AJAN SITOMATON
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
28.1.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Aika lentää ylitsemme, mutta jättää varjon taakseen.
– Nathaniel Hawthrone
Olen tullut hyvin tietoiseksi vastenmielisyydestäni aikarajoituksia kohtaan. Siitä miten toimiemme täytyy joskus sopia yhteen kellon viisareiden kanssa. Olen nyt sidottu antamaan Brownille ruokaa ja insuliinia kaksi kertaa päivässä, mahdollisimman täsmällisesti 12 tunnin välein.
Pakenin vähäksi aikaa tästä kieroutuneesta, kellontarkasta vankilasta olemalla piittaamatta kellosta eilen aamulla. ”Okei, olemme keittiössä, mutta se ei syö. Istun sen kanssa, kunnes se syö, sitten annan insuliinin. Se syö, sitten kun pystyy.”
Se ei ollut tarkoituksellista – tämä mentaalinen olankohotus. Luulen, että se oli sielun pieni kipinä, joka ampui jotenkin huolen ja ankeuden läpi, ja tuosta hetkestä insuliinipiikin antamiseen, en katsonut kelloa.
Jälkeenpäin olin yllättynyt huomatessani, että lääke annettiin hyväksyttävissä aikarajoissa. Reilun kuukauden ajan jolloin olen antanut ruokaa ja insuliinia, minun on ollut pakko katsoa jatkuvasti kelloa, ikään kuin voisin lassota ajan, kelata lasson takaisin ja kesyttää ajan omiin tarpeisiini. Vaikka tiedän, että se on mahdotonta.
*****
Mietin, kehittävätkö oikeat vangit jonkin mielenterveyden turvamekanismin ollakseen piittaamatta ajasta? Mikä tahansa vangitsemisen syy onkin, varmasti julmin rangaistus on, että vankien täytyy tuntea, etteivät he matkusta pikajunalla suoraan vapauteen, vaan höyryjunalla jolla on seisake jokaisessa pikkukaupungissa ja maaseuturisteyksessä.
Brownien järkyttävä diabetesdiagnoosi tapahtui niin nopeasti, ettei ollut, ironista kyllä, aikaa ajatella, mitä se merkitsi. On tihkunut vähitellen tajuntaani, että tietty vapaus jonka olin ottanut itsestäänselvyytenä, oli poissa. ”Saitko vain kolme tuntia unta viime yönä? No, mikset nuku sitten vähän myöhempään … Ai niin, hetkinen, et voi tehdä sitä. Ruoka ja insuliini täytyy antaa jotakuinkin aamunkoitteessa.”
*****
Uskominen ilmeisesti olemattomaan rakenteeseen nimeltään aika, on aina vanginnut minut jossain määrin. Kenties se vangitsee meidät kaikki, omilla tavoillamme.
Livahtaminen eilen henkilökohtaisen aikavankilani uusimman kalterin ohi tarjosi minulle – ei vapautta aikasidonnaisen tehtävän vastuusta, vaan itseni havaitsemisesta tuon aikaisännän orjaksi. Se oli uusi kokemus ajattomuudesta, ikuistettuna eteeriseen tiimalasiin.
Miten ja milloin aikavankilamme voisi hävitä? Auringonvälähdys, ylösnousemus, Tapahtuma … Se ei ole se suurenmoinen kokemus, jota odotan, jos minun täytyy pitää edelleen silmällä kelloa. Jotkut sanovat, että eläimemme ovat paljon lähempänä tuota kokemusta, kuin me voimme olla. Jos näin on, jokainen huoli tulevasta kellon katsomisesta ja insuliinipiikkien antamisesta on tarpeeton. Brownie on siellä ennen minua, ja odottaa.
Sillä välin, puhun itseni läpi neulan pistämisestä rakkaaseen kissaani kuiskaamalla lempeästi, lempeästi, lempeästi. Useimmiten keijut ja deevat joita pyydän valvomaan prosessia, opastavat kosketukseni kissan silkkisen turkin läpi, joten se näyttää tuskin huomaavan koko neulaa.
Olen iloinen, etteivät keijut ja deevat ole hylänneet meitä voidakseen kirmailla ajattomuuden mailla, vaan ovat halukkaita sitomaan itsensä kelloon riittävän pitkäksi aikaa auttaakseen kompuroivaa ihmistä, joka kutsuu niiden taikuutta. Kahdesti päivässä, joka päivä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.