KAIKKI MUUTTUU SILTI KULLAKSI
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
7.1.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Yksi "suuri päivä" tuli ja meni eilen, ilman mitään havaittavia tapahtumia, ja se osani joka nauttii surullisuudesta, tarttui tiukasti ja rautaisella otteella tähän tietoon.
Olin suurimman osan päivästä eeppisen pahalla päällä. Turhautunut kaikista ihmisistä, jotka kieltäytyvät heräämästä. Ärsyyntynyt kommentaattoreihin ja kanaviin, jotka jatkuvasti kaupittelevat tiettyjä päivämääriä, tietäen koko ajan, ettei mikään ennustus voi olla täysin paikkansapitävä.
Kaikkein pahinta oli itsekritiikkini. Olen viisaampi, kuin että antaisin ulkoisten tapahtumien tai ei-tapahtumien vaikuttaa minuun. Ja sitten oli vastapuhettani, joka torui itsekriittisyydestä!
Ei mikään ihme, että Maan ulkopuolisia olentoja näyttää joskus kummastuvan ihmiset ja heidän ääripäänsä. Jopa yhdessä kehossa voi olla taistelukenttä.
*****
Suuressa osassa elämääni on kyse mielialoista. Tunteista. Tunteita joita en halua tuntea, tunteita joita tulee protestoinnistani huolimatta, ja noita harvinaiselta näyttäviä tunteita, joista todella nautin.
Vaikka tunnistan älyllisesti, että meidän ilmeisesti täytyy kokea negatiivisia ja epämiellyttäviä tunteita, en ole koskaan saanut aikaan sovintoa tämän asian kanssa. En ole varma, haluanko saadakaan.
En sanoisi varsinaisesti taistelevani huonoja tunteita tai huonoja kokemuksia vastaan. Kyse on enemmän närkästyneestä hyväksymisestä. Sellaisesta mitä saattaisi tuntea, kun sinut ryöstetään kujalla ja päätät olla taistelematta paljain nyrkein asetta vastaan.
"Tässä, ota rahani, ota koruni. Kunhan et vain ammu minua, okei?"
Sillä tavalla koen negatiiviset jutut, joita kuplii esiin minussa nyt. Antautuen vastentahtoisesti sille, mikä on ilmeisesti vääjäämätöntä. Tunnen sen, jos on pakko, menen tuon ajatusprosessin läpi, koska minun täytyy mennä. Älä vain yritä saada minua nauttimaan siitä.
Pitäisin sitä alentuvaisena loukkauksena vielä tarpeettoman vamman lisäksi.
*****
Eilen, synkistä synkimmän mielialan keskellä, puhuin oppailleni silkasta ärtymyksestä: "Okei, valo-olennot, täällä minä tunnen tätä roskaa. Haluaisin vähän apuja, kiitos. Onko mitään ehdotuksia?"
Välittömästi sain kuvan eteenpäin puksuttavasta junasta, punaisen konduktöörinvaunun pitäessä perää. "Irrota tuo konduktöörinvaunu", he mumisivat. Näkymätön käsi poisti tapin, ja konduktöörinvaunu alkoi jäädä taakse, kun juna kiisi iloisesti eteenpäin, vapautuneena tuosta painosta.
Useita ajatuksia ilmestyi enemmän tai vähemmän samanaikaisesti, valopilkkuja eri lähteistä. Yksi ajatus oli, että tuo konduktöörinvaunu sisälsi kaikki nuo tietämättömät ihmiset, jotka kieltäytyvät heräämästä eivätkä herää tässä elämässä. Yksi fantasiani on, että tämän megakamalan maailmantilanteen jatkuva pitkittyminen on "heidän vikansa". Heidän tiheä ja tietämätön energiansa pahentaa sitä kaikkea.
Toinen ajatus nosti kätensä. "Hei siellä. Käsitän, että on hauskaa syyttää kaikkia muita. Mutta keitä nuo tietämättömät ihmiset ovat muita kuin omia osiasi?"
Mahtavaa … yksi henkinen itsestäänselvyys pilaa syyttelysessioni.
*****
Minulla ei ole vastausta tähän pahassa mielessä rämpimiseen. Olen ehdottomasti kiitollinen, etten ole sellaisen syövereissä tällä hetkellä.
Kenties ehdoton kiitollisuus tämän paskan puuttumisesta, on paras selviytymismekanismi, johon pystyn juuri nyt. Se ei vaikuta miltään mahtipontiselta henkiseltä ratkaisulta. Sitten toisaalta, en pidä itseäni mitenkään henkisesti mahtipontisena.
Olen vain yksi ihminen, joka yrittää integroida itsensä maailmassa, joka hajoaa, ennen kuin se voi uudistua kultaiseen loistoonsa.
Maailman kaikki pahat mielet eivät voi estää sitä kohoamista, jota nyt koemme. Se on yksi varma asia, joka ei koskaan häviä todellisesta, vakaasta ytimestäni, vaikka saatan epäillä sitä epätoivoni syövereissä.
*****
Katselen, kun konduktöörinvainu jää kauemmas ja kauemmas taakse. Minussa on epämiellyttäviä osia, jotka jätän mielelläni siihen. Jos en pysty integroimaan niitä, antaa niiden sitten mennä, minne niiden tarvitsee. Niiden ei tarvitse painaa minua alas, enkä tunne velvollisuutta yrittää raahata jotakin valoon, silloin kun tuo kurja olento puristaa jatkuvasti silmänsä kiinni ja sanoo "ei, ei, ei". En pysty nujertamaan ihmismielelläni sitä pelkotasoa, joka ylittää kaikki käyrät.
Huomaan ihanan, kultaisen valon kajastavan konduktöörinvaunun päällä, kun se häipyy kaukaisuuteen. Ja osa minua on myös tuossa valossa.
Voin päästää kaikesta siitä irti – pimeydestä joka ei halua valoa, ja valosta joka jatkuvasti tarjoaa itseään siitä huolimatta.
Kävelen tuon junan etuosaan, ja junailijan kanssa jonka käsi on vivulla, katson eteenpäin. "Kovempaa", mumisen, ja juna loikkaa eteenpäin raiteilla, irtoaa ja nousee taivaalle.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.