KAPINAHENKEÄ

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
28.10.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energiani on niin "helisevää", että melkein ensitöikseni kaupasta palattuani kaadoin kahvia nahkapintaiselle pöydälle.

Se ei ole tavanomaista käyttäytymistä minulle.

Toisaalta en ole enää varma, mikä on "tavanomaista käyttäytymistä" minulle. Mietin, miten totta tämä on monille meistä.

*****

Minulla oli tänä aamuna, ennen kello yhdeksää, kolme eri kohtaamista, jotka tuntuivat symboloivan näitä aikoja.

Trader Joe'sin parkkipaikalla kysyin naiselta viereisessä autossa, haluaisiko hän minun vievän kärrynsä takaisin. Hän oli ilahtunut.

"Ja muuten, ulkona ei tarvitse käyttää maskia," sanoin.

Hän nyökkäsi ja otti sen pois. Vanhemmat kasvot, lyhyet valkoiset hiukset, lujaluonteisuutta osoittava kyömynenä. Ei kenenkään pieni vanha rouva.

Kommentoin tarkemmin: "Meidän täytyy käyttää sitä vain sisällä. Älä anna heille yhtään enempää valtaa, kuin heillä on!" Ja nauroin, jotta hän saattoi tulkita sen vitsiksi.

Hän katsoi suoraan minuun ja sanoi vähän hymyillen: "En taistele sitä vastaan."

Nyökkäsin ja menin mietteliäänä kauppaan, kiedoin maskin korvieni taakse ja vedin sen suuni alle, kuten olen tehnyt kuukausien ajan. Kukaan ei ole sanonut vielä mitään.

*****

Kassalla kyyristynyt naistyöntekijä jolla oli haaleansiniset silmät, sanoi: "Voinko pyytää sinua nostamaan maskisi?"

Hymyilin hänelle: "Voit pyytää. En ole sairas, en sairastuta sinua."

Hän sanoi: "Minulla on sairaus, siksi pyydän."

"Nimittäin maskeista ei ole mitään hyötyä …" ja sitten vaikenin, haluamatta oikeasti lausua mitään lyhyttä ja turhaa argumenttia.

Toinen myyjä alkoi auttaa kassini kanssa. Vallitsi epämiellyttävä hiljaisuus. Yrittäen osoittaa hyvää tahtoa, sanoin "maskipakottajatyöntekijälle":

"Siitä huolimatta olet ihminen ja rakastan sinua."

Katsomatta minua hän sanoi:

"Jos se on totta, laittaisit maskin kasvoillesi."

Melkoinen keskustelun tyrehdyttäjä. Musta on valkoinen ja valkoinen on musta, emmekä koskaan ole samaa mieltä, kumpi on kumpi.

Minusta tuntuu valitettavalta, silloin kun ihmiset vaikuttavat uskovan täysin valtavirtaversion "mitä jos" ja ovat kuuroja kuulemaan mitään muuta. Ja nainen luultavasti näkee minut etuoikeutettuna ihmisenä, jonka ei tarvitse työskennellä kaupassa – kuten hän asian ilmaisi: "Minulla ei ole vaihtoehtoa, minun täytyy olla täällä."

Heti kun pystyi, hän astui mahdollisimman kauas minusta. Luulen tietäväni, miltä spitaalia sairastavista varmaankin tuntui.

Mietin, olinko juuri nähnyt koko maskijakautumisen – ja yleistäen rokotusjakautumisen – viiden minuutin kohtaamisessa Trader Joe'sissa.

*****

Ollessani taas kaupan ulkopuolella huomasin, että Jesse-trubaduuri oli pystyttänyt verstaansa: kitarakotelo avoimena vastaanottamaan hyväntekeväisyyttä, musta retkituoli kannattelemassa hänen jäntevää kehoaan ja kauniisti kiillotettua kitaraansa.

Ja … käytti maskia vedettynä hieman nenän alle. Mitä hemmettiä?

Menin heti siihen. "Jesse, kiva nähdä sinua! Mutta mikä tuo maskijuttu on?"

"Ai, kiva nähdä sinuakin … Maski? Koska kaikilla on sellainen …?" Hän katsoi minua kysyvästi.

"Sinun ei tarvitse käyttää sitä täällä ulkona. Älä käytä sitä, ellei sinun ole ehdottomasti pakko."

Katsoen minua vakaasti eteerisen sinisillä silmillään, hän poisti hitaasti maskinsa ja puristi sen mytyksi ruskettuneessa, tatuoidussa kädessään.

"Huh", hän sanoi. "Kiitos. Näin on paljon parempi."

