helpompaa minun onkaan pyytää apua, kun tunnistan, että jotenkin se olen joka tapauksessa minä, joka autan minua. Vaikka se vaikuttaisi tulevan jostain ulkopuolisesta lähteestä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.