VAPAAEHTOISET SILMÄLAPUT

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
9.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Halu kirjoittaa ei ole sama asia, kuin että on jotain sanottavaa.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa elämästäni melkein joka päivä siitä lähtien, kun olin 17-vuotias. Pidän tätä henkilökohtaisena sopimuksena tutkia ja yhdistyä sieluun sekä tapana muistaa, kuka, mitä ja milloin.

Sen jälkeen kun aloin postata Golden Age of Gaia -sivuille helmikuussa 2021, olen kehittänyt toisen sopimuksen: julkaista kirjoituksia muiden luettavaksi, eikä pelkästään raapustaa yksityisiä jaaritteluja, jotka eivät koskaan näe päivänvaloa.

Minulle on tullut tärkeäksi kirjoittaa blogiartikkeleita säännöllisesti. Yleiseen käyttöön, jakamista varten. Niinpä silloin kun mikään ei tunnu jakamisen arvoiselta, jokin on vinossa. Yksi tapani yhdistyä ihmisten kanssa menettää kanavansa.

Joku kutsuisi sitä kirjoittajan blokiksi – viaksi jota en ole koskaan ymmärtänyt. On aina jotain kirjoitettavaa. Mutta onko aina jotain sanomisen arvoista?

*****

Kun mutkittelemme hitaasti kuoppaiselta, kuitenkin paljastavalta näyttävän joulukuun läpi, mietin, mitä minulla vielä saattaisi olla sanottavana näistä ajoista. Jossain mielessä tuntuu hyvin turhalta kronikoida tilannetta maailmassa, joka on ilmeisesti massiivisen mullistuksen partaalla. Kaikki muuttuu, miksi jatkaa vatvomista?

Jos edustan jotenkin heräävää ihmiskuntaa, sisäistämme uutisia tai spekulaatioita vaihtoehtoisista lähteistämme, ryhdymme toimeen, joka tuntuu sopivalta omana panoksenamme heräämiseen, ja sitten …

Ja sitten, mitä? Voi tehdä vain tietyn määrän asioita siirtymiseksi eteenpäin tässä maailmojen välille pysähtyneessä hetkessä. Maailman joka oli, ja maailman joka tulee – tyhjä tila valheiden ja totuuden välissä. Näytämme nyt olevan maailmassa, joka on tulossa, mutta ei ole vielä tiukasti vakiintunut kaikkien todellisuudeksi, pelkän kaipauksen sijasta sydämissämme.

*****

Oudosti olen kiinnostuneempi penkomaan reseptilaatikoista suosikkipipareiden ohjetta, kuin etsimään kirjoitusaiheita. Mietin, indikoiko se jotain muutosta, joka on livahtanut takaovesta ja hiippaillut hiljaa jokapäiväiseen elämääni.

Kenties olen vähän kuin hevonen, jolla on vapaaehtoiset silmälaput, ja annan itseni jättää sen, mitä on ympärillä, jäädä sinne, huomaamatta ja kommentoimatta sitä. Keskittyä eteenpäin liikkumiseen, siihen mitä on suoraan edessäni – tämä askel, sitten seuraava askel.

Tällä hetkellä se merkitsee pipareita, ei maskeja eikä rokotusmääräyksiä. Loppujen lopuksi, voinhan leipoa pipareita omassa keittiössäni. Ei ole paljon, mitä voin fyysisesti tehdä noiden määräysten osalta, paitsi osallistua mielenosoituksiin, mitä en valitse.

On myös horroksessa oleva puutarhapersoonani, joka päiväunelmoi kevään vihanneslaatikoista ja idättämisestä. Vaikken ole eläessäni koskaan idättänyt.

Minulla on ollut huvina valittaa maskeista ja vaikeroida niiden ihmisten ilmiselvää tietämättömyyttä, jotka käärivät hihansa ja (lastensa hihat) ja toivottavat ne kokeelliset piikit tervetulleeksi, joiden tehokkuus- ja turvallisuusstatus hälyttää punaista.

Olenko lakannut välittämästä ihmisten murheista? Olenko nyt piittaamaton siitä, että 5-vuotiaat käyttävät maskeja leikkiessään ulkona tai vielä synkempää, jonottaessaan kiistanalaisia piikkejä?

Yhdellä sanalla, kyllä.

Minusta tuntuu, että olen venyttänyt empatiageeniäni liikaa ja minun täytyy vetää se takaisin. Kelata se sisään, valmiina otettavaksi käyttöön, kenties sitten kun sulkeutuneet mielet riuhtaistaan tuskallisesti auki.

Tai niin kuvittelen. Kuka tietää, mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä, mitä tapahtuu pian ja miten ihmiset reagoivat? Minä en todellakaan väitä tietäväni.

*****

Siinä on jotain syvällisen tyydyttävää, kun pitää huolta omasta kodista ja kotiliedestä. Tilaisuuksia kiitollisuuteen on kaikkialla. Siitä että ylipäätään on koti ja kotiliesi. Ja uuni jossa paistaa pipareita. Tuleva puutarha jossa vihannekset ja hedelmät kukoistavat.

Kenties tilaan pioneerinaisten uutiskirjeen.

En yksinkertaisesti tiedä, mitä tapahtuu tässä kuussa tai seuraavassa tai sitä seuraavassa. Useampi kommentoija on todennut, että maailmassa on ainoastaan muutama ihminen, jotka tietävät ihmiskunnan suunnitelman (ei se pimeä suunnitelma, jonka näemme tapahtuvan kaoottisesti kaikkialla ympärillämme).

Koska näyttää siltä, ettei ole mitään itua yrittää herättää ystäviä tai naapureita sille, mitä uskon tapahtuvan, tämä antaa minulle luvan pitää valikoivat silmälaput päässäni.

En sano, etten yrittäisi salakuljettaa annosta totuuttani lautasellisella kotona leivottuja pipareita. Mutta se ei olisi pääsyy sellaisen lahjan kierrättämiseen.

Pääsyy on jakaa sitä hyvyyttä, yltäkylläisyyttä ja rakkautta, joita on leivottu herkkuihin.  

Rakkaus. Todellisuus jota ei voi kieltää, peittää tai määrätä pois olemasta. Kenties eleeni voisi aloittaa koko korttelin piparivaihdon, jossa ei puhuta kuolettavista pandemioista tai varmisteta, että kaikki ovat "turvassa" maskien alla. Ei kysellä rokotuspapereita ennen piparin ottamista. Vain pelottomia, ystävällisiä ihmisiä, jotka luottavat toisiinsa ja itseensä tavalla, joka on taottu melkein hengiltä monissa kolkissa ympäri maailmaa.

Aion visualisoida sen joka tapauksessa, ja kuka sanoo, ettei se voisi tapahtua ennemmin kuin myöhemmin? Pieniä ihmeitä, jotka viitoittavat tietä suuremmille. Pipari kerrallaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.