Vietin 10 minuuttia Jessen kanssa, kyykistyneenä alas ollakseni samalla tasolla hänen kanssaan. Puhuimme maskeista, määräyksistä ja rokotuksista. Hän ei käytä internetiä, joten kerroin lyhyesti oman ymmärrykseni, mitä tapahtuu, miksi ja miten se vaikuttaa meihin.

Panin merkille puhuessamme, että katsoin keskittyneesti hänen silmiinsä ja hän katsoi suoraan takaisin. Sitä vastoin tuo pelokas työntekijä ei ollut edes ottanut katsekontaktia. Hän näytti kutistuvan laskiessaan ostoksiani kassakoneeseensa, melkein kuin jokin olisi musertanut ja murentanut häntä sisältäpäin.

Meidät voi tuhota sen menettämisen pelko, mikä on kallisarvoisinta meille. Mieleeni tulee Klonkku, joka ryömi, kerjäsi ja juonitteli ennen alistumistaan ennalta määrätylle aikansa loppumiselle. Olen aina ajatellut, että hänet tappoi pelko eikä eeppinen tulikattila vuoren sisällä.  

*****

"Helisevä" energia on laantunut vähän. Ostosten purkaminen ja aamiaisen tekeminen perheelle tuo asiat takaisin normaaliksi ja rauhoittaa minua.

Ajatukset ovat myös asettuneet vähän. Nyt voin nähdä, miten poikkeuksellista oli saada kolme niin erilaista kohtaamista tunnin aikana.

Vaikka ihmisillä joiden kanssa keskustelin, tuntui olevan asenteita, jotka vaihtelivat "avoimuudesta kuunnella" siihen, että "mene pois luotani, ennen kuin saan sinulta covidin", niin oudosti pysyin vakaana kokiessani heidän eri tapojaan kohdella minua.

En muuttanut käyttäytymistäni sopimaan paremmin heihin. Kyömynenäinen vanha nainen eri provosoinut minua sanomaan: "Olet oikeassa! Ei ole mitään itua taistella." Tuo vaikeuksissa oleva "myyjä jolla oli sairaus", ei saanut minua syyllistymään ja vetämään tottelevaisesti ylös maskini, vaikka se ei olisi maksanut minulle mitään ja olisi tehnyt hänen olonsa paremmaksi, ainakin kunnes seuraava maskikapinallinen asiakas tulisi näkyviin.

Myöhemmin arvostelen itseäni. Olisiko minut tappanut, jos olisin tehnyt myyjän pyynnön mukaisesti? Hän oli aidosti stressaantunut … mutta liian myöhäistä nyt. Lohdutan itseäni sillä tiedolla, että hänen täytyy olla joku päivä tekemisissä maskittomien ihmisten kanssa (ennemmin kuin myöhemmin, toivon kiihkeästi).

*****

Olen joskus tuntenut itseni kameleontiksi. Mennyt johonkin mukaan tullakseni toimeen. Ollut samaa mieltä, tai ainakin ollut olematta eri mieltä, välttääkseni kiistoja tai jotain pahempaa epämiellyttävyyttä.

Tai jos olin eri mieltä, se tapahtui vain siksi, että minut työnnettiin jonkin rajan yli, jota ei edes minuun juurtunut "hyvä tyttö" -persoonani voinut sietää. Se liittyi tavallisesti työhön tai suhteeseen tai johonkin, mikä vaikutti minuun syvästi.

Ei siihen, käyttääkö vai ei käytä maskia "oikein" ruokakaupassa.

Tuo arka kameleonttipersoonallisuus tuntuu pudonneen tienlaitaan. Kenties kuluneiden melkein kahden vuoden pakotettu eristyminen on auttanut tuossa transformaatiossa.

Toinen mahdollisuus on, etten välitä pätkääkään, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta.

*****

Kun olin halannut Jesseä hyvästiksi ja körötellyt parkkipaikalle liian täyteen ahdetun kärryni kanssa, hän huusi perääni: "Rakastan kapinahenkeäsi! Jatka samaan mallin. Rakastan sinua, sisko!"

"Kiitti! Minäkin rakastan sinua, ystäväni!"

Kapinahenki. Se kuulostaa hohdokkaalta, lipuilta ja takajaloilleen nousevilta taisteluhevosilta ja miekoilta vedettynä esiin puolustamaan totuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Vuonna 2021 se kenties merkitsee, että kameleonttiasuni on ripustettu naulaan ikuisiksi ajoiksi, vaikka vatsani hermoilee, kun pysyn kannassani jostain niin naurettavasta, kuin onko maski nenäni alla (mikä ei anna kenellekään mitään suojaa) vai nenäni päällä (mikä ei edelleen anna kenellekään mitään suojaa).

Naurettavaa tai ei, se on minun kapinointiani, ja hyväksyn sen varauksetta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.