KIVISYDÄN

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
23.1.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ja metsään menen, menettääkseni järkeni ja löytääkseni sieluni.
– John Muir

Onko tämä ajankohtainen henkinen oppitunti kirjoittanut elämäni liitutaululle jotain, minkä olen liian hidasälyinen ymmärtämään? Luulen sisäistäneeni sen tietämiseen liittyvät oppitunnit, että minua tuetaan aina, mutta minun täytyy olla hirven huono ilmentäjä, koska en huomaa käytännön apua tulvivan sisään.

Se tuki jonka Henki reippaasti vahvistaa, on ihanaa epäkäytännöllisellä tavalla: ”Voi katso, tuolla on enkeli, joka haluaa olla kanssasi leikkauksesi ja toipumisesi ajan!” Hyvä tietää, eikö? Miksi sitten vatsani on hyvin hermostunut? Tuon näkymättömän tuen pitäisi antaa minulle rauhaa, jonka alkulähteen tunnistan olevan sisälläni, ei ulkopuolellani. En kiistele siitä – mutta kaikenlainen rauha on vaikea tavoittaa, silloin kun stressimittari kohoaa jatkuvasti hälytyslukemiin.

Antautuessani unenomaiseen kävelymeditaatioon, tai istuessani ilman häiriöitä hiljaisessa paikassa, voin olla lähellä rauhaa ja se voi tukea minut myllerryksen ja ahdistuksen läpi. Rauha on välttämätön tekijä tunteakseni itseni tuetuksi.

****

Ilman pitkiä hiljaisia aikoja, tai mahdollisuutta sellaiseen, ottaen huomioon kissojen ja vanhan perheenjäsenen terveydentilan hauraan tasapainon, rauha välttelee kainosti otettani ja siitä tulee haavekuva.

Tiedän – tiedän – että kun saisin riittävästi unta ja olisin vapaa kroonisesta kivusta, kaikki sujuisi helpommin perheen työläiden terveysongelmien kanssa. Minulla olisi mentaalista ja tunnepuolen ravintoa jota hyödyntää, ja fyysistä kapasiteettia iloon.

Synnynnäinen, fyysisesti ilmaiseva tilani nousisi kaiken sen yläpuolelle, mitä hankaluuksia näykkii kintereilläni. Menisin metsään löytämään sieluni, liikkuisin ja tanssisin, antaen liikkuvan kehon paineenvapautusventtiilien tehdä työnsä ja sallien negatiivisten tunteiden kadota.

Kun tällaisia fyysisiä kanavia on käytössä ainoastaan rajoittuneilla ja epämukavilla tavoilla, perheestä huolehtimisen ongelmat siintävät kuin Everest. Ja tässä sitä ollaan, vain ohut kävelykeppi tukemassa tuota nousua.

Sanotaan, että energiat ovat poikkeuksellisen kaoottisia ja stressaavia tällä hetkellä. Tämä on helppo uskoa sen perusteella, mitä kuulen ystäviltä – ja havaitsen eläimistämme. Mietin, miten moni ihminen on jossain versiossa siitä, mikä tuntuu minusta Haadeksen ulkokehiltä? Ne jotka tekevät enemmän itsereflektiota, saattavat olla yhtä pyörällä päästään kuin minä. Miksi kaikki tämä tapahtuu? Mitä minun pitäisi oppia? Tiedän sanotun, että tämä olisi vaikeaa, mutta … Ja kenties ennen kaikkea, milloin tämä koulu loppuu? En ole varma, miten monta oppituntia vielä kestän.

*****

Otan henkisen työkalupakkini hyvään käyttöön. ”Loitsut” ja energiapuhdistus, sisäisen lapsen ”käsi sydämellä” -halaus. Luulen, että ilman tätä pientä interventiota minun ja kaaoksen välille, virtapiirini olisivat palaneet ja savua tulisi korvistani, kuin ylikuormittuneesta robotista jossain vanhassa scifi-elokuvassa.

Suuritöiset kissat kehräävät ja katsovat minua tietäväisin, kellanruskein silmin. Nyt jo krooniseksi muuttuneen aamiaisesta kieltäytymisensä jälkeen, Brownie on maaniteltu syömään tarpeeksi saadakseen insuliinia. Ilmeisesti se tietää, että sen työ tältä aamulta on tehty, ja se venyttelee ennen käpertymistä syliini lämpimäksi, jyriseväksi keräksi, tyytyväisyyttä huokuen.

Fluffy kehrää kuuluvasti kolmen metrin päässä, katsoen liukuoven läpi paahteista aamua. Se on ollut harkitsevainen syömisen kanssa, mikä merkitsee minulle hermostunutta vatsaa ja hätääntynyttä mielen kampailua, mitä voin tehdä estääkseni uuden haimatulehdusjakson. Se pääsi ohi sellaisesta juuri viikko sitten.

Ärsyyntyneenä ajattelen: ”Ettekö te kaksi tiedä, miten vaikeaksi olette tehneet elämäni? Miten voitte olla niin onnellisia?”

Vähitellen niiden ilmeinen mielentyyneys siinä, mitä on, tunkeutuu jatkuvalta tuntuvaan jännittyneeseen ahdistukseeni. Ne tuntuvat sanovan: ”Rauha näyttää tältä.” Brownie avaa toisen silmänsä ja katsoo minua. Vannon kuulleeni sen sanovan: ”Teet hyvää työtä, äiskä.” Kyyneliä nousee silmiini, ja nojaudun halaamaan sitä varovasti.

Sydämeni tuntuu jatkuvasti särkyvän. Kaipaan vanhaa kivisydäntäni. En usko, että voin vaihtaa tämän haavoittuvan itsen vanhaan puolustautumiseen, mutta minua ei haittaisi saada muutama päivä, jolloin riippumatta siitä, mitä ongelmia putkahtaisi esiin, mikään ei vaivaisi minua. Kenties tuolloin ennen tiesin oikeasti, että olin aina tuettu. Kenties voin kanavoida tuota varmuutta tähän hetkeen, tarvitsematta tuoda sitä kivisydämenä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